14 January 2009 0 Comments

Tekesin vuosiseminaari

Tekesin vapaa-ajan palvelut -ohjelman vuosiseminaari järjestetään tällä kertaa uudessa vapaa-ajankeskus Flamingossa. Uusissa tiloissa on hieno pyöriä, mutta elokuvateatteri ei sovellu luentosaliksi. Selkänojat on kallistettu pehmoisissa istuimissa takakenoon, luontainen katsekorkeus on valkokankaalla, ei edessä puhuvissa ihmisissä eikä kannettavaan saa virtaa.

Vapaa-ajan ohjelma on pieni mutta tarpeellinen

Tilaisuuden avaa johtaja Jussi Kivikoski. Hän kertaa Tekesin tulevaisuuden näkymiä ja menneitä tuloksia. Tekesin sisältölinjausten toteuttamisessa erilaiset ohjelmat ovat keskeisiä. Noin puolet, eli noin 500 miljoonaa myöntövaltuuksista kulkevat Tekesistä käyttäjilleen ohjelmien kautta. Tällä hetkellä shokit ovat valmisteilla ja käynnistymässä ohjelmien rinnalle. Tietyt toiminnot siirretään jatkossa näihin huippuosaamisen keskittymiin, jolloin ohjelmien määrä tulee laskemaan.

Vapaa-ajan palvelut -ohjelma on Kivikosken mukaan uusi avaus Tekesille. Kooltaan ohjelma on yksi Tekesin pienemmistä, mutta silti tarpeeseen nähden Kivikosken mukaan riittävä.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan ohjelman piti päättyä kuluvan vuoden  lopussa, mutta käynnissä olevan arvioinnin perusteella sille voidaan myöntää jatkoa. Toisaalta toimintaa voidaan jatkaa muutoinkin kuin ohjelmien muodossa. Kivikoski muistuttaa, että Joensuun yliopiston kyselyyn kannattaa käydä vastaamassa ja kertomassa omista kokemuksistaan vapaa-ajan palvelut -ohjelmasta.

Anja ja Susanna asentelivat viimeisen koneen käyttökuntoon. Yhteensä palautteen antajia oli 79.

Minä olin vuosiseminaarissa edustamassa eTourismProfiler-hanketta.