Kävipä hyvä tuuri, kun en aamulla kehdannut aloittaa lääkealan innovaatioluentojen tekemistä. Päivi nimittäin soitti, että suunnitelmaan tulee muutos ja minun pitääkin kertoa kaupallistamisesta. Tarkoitus on esitellä kaupallistamisprosessi tekemäni suunnitelman perusteella. Näin tulee käytyä läpi koko tuleva ryhmätyö. Olipa tosi hyvä, etten aloittanut luentoja ja nyt pääsen vielä esittämään sellaista asiaa, jonka oikeasti tunnen.
Ei kaikki kultaa mikä kiiltää
Tarkastin eilen loppuun yhden gradun. Tai en tarkastanut vaan annoin siitä kommentit ennen viimeistä kirjoitusversiota. Gradu oli tosi hyvä. Asiat vaan ei aina ole sitä, miltä aluksi näyttää. Kirjoittajan taso on kuulemma noussut niin paljon muista töistä, että nyt syynäillään taas sanankäänteitä, ettei teksti vain olisi kopsattua.
Löysin parin tunnin surffailun päätteeksi muutamia sellaisia tekstipätkiä, joissa gradun tekijän oma osuus on kyseenalaista. En usko, että kyseessä on plagiaatti. Kun kirjoittaa vieraalla kielellä, kiusaus käyttää samanlaisia lauserakenteita on joskus ylivoimaisen suuri. Täytyy vain huomauttaa, että kirjoittaja tarkistaa vielä kertaalleen lähdeviittaukset ja merkitsee näkyviin suorat lainaukset.
Ei kai jokaista opiskelijaa, joka parantaa loppua kohti omaa suoritustaan, voi syyttää plagioinnista? Sitä varten me kommentoimme toistemme töitä, että kirjoittajalla olisi mahdollisuus kehittää työtään eteenpäin. Voihan olla, että tämäkin graduntekijä on pyytänyt kommentteja useilta henkilöiltä ja muokannut tekstiään niiden perusteella.
Plagiointi on vakava asia, mutta niin on myös siitä syyttäminen. Teen nyt varmasti väärin, kun kirjoitan koko asiasta tänne blogiin, mutta yritän samalla tyhjentää oman mieleni epäolennaisuuksista. Olen varma, että ainakin tässä tapauksessa plagiointisyytös on aiheeton enkä minä ainakaan aio käyttää aikaani etsiäkseni muutamia suoria lainauksia, joita ei ole merkitty asiaankuuluvasti. On tässä tärkeämpääkin tekemistä. Sitä paitsi ainahan voi pyytää opiskelijaa kertomaan omin sanoin omasta työstään ja perusteista, miksi päätyi tiettyihin valintoihin. Jos työ on oma, osaa tekijä myös perustella tekemisensä.
Yliopistoyhteistyö kilpailuetuna
Haastattelu strategisesta kumppanuudesta yrityksen ja yliopiston välillä meni tänään ihan hyvin. En ole vielä ehtinyt tehdä alustavaa analyysiä, mutta näyttää siltä, että kumppanuudesta on todellista hyötyä molemmille osapuolille.
Oli yllättävää, että yritys ei nähnyt yliopistoa alihankkijana vaan näki, että yksi yrityksen kilpailutekijöistä on yhteistyö tieteellisesti meritoituneen akateemisen yksikön kanssa. Siksi kumppanuutta voikin kutsua hyvällä syyllä strategiseksi.
Yliopistolle yritysyhteistyö mahdollistaa uusien mallien validoinnin ja menetelmäkehityksen. Yhteistyöstä syntyy myös luonteva kaupallistamisväylä uusille palveluille. Tuntuu melkein siltä, että yritys hyötyy yhteistyöstä enemmän kuin yliopisto, vaikka yliopisto saa tutkimukseensa selvää rahaa ja myös tämän kaupallistamismahdollisuuden. Ja rahaahan yliopistolta nimenomaan puuttuu.
Yrityksen saama hyöty ei ole näin konkreettista. Yliopistoyhteistyö on enemmän mainetekijä ja sitä kautta kilpailukeino kuin kapasiteetin lisäys.
