Kolmen taputuksen väärti

Ikääntyvien yliopiston luento meni ihan hyvin. Ei passaa brassailla liikaa, kun voi joutua itsekehustaan tilille, sillä luento äänitettiin ja se ilmestyy kai muutaman viikon päästä netissä.

Täytyy sanoa, että tänään minulla oli elämäni haasteellisin yleisö. Keski-ikä oli äkkiä arvioiden siinä 70-75 ikävuoden tienoilla. Herrat olivat pukeutuneet pukuun ja leidit vähintään yhtä tyylikkäästi. Yleisöä oli paikalla reilusti yli sata. Melkein joka tuolissa istui joku, eikä yliopiston massakursseilta tuttua yleisökatoa kesken luennon ollut havaittavissa. Tuntui, että kaikki katsoivat minua lähes haastavasti luennon alussa. Nämä henkilöt olivat selvästi tulleet oppimaan uutta. Heillä oli suuri halu kuulla, mitä tutkimuksen kaupallistaminen on ja myös oma mielipiteensä asiasta.

En ollut älynnyt, että ikääntyvien yliopiston yhteyshenkilöni oli hänkin samaa ikäluokkaa oleva täydellinen herrasmies. Minua ei varmasti koskaan ole teititelty, mutta nyt teitittelivät kaikki. Radio Kantin nuorimieskin teititteli. Ainoa, joka ehkä taisi lipsauttaa sinuttelun puolelle, oli koulutus- ja kehittämiskeskuksen edustaja.

Yhteyshenkilöni oli lukenut eilisen päivän lehden hyvin ja heti esittelyssään korosti, ettei koko vuoden apurahoja myönnetä ilman tieteellistä näyttöä. Sain hurjat taputukset jo luennon alussa ja olin varmasti tulipunainen, kun nousin kiittelemään.

Minulle ilmoitettiin ihan takuulla, että luentoni aihe on tutkijankammiosta apteekin hyllylle, mutta ohjelmalehtiseen ja kaikkiin muihin ilmoituksiin apteekki oli yleistetty kaupaksi. Pahoittelin luentoni alussa sekaannusta, mutta sanoin, että virhe johtuu ehkä omasta innokkuudestani omaa tutkimusaihettani kohtaan. Yleisö tuntui hyväksyvän selityksen.

Vähän ääni jumitti flunssan takia. Ilkan antama härveli toimi tosi hyvin. En käynyt kertaakaan tietokoneen luona vaan seisoskelin sivummalla ja vaihdoin slidet Ilkan härvelillä. Pitää ostaa sellainen itsellekin.

Luento eteni melkoisen sujuvasti, vaikka minulla ei ollut minkäänlaisia muistiinpanoja. Sitä näköjään kuitenkin muistaa melko hyvin sen, mitä aikoi sanoa. Ainoastaan takkuilin menetelmä- ja tuotepatenttien kanssa. Ajatus karkasi kesken kaiken siihen, kun selitin Ilkalle, miten Suomessa on tuettu geneeristen lääkkeiden kehitystä. Mietin, miten osasin sen silloin kertoa yksinkertaisesti ja siksi aloin sotkea sanoissani. Kukaan ei varmaankaan ymmärtänyt sitä sotkua, mutta toisaalta ei siitä kysyttykään mitään lopun puheenvuoroissa.

Jatkossa on pakko miettiä luentojen loppumetrejä. Alun ja keskivaiheen hyvä eteneminen karahtaa kiville, jos lopussa sotkee asioita. Toisaalta nyt lopetin alustukseni ilmeisen hyvin. Nostin lopussa esiin pari seikkaa, joista keskustellaan juuri tällä hetkellä.

