23 October 2007 0 Comments

Musta tulee julkkis;)

Päivi pyysi minut lounaalle lääkeliiketoiminnan kurssin tauolla, kun yliopistolehden toimittaja on tulossa tekemään kurssista juttua. Voin kuulemma samalla “mainostaa” omaa väitöskirjatutkimustani.

Nyt kun hoidan tämän hyvin, joku voi jopa kiinnostua tutkimuksestani. Tarkoitan siis Kuopion yliopiston sisällä. Pitää miettiä torstaiksi tosi hyvin, mitä asioita haluaisin painottaa. Toimittaja itse ratkaisee sitten, mitä kirjoittaa.

Olen päättänyt, että muita en morkkaa. On koko laitoksen etu, jos meistä saadaan hyvä kuva eikä erimielisyyksiä saa tuoda esiin lehtijutussa. Tosi hyvä, että lääkeliiketoiminnan kurssi kiinnostaa. Se onkin oikeasti Päivin, ei minun, idea, joten Päivi saakoon kunnian.

Toisaalta toivoisin, ettei Tutkasta olisi mukana muita kuin minä, sillä muiden tutkimusaiheiden yhteyttä tutkimuksen kaupallistamiseen on ehkä vähän vaikea hahmottaa ainakin yleisellä tasolla.