27 February 2008 0 Comments

Väitöskirjablogin ilot ja surut

Nyt kun muut kiireet ovat hellittäneet – pahasti näyttää siltä, että eivät pitkäksi aikaa – olen voinut keskittyä oikeisiin töihin. Väikkärin edistyminen näyttää tällä hetkellä vähän harmaalta, mutta jos oikein tarkasti katselee, voi harmauden keskellä jo nähdä pienen pienen valojuovan.

Olen lukenut ihan kohtalaisesti, vaikka nyt viime aikoina nielurisaleikkaus vähän jarrutti tahtia. Se vaan, ettei mikään lukemani ihan suoraan käy väikkäriini. Olen nyt yrittänyt ottaa oppimisasiaa haltuun vähän laajemmalla skaalalla. Maisan lainaksi antama HBR:n kokoelma oppimista käsittelevistä artikkeleista on ollut tosi hyvä ja kevyt läpileikkaus oppimiseen, vaikka opus on jo vähän vanha. HBR ei ole tietenkään kaikkein korkeatasoisin tieteellinen julkaisu, jos sitä voi tieteelliseksi ylipäätään kutsua, mutta on ollut tosi mukava välillä lueskella ihan lukemisen ilosta selkokielellä kirjoitettuja artikkeleita.

Lukemista on hidastanut muistiinpanojen tekeminen, joten Maisan kirja on vasta vähän yli puolenvälin. Muistiinpanojen tekeminen sopii minulle hyvin. Tykkään pukea artikkeleiden minua kiinnostavat ajatukset napakaksi paketiksi omin sanoin ja erityisesti tykkään siitä, että olen pystynyt kirjoittamaan tänne blogiin muistiinpanojen sekaan myös omia ajatuksiani. Jokainen artikkeli saa minut pohtimaan jotain uutta omassa työssäni ja se on hyvä saada heti talteen.

Olen ehkä maailman huonomuistisin väitöskirjan tekijä. Minulla ei vain yksinkertaisesti pysy mielessä, kuka sanoi mitäkin ja mitähän jonkin teorian yksityiskohdat olivatkaan. Sitten aivan yllättäen osaankin soveltaa lukemaani johonkin uuteen kontekstiin. Sitten onkin kiire etsiä alkuperäinen lähde ja palauttaa mieleen omat silloiset ajatukseni. Blogi sopii siihen mainiosti.

Olen miettinyt kovasti, mikä olisi järkevä tapa julkaista artikkelien kirvoittamia ajatuksia. Koska tiivistän artikkelien sisällön omin sanoin suorasanaiseksi tekstiksi, en halua, että kirjoitukseni joutuvat opiskelijoiden tenttilukemistoksi silloin, kun aika ei riitä kahlaamaan koko artikkelia läpi. Missään nimessä en halua nähdä omia ajatuksiani jonkun toisen kopioimina.

Muistiinpanoissani keskityn vain siihen, mikä minua kiinnostaa, joten artikkeleissa on varmasti paljon sellaista, joka ei blogiini päädy. Olisi moraalisesti arveluttavaa antaa joillekin epärehellisille ihmisille mahdollisuus hyödyntää tiivistelmiäni, jotka eivät edes ole koko alkuperäisartikkelin kattavia. 

Toisaalta ajatukset olisi hyvä kuuluttaa maailmalle, jotta maailma voisi oikaista sen, minkä olen itse ymmärtänyt väärin. Niinhän tiedeyhteisö parhaimmillaan toimii: itse itseään jatkuvasti korjaten. Miten siis ratkaista tämä äärimmäinen dilemma, joka jossain määrin haittaa omaa oppimistani?

Tähän saakka olen vähän vaihtelevasti julkaissut muistiinpanojani täällä blogissa. Tämän vuoden puolella olen sitten taas jättänyt muistiinpanot vain omaan käyttööni. Nyt en voi edes kirjoittaa väikkäriini tai vaikkapa tätä väitöskirjablogia koskevaan raporttiin joskus tulevaisuudessa mitään siitä, miten sosiaalisen median itsekorjautuvuus toimi väitöskirjablogissa. Miten voisinkaan, kun osaan teksteistä kaikilla on vapaa pääsy ja osa jää näkemättä?

Olisi hykerryttävä ajatus, jos jossain hamassa tulevaisuudessa voisin hattupäisenä tohtorin planttuna pohdiskella, miten blogi auttoi minua väitöskirjaprosessin kuluessa. Ei liene kovin paljon tutkittu alue, mutta takuulla ajankohtainen!

— — —

Soitin äsken Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen neuvontalinjalle ja varmistin blogi-kantasanan johteiden oikean kirjoitusasun. Vaikka blogi ja siihen liittyvät termit eivät ole vielä päätyneet kielitoimiston uusimpaan sanakirjaan, virkailija oli melko varma antamastaan ohjeistuksesta. Tästä lähtien siis blogi, blogata, bloggaus, aivan kuten bloki, blokata, blokkaus.