Eräs naiskuulija esitti kipakan kommenttinsa, miten ahtaalle hänen mielestään yliopiston opettajat ajetaan, kun heille asetetaan vaatimus hankkia rahoitusta ja kaupallistaa tutkimusta. Näinhän se on ja olin siihen viitannut esityksessäni. Kuulija käytti pitkähkön puheenvuoron mielipiteensä ilmaisuun. Hän oli välillä todella kiukkuinen, mutta onneksi sanoi, ettei kiukulla ole mitään tekemistä minun ja minun tutkimukseni kanssa. Luentoni oli kuitenkin nostanut hänessä esiin syvän huolen.

Vastauksessani muistutin, että aktiivinen tutkimustyö ja yrityskenttään tutustuminen hyödyttää myös opiskelijoita, jotka saavat luennoilla uusinta tietoa tieteenalaltaan. Seuraava ilmeisen aktiivinen kommentaattori tarttui tähän ja sanoi, että hänen mielestään täytyy ensin oppia tieteen perustiedot, jonka varaan uusi oppi voi myöhemmin rakentua. En kiellä, etteikö näin olisi.

Myös tämä mies piti pitkän puheenvuoron, jonka aikana hän esitti monta kysymystä ja kommenttia. Hölmö minä, kun en ollut ottanut pientä kynää ja paperia mukaan. Unohdin täysin, mitä kaikkia asioita hän kysyi, mutta onneksi puheenjohtaja palautteli mieleeni muutamia asioita.

Suurin tämän kommentaattorin huolenaihe oli se, teettävätkö amerikkalaiset lääkeyritykset kliiniset kokeensa Suomessa, jossa korvausvaatimukset eivät ole hurjia, jos joku menee pieleen. Toivoin, ettei tilanne olisi ihan näin paha, mutta myönsin, että asiassa on jotain perääkin. Toisaalta muistutin, että lääketutkimuksen teettäminen Suomessa tuo maahamme myös veromarkkoja tutkimuksiin osallistuvien lääkärien ja hoitajien työpanoksen muodossa.

Toinen huoli miehellä oli tieteen agenteista, jotka pyrkivät hyötymistarkoituksessa selvittämään, millaista tutkimusta yliopistoissa tehdään. Myös tähän kerroin, ettei tilanne ehkä ole vielä aivan näin paha, mutta totesin, että akateemisessa yhteisöissä vallitsee mustasukkaisuus omista tuloksista. Kun kilpaillaan julkaisuilla, halutaan selvittää etukäteen, jos muualla tehdään vastaavan tyyppistä tutkimusta.

Julkaisuista sama kysyjä kommentoi, ettei akateemista pätevyyttä voi mitata julkaisujen määrällä, sillä osa julkaisuista on vähemmän arvokkaita kuin toiset. Näin onkin, mutta yliopistoilla on keinot arvottaa julkaisut. Olin viitannut kauppatieteelliseen tutkimukseen, jossa selvitettiin, ettei aktiivínen yritysyhteistyö vaikuta negatiivisesti tehtyjen julkaisujen määrään. Nyt jatkoin, että samassa tutkimuksessa ilmeni, että aktiiviset yritysyhteistyön tekijät itse asiassa  julkaisevat muita tutkijoita enemmän myös arvostetuimmissa ja usein teoreettisissa julkaisuissa.

Vielä ainakin yksi kuulija halusi tietää, onko tosiaan niin, että lääkkeen myyntilupa täytyy hakea kaikkiin maihin erikseen. Näin on, mutta selvensin, ettei tilanne johdu siitä, ettei eurooppalainen lainsäädäntö tältä osin olisi yhtenäinen. Sen sijaan lääkkeen korvattavuuskäytännöt ovat maakohtaisia. Sama kuulija halusi tietää, pitääkö kaikille johdannaislääkkeille tehdä uudet kliiniset tutkimukset vai voidaanko joissakin kehitysvaiheissa oikaista.

Vastauksessani viittasin geneeristen lääkkeiden markkinoille tuloon. Kun kaikkia tutkimusvaiheita ei tarvitse läpikäydä, kehitystyö nopeutuu merkittävästi.  Myös hinta tietenkin laskeen.

