MAR-luennot

Minulta pyydettiin MAR-luentoja. Tässäpä ne. Tuskinpa noista saa mitään irti ilman luentoa. Linkitän myöhemmin luentokokemuksiin. Nyt jatkuu Herkko Hietasen tarinalla tekijänoikeuksista sosiaalisessa verkossa.

Voiko nettiin luottaa?

Tietoturva sosiaalisessa verkostossa ja virtuaalisissa maailmoissa puhuttaa monia ja siitä esitystään pitää Petteri Järvinen. Tietoturvan tavoitteena on CIA = confidentiality, integrity, availability (tiedon luottamuksellisuus, eheys, saatavuus). Näistä ehkä helpoin on tiedon luottamuksellisuus, johon pyritään esimerkiksi erilaisten salausjärjestelmien kautta.

Vaikka kaikki kolme saavutettaisiin, meillä on silti vastassa todentamisen ongelma: Miten voimme olla varmoja, että henkilö on todellisuudessa se, joksi hän sähköisessä ympäristössä esittäytyy? Tietosuoja-asia liittyy siihen, että 20-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla 40-vuotias ja 40-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntui olla 20-vuotias ja varsinkin, kun maailma on muuttunut. Nettihistoriasta voi joskus tosin tulla jopa meriitti, jolloin se, ettei verkosta löydy henkilön nettihistoriaa, kuulostaakin epäilyttävämmältä kuin nuoruuden törttöilyvideot Youtubessa.

Hakukoneet rekrytoinnissa

Työnantaja ei  rekrytoidessaan saa googlata hakijoita. Yleisön kommentissa kerrotaan, että maailmalla on jopa yrityksiä, joita voi palkata selvittämään toisten tietoja netistä. Järvinen toteaa, että ihan varmasti kaikki silti käyttävät nettiä juuri näin, vaikka se on periaatteessa kiellettyä.

Julkinen salaisuus ennen lanseerausta

Melkein poikkeuksetta yritykset julkistavat tai vuotavat tietoja julkisuuteen uusista tuotteista jo ennen niiden lanseerausta. Canon yrittää olla poikkeus tähän valtavirtaan ja säilyttää mallinsa salassa ennen virallista julkaisua.

Henkilötietolaki suojelee yksilöä. Järvinen sanoo, ettei esimerkiksi esityksiin kannata kirjoittaa sähköpostiosoitetta, koska hakurobotit löytävät ne pdf-julkaisuista. Pitää muistaa tämä.

Saatavuus voi olla tietoturvaongelma, jos esimerkiksi Linden Lab vetää joskus töpselin seinästä ja sanoo, että menkää muualle leikkimään virtuaalimaailmaa. Eli olemme riippuvaisia näistä sosiaalisen median ja tietotekniikan palveluista.

Turvallisuus on usein myös tekosyy kieltää jotain. Poliiseiltakin estettiin pääsy YouTubeen “tietoturvasyistä” (9/2008).

Wikipediassa viisaus tiivistyy

Järvisen mukaan yhteisö on joukko ihmisiä, jossa viisaus tiivistyy, mutta niin tekee myös tyhmyys. Wikipedia on esimerkki yhteisöllisestä viisaudesta, mutta toisaalta myös ääri-ilmiöiden kannattajat löytävät toisensa ja saavat vahvistusta ajatuksilleen.

Järvisen sanoista aloin miettiä, ettei yhteisöllisyys sinänsä ei ole ratkaisu mihinkään, vaan ratkaisu moneen kysymykseen on se, mitä yhteisö tekee. Toisin sanoen, ei yhteisö vaan yhteisön tuotos on tärkeää.

Järvinen jatkaa, ettei yhteisön jäsenillä välttämättä ole samoja päämääriä eikä yhteisöllisyys aina lisää luottamusta. Esimerkiksi WinCapitassa luotiin illuusio luottamuksesta, vaikka koko ajan osa porukasta tietoisesti veti muita nenästä.

Internetissä meidän pitää vain sokeasti luottaa palveluun. Meillä ei ole ajallista perspektiiviä ja pitkäaikaista kokemusta nettipalveluista. Luottamus perustuu usein sosiaaliseen suositteluun, josta on kirjoitettu artikkeli. Voidaanko esimerkiksi keinomaailmoihin koskaan luottaa? eBayssäkin voi luoda monia tunnuksia ja tehtailla suosituksia itselleen.

Yhteisö luottamuksen mittarina

Joskus nettiin voi luottaa enemmän kuin reaalimaailmaan. Esimerkiksi Facebook-tietoon, että henkilö ei ole naimisissa voi luottaa paremmin kuin siihen, onko samalla ihmisellä reaalimaailmassa sormus illan viimeisellä hitaalla vai ei. Ainakin pitkällä tähtäimellä sosiaalinen yhteisö varmasti korjaa Facebook-tiedon oikeaksi.

