14 May 2008 0 Comments

T. Arina: Esittämisen tyyli

Teemu Arina esittelee Tarina-blogissaan hyväksi havaitsemiaan keinoja tehdä tylsästäkin aiheesta mielenkiintoinen esitys. En ole ollut koskaan todistamassa Arinan esityksiä, mutta vähän itsekehuisesta blogi-merkinnän alusta huolimatta näissä ideoissa voi olla jotain perääkin.

Arina kehottaa luopumaan esimerkiksi kaikista ylimääräisistä merkinnöistä kalvoissa. Ei siis yrityksen nimeä, dian numeroa, ei mitään, joka veisi huomion itse sisällöltä. Nämä tällaiset voi laittaa omaan kalvoon esityksen alkuun tai loppuun.

Arinan mukaan kalvojen on tarkoitus tukea esitystä, ja tukemiseen voi käyttää esimerkiksi metaforia tai kuvia, mutta ei missään nimessä ranskalaisin viivoin merkittyjä listauksia. Hän ei kiellä animointeja, mutta painottaa, että niidenkin tulisi olla yhdenmukaisia itse asian kanssa.

Mielenkiintoisinta antia Teemu Arinan Tarinassa on Garr Reynoldsin esitys esittämisestä. Kuten Arina sanoo: “… excellent presentation by Garr Reynolds worth every minute of your time.”

Tags:
  • Olen seuraillut sivusta teillä käytyä polemiikkia opiskelijoiden oppimisesta, oppimattomuudesta ja siitä, millä keinoin heidät saadaan ymmärtämään aktiivisen opettelun tärkeys. Sillä sitähän sen yliopisto-opiskelun pitäisi olla: aktiivista opettelua, uteliasta otetta ja kiinnostusta kehittää ja arvioida omia taitojaan, tietojaan ja itseään opiskelijana ja tulevaisuuden työntekijänä.

    Olen ollut todella hyvilläni, että tällaista keskustelua käydään. On hyvä huomata, että on olemassa yliopisto-opettajia, jotka ovat aidosti huolissaan siitä, millaisin eväin vastavalmistuneet elämäänsä jatkavat yliopiston jälkeen.

    Idea, jonka keskustelunne on synnyttänyt, kuulostaa hyvältä. Voihan olla, että ensialkuun opiskelijat eivät ymmärrä, kuinka hedelmällinen rooli heillä onkaan ja päästävät asiantuntijat helpolla. Viisaista viisainkaan ei aina hoksaa panna parastaan, jos kysymyksenasettelu ei siihen kannusta.

    On mielenkiintoista, millaisia vaikutuksia tällä tulee olemaan opiskeluun. Saako se sekä opiskelijat että viisaat yhdistelemään tietojaan ja esimerkiksi kontaktejaan uudella innovatiivisella ja tuotteliaalla tavalla vai saako se jokaisen epäilemään omia kykyjään? Kolikolla on aina kääntöpuolensa. Mitä se tekeekään opettajan, asiantuntijan, auktoriteetille, jos hän ei kykene vastaamaan opiskelijan haasteeseen?

    Opiskelijan puolihuolimaton ihmettelyn kohde voi parhaimmillaan sysätä liikkeelle vaikka kokonaisen teoreettisen keskustelun sarjan, jossa ilmiötä lähestytään monesta eri näkökulmasta. Tiedä vaikka syntyisi uudenlainen tiedettä haastava osaajayhteisö.

    Jään innolla odottamaan syksyä.

  • Maisa

    Esittämisestä ja esiintymisestä sekä laiskan pulleasta yliopistosta::

    Viime aikoina olemme ruotineet urakalla korkeakouluopetusta ja -opiskelua, palautelleet mieliimme omat opintomme ja tapamme opettaa, ymmärryksemme kehittymistä siitä, miten ja mistä se teoria nousee ja miten se sitten saadaan takaisin sinne käytäntöön. Ja toisin päin. Pedagogiikka on se, joka haastaa ja opiskelijoiden oppimishalukkuuden sytyttäminen. Tikapuita pitkin alaspäin vastaan, vai omat rutiinit haastaen? Kyllä omat rutiinit sekä opiskelijoiden rutiinit.

    Nyt suunnittelemme ensi syksyksi rakentavamme isoon Sampo-saliin sellaisen teknologiakattauksen, joka haastaa puheenpitäjän ja sen kuuntelijan. Opiskelijoille haluamme tarjota mahdollisuuden osallistua luentoon uudella tapaa (reaktiivinen ote), ohjata asiantuntijan road mappiä, kysyä ja pyytää täydennystä. Haluamme tuoda läsnä etäisempiä asiantuntijoita ja yleisöä osaksi sitä, mitä salissa tapahtuu. Kun luento alkaa muistuttamaa workshop-työskentelyä on jokaisen pakko samalla ajatella hieman enemmän ja pakko osallistua yhteisen tiedon rakenteluun. Siinä ovat kaukaisia ne laiskan pulleat päivät luentosalin takaosassa kun uni hiipi silmään tautologisella tilaston luennolla.

    Toisin päin ajatellen, missä opiskelijaparka saa enää levätä? Tasa-arvon nimissä levätä ei saa viisas asiantuntijuuskaan ja on vähintäänkin reilua pohtia jotakin sellaista, jossa opiskelijat saavat aidosti ja argumentoiden harjoittaa arviointitaitoja – No, eilen tuli sitten mieleen ajatus siitä, miten näitä viisaita miehiä ja naisia voidaan haastaa, miten noviisi opiskelijat voivat suurella joukolla oppia asiantuntijan työtä seuraamalla. Entäpä jos tehdään nurinpäin, siten että opiskelijoiden tehtävä on tuottaa ne perinteiset autenttiset ja rikkaat kehittämishaasteet – siis tunnistaa tulevan työnsä tietojen ja taitojen sovelluskontekstin ongelmatiikkaa ja viisaiden tehtävä ryhmissä ratkaista ja perustella teoriaan ja käytäntöön nojaten ratkaisunsa, kuvata ja dokumentoida ajatuksen juoksunsa, pyrkiä ääneen kertomaan mitä sitä ajatellaan kun niin viisaita ollaan. Kaiken tämän jälkeen opiskelijat valitsisivat hyvin perustellen parhaan ratkaisun. Kyllä siinä viisaskin on iloinen kun kerrankin palkitaan.