Loppupuheenvuorossaan Magnusson, yhteyshenkilöni, kiitteli vuolaasti esitystäni. Hän sanoi, että on todella harvinaista, että tutkija puhuu kieltä, jossa ei ole yhtään tuntematonta tieteellistä käsitettä. Hän myös kiitteli esitykseni johdonmukaisuutta ja sitä, että vastasin esitettyihin kysymyksiin rauhallisesti ja täsmällisesti. Magnusson toivotti kovasti onnea tutkimustyöhöni. Sain tilaisuuden päätteeksi vielä kolmannet taputukset. Ensimmäiset apurahan johdosta, toiset luennon päättyessä ja vielä nämä kolmannet tuomaan onnea tutkimukselleni.

Vielä muiden lähdettyä Magnusson tuli kädestä pitäen kiittelemään. Hän väitti, että minusta välittyi sama tieteen tekemisen palo, josta olin luentoni aikana puhunut. Hän sanoi puhuvansa kokemuksen äänellä sekä esiintyjänä että esitysten tilaajana. Hän väitti, että vain harvoin tutkijat pystyvät jäsentämään oman tutkimusintressinsä yhtä selkeästi. Olin varmasti taas ihan punainen ja varsinkin kun Radio Kantin äänittäjä ja KKK:n tyyppi olivat siinä vieressä kuuntelemassa.

Ei se luento ihan noin hyvin mennyt. Ääni värisi enkä saanut luentoon samaa lentoa kuin esimerkiksi Jyväskylän konferenssiesityksessä tai viime syksyn markkinoinnin ja kv. liiketoiminnnan kurssilla. Nuha verotti äänensävyjä, joita yritän aktiivisesti hyödyntää. Esiintyminen on minulle joskus kuin laulun korvike, jossa ääntä käytetään alleviivaamaan tiettyjä asioita ja herättämään kiinnostusta. Nyt en siihen pystynyt enkä luennon keskivaiheilla enää edes pyrkinyt. Mikin kanssa tolskaaminen tekee puheen varovaiseksi, mutta täytyy myöntää, etten muistanut nauhoitusta missään luennon vaiheessa. Vasta jälkeenpäin mietin, kuinka paljon takeltelin sanoissani ja kuinka paljon esitin lauseita niitä koskaan päättämättä. Niinkuttelu ei onneksi ole minun virheeni, mutta murteella puhuminen on. Onneksi tämänpäiväinen yleisö oli sen verran kokenutta, ettei varmaankaan hätkähtänyt murteellisiakaan ilmaisuja.

Luentorunko koossa – Jihuu!

Ikä-yo –  here I come! Luentorunko alkaa hahmottua. Vielä pitää treenata ja kokeilla, kuinka kauan luento näillä tiedoilla kestäisi. Tavoitteena on luennoida vajaa tunti.

En saanut luentoon riittävää jännitettä . Prosessi on joka tapauksessa melkoisen tylsä aihe, mutta yritän nostaa esiin erityisiä haasteita prosessin eri vaiheissa. Sitten pitäisi keskittyä kuvitukseen ja havainnointiin. Ongelmana on vain se, ettei kaupungintalolla toimi netti.

Kammiosta hyllylle -prosessi hahmottuu

Ikääntyvien yliopiston luento tuottaa edelleen päänvaivaa. Yritin tehdä tänään Ilkalle valmiiksi luennon materiaalia, mutta vastaan tuli perustavanlaatuinen ongelma. Jos otsikko on tutkijankammiosta apteekin hyllylle niin silloinhan kyse on ilmiselvästi lääketutkimuksesta.

Lääkekehityksen kaari on oma prosessinsa ja akateemisen tutkimuksen kaupallistaminen oma prosessinsa, mutta sitten tullaan vielä Kuopion yliopiston keksintöjen kaupallistamisprosessiin. Minulla onkin siis kolme erilaista prosessia, jotka pitäisi yhdistää tässä luennossa yhdeksi.