Tosi mielenkiintoinen juttu. Strateginen kumppanuus -paperi pitää, harmi kyllä, jättää hautumaan ainakin vuodenvaihteen yli. En aloita edes litterointia. Sitä paitsi aamulla haastattelunauhoja etsiessäni tajusin kauhukseni, että minulla on ainakin kolme haastattelua litteroimatta viime keväältä. Mihin aika oikein menee, kun ei väikkärin perushommiakaan saa tehtyä?
Silmät sikkuralla gradua
Olen lukenut koko päivän yhden opiskelijan gradua. Hän antoi sen minulle kommentoitavaksi jo syyskuun lopussa. Syyskuun! Olen tosi surkea ihminen, kun en ole saanut aikaiseksi kommentoida sitä. Gradu on jo varmaan muuttunut niin paljon, että tokkopa kommenteista on enää mitään hyötyä.
Olen yrittänyt epätoivon vimmalla päästä eroon rästihommista. Ei näytä hyvältä. Täällä kotona tulee jatkuvasti keskeytyksiä eikä illalla ole mitään mahdollisuutta tehdä töitä.
Gradu on saatava pois käsistä huomenna, vaikka huomenna minulla on yksi haastattelu Oulussa. En ole sitäkään ehtinyt valmistella yhtään, mutta sen minä handlaan kyllä entisten haastattelujen pohjalta. Näkyyköhän tässä taas se itsensä uhraaminen, josta kirjoitin aiemmin? Gradun kommentit pitää hoitaa ensin ja sitten vasta omaan väikkäriin liittyvä haastattelu. Opinko minä ikinä?
Aikataulutin 30boxiin tämän kuun tehtävät. En tajua, miten voin selvitä niistä, mutta ei minulla ole muuta vaihtoehtoa. Näyttää siltä, että melkein kaikki pitää ehtiä tehdä ennen Uuden-Seelannin reissua. Edessä on tosi paljon lukemista, mutta myös kirjoittamista ja pari luentoa ja harjoitustöiden tarkastusta. Lukemisesta ja kirjoittamisesta ei voi laistaa, koska niissä laiskottelusta on kauaskantoiset seuraukset, mutta nyt täytyy tinkiä luennoista ja harjoitustöistä. Toinen luennoista tulikin niin yllättäen, ettei kukaan voi olettaa minun tekevän elämäni parasta luentoa. Toinen taas on enemmän sellainen seminaarialustus.
Ehkä minä siis selviän, mutta vielä Uuden-Seelannin lähtöpäivänä pitää lähettää konferenssipaperi Jyväskylään. Sen deadline on marraskuun lopussa.
Uusi rooli lääkeliiketoimintaan
Nyt niin hurjasti kehumani lääkeliiketoiminnan kurssi saa aivan uuden piirteen. Minusta tulee yhden luennon ajaksi opettaja. Opetan siis itseäni. Hieman skitsofreenista, mutta kai se menee.
Luennolla käsitellään innovaatioita ja tuotestrategioita lääkealalla. Tuttua tarinaa, jonka alunpitäenkin luulin tulevan minun luennoitavaksi. Minut kuitenkin istutettiin opiskelijan penkkiin ja luennointi jäi proffille. Nyt markkinoinnin proffa ei pystykään pitämään lupaamaansa luentoa ja hän pyysi minua hoitamaan homman kotiin.
Kiva aihe ja innostava yleisö. Ainoa pieni miinus on se, että työtaakkani ei ainakaan kevene. Niin ja ehkä uskottavuus on nollissa, kun siirryn opiskelijasta opettajaksi ja taas opiskelijaksi saman päivän aikana.
Mitäpä sitä positiivisella palautteella?
Lukuseminaariabstrakti sai murskatuomion. Molemmat kommentaattorit olivat aluksi miettineet, ettei paperissa ole mitään kritisoitavaa. Ei heillä ollutkaan paljon mitään sanottavaa paitsi toinen heitti ilmaan ihmettelyn tutkimuskysymyksen laajuudesta. Paperi ei tietenkään ollut ihan näin valmis, mutta ei ehkä ihan niin huonokaan kuin mitä seuraavat puheenvuorot antoivat ymmärtää.