Netti- ja virtuaalimaailmat eivät koskaan ole täysin erillisiä reaalimaailmasta, sillä Ruususen nettiherjaajatkin saivat sakot reaalimaailmassa. Silmiinkään ei ole uskominen, koska virtuaaliavattaret voivat näyttää, miltä haluavat.

Toisaalta esimerkiksi Facebookiin liittyy riski siitä, mitä ystäväverkko kertoo henkilöstä. Jos toimittajalla on ystäviä yhdestä puolueesta, voiko hän enää kirjoittaa puolueettomasti politiikasta? Tai kannattaako kertoa esimerkiksi varkaille, että olet kolme kuukautta maailmanympärysmatkalla.

Hyvä huomio on se, että aina joku luottaa niihinkin, joita itse pidämme idiootteina…

Raitayritys Second Lifessä

IT-arkkitehti Jukka Ruponen IBM:ltä puhuu liiketoiminnan kehittämisestä virtuaalimaailmojen ja 3D-internetin avulla. Pari tyyppiä näkyy seuraavan esitystä myös Second Lifessä. Telmuskin!

Jos yritys lähtee toimimaan virtuaalimaailmassa, yritysjohdon pitää sitoutua siihen. IBM:llä ainakin on sitouduttu, sillä yritysjohto esiintyy itsekin joskus Second Lifessä ja osallistuu aktiivisesti kehittämispalavereihin. Virtuaalisuus on sekin yritykselle strateginen päätös. Kaikkien ei kannata virtualisoitua, jos se ei tuo yritykselle lisäarvoa ja on enemmän häiriötekijä kuin hyöty. Virtuaalimaailmallekin tulisi asettaa tavoite ja keinot siihen pääsemiseksi. Toisin sanoen virtuaalimaailmassa pitäisi olla jonkinlainen liiketoimintamalli, jota noudatetaan johdonmukaisesti.

Johdolle pitäisi Ruposen mukaan tehdä selväksi, ettei virtuaalimaailma ole paikka, jonne paetaan, vaan paikka, jossa tavataan muita, olivatpa nämä yrityksen omia työntekijöitä tai talon ulkopuolisia. Esimerkiksi IBM:n omassa ympäristössä pidetään aktiivisesti kokouksia, joita kaikki voivat seurata omalta työkoneeltaan.

Ruponen muistuttaa, että standardit ovat tärkeitä virtuaalimaailmoissa, sillä kukaan ei omista virtuaalimaailmoja eikä siksi hallitse niitä. Standardien kautta ympäristöistä luodaan turvallisia, jopa turvallisempia kuin internet on tänään. Turvallisuutta on sekin, että esimerkiksi Second Lifessä voi kokeilla reaalimaailmassa kalliita projekteja. Ruponen kertoo esimerkin talonrakennuksesta. Kalliiksi tulisi rakentaa talo pihalle ja todeta, että eipä ollut kiva ja purkaa se pois. SL:ssä talon voi rakentaa itse pilkkahintaan tai teettää toisilla murto-osalla todellisista kustannuksista.

IBM:lle Second Life on testausmaailma, joka ei suoraan kuvaa sitä, mitä IBM on. Se kuvaa paremminkin ibm:läisiä, jotka kuuluvat Eight bar -ryhmään (IBM:n logossa on kahdeksan raitaa). SL on IBM:lle vain yksi osa-alue ja siksi yritys haluaa tehdä eron eightbarilaisten ja todellisen yrityksen välille. Ruponen itse sanoo, että virtuaalimaailmat ovat IBM:lle yksi kanava lisää tai toimisto, jossa eri puolilla reaalimaailmaa toimivat työntekijät ja kumppanit kohtaavat toisensa.

Intranetin sisäpuolellakin voi olla oma rajattu maailmansa, jossa asioita testataan yrityksen sisällä. SL:ssä kaikki on julkista. Ruponen käyttää näistä palomuurin sisäpuolisista maailmoista intraverse-sanaa. Esimerkiksi Ruposella on käytössään OpenSimulator, johon hän voi kutsua osallistujia myös IBM:n ulkopuolelta.

Virtuaalimaailmat ja muut todellisuutta mallintavat maailmat ovat riippuvaisia ihmisistä. Ilman ihmisiä hienoissakaan paikoissa ei tapahdu mitään. Sisältöä ei pidä keksiä Ruposen mukaan keksimällä vaan käyttää samaa informaatiota, jota yrityksellä jo on wikeissä, blogeissa ja muissa palveluissa.

T. Arinaa aamutuimaan

Teemu Arina aloittaa obama WHAZAAAAA -videolla ja huudattaa eläköön-huutoja Obaman voiton kunniaksi. Teemun mielestä oppiminen on muutosta siinä, miten opiskelija hahmottaa maailmaa ja asiakkaat ovat yrityksen arvo sinänsä.

