2 October 2007 0 Comments

Olen idiootti

Minulla ja Heidillä piti olla tutkimushaastattelu torstaina oululaisessa lääkealan palveluja markkinoivassa yrityksessä, mutta viime hetkillä haastattelu peruttiin.

Oikeastaan peruutus oli meidän kannaltamme hyvä juttu. Saamme enemmän aikaa miettiä, millaista tietoa haluamme haastattelusta saada. Tähän asti olemme tehneet lukuseminaarin työtä vain mutu-tuntumalla.

Haastattelun aihe on strateginen kumppanuus yrityksen ja yliopiston välillä, joten se istuu hyvin minun väikkäriini. Heidille se ei mene ihan yhtä suoraan väikkärin aiheeseen. Toisaalta osaaminen, oppiminen ja bioteknologia yhdistävät molempien väikkäreitä, joten ei tämä Heidilläkään hukkaan mene.

Minulla olisi kova into päästä kirjoittamaan väikkärin runkoa suunnittelemieni abstraktien kautta. Nyt työhön ryhtymisen estää lääkealan liiketoiminta -kurssi ja lukuseminaarin abstraktin deadline.

Voi vitsi, että olen todella idiootti, kun menin ilmoittautumaan vielä parille kurssille, vaikka periaatteessa opinnot on jo suoritettu KTT-tutkintoa varten. Voisitko mitenkään, Ilkka, muistuttaa, etten enää joulun jälkeen jatkaisi lukuseminaarissa?

Sen voi keskeyttää jouluun ja minulla on ilman lukuseminaariakin kädet täynnä työtä. Sitä paitsi olisi kiva joskus lukea kolme minulle lähetettyä paperia, joiden toivotaan innostavan yhteistutkimukseen.

Yhteistutkimus olisi juuri nyt tosi kova sana ja kiinnostaisi minua kovasti. Taidan ensi viikolla hautautua Savonlinnaan mietiskelemään syntyjä syviä. Äh, silloinkin on oikeasti mietittävä ikääntyvien yliopiston luentoa. Onneksi runko on toteutusta vaille valmis.

  • Nyt tammikuussa huomaan ilokseni, että muistin lupaukseni enkä ilmoittautunut enää millekään kurssille. Pudotin aikataulusta kaikki seminaarit ja luennot pois. Jyväskylässä olisi kyllä varsin mielenkiintoinen kurssi tarjolla… http://tinyurl.com/ywwe22