Alettiin nimittäin puhua ensin kysymyksen laajuudesta. Oliko tutkimuskysymys niin laaja, ettei siihen voi edes vastata? Kysymys kuulemma myös eli tekstin edetessä, vaikka sitä en usko. Aineisto ei vastaa kysymykseen, mutta millaisia tuloksia kyseinen aineisto voisi edes tuottaa, ihmetteli joku.
Ehdin onneksi kertoa, että käytimme Heidin kanssa sektori nimitystä koko Suomen bioalasta ja klusteria, kun puhuimme alueellisista keskittymistä. Päivi seuraavaksi olisi kuulemma väittänyt, että meillä oli käsitteet sekaisin. Tämä ero pitää tuoda esiin paperissa ja muutenkin pitää miettiä ja kirjoittaa auki pohdinta oikeasta määreestä. Päivin mielestä julkisessa keskustelussa puhuttiin ensin toimialasta, sitten biosektorista ja klustereiden kautta siirryttiin lopulta shokkeihin. Kysyin, ovatko shokit tosiaan tieteellinen termi, jota voi käyttää, mutta sitä Päivi ei tiennyt. Outoa, että hän nosti termin esiin, jos ei ole varma, voiko sitä edes käyttää tieteellisessä artikkelissa.
Päivin mielestä meiltä puuttuu perusteet koko tutkimusasetelmalle. Meillä oli väitteitä ilman perusteluja. Mihin perustamme väitteemme, että sektorin muotoutuminen on hidasta? Mihin perustamme väitteemme, että julkinen tuki edistää sektorin muotoutumista? Miksi näin olisi? Jos voimme perustella nämä sisäänrakennetut väitteemme, tutkimuskysymys on aiheellinen ja kiinnostava, muuten se on vain tuulesta temmattu ja raflaava. Siten voisimme myös perustella tarkastelutason, kansallinen vai alueellinen.
Meillä on kuulemma sellainen lähtökohtaoletus, että julkinen tuki alueittain on erilainen, jolloin aluetason tarkastelu olisi järkevää. Päivi penäsi, mistä tämä oletus tulee, mutta en osannut vastata siihen. Minusta meillä ei ole sellaista oletusta. Eikä meillä myöskään ole sellaista ennakko-oletusta, että suomalaiset bioklusterit olisivat poliittisesti edistettyjä vaan se on mielestäni yksi paperin tulos. Päivin mielestä se oli jo ennakko-oletus, mutta perustelematon sellainen.
Otsikointi oli epäonnistunut eikä vastannut paperin sisältöön. Päivi myös ehdotti, että kirjoittaisimme sittenkin väikkäriimme osan tai luvun. Tyytyisimme kuvailemaan Kuopion bioklusterin tai -shokin syntyhistorian ja that’s it.
Muiden papereista löytyi Päivin mielestä jotain hyvääkin, mutta meidän paperista ei nostettu esiin mitään positiivista. Kritiikki tuntui julmalta ja mieli musteni entisestään. Niinpä vedän täällä keksejä suoraan paketista eikä se ainakaan paranna oloa. Pitää kuitenkin jättää tämä muhimaan hetkeksi ja palata asiaan muutaman päivän päästä. Yleensä kritiikkiä on helpompi antaa valmiiksi mietitystä paperista kuin sellaisista kyhäelmistä, jollaisia aika moni muu tänään käsitelty paperi oli. Kritiikistä on varmasti hyötyä, mutta nyt sitä on hankala hahmottaa. Harmitti vietävästi, että jouduin kokemaan kaiken palautteen yksin tyyliin ”sinä sanot näin”, vaikka minä en ollut sanonut mitään. Yhdessä kuitenkin seistään paperin takana.
Hands on
Olin tänään Hands on -koulutuksessa, jossa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja sen hyödyntämistä opetuksessa. Koulutuksessa ei tullut esiin mitään uutta ja mullistavaa, mutta parasta oli se, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun tädit innostuivat yhteisöllisten työkalujen käytöstä. Jatkuvasti sipisivät, että hei tätähän voisi käyttää sillä ja sillä kurssilla. Tosi hyvä.
