14 January 2009 0 Comments

Franchising alkaa omasta toimivasta liiketoiminnasta

Antti Wathén on Tekesin vuosiseminaarissa kertomassa franchising-toiminnasta Suomessa. Franchising-ketjua on Suomessa noin 200, joista neljäsosa on kansainvälisiä ja 20 prosenttia kotimaisista on kansainvälistymässä. Yhteensä toimintapaikkoja on kuutisen tuhatta ja yrittäjiä noin 4 000. Neljän miljardin euron liikevaihtoa on pyörittämässä 35 000 työntekijää.

Franchising tarkoittaa kahden itsenäisen yrittäjän sopimuksen varaista ja pitkäaikaista yhteistyötä. Franchisingluovuttaja antaa tiettyjä oikeuksia yrittäjälle sovittua maksua vastaan. Luovuttaja myös valvoo, että hänen suunnittelemaansa liiketoimintamallia käytetään sopimuksen mukaan.

Franchising-malli on suhteellisen nopea, edullinen ja riskitön kasvutapa, koska itsenäinen yrittäjä vastaa vain paikallisesta investoinnista, mutta hyötyy suurtuotannon eduista yhdessä muiden ketjun jäsenten kanssa. Myös työnjako ja tunnettuuden edistäminen ovat franchisingin etuja. Wathénin mukaan franchising tuo myös säästöjä hallintokuluihin ja toisaalta joustavuutta operatiiviseen johtoon.

Vaikka Suomesta puuttuu erityinen franchising-lainsäädäntö, Euroopan unionin ryhmäpoikkeussäännöt sitovat myös kotimaisia franchising-ketjuja. Antti Wathén kertoo, että franchising-liiketoiminta alkaa aina omasta toiminnasta. Liiketoimintaa pitää ensin harjoittaa itse ja hankkia kokemusta ennen kuin voi lähteä arvioimaan franchising-soveltuvuutta.

Lopuksi Wathén luetteloi tyypilliset sudenkuopat. Esimerkiksi keskeneräinen konsepti, kiire ja liian pienet resurssit ovat alkuvaiheen ongelmia. Myös brändin merkitys usein aliarvioidaan.

En äkkiseltään keksi, miksi franchising-asiasta pidetään kaksi puheenvuoroa. Toki seminaarissa on mukana myös yrityksiä, mutta silti seminaariin olisi ehkä löytynyt muita,  suurempaa yleisöä kiinnostavia teemoja.