Tosi hyvä, että tajusin ongelman nyt. Omituista sinänsä, etten ole törmännyt siihen väikkärissäni, vaikka olisi pitänyt. Kun nyt ratkaisen tämän jotenkin järkevästi, olen varma, että hyödyn ratkaisusta myös omassa tutkimuksessani. Siksi ikä-yo:n luento sopii minulle tosi hyvin – omakin tutkimus edistyy, kun joutuu jäsentämään aika ajoin ajatuksiaan luennoksi.

Yritin saada näistä kolmesta eri teemasta yhtenäisen ajassa etenevän prosessin. Yksinkertaistin lääkekehityksen seitsemään vaiheeseen: Keksintö ja lääkeainekandidaattien seulonta, prekliininen tutkimus, kliininen tutkimus, myyntilupa, myynti ja markkinointi, faasi IV ja lääkkeen poistuminen markkinoilta. Akateemisen tutkimuksen kaupallistamisen tiivistin seuraavasti: Keksintö, suojaaminen, tutkimus- ja kehitystyö, teknologiansiirto, tuotekehitys ja testaus, lanseeraus, tuotekehitys tai -parannus, hallittu poistaminen markkinoilta. Kuopion yliopiston keksintöä koskeva prosessi etenee suurin piirtein näin: keksintöilmoitus, valmisteluryhmän lausunto, yliopiston vastailmoitus keksijälle, yliopiston oikeudet, julkaiseminen, suojaus, lisensointi tai myynti.

Okei, lääkekehityksen ja kaupallistamisen ensimmäinen vaihe on selvä ja keksinnöstä seuraava keksintöilmoitus samoin. Näistä tulee tutkijankammiosta apteekin hyllylle -prosessin vaihe yksi.

Sitten vaiheessa kaksi yliopiston puolella valmisteluryhmä ehdottaa ja rehtori allekirjoittaa yliopiston vastailmoituksen keksijälle sekä aloittaa yliopiston omien oikeuksien arvioinnin. Tässä vaiheessa tutkijat joutuvat miettimään julkaisemista, jonka yliopiston oikeudet voivat kieltää. Yliopisto voi ottaa itselleen oikeudet keksintöön, mutta edellyttää, että keksijät osallistuvat tuotteen patentointiin ja yritysyhteistyökumppanien etsintään.

Keksintö suojataan viimeistään vaiheessa kolme, vaikka lääkekehityksen puolella se olisi voitu suojata jo keksintövaiheessa. Lääkekehityksessä aloitetaan prekliininen tutkimus, joka on osa tutkimuksen kaupallistamisprosessin tutkimus- ja kehitystyövaihetta. Tämä vaihe laiminlyödään yliopistolla lähes poikkeuksetta. Kuvitellaan, että kun keksintö on patentoitu, se myy itse itsensä yrityksille. Ei yritystä kiinnosta patentti vaan tulevaisuuden potentiaali, jota on hankala hahmottaa ilman keksinnön jatkokehitystä. Patenttihakemuksen jälkeen tutkimusryhmä voi myös julkaista työnsä tulokset. Laajasti ajateltuna julkaiseminen on osa tutkimuksen kaupallistamista.

Vihdoin päästään kaupallistamisessa teknologiansiirtoon, jossa yliopisto yhdessä keksijöiden kanssa tai keksijät yksin riippuen siitä, kuka oikeudet omistaa, etsivät kiinnostunutta yritystä lisensoimaan tai ostamaan keksinnön. Tutkimusryhmä voi perustaa myös oman yrityksen, ns. yliopisto-spin-offin.