Loin itsekin wiki-pohjan innovaatioluentoja varten – ihan testimielessä vielä, mutta ehkä siitä saisi jo ensi syksyn kurssille toimivan työkalun.
Olen täälläkin kirjoittanut joskus siitä, miten hienoa olisi, jos opiskelija aloittaisi oman tietokannan keräämisen esimerkiksi del.icio.usiin jo heti opintojensa alussa. Hän voisi kirjoittaa oppimisestaan blogia ja linkittää kaikki opintojen aikana käytetyt wikit ja blogit sekä del.icio.usiin kerätyt aineistot samaan paikkaan. Siitä tulisi aivan loistava tuki ja turva sitten, kun opiskelija astuu työelämään ja tarvitsee jotain jo unohdettua tietoa. Sitten vaan käyttäisi omaa tagi-luokitustaan ja löytäisi helposti etsimänsä. Voisi vielä tsekata blogista, mitä ajatuksia silloin oli, kun opiskelija tagitti kyseisen aineiston.
Minulla ei ole tämä sosiaalisen median kieli vielä hallussa, joten pahoittelen kaikkia sanastollisia mokia. Ajatus on tärkein.
Hehkutin vielä sählyssäkin, miten hyviä oppimista tukevia työkaluja nämä voisivat olla. Sain ainakin meidän sivarin innostumaan. Ihmettelen suuresti, miten hän ei ole aiemmin käyttänyt mitään noista edellä mainituista. Outoa, sillä hän on antanut itsestään sellaisen kuvan, että istuu jatkuvasti koneella. Ehkä hän on kiinnostuneempi hardwaresta.
Täytyy vielä kehua, että Pekka veti koulutuksen tosi hyvin. Puhui selkeästi ja käytti esimerkkejä, joihin opettajien oli helppo samaistua. Oli aivan loistoveto esittää koirakuvia ja koiravideoklippejä naisvaltaiselle kuulijakunnalle.
Vierasta vipua
Lääkeliiketoiminnan seminaaripäivä oli tänään tosi hyvä. Mervi on aivan huippu hyvä opettaja! Mielenkiintoisin anti Mervin luennossa oli se, minkä kaikki rahoitusta opiskelleet jo tietävät: yrityksen ei kannata toimia omalla pääomalla. Vieraasta pääomasta saa vipuvaikutusta yrityksen toimintaan.
Mervi perusteli yleisesti hyväksytyn totuuden näin: a) Jos ostat osakkeita ja rahoitat näin riskibusinesta, haluat sijoituksellesi hyvän koron eli haluat yrityksen omaan pääomaan sijoitetusta rahasta itsellesi kunnon korvauksen, osingon. b) Jos sen sijaan annat yritykselle lainaa, tyydyt pienempään korvaukseen, koska silloin ei ole ainakaan yhtä suurta riskiä siihen, ettet koskaan saisi rahojasi takaisin.
Kun nyt käännät asetelman päälaelleen ja tarkastelet asiaa yrityksestä käsin, huomaat, että a-kohdassa yritys joutuu maksamaan ison osan tuotosta osinkona sijoittajalle ja b-kohdassa korvaus on pienempi ja vakaampi. Vaikka yrittäjät ehkä ajattelevat, ettei omalle henkilökohtaiselle pääomasijoitukselle tarvitse maksaa korkoa ja että se siksi olisi edullista, vieraspääoma tulee itse asiassa halvemmaksi.
Mervi sanoi, että yrityksellä kannattaa olla niin paljon velkaa kuin se pystyy hoitamaan. Kun yrityksellä on esimerkiksi ostovelkoja pitkien laskunmaksuaikojen vuoksi tai vuoden aikana kerrytettyjä lomarahoja, jotka maksetaan vasta myöhemmin työntekijöille, se voi käyttää koko tämän rahaosuuden omaan toimintaansa. Tästä rahasta on siis yritykselle selkeä vipuvaikutus, jota ei omalla pääomalla tai oman pääoman ehtoisella rahoituksella ole.
