Vuosi: 2007

Surkea tekele, mutta olkoon

EBRF-konferenssipaperille kävi vähän huonosti. Se raukka joutui viimeiseksi rästityölistallani. Toivottavasti en ole koskaan kirjoittanut yhtä huonoa tekstiä. Paperin pituudeksi oli asetettu 10-15 sivua ja minun työni on nipin napin kymmenen sivua. Johtopäätökset ovat ihan kököt ja suoraan sanottuna toivon, että jokin ihme estäisi paperin julkaisun. Nyt en vain voinut muuta kuin alittaa riman reilusti. Täysi floppi […]

Lepsuilua arvioissa

Kasvatustieteiden appron ajoilta muistan hämärästi, miten keltanokista kehittyy opettajia. Olisin takuulla tosi huono opettaja, sillä olen ihan selvästi sillä alimmaisella kehityksen asteella. Onneksi olen vain tutkijan planttu. Olen alimmaista kastia, koska viime vuonna HTM-luentokurssilla annoin tosi nihkeästi hyviä arvosanoja. Tänä vuonna tilanne on päinvastainen eli tiukkapipoisesta tutkijasta on kehittynyt kaikkien kaveri -tutkija. Olen antanut ensimmäisen […]

Interventio on vähän niin kuin väliintulo;)

Tekemättömät hommat alkavat taas painaa mieltä. Stanfordin hakemus on edelleen tekemättä, mutta pitää miettiä sitä huomenna tai torstaina. Nyt pitää hoitaa HTM-portfolioiden tarkastus ja saman kurssin tenttikuulustelut pois huolesta. Olen tarkastanut vasta kolme ja puoli portfoliota ja tällä vauhdilla en mitenkään saa tarkastettua niitä ennen kuulusteluja. On kai pakko luopua kunnollisesta palautteesta. Laitoin aamulla parille […]

Univelkaa hankkimassa

Aloitin tänään HTM-portfolioiden tarkistamisen. Ensimmäiseen työhön meni kaksi tuntia ja niitä on yhteensä 16! Selviänköhän tästä urakasta kunnialla? Nyt on pakko luovuttaa ja antaa tilaa unelle. Minulla on huomenna tutkimusseminaarissa alustus eikä edes omasta työstä vaan toimintatutkimuksesta yleensä. Nolottaa mennä esittämään sinne ”ei mitään”, mutta nyt ei muu auta. Katsotaan, miten selviydyn ilman minkäänlaista suunnitelmaa.

Töitäkin on tehty

Olen nyt pari päivää kirjoitellut EBRF-konferenssipaperia. EBRF järjestettiin jo syyskuussa. Sinne piti lähettää vain laajennettu abstrakti ja varsinainen paperi kirjoitetaan vasta pari kuukautta myöhemmin. Deadline on marraskuun lopussa, mutta minä haluan tehdä paperin ennen Uuden-Seelannin matkaa. On ollut tosi kiva kirjoittaa välillä jotain ihan omaa, vaikka kiire vähän verottaa laatua. Toimintatutkimusosio on edennyt ihan mukavasti. […]