12 November 2008 0 Comments

Tekesin ohjelmakoordinointi

Polina itse tuuraa Pauli Santalaa FCG Planekosta (Finnish consulting group). FCG koordinoi Tekesin vapaa-ajan palvelut -ohjelmaa. Polinan mukaan hän ei voi ohjeistaa rahoituksen suhteen, koska Tekes päättää yksin rahoitusasioista. Koordinoija kyllä osallistuu ohjelman suunnitteluun, muttei osallistu rahoituspäätöksiin, jotta säilyttää puolueettomuuden.

Tekesin ohjelmista on poistettu teknologia-termi, jotta myös palveluala näkyisi selvästi.

Polinan esitys oli ehkä vähän sekava, mutta ilmeisesti se johtui siitä, ettei hän ollut itse valmistellut esitystä. Siirryimme kuitenkin lyhyisiin hanke-esittelyihin ja yritin muistaa sanoa moneen kertaan eProfiler – sanoin tietenkin myös oikean nimen – ja matkailu niin, että ne painuisivat kuulijoiden tajuntaan. Minä pysyin aikataulussa ja niin teki moni muukin, mutta eivät kaikki. Siksipä jäätiin taas jälkeen.