Omapääoman ehtoinen rahoitus on vielä toisestakin syystä järjetöntä. Kun esimerkiksi businessenkeli rahoittaa yritystä, se haluaa osuutensa myös vallasta. Voit siis menettää päätöksentekovaltasi, jos myyt yrityksesi liian halvalla. Mervi oli sitä mieltä, että esimerkiksi telkkarin leijonankidassa yrittäjät myyvät itsensä aivan liian halvalla, jos antavat 80 prosenttia vallasta rahoittajalle. Siksi kannattaisi mieluummin ottaa pankki- tai muuta lainaa: saat rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta voit tehdä päätöksesi rahoittajasta riippumatta.
Toinen tosi hyvä luento oli terveystaloustieteilijä Ismo Linnosmaan luento. Hän yritti perustella teoreettisesti, miksi geneeristen lääkkeiden markkinoille tulo itse asiassa nostaa alkuperäislääkkeen hintaa. Tätä ilmiötä kutsutaan geneeriseksi paradoksiksi.
Syy piilee siinä, että osa lääkkeen kuluttajista on lojaaleja, hintajoustamattomia kuluttajia. He ostavat ainakin tiettyyn hintatasoon asti aina samaa tuttua ja turvallista lääkettä, vaikka sen hinta nousisi geneerisen kilpailun myötä. Joku kyseenalaisti hinnannostopäätöksen ja väitti, että Frankin ja Salkeverin malli selittäisi vain sen, miksi alkuperäislääkkeen hinta ei laske.
On aivan selvää, että asiakaskunta pienenee, kun hintasensitiiviset kuluttajat siirtyvät geneerisiin lääkkeisiin. Siksi pienemmästä asiakasmäärästä pitää pystyä saamaan suurempi kate ja näin hintoja on nostettava. Toinen syy hinnannousulle tulee markkinoinnin puolelta. Hinta on eräänlainen laadun signaali: aina on niitä, jotka pitävät kallista brändituotetta laadukkaampana kuin täysin vastaavaa geneeristä tuotetta.
Kaikkein mielenkiintoisin asia Linnosmaan luennossa oli kuitenkin Laspeyresin indeksi, jolla pyrittiin osoittamaan, että hintojen vertailu eri maiden välillä pitää tehdä painotetuilla hinnoilla. Esimerkiksi hinnat voi painottaa tällä nimenomaisella Laspeyresin indeksillä. Kyseenalaistin mallin pätevyyden, sillä ennakkolukemistona olleessa Gladwellin artikkelissa kerrottiin, että vaikka alkuperäislääkkeet ovat USAssa Eurooppaa kalliimpia, geneeriset lääkkeet ovat halvempia. Näin hinnoittelulla voidaan ohjata kulutuskäyttäytymistä niin, että amerikkalaiset kuluttajat suosivat geneerisiä. Esimerkiksi geneeristen lääkkeiden tullessa markkinoille USAssa voi siirtyä vaikkapa 70 prosenttia niiden käyttäjiksi. Koska Euroopassa geneeristen hinta ei poikkea yhtä paljon alkuperäislääkkeen hinnasta, voi olla ,että vain ehkä 50 prosenttia siirtyy hieman halvempiin geneerisiin.
Koska Laspeyres painottaa hintoja perusmaan kulutuksella, vääristyy kokonaiskuva. Euroopassa geneeristen hintaa painotettaisiin liian suurella osuudella, joka tulisi suoraan Amerikan kulutuksesta. Linnosmaa jäi miettimään asiaa ja oli lopulta samaa mieltä. Yhtälö on USA-myönteinen, jos sitä käytetään perusmaana. Linnosmaa kehotti tutustumaan myös Paashe-indeksiin, jossa tällaista virhettä ei ole. Täytyypä etsiä se. Muutenkin pitää miettiä tätä yhtälöä uudestaan. Sitä voisi käyttää väikkärissäkin.