Lääketutkimuksessa kliininen tutkimus aloitetaan vasta yrityksessä, joten se on vaihe viisi. Kaupallistamisprosessin puolella keskitytään tuotekehitykseen ja testaukseen, jossa laaditaan liiketoiminta-analyysejä ja markkinastrategioita. Lääkekehityksessä strategioita laaditaan varovaisesti, sillä käyttötestit (kliininen tutkimus) vie useita vuosia, eikä lääkkeen pääsystä markkinoille voi olla vielä varma. Yliopiston kiinnostus keksintöön päättyy keksinnön lisensointiin, myyntiin, patentin raukeamiseen tai siirtymiseen takaisin keksijöille. Ainoastaan lisenssituloista on sovittu, miten korvaus jakaantuu keksijöiden, keksijän laitoksen ja tiedekunnan sekä yliopiston innovaatiopalvelujen kesken.

Myyntiluvan saaminen aloittaa kaupallistamisprojektin lanseerausvaiheen ja lääkekehityksen myynti- ja markkinointivaiheen. Työ ei pääty tähän, sillä lääkekehitystä valvotaan tiukasti vielä ns. faasi IV-tutkimuksissa, joissa myyntilupa voidaan jopa peruuttaa. Tutkimusten tarkoitus on kuitenkin parantaa ja varmistaa tuotteen turvallisuus ja käytettävyys sekä löytää pitkäkestoisen käytön tuottamia yhteis- ja haittavaikutuksia. Näin kyseessä on kaupallistamisen tuotekehitys- tai -parannusvaihe.

Tavoitteena on, että tuote voidaan poistaa hallitusti markkinoilta. Lääkekehityksessä uudet lääkkeet syrjäyttävät usein vanhat hoitokeinot tai yllättävät haittavaikutukset aiheuttavat myyntiluvan peruutuksen. Viimeistään patenttisuojan rauettua myynti laskee, kun geneeriset lääkkeet alkavat kilpailla alkuperäislääkkeiden kanssa.

Sälää oikeiden töiden tiellä

Huristeltiin jo aamulla Ilkan kanssa Savonlinnaan. Luulin, että voin käyttää koko päivän ikääntyvien yliopiston luennon valmisteluihin, mutta niinhän sitä voi luulla kaikenlaista.

Heti kun sain koneen auki, Heidi soitteli ja kyseli lukuseminaarin abstraktista, jonka pitää olla valmis viikon päästä. Entinen suunnitelma meni mönkään, koska torstainen haastattelu peruuntui. Uusi idea tarkoittaa aina uutta työurakkaa ja siksi piti siirtää ikä-yo -projektin aloitusta.

Ajateltiin kirjoittaa paperi bioteknologian nykytilasta Suomessa. Heidi uskoi, että sellaiselle paperille voisi olla tarvetta ja että sitä voitaisiin referoida kohtalaisen laajasti ainakin kotimaassa, jos saisimme paperin julkaistua.

Heidi haluaa paperin International journal of biomedical engineering and technology -lehteen. Noh, menetteleehän se, mutta aika kova pudotus tästä tulee, koska alunperin suunnittelimme julkaisevamme R&D Managementissä. Sinne minulla olisi vähän suhteita, joita pitäisi hyödyntää mahdollisimman pian, ettei nimi unohdu.

Selailin vähän bioalan julkaisuja netissä, mutta pakko oli aloittaa ikä-yo:n luentorunko. Tai olisi pitänyt aloittaa, mutta sitten eteen tuli vielä lääkealan liiketoiminnan tehtävä. Olivat viime viikolla ideoineet ikääntyville uutta lääkehoitoa ja keksineet human touch -ideologiaan perustuvan omafarmaseuttikonseptin.

Epäilen vähän sen käytännön toteutusta. Tulee turkasen kalliiksi hoitaa henkilökohtaisesti dosettien täyttö, reseptien uusiminen ja mitä kaikkea muuta ryhmän muut jäsenet olivat suunnitelleetkaan. Idea oli kuitenkin syntynyt vasta aivoriihityöskentelyn tuloksena, joten ehkä sitä ei kannata heti tuomita. Kehittelyä se vaatii aika tavalla.

Ja vihdoin ja viimein iltapäivällä ikä-yo:n kimppuun. Sain KKK:lta postia, että 45-60 minuuttia yksinpuhelua riittää ja sen jälkeen keskustellaan tunnin ajan. Pelottaa vähän se keskusteluosio. Siellä voi olla tosi päteviä ihmisiä kuuntelemassa. Syövät elävältä tällaisen tutkijanalun.

Aikaraja aiheuttaa muutenkin huolenaiheita. Jotakin on pakko tiivistää. Ajattelin jakaa prosessin korkeintaan neljään vaiheeseen, vaikka aluksi ajattelin vähän laajempaa prosessikuvausta.

Löysin ihan kivoja tilastotietoja Lääke2000-ohjelmasta luennon tueksi. Ne täytyy kuitenkin tallentaa koneelle eikä näyttää suoraan netistä, sillä kaupungintalolla ei toimi netti! Huomiseksi on pakko saada kaikki materiaali valmiiksi, että voi kysyä Ilkalta vinkkejä toteutukseen. Torstai tulee yllättävän pian. Minun on jotenkin päästävä eroon näistä turhista jutuista, jotka aina tulevat oikeiden tai ainakin paljon mielenkiintoisempien töiden eteen.

Olen idiootti

Minulla ja Heidillä piti olla tutkimushaastattelu torstaina oululaisessa lääkealan palveluja markkinoivassa yrityksessä, mutta viime hetkillä haastattelu peruttiin.

Oikeastaan peruutus oli meidän kannaltamme hyvä juttu. Saamme enemmän aikaa miettiä, millaista tietoa haluamme haastattelusta saada. Tähän asti olemme tehneet lukuseminaarin työtä vain mutu-tuntumalla.

Haastattelun aihe on strateginen kumppanuus yrityksen ja yliopiston välillä, joten se istuu hyvin minun väikkäriini. Heidille se ei mene ihan yhtä suoraan väikkärin aiheeseen. Toisaalta osaaminen, oppiminen ja bioteknologia yhdistävät molempien väikkäreitä, joten ei tämä Heidilläkään hukkaan mene.

Minulla olisi kova into päästä kirjoittamaan väikkärin runkoa suunnittelemieni abstraktien kautta. Nyt työhön ryhtymisen estää lääkealan liiketoiminta -kurssi ja lukuseminaarin abstraktin deadline.

Voi vitsi, että olen todella idiootti, kun menin ilmoittautumaan vielä parille kurssille, vaikka periaatteessa opinnot on jo suoritettu KTT-tutkintoa varten. Voisitko mitenkään, Ilkka, muistuttaa, etten enää joulun jälkeen jatkaisi lukuseminaarissa?

Sen voi keskeyttää jouluun ja minulla on ilman lukuseminaariakin kädet täynnä työtä. Sitä paitsi olisi kiva joskus lukea kolme minulle lähetettyä paperia, joiden toivotaan innostavan yhteistutkimukseen.

Yhteistutkimus olisi juuri nyt tosi kova sana ja kiinnostaisi minua kovasti. Taidan ensi viikolla hautautua Savonlinnaan mietiskelemään syntyjä syviä. Äh, silloinkin on oikeasti mietittävä ikääntyvien yliopiston luentoa. Onneksi runko on toteutusta vaille valmis.

Kerta kiellon päälle

Tietenkin tupsahti mieleen saunanlauteilla, missä menee opettajan ja tutkijan ero, vaikka lupasin, etten enää pohdi opettajuuteen liittyviä asioita.

Meidän laitoksella kaikki apurahatutkijat on valjastettu valtion rattaiden eteen opettamaan ilmaiseksi. Jotenkin opetus on yritetty jakaa sen mukaan, mikä sattuisi olemaan kunkin tutkijan spesialiteettia. Niinpä minä opetan korkean teknologian markkinointia, toimintatutkimuksen metodologiaa ja markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan -kurssilla innovaatioasiaa.

HTM-luennot (high technology marketing) ovat tältä syksyltä ohi ja edessä on vielä kolme kirjatenttiä ja viisi suullista tenttikuulustelua. HTM on ehkä eniten minun alaani, mutta mitkä ovat ne eväät, joilla minä annan markkinoinnin syventävää luento-opetusta ja vieläpä englanniksi?

Syventävillä kursseilla pitäisi ehdottomasti hioa perusopiskelijasta timantti, joka pärjää ongelmitta työmarkkinoilla. Pitäisi auttaa opiskelijaa näkemään itse, miten jo opittua perustietoa käytetään ratkaisemaan käytännön ongelmia ja etsimään uutta tietoa, jos olemassa oleva osaaminen ei riitä. Okei, myönnetään, ettei tieto ole yhtä kuin osaaminen, mutta olkoon se toisen blogipohdinnan aihe.

Kompetenssi kateissa

Tuntuu turhauttavalta, kun oma kompetenssi ei ole sillä tasolla, että voisi riittävästi ohjata opiskelijoita. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että minua luennolla tuijottava joukko tietää, että minä en oikeasti tiedä, mitä teen.

Miten voisinkaan tietää? Muutama vuosi sitten istuin samoilla kursseilla perusopiskelijana. Miten yksi apurahan kurimuksessa eletty vuosi muuttaisi perusopiskelijan opettajaksi?

Periaatteessa HTM-kurssilla voisi istua jopa jatko-opiskelijoita, sillä syventävät kurssit hyväksytään myös jatko-opintoihin. Viime vuonna kurssilla olikin kaksi jatko-opiskelijaa, mutta silloin vedin kurssin turhia murehtimatta. Kai syventävien opettaminen tuntui minusta vielä viime vuonna luottamustehtävältä – melkein kunnia-asialta. Nyt tuntuu siltä, että minua käytetään vain hyväksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta korkean teknologian kauppatieteellinen opetus, joten se on vain kätevästi “ulkoistettu” hyväuskoiselle jatko-opiskelijalle.

Millaista osaamista meidän perusopiskelijamme saavat yliopistosta, jossa heidän tärkeimmät kurssinsa on annettu kaikkein kokemattomimpien opetettavaksi? Onko Kuopion kauppatieteellisen saama kritiikki sittenkin oikeutettua? Miten voin katsoa silmiin entistä opiskelijaa, joka on tulevassa työssään täysin sormi suussa, kun minä olen epäonnistunut opettajana?

On opettaja-Outissa jotain hyvääkin. Olen ainakin innostunut aiheestani. Teknologiaympäristö tuo liiketoimintaan aivan uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joita perinteiset toimialat eivät koskaan kohtaa. Vaikka liiketoiminnan perusperiaatteet pätevät myös teknologiaympäristössä, on niiden soveltaminen usein täysin erilaista.

Markkinoinnin haasteet teknomaailmassa

Jo pelkästään markkinoinnin näkökulmasta tekno tuo suuria haasteita. Miten tavoittaa asiakkaat, jotka eivät vielä tiedä tarvitsevansa uutta tuotetta? Miten tehdä radikaalista innovaatiosta helposti lähestyttävä ja omaksuttava? Miten yhdistää usein ristiriitaiset markkinoinnin ja tuotekehityksen intressit? Miten luoda liiketoiminnan pelisääntöjä ympäristössä, joka on kilpailevien teknologioiden, tuotteiden ja toimijoiden temmellyskenttää?

Jokainen haaste on mahdollisuus tehdä jotain muita paremmin, menestyä, kasvaa ja kehittyä. Toisaalta jokainen uusi markkinoille tuotu innovaatio avaa myös mahdollisuuden kilpailijoille tehdä jotakin samaa tai samantapaista. Ja taas toimintaympäristö muuttuu.

HTM-kurssilla olen pyrkinyt näyttämään osan tästä teknoympäristön dynamiikasta. Se, olenko onnistunut, selviää viimeistään, kun opiskelijat palauttavat portfolionsa ja tulevat tenttikuulusteluun. Minä luen sitten kurssipalautteesta, kuinka epäpätevä minä taas olinkaan.