9 November 2007 0 Comments

Partneri liukuhihnalta

Tänään oli taas lääkeliiketoiminnan seminaaripäivä. Tällä kertaa Paakkosen Sanna SLP Innovations -yrityksestä puhui partneroitumisesta ja verkostoitumisesta lääkealalla. Esityksessä ei ollut uutta ja mullistavaa varsinkin, kun eilen puhuimme Sannan kanssa samoista asioista päivällisen yhteydessä.

Joka tapauksessa oli mielenkiintoista, että Sanna, kuten monet muutkin alan ammattilaiset, korosti partnerointitapahtumien tärkeyttä verkostoitumisessa. Hän kertoi, että viiden minuutin tapaamisen jälkeen vaihdetaan vain kortteja, jos yhteistyö kiinnostaa, ja sitten siirrytään seuraavaan tapaamiseen. Liukuhihnatutustumista. Sanna sanoi, että yhden päivän jälkeen yrityksellä voi olla satakin kontaktia, joista tosin vain murto-osa johtaa yhteistyöhön.

Sannan mukaan yrittäjät ja tutkijat vähättelevät partnerointitapahtumien antia, mutta se on hänen mukaansa itsestä kiinni, miten aktiivinen on suhteiden luonnissa. Täytyypä sanoa, että minusta ei ehkä olisi tuollaiseen verkostoitumiseen. Jännä juttu, että Sanna nosti esiin myös Facebookin yhtenä verkostoitumisen kanavana. Hän painotti, että nykyisistäkin opiskelukavereista pitäisi pitää huolta ja pitää heihin yhteyttä, sillä näistä voi olla apua vielä kymmenien vuosien päästä, kun tarvitsemme apua johonkin tiettyyn työtehtävään.

Sanna muistutti myös siitä, että yritykset tuppaavat etsimään partneria aivan liian myöhään. Ensikartoitus vie parisen kuukautta ja sitten vasta päästään profiloimaan potentiaalisia kumppaneita. Aika tunnistamisesta varsinaiseen yhteistyöhön voi olla puolesta vuodesta jopa useisiin vuosiin.

Pitää oman työn kannalta muistaa ainakin tämä aikaperspektiivi. Jos ja kun yritän luoda jonkinlaista mallia itsekin, siihen pitää lisätä partnerointi riittävän alkuvaiheeseen. Sannan mukaan tutkija voi lähteä itse kaupallistamaan ideaansa, mutta hän näkisi kuitenkin, että yliopiston pitäisi olla se ensimmäinen partneri. Yliopiston innovaatioasiamiehet eivät voi hallita kaikkia alueita, mutta olisi ainakin parempi, jos neuvottelupöydässä istuisi edes joku businessosaaja teknologian taitajan kanssa.

Omasta kokemuksestaan Sanna puhui, että suomalaiset yritykset eivät ehkä osaa viestiä oikein kansainvälisessä ympäristössä. Kun pitäisi puhua hyödyistä, kehutaan omaa teknologiaa, kun pitäisi puhua liiketoiminnasta, puhutaan edelleen teknologiasta, kun pitäisi puhua yhteistyöstä, muistutetaan vielä kerran, kuinka hieno teknologia nyt olisi tarjolla. Sitten ihmetellään, mihin yhteistyö tyrehtyi.

Yhteistyö voi Sannan mielestä tyrehtyä myös pieniin kulttuurisiin eroavaisuuksiin, joita ei osata ottaa huomioon. Kun englantilaiselle lähettää sähköpostin, hän kiittää postista ja kertoo palaavansa asiaan myöhemmin. Kun suomalaiselle lähettää sähköpostin, hän vastaa viestiin vasta, kun on jotain kerrottavaa. Vastaamattomuus voi olla toisesta kulttuurista tulevalle henkilölle jopa osoitus piittaamattomuudesta ja haluttomuudesta jatkaa keskustelua.

Monia muitakin juttuja nousi esiin seminaarin aikana. Tein hyvät muistiinpanot, mutta en nyt jaksa pohtia näitä asioita enempää tänään.