Kukapa olisi uskonut, että rahoitus ja taloustiede voivat olla näin mielenkiintoisia, kun niitä tarkastelee tietystä toimialasta käsin. Tuli mieleen, että voisi mennä kertaamaan rahoituksen asioita jollekin peruskurssille. Ei olisi pahitteeksi. Muistan senkin, kuinka aikoinaan haukottelin Linnosmaan kurssilla…
Matikanmaikka
Kävin opettamassa laitoksen sihteerin tytölle matematiikkaa. Pelkäsin etukäteen, miten opetus mahtaa sujua, mutta se oli oikeastaan tosi helppoa. Olen ennenkin antanut matikan tukiopetusta monella eri tasolla. Nyt kyseessä oli seiskaluokkalainen.
Hyvä, että tyttö tajusi näin aikaisessa vaiheessa pudonneensa kärryiltä. HAluksi hn ei oikein ymmärtänyt negatiivisia lukuja ja sellaiset käsitteet kuin itseisarvo ja vastaluku olivat täysin outoja. Näytin paperilla, että vastaluvut sijaitsevat täsmälleen yhtä monen askeleen päässä nollasta ja tuo askelten määrä on sama kuin luvun itseisarvo. Aika nopeasti tyttö ymmärsi asian ja päästiin kokeilemaan positiivisia ja negatiivisia lukuja käytännössä.
En varmaankaan käyttänyt ihan oikeita termejä. Välillä laskettiin kahvipapuja ja välillä mittailtiin keittiön pinta-aloja, mutta pääasia, että tyttö alkoi pikku hiljaa päästä kärryille. Ei hän tyhmä ollut; liian hätäinen vain. Opettajilla ei varmaankaan ole aikaa riittävästi henkilökohtaiseen opastukseen, ja siitä tämänkin oppilaan vaikeudet johtuivat. Oikeastaan hän kaipasi vain rohkaisua siitä, että tekee asiat oikein. Hämmästyin, kuinka hyvä päässälaskija hän oli.
Kävimme vielä kerto- ja jakolaskuja positiivisilla ja negatiivisilla luvuilla ja aivan lopuksi vielä potenssilaskujakin. Yritin saada tytön ajattelemaan uutta laskua rauhallisesti ja miettimään, missä järjestyksessä yhtälöä lähdetään ratkaisemaan. Negatiivisten kantalukujen potenssiinkorotus teetti vähän töitä, mutta kun pyysin oppilasta aukaisemaan potenssilaskut tulomuotoon, hän melko nopeasti tajusi, miten etumerkki määräytyy.
Toivottavasti tyttö käy läpi samat asiat vielä huomenna, kun ne ovat vähän jäsentyneet yöunen aikana. Uskoisin, että matikan opetuksesta oli apua. Minä ainakin muistin taas, kuinka kivaa matematiikka on.
Huomasin myös, että minun vahvuuteni opettajana on nimenomaan siinä, että pystyn selittämään vaikeitakin asioita selvällä suomen kielellä. Samaa sanoivat ikääntyvien yliopistossakin. Vahvuutta täytyy edelleen kehittää, mutta miten? Epäonnistuin käyttämään vahvuuttani MARin innovaatioluennolla. Innovaatiot pitäisi pystyä kuvaamaan yhtä selkeästi. Pitäisi kaivaa esiin se innovaatioiden ydin. Mitähän se sitten olisi?
Katkesi ajatus, kun jäin tuijottamaan Leijonankidasta kuopiolaisten Annun ja Liinun selviämistä Ihana Living -ajatuksensa kanssa. Pitäisiköhän jättää innovaation ydin vielä kiteytymään?
Referaatti lääkeliiketoiminnan lukemistosta
Michael Gladwell (25.10.2004) kirjoittaa The New Yorkerissa lääkkeiden hinnoittelusta. Hän käyttää esimerkkinäAstraZenecan närästyslääke Nexiumia. Nexiumin kehitys alkoi alkuperäisen Prilosec-närästyslääkkeen patentin umpeutumisesta. AstraZeneca alkoi aktiivisesti etsiä keinoja, kuinka se voisi edelleen hyötyä Prilosecin huimasta menestyksestä.
Pohdinnan jälkeen Prilosecin vaikuttava lääkeainemolekyyli jaettiin kahtia. Tutkimuksissa lääkkeet näyttivät aluksi yhtä tehokkailta, mutta jatkotutkimuksissa Prilosecin jälkeläinen paransi 90 prosenttia tutkituista potilaista. Prilosec pystyi ”vain” 87 prosenttiin!