Alku on kuin suoraan lukion filosofian kirjasta kivoilla kuvilla väritettynä. Huomaan katselevani ikkunasta ohikulkevia autoja. Pelokas nuorimies jatkaa rauhallista kävelyään edestakaisin salin edessä. Yrittää sitoa pienet kokemuksenjyväset yhtenäiseksi tuottavaksi viljapelloksi. Povaan viljelijälle loistavaa uraa liikkeenjohdon konsulttina.

Perhosefekti – kaikki vaikuttaa kaikkeen

Arina jatkaa johtamisen pääsykoekirjasta kohdasta, jossa verrataan pieniä ja ketteriä yrityksiä isoihin ja kömpelöihin. Sitten sidotaan kulttuuri, politiikka, talous, taas filosofia – kaikki sivistyssanoilla väritettynä yhdeksi sekavaksi klimpiksi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä lopulta mikään mihinkään. Kymmenet vertauskuvat, ulkoaopitut vuosiluvut ja toinen toistaan kauniimmat kuvat värittävät muuten melko monotonista esitystä.

Riippumatta kaikesta siitä ennakkoluulosta, joka oli mieleni saastuttanut, todellisuus on pahempi. Tulee mieleen opiskelijoiden harjoitustyöt, joissa opiskelija on opiskelujensa keskivaiheilla saanut kuningasidean, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Perhosefekti toteutuu, kun sidotaan kaikki pienet huomiot yhtenäiseksi tarinaksi. Silloin tarinankertojan on pakko irrottaa yksittäiset palaset omasta kontekstistaan ja luoda tarinalleen tyhjästä sekundäärinen konteksti. Nyt tällainen konteksti on web2.0.

Olen toisaalta hämmästynyt Arinan muistista. Hän muistaa tunnettujen filosofien keskeisimmät ajatukset ja latelee niitä esityksensä lomaan. Minä en muista. Minulla on filosofiasta appro tehtynä ja vieläpä loistavin arvosanoin. Silti olen unohtanut, kuka sanoi mitäkin, mutta se ei tarkoita, ettei filosofian opiskelu ole muuttanut ajattelutapaani tai jäsentänyt näkemystäni.

Jäsennys löytyy puhumalla

Se, mikä Arinan esityksestä puuttuu, on mielestäni juuri tuo jäsentynyt näkemys. Hän kertoo yksityiskohdista, muttei näe kokonaisuutta. Yhtenäinen tarina on hänen esityksessään vain joukko yhteensidottuja yksityiskohtia. Siksi esimerkiksi eilinen Kaisa Kautto-Koivulan esitys oli hyvä. Myös hän aloitti tuomalla esiin yksityiskohtia, mutta varsin pian hän jäsensi yksityiskohdat laajemmaksi ilmiöksi. Vaikka kuulija ei allekirjoittaisi esittäjän näkemystä tiettyyn ilmiöön, hän voi vakuuttua näkemyksen mahdollisuuksista, jos se on yhtenäinen, yhdenmukainen, selkeä ja ennen kaikkea jäsentynyt. Valitettavasti nyt ei päästä samaan.

Omassa viimeviikkoisessa MAR-luennossani oli jäsentynyt näkemys, mutta vain puolessa luennossa. Innovaatioasiaan olen jo perehtynyt niin syvällisesti, että siitä voin mielestäni kertoa varmasti ja vahvasti. Innovaatioistakin kerron vain oman näkemykseni, mutta en pysty – eikä kukaan muukaan pysty yksin – kertomaan koko totuutta. Ei totuuden kertominen olekaan tavoitteena ja kaikkein vähiten se on tavoitteena yliopistossa, jossa kriittisiä lausuntoja esittävät opettajat ehkä parhaiten herättelevät opiskelijat ottamaan itse selvää asioista.

Harmillista, etten selvästi ole vielä saavuttanut riittävää ymmärrystä sähköisestä markkinoinnista. Jäsentyneen näkemyksen puuttuminen paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asiasta pitää puhua ääneen. Keskustelun aikana jäsennys voi syntyä ja aiemmin piilossa ollut vielä hahmottumaton jäsennys voi saada muodon. Luennoidessa jäsennyksen puutteet näkyvät selvästi, kun passiivinen kuulija ei paikkaa esittäjän aukkokohtia. Olen kokenut, että opettaminen auttaa minua tunnistamaan jäsennykseni ongelmat ja siksi opettaminen kannattaa, vaikka se aiheuttaa vaivaa.

