Yliopiston pitäisi ehdottomasti panostaa aktiiviseen verkostoitumiseen. Verkottuminen on investointi tulevaisuuteen, ja vaikka joku teollisuuskongressiin osallistuminen ei toisi akateemista meriittiä, sen kautta voi saada tutkimusrahoitusta, joka aikanaan tuottaa useampia tieteellisiä julkaisuja.
Mutta eihän tätä ymmärretä yliopistoissa. Ehkä tulevaisuudessa, kun yliopistoista tulee liikelaitoksia tai julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä, nämäkin asiat korjaantuvat.
Jos minut olisi valittu yritysasiamieheksi, olisin takuulla ottanut verkottumisen yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi työssäni. Yliopiston pitää kannustaa verkottumiseen ja kokeneempien tutkijoiden ja proffien yksi tehtävä on opastaa aloittelevat tutkijat verkottumaan.
Hattupäiset orjat
On todella surkeaa, että väikkärin tekijät ovat muuttuneet orjiksi, jotka istuvat labroissaan kuin rotat häkeissä ja puurtavat aamusta iltaan väitöskirjatutkimuksensa kanssa ilman mitään kontakteja ulkomaailmaan. Eihän tohtorinhattu anna heille valmista kontaktiverkostoa ja osaamista ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen, vaikka niin yliopistoissa tunnutaan edelleen uskovan.
Sama juttu meillä kauppatieteissä. Projekteja kuulemma on niin, että ranteita pakottaa, mutta eipä näy yhtään projektia tutkijoiden kerroksessa. Proffat pitävät mustasukkaisesti kaikki ulkopuoliset kontaktit itsellään eivätkä luovuta vastuuta pienimmistäkään projekteista lehtoreille, assareille tai tutkijoille. Luopa siinä sitten verkostoa ja petaa tulevaisuuden työpaikkaa.