Uusi lääke nimettiin Nexiumiksi ja se sai myyntiluvan maaliskuussa 2001. Nexiumin kuukausikäytön hinnaksi tuli 120 dollaria. AstraZeneca panosti lääkkeen markkinointiin, jotta se päihittäisi halvemmat geneeriset lääkkeet.
”In the political uproar over prescription-drug costs, Nexium has become a symbol of everything that is wrong with the pharmaceutical industry. The big drug companies justify the high prices they charge—and the extraordinary profits they enjoy—by arguing that the search for innovative, life-saving medicines is risky and expensive”, Gladwell kirjoittaa.
Kustannukset eivät niinkään johtuneet raskaasta tutkimus- ja kehitystyöstä vaan kliinisistä kokeista, jotka todistivat käytännössä saman tehon kuin Prilosecin aikaan tehdyt kokeet, sekä hurjasta markkinoinnista. Koska Nexium on reseptilääke, Gladwell peräänkuuluttaa myös lääkäreiden vastuuta lääkehinnoittelusta. Lääkäreillä, kuten myös potilasvakuutusyhtiöillä, olisi keinoja vaikuttaa siihen, minkä lääkkeen potilaat valitsevat.
Amerikassa reseptilääkkeet ovat kallita verrattuna esimerkiksi Ranskaan ja Englantiin, mutta geneeriset lääkkeet ovat kiivaasta kilpailusta johtuen maailman halvimpia. Siksi kirjoittaja väittää, että reseptilääkkeet eivät itse asiassa ole kalliimpia Amerikassa vaan ainoastaan hinnoittelujärjestelmä on erilainen: eurooppalaiset maksavat uusista lääkkeistä vähemmän, mutta lääkkeiden vanhentuessa he maksavat niistä amerikkalaisia enemmän.
Lääkehoidon kustannukset ovat kasvaneet Amerikassa vuosittain. Gladwellin mukaan kustannusten nousu ei kuitenkaan johdu siitä, että lääkkeiden hinta olisi noussut vaan vallitsevasta hoitokäytännöstä. Esimerkiksi astmahoidossa on alettu panostaa ennaltaehkäisyyn yhä suuremmilla annoskoilla ja entistä kalliimmilla uusilla lääkkeillä. Myös potilaiden määrä on kasvanut, kun esimerkiksi kolesterolilääkitys määrätään aiempaa nuoremmille potilaille.
Amerikkaan on perustettu erityinen järjestö vertailemaan lääkkeiden tehokkuutta ja tekemään suosituksia halvemmista mutta yhtä tehokkaista lääkehoidoista. Joskus on kuitenkin vaikea sanoa, korvaako halvempi lääke kalliimman. Se, mikä antaa toiselle potilaalle yhtä hyvän vaikutuksen, voi aiheuttaa sivuvaikutuksia toiselle potilaalle.
Usein käy vieläpä niin, että kliinisten kokeiden tuloksia tulkitaan tietyssä kontekstissa, joka vääristää niitä. Esimerkiksi Bristol-Meyers Squibbin Provachol-sydäntautilääke ei osoittautunut tutkimuksissa tehokkaaksi naisten sydänkohtausten ehkäisyissä. Lääke oli kuitenkin jollekin segmentille tehokkaampi kuin vastaava toinen lääke, ja tulos yleistettiin koskemaan koko populaatiota. Bristol-Meyers ei tehnyt itse tällaista tulkintaa vaan joukko riippumattomia sydäntautilääkäreitä.
Artikkelinsa lopuksi Gladwell muistuttaa, ettei kukaan ole erehtymätön. Marcia Angell, joka nykyään on suurimpia amerikkalaisen lääkehoidon kriitikoita, liittyy kiinteästi Provachol-jupakkaan.
The journal in which the Pravachol article appeared, incidentally, was The New England Journal of Medicine. And its editor at the time the paper was accepted for publication? Dr. Marcia Angell. Physician, heal thyself.