24 September 2008 0 Comments

Tiedustelu tutkii sosiaalista mediaa

Jukka Heikkilä Jyväskylän yliopistosta kertoi, että seuraavana vuonna Jyväskylässä keskitytään ekoasioihin. Siitäpä ei sen enempää. Eivät taida vielä itsekään tietää, mitä se tarkoittaa.

Mielenkiintoista, että kommondori Georgij Alafuzoff Suomen Puolustusvoimien tiedustelupalvelusta nosti esiin wikit ja blogit yhtenä mielenkiintoisimmista ja tätä aikaa kuvaavista ilmiöistä, joiden kautta voidaan päästä niin sanottuun business intelligenceen. Jännä huomata, että myös Puolustusvoimissa ollaan kiinnostuneita sosiaalisesta mediasta. Puolustusvoimissakin nähdään tärkeänä, että opitaan jatkuvasti, mukaudutaan tämän päivän vaatimuksiin ja reagoidaan nopeasti.

Kommondori Georgij Alafuzoffin mukaan täytyy olla tietoinen itseorganisoituvista yhteisöistä blogosfäärissä. Siitä, mitä siellä puhutaan ja siitä, kuka puhuu. Tiedustelijoiden tehtävänä on seurata aktiivisesti keskustelua, tehdä havaintoja ja ennakoida niiden perusteella tulevaisuuden riskitekijöitä. Kommondori puhuu tulevaisuuden visiosta, jossa sosiaaliset yhteisöt jakavat tietoa avoimesti, tieto on kaikkien ulottuvilla, mutta suojattua ja turvallista. Kuitenkin hän esitti myös huolenaiheen, miten voisimme olla edes jollakin tasolla varma tiedon oikeellisuudesta.

Käyttäjille on suotava mahdollisuus vaikuttaa sosiaalisen median keinoin. Siksi pitää kehittää teknologiaa, käytänteitä ja tarjota mahdollisuuksia. Teknologia on vain osa tätä vallankumousta, sillä suurin osa muutoksesta on kulttuurista. Tarvitaan uutta kulttuuria, uusia näkemyksiä ja lähestymistapoja myös tiedusteluun.

Kommondori Georgij Alafuzoff nostaa esiin myös ilmastonmuutoksen. Se on kuitenkin suurempi uhka kuin esimerkiksi terrorismi. Ilmastonmuutos yhdistää kansalliset tiedustelupalvelut, vaikka näkökulma siihen voi vaihdella.

Eelko pyytää kommondorilta esimerkkejä, joissa blogeja on käytetty datalähteinä. Kommondori itsekin seuraa noin tusinaa blogia ja niin tekevät muutkin tiedustelun työntekijät. Hän ei kuitenkaan halua kertoa puolustusvoimien salaisuuksia.

Keskustelussa huomaa helposti, miten eri tavoin kaksi läsnä olevaa sukupolvea ymmärtävät sosiaalisen median. Kun se tuntuu olevan vanhemmalle ikäpolvelle, myös kommondorille itselleen, väline tai työkalu, nuoremmille se näyttäytyy kokonaisvaltaisena mahdollisuutena. Jäin miettimään, osaavatko meitä seuraavat sukupolvet enää toteuttaakaan itseään muutoin kuin sosiaalisen median kautta.

Kommondorin puheenvuoro aiheutti muutamia kommentteja, mutta minä en lähtenyt kommentoimaan esitystä. Kommondori kyllä puhui ihan hyvin englantia esityksessään, mutta hermostui silminnähden kommenteista, kun joutuikin vastaamaan niihin spontaanisti. En halunnut kiusata, kun mies oli kuitenkin hyvällä asialla. Se vaan, ettei ainakaan kommondorin puheenvuoro vakuuttanut siitä, että tiedustelupalvelussa olisi ymmärretty sosiaalisen median laajuus ja syvyys. Puheessakin nimettiin vain blogit ja wikit ja oikeastaan wikeistäkin vain wikipedia. Joku nuori nainen taisi kysyä jotain YouTubesta, mutta ei saanut kysymykseensä vastausta.