EBRF – Mitä mieleen jää?

Vuoden 2009 EBRF:stä jää mieleen kolme asiaa. Ensimmäinen niistä on ehdottomasti kansainvälisten osallistujien kato. Paikalla on ilmeisesti ainoastaan Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen vieraita yhteistyöyliopistoista.

Tiukkaa taloustilannetta on helppo syyttää, mutta syy voi olla myös muualla. Ehkä Suomi on kuitenkin liian kaukana. Ehkä EBRF:llä ei ole riittävänä täsmällistä fokusta, eikä kotimainen konferenssi voi pärjätä suurien monialaisten konferenssien kentällä.

Sosiaalisen median nousu

Toinen mieleenpainuva asia liittyy osittain omaan tutkimukseeni. Sosiaalinen media ja internetmarkkinointi ovat kasvattaneet räjähdysmäisesti suosiotaan konferenssipaperien aiheena. Käsittely on vielä aika pintapuolista, ja monista esityksistä huokuu käytännön osaamattomuus. Puhutaan wikeistä ja blogeista, mutta ei välttämättä olla koskaan kokeiltu, mitä blogin tai wikin kirjoittaminen vaatii.

Ei sillä, että aina pitäisi olla oman käden kokemusta tutkiakseen asiaa, mutta sosiaalisen median tuntemus auttaisi esimerkiksi sanaston hallinnassa. Sinänsä mielenkiintoista, että tutkimuspiireissä varjellaan mustasukkaisesti oman tieteenalan käsitteistöä, mutta ei sitten vaivauduta edes selvittämään, mitä sosiaalinen media on. Blogit, wikit ja suosittelupalvelut rinnastetaan surutta verkkolehtiiin, messengeriin ja Skypeen.

Kadonnut väitöskirja

Kolmantena tästä konferenssista jää mieleen se, että melkein jokainen vähänkään tuttu ihminen kävi kysymässä, milloin väittelen. Yksikin Hankenin professori, jota en ollut koskaan tavannut, tunnisti nimeni ja kysyi saman tien, missä kaupallistamisväitöskirja viipyy.

Toisaalta ne, joiden kanssa keskustelin eProfilerista, olivat kovasti innoissaan sen mahdollisuuksista. He ymmärsivät, että internetmarkkinointi on imaissut minut toiseen suuntaan.

Junamatkalle jää takuulla mietittävää. Noudattaako Anne-Mari