Avoin innovaatio taas esillä

Mutta takaisin esitykseen. Jos esityksestä pitää jotain poimia niin ehkä avoin innovaatio -asia on sellainen. Taas olen saman kysymyksen äärellä. Mitä uutta avoimen innovaation järjestelmässä on? Sellainenhan on ollut aina olemassa. Wim Vanhaverbeeke sanoi Enschedessä viime vuonna, että uutta onkin se, että ajatus on nyt lähtenyt liikkeelle yrityksiltä, kun se aiemmin oli läsnä vain akateemisessa maailmassa. En väitä, että avoin innovaatio olisi toteutunut akatemiassa, mutta toteutuuko se nyt yritysmaailmassa sen paremmin. Jalo ajatus on silti sanottu ääneen ja naulattu pöytään.

Olen kiitollinen, että olen saanut keskustella avoimista innovaatiojärjestelmistä Vanhaverbeeken, idean toisen isän, kanssa ja yhtä iloinen olen keskustelusta Eelko Huizinghin kanssa. Vanhaverbeeke puolusti tietenkin avoin innovaatio -teoriaa, mutta Eelko – olen tehnyt sinunkaupat – jakoi mielipiteeni siitä, ettei teoria sinänsä tuo esiin mitään uutta. Sama pätee blue ocean -teoriaan. Open innovation on tällä hetkellä konsulttien tähtituote tai jopa lypsylehmä, mutta tuleeko siitä joskus rakkikoira, joka ei tuota mitään?

Hienoa, että Teemu Arina on niin kiinnostunut oppimisesta sähköisessä ympäristössä, että on lukenut monen alan kirjallisuutta. Hienoa, että hän on myös kiinnostunut panostamaan esityksensä visuaaliseen asuun. Hienoa, että Suomi saa veroeuroja Arinan kaltaisten konsulttien palkkioista.

FMCG

FMCG = Fast moving consumer goods. Kiitos Make herätyksestä 😉 Maitohan se sellainen. Oli niin surkea nettiyhteys käytössä, etten viitsinyt etsiä termiä netistä. Nyt toimii jo paremmin.

Joskus aikojen päästä, kun tämä ja monet muut termit ovat häipyneet unholaan, voimme yhdessä kiittää ja kumartaa blogeihin tallennettua tietovarantoa. Sieltä on helppo poimia kertakäyttökulttuurin synnyttämät termit historiankirjoihin.

Terveisin Outi2.0

Salmenkiven upea show – markkinointia sosiaalisessa mediassa

Sami Salmenkivi oli ehkä ensimmäinen tapaamani markkinoinnin rautainen asiantuntija, joka puhui sosiaalisesta mediasta. Odotukset olivat korkealla. Esityksen alku ainakin oli tosi hyvä. Heti hän teki selväksi, että kaikki löytyy netistä. Tsekkaa esimerkiksi zoomii books.

Netin heavy-usereita ovat nykyään nuoret naiset. Täällä ollaan! Bloggaamassa koko ajan, kuten Salmenkivi epäilee. Syy naisten osuuden nousuun netin heavy-usereina piilee sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median myötä tapahtuu pirstaloitumista. Kanavavalikoima pirstaloituu, raja-aidat kaatuvat globalisoitumisen vuoksi, ja samalla kun rajat kaatuvat, erilaiset nichet syntyvät luonnostaan ja ihmiset löytävät niiden pariin helposti.

Mobiili-internetin nousu 2009

Toinen Salmenkiven näkemä trendi on mobilisoituminen. Googlen Petri Kokon mukaan 2015 mennessä kaikki maailman elokuvat mahtuvat iPhoneen. Hmm.

Japanissa jo nyt puolet eniten myydyistä kirjoista on luettu kännyköillä. Tämänhetkinen bestseller on julkaistu vain mobiiliversiona. Salmenkiven mukaan vuosi 2009 on ratkaiseva vuosi mobiilin internetin käyttöönotolle.

Salmenkivi kertoo myös kauppiaan painajaisesimerkin, josta Ilkka kertoi minulle jo aiemmin. Kun viivakoodin lukee puhelimella, se kertoo, että mistä saman tuotteen löytää halvemmalla. Google-mapsilla sovellus voisi näyttää myös kyseisen putiikin sijainnin.

Markkinointi häiriötekijästä palveluksi

Seuraavaksi Salmenkivi esittelee oman toivomuslistansa tulevaisuudelle. Markkinoinnin pitäisi Salmenkiven mukaan olla palvelu, ei häiriötekijä, joka katkaiseen kuluttajan kokemuksen. Ihmiset voitaisiin saada markkinointiin mukaan, kuten Nikellä. Tämä esimerkki tuli viime viikolla esiin Katri Lietsalan esityksessä. Käyttäjät juoksevat esimerkiksi samaa lenkkiä toisiaan vastaan, vaikka eivät koskaan tapaa. He vain vertailevat tuloksiaan Nike-yhteisössä ja samalla Nike myy heille lenkkareita ja muuta.

Tsekkaa myös Domino´s Pizza -pitsan räätälöintipalvelu ja Sotkan Muuttajat-palvelu IRCissä.  Tavoitteena on siis tehdä markkinoinnista niin hyvää, että asiakkaalle voidaan tarjota palvelua ja samalla myydä hänelle jotain hyödyllistä. Esimerkiksi Muuttajat-palvelussa nuorille muuttajille tarjotaan muuttajan muistilistaa, mutta myös edullisia tarjouksia tietokonepöydistä ja muusta mukavasta.

Haasta kuluttajat toimimaan

Toinen Sami Salmenkiven toivomus on, että kuluttajat voitaisiin haastaa toimimaan oikein. Esimerkiksi My Starbucks Ideassa kuluttajat voivat esittää omia kahvitoiveita, kommentoida ja äänestää näistä parhaita ja lopulta tuote ehkä tuodaan markkinoille. Dellillä on samanlainen.

Salmenkivi huomauttaa, että usein oletetaan, että tällainen palvelu on osa tuotekehitystä, mutta ennen kaikkea tämä on markkinointia. Viisas mies. Olen samaa mieltä.

Legolla on oma Factory-palvelunsa, jossa voi suunnitella oman legopaketin.  Myös muut voivat ostaa näitä pakettaja ja suunnittelija itse saa siitä pienen provikan. Tuttu ja jo unohtamani esimerkki. Olisi pitänyt ottaa tämä MARin luennolle.

Ihmisillä on nyt käytössään enemmän työkaluja tuottaa sisältöä. Halu sisällön tuottamiseen nousee siitä, että sosiaalisen median kautta ihmisillä on nyt myös yleisö. Tekemisten ja kiinnostuksen kohteiden ympärille muodostuu verkosto, josta tulee tekijän yleisö ja sitä yleisöä on paljon. Esimerkiksi hauskat YouTube-videot saavat Suomessakin kymmeniä tuhansia latauksia.

Jos ihmiset haastetaan tekemään jotain, täytyy näyttää, että heidän tuotoksensa kiinnostaa muita. Siksi Hesarin pyyntö lähettää verkkolehteen kuvia ei innostanut, koska kuvien lisääjät eivät koskaan saaneet tietää, moniko kuvat katsoi ja mitä he pitivät niistä.

Sami Viitamäen FLIRT-malli kuvaa, miten ihmisiä haastetaan tekemään. Focus, Language, Incentives, Rules ja Tools. Sami on Soneran Aivomyrskypalvelun takana, by the way.

24/7 – aina auki

Kolmas toive on 24/7 -verkosto. Olemme paitsi sisällöntuottajia, myös sen posteljooneja, viestin viejiä. Digitaalinen markkinointi koostuu neljästä osiosta, joista yksi on ostetun median paketti. Sitten on näkyvyys omissa kanavissa. Kaksi uusinta ovat näkyvyys jossain muualla kuin omissa tai ostetuissa medioissa – esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – ja se, että ihmiset kuljettavat viestiämme eteenpäin. Esimerkiksi upottamalla yritysten sisältöä omille sivuille tai sosiaalisen bookmarkkauksen kautta. Tavoitteena on siis luoda verkosto ympärille, jossa on kaikkia näitä markkinoinnin muotoja.

Tarinaa monissa medioissa

Neljäs toive on transmedia storytelling eli monimediainen tarinankerronta markkinoinnin uutena ilmiönä. Se on pidempiaikaista jatkuva tarinan kerrontaa, joka kulkee kaikkien mediakanavien kautta. Esimerkiksi uusimmasta Batman-elokuvasta levisi juttua ensin nettiin. Esimerkiksi Gotham Cityn sanomalehdessä haettiin amatööripellejä, joilla on rikosrekisteri. Sami vastasi ja sanoi olevansa tosi rikollinen.

Lopulta sähköpostivaihdon jälkeen hän pääsi vihjesivulle. Joku oli ratkaissut vihjeistä yhden  ja se vei hänet todelliseen leipomoon. Siellä esittäytyessään I´m Robbin Banks, sai kakun, jonka pinnalle oli koristeltu puhelinnumero ja sisään oli leivottu kännykkä. Puheluun vastasi itse Jokeri.

Ennen kuin varsinainen elokuvamarkkinointi alkoi, nettiin ehti ilmestyä 631 000 sivua, jossa puhuttiin elokuvasta. Tosi jännä esimerkki. Pitää kaivaa tämä esiin.

Esimerkki liittyy siihen, että vaikka vain pieni joukko lähtee ratkomaan vihjeitä, todella suuri joukko seuraa heidän tekemisiään netin erilaisten yhteisöjen kautta. Tätä ideaa hyödynnettiin myös Björn Borgin kalsarikampanjassa. Ensin tehtiin tutuksi pelaaja, sitten firma ja lopulta esiteltiin, miten maailma pelastuu lähettämällä kalsarit pahiksille. Ensimmäinen lähetys meni George W. Bushille. Kaikki lyötiin övereksi YouTube-videoissa. Tietenkin nettiin levisi kalsarivimma. Koko ilmiö oli käsikirjoitettu juttu ja se synnytti valtaisan hypen.

Nine inch nailsin keikkapaita alkoi osittain haalistua pesun jälkeen. Kuinka moni keksii, että haalistuneista teksteistä tuli esiin puhelinnumero, josta pääsi kuuntelemaan bändin uutta levyä ennen muita? Riittää, että yksi ratkaisee vihjeen ja kertoo siitä netissä. Tässä tapauksessa bändin levyä kuunteli ennakkoon 1,5 miljoonaa ihmistä!

Suomessa luonnontieteellinen keskusmuseo tuli remontin jälkeen takaisin yleisölle avoimeksi paleodonttilöytöuutisen myötä. Paleodontti ei saanut yhtään osumaa Googlella ennen kampanjaa. Sami kirjoitteli niitä näitä muka-muka blogeihin paleodonteista ja lavasti myös kaivaukset Kiasman kylkeen. Lopulta ihmettelevät ihmiset päätyivät “Wikispedia”-sivuille ja saivat sieltä tiedon luonnontieteellisen keskusmuseon avautumisesta – ja siitä, ettei paleodontteja ole ollutkaan olemassa.

B2B koostuu ihmisistä

Salmenkivi epäilee, että B2B-puoli on vaikea, koska kuvitellaan, että siellä ei ole ihmisiä vaan organisaatioita toimimassa.  Olen ollut oikeilla jäljillä, koskapa Salmenkivikin sanoo, että ihmisethän ne muodostavat yritykset!

Minulta meni osa Salmenkiven B2B-esimerkistä ohi. Siinä Royal Mail lähetti asikasyrityksilleen kirjeen, jossa haastoi heidät tilaamaan netistä origamiukkeleita työpöydälleen. Vasta kun muutamat olivat tilanneet hauskan ukkelin ja tuunanneet näin työpöytänsä, muutkin kiinnostuivat Royal Mailin kampanjasta ja tilasivat omat ukkelinsa.

En tiedä, mistä lyhenne FMCG-markkinointi tulee, mutta siitä Salmenkivi kertoo esimerkin Valion vadelmasuklaajuomasta. 15-35 -vuotiaat olivat kohderyhmänä, joten Salmenkivi ja muut päätyivät käyttämään musiikkivideota markkinoinnissa ennen tuotteen lanseeraamista.

Stig Dogg – Punavuoren tuntematon rap-tähti – sai Vadelmasuklaa-sanoituksen ja upean musiikkivideon, jota levitettiin monilla sosiaalisen median kanavilla. Videota kehuttiin kanavilla ja biisi pääsi jopa viralliselle soittolistalle, minkä jälkeen se pääsi myös radioiden soittolistalle. Sen jälkeen brändi kytkettiin enää tuotteeseen.

Salmenkiven esitys oli aivan huima! Kukaan ei osannut sanoa mitään. En edes minä. Mitäpä sitä sanoa järjettömän hyvälle esittäjälle, jonka esityksessä oli paljon asiaa mielenkiintoisella tavalla kerrottuna. Älysin sentään esityksen jälkeen pyrkiä Salmenkiven juttusille. Noloa, etten ole lukenut hänen kirjaansa vieläkään. Jotenkin vain tuntuu hullulta lukea 2007 ilmestynyttä staattista kirjaa, kun kaikki tieto, kuten Salmenkivi itsekin sanoo, löytyy jo netistä. Olen laiminlyönyt ihan oikeaan painettuun tekstiin tutustumisen, kun olen pyörinyt erilaisissa sosiaalisen median palveluissa ja ihmetellyt silmät ymmyrkäisinä sitä tiedon määrää, joka sosiaalisiin yhteisöihin on sitoutunut. Pitääkin siis paneutua kirjojen maailmaan, mutta tässä ensin blogi seurantaan: http://deceptivecadence.wordpress.com/

Valtava kännykkäblogosfääri

Lieneeköhän isolla suomalaisella kännykkäfirmalla bloginuuskijoita? Tietääkseni siellä ollaan aika tarkkoja siitä, ettei työntekijöiden nimiä tuoda esiin. Siksipä esiintyköön yksi heistä tässä vain sukunimellä.

Lakkala kertoo sosiaalisen median käytöstä kännykkäfirmassa. Vaatimaton mies Che Guevara -paidassaan sanoo, että sosiaalinen media on people problem, ei teknologinen ongelma. Siksi hänet siirrettiin vastikään henkilöstöosastolle.

Tässäkin yrityksessäkäytännössä kommunikoidaan office-dokumenteilla ja sähköpostilla. Seuraavaksi yritetään jakaa samat dokumentit verkossa. Ultimaattinen tavoite olisi luoda sisältö aidosti yhdessä wikien ja muiden reaaliaikaisten työkalujen avulla. Kaikkia näitä voi tietenkin käyttää rinnakkain. Lisäksi kännykkäfirmassa vallitsee keskustelukulttuuri ja esimerkiksi yrityksen oma blogosfääri on laaja ja aktiivinen. Lakkala naureskelee, että yrtityksen blogosfäärissä on esillä myös vaihtoehtoinen totuus yrityksen oman propagandan lisäksi.

Yksilöiden kyvykkyys käyttää sosiaalista mediaa ei yksin riitä, jos organisaatio ei voi tarjota työkaluja eikä organisaation kulttuuri muutu sellaiseksi, että se tukisi sosiaalisen median käyttöä. Yksilön kyvykkyydet, työkalut ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä.

Wiki tuli kuvioihin, kun yksi Lakkalan mukaan ûber nörtti Helsingistä ehdotti sitä työskentelyalustaksi muualla asuvien kanssa. Kolmen miehen yhteistyöstä syntyi sisältöä, mutta vasta kun Lakkala hoksasi käyttää wikissä yrityksen intranet-layouttia, muutkin innostuivat asiasta. Yritys käyttää  tällä hetkellä TWikiä ja niitä on ainakin 4000 kappaletta, joista ehkä 20 prosenttia on aktiivisia. Wikejä käytetään myös demoamisessa ja demojen arvioinnissa. Lakkalalla on oma budjetti, jolla hän ostelee uusimmat pelikoneet ja kilpailijoiden tuotteet. Niitä kuka tahansa voi lainata viikoksi ja jättää kommenttinsa wikiin. Siellä ne pelailee kotosalla pelejä!

Blogeja firmalla on 800 ja niistä viidesosa aktiivisia. Blogihubi-portaali otettin käyttöön tänä vuonna ja se on lisännyt bloggaamista ja kommentointia. Myös toimitusjohtaja itse piti aiemmin blogia, mutta nykyään hän vain kommentoi muiden blogeja.

Muita työkaluja ovat NewsHub, VideoHub, Infopedia, foorumit ja joitakin muita. Tavoitteena on lisätä ja systematisoida tagien käyttöä. Innovaatio- ja teknologiajohtajuus on nyt Lakkalan mukaan kuluttajilla, ei firmoilla. Myös kännykkäfirmassa painiskellaan sen kanssa, että yritystasolla työkalut ovat paljon byrokraattisempia ja monimutkaisia, vaikka tarjolla olisi helppoja ja ilmaisia ratkaisuja.

Perehdyttäminen sähköisessä ympäristössä

Timo Raaska Prewise Finlandista puhuu perehdyttämisen uusista mahdollisuuksista. Työntekijän perehtymiseen käytettävä aika on lyhentynyt vain 15 minuuttiin. Sinä aikana hänen pitäisi perehtyä uuteen työyhteisöön, uuteen työtehtävään tai mihin tahansa uuteen asiaan.

Yrityksissä haetaan Raaskan mukaan operationaalista erinomaisuutta. Aiemmin puhuttiin koulutuksesta, osaamisen hallinnasta ja työn tukemisesta. Raaska sanoo, että joskus verkkoympäristöt tehdään vain koulutustavoitetta varten, vaikka suuri maali olisi operationaalinen erinomaisuus. Mitähän se tarkoittaa? Raaska varmaan kertoo kohta.

Perehdyttämistä ei tehdä vain, kun uusi työntekijä tulee taloon. Uusi toimenkuva, työtehtävä ja organisaatiorakenteen muutos vaativat nekin perehdyttämistä. Raaskan mukaan uuden työntekijän muuttuminen 100 prosentin tehokkuudelle toimivaksi tekijämieheksi vie joskus jopa puoli vuotta. Jännä juttu, jos miettii, kuinka kauan minun perehdyttämiseen käytettiin aikaa ja kuinka kauan meni, että minä aloin tehdä kunnolla hommia. Sadasta prosentista en ole ihan varma, mutta kyllä varmasti viikon jälkeen jo tiesin tarkasti, mitä teen. En osannut käyttää kaikkia typeriä apparaatteja ja matkasuunnittelusysteemejä, mutta ei niitä osaa aina käyttää kokeneemmatkaan työntekijät.

Koska perehtyminen vie aikaa, Raaska esittää, että perehdyttämisen verkkoympäristöä hyödynnetään kolmesta kuuteen kuukautta. Sen lisäksi tarjotaan mentorointia ja lähiopetusjaksoja. Intraneteistä Raaska sanoo, että ne ovat tiedon hautausmaita, joita ei kannata käyttää perehdyttämiseen. Mentorointia voidaan sen sijaan antaa myös verkossa.

Ei pitäisi enää rakentaa erillistä koulutusjärjestelmää verkkoon vaan oppiminen ja uuden tiedon omaksuminen pitäisi viedä päivittäiseen työhön. Tällaista käyttäjälähtöistä ajattelua tukee hyvin sosiaalisen median palveluiden hyödyntäminen perehdytyksessä. Toisaalta käyttäjälähtöisyydessä piilee vaara, etteivät saman organisaation henkilöt jaakaan enää samaa päämäärää.

Jos organisaation ja yksilön oppimistavoitteet eivät kohtaa, pyritään luomaan oppimispolku, joka sopii molempien tarpeisiin. Koska osaaminen on aina yksilön omaa, ei organisaation, yksilöllä on suuri valta ja vastuu. Kun organisaatio kouluttaa yksilön tiettyyn tehtävään tai koulutuksen kautta rakentaa hänelle osaamista, se häipyy organisaatiosta, kun yksilö lähtee.

Organisaation pitäisi sopia yksilön kanssa työ- ja kehittymisrooleista, joille on rakennettu tietyt kouluttautumisetapit. Omaksumisellekin pitää antaa aikaa, vaikka jatkuva koulutus sitouttaa. Yksilöiden motiivat voivat vaihdella huomattavasti ja siksi Raaskan mukaan pitäisi yhdistää pedagogiikkaa ja markkinoinnillista vaikuttamista. Hän ilmeisesti tarkoittaa, että pedagogiset tavoitteet on ainakin jossain määrin puettava vastaanottajaystävälliseen muotoon ja näin lisätä yksilön motivaatiota.

Raaska on koonnut oppimisen elinkaaren digitaalisin työkaluin. Alussa on muutosviestintää ja verkkokursseja. Luokkahuonekoulutus ja virtuaaliset oppitunnit muuttuvat pian ohjeiksi ja oppaiksi ja vähitellen käytännön kautta järjestelmiksi ja työkaluiksi. Samalla wikit, rapid e-learning ja blogit osoittavat oppimisen soveltamista, kun aika kuluu riittävästi. Yksilölle pitää siis antaa ensin perusvalmiudet ja pyytää vasta myöhemmin häntä osallistumaan tiedon soveltamiseen ja tuottamiseen.

Pikkuisen menee nyt laidasta laitaan enkä huomaa selvää yhtymäkohtaa luennon teemaan “wikit ja blogit yritysten arjessa”. Ja aikakin loppuu lyhyeen.  Ainakin termit vaihtelivat perehdyttämisestä koulutuksen kautta oppimiseen. Ihmiseen vaikuttaminenkin nousi esiin viimeisessä lauseessa. En tiedä nyt tästä sen enempää.

Gemilon wikivillitys

Viime viikolla Katri Lietsala Gemilosta piti hyvän esityksen ja nyt oli vuorossa toimitusjohtaja Tomi Terentjeff. Gemilon palveluita ovat Waraamo, 24days-joulukalenteri ja yrityksille suunnattu Facebook-tyylinen palvelu, jonka nimeä en näe taululta. Demo on käytettävissä parin viikon sisällä.

Terentjeffin esitys on esimerkki, miten wikejä voidaan hyödyntää käytännössä. Gemilon perustamisen aikaan DekiWiki todettiin helppokäyttöiseksi, helposti editoitavaksi ja siinä oli riittävästi liitännäisiä. Silti käytössä se on osoittautunut ajoittain hitaaksi eikä kuvien lataaminen toimi wysiwyg (what you see, is what you get) vaan ne ladataan sivun liitteeksi. Gemilolla on julkinen etusivu, asiakkaille omat kansionsa, lehdistölle tiedotesivut ja muuten wiki on suljettu. Terentjeff kehuu kovasti DekiWikin ohjauspaneelia ja kansiorakennetta, jotka ovat tuttuja windows-ympäristöstä.

Gemilossa wiki on myös yhdistetty TRAC-tehtävienhallintaan, mutta ihan saumatonta se ei ole ollut. Käytännössä asiakkaalle luodaan wikiin kansio, johon kirjataan asiakkaan perustiedot, tiedot tarjouksesta ja kirjoitetaan asiakastapaamisessa läpikäydyt asiat. Asiakkaalle annetaan tunnus wikiin, jotta hän pääsee tarkastelemaan omia tietojaan. Raportointi ja selvitykset kirjoitetaan wikissä, jolloin näkyviin jää täydellinen versiohistoria. Vasta valmis teksti muotoillaan tarvittaessa printattavaksi dokumentiksi.

Kun asioista on sovittu, Gemilo kirjaa toiminnot tiketeiksi. Tätä en ymmärtänyt, vaikka Terentjeff selitti asian esimerkin kautta. Ilmeisesti ne ovat varsinaisia Gemilon palveluja asiakkaille.

Alkoi mennä liian käytännönläheiseksi ja akkukin taas loppuu. Pistän välillä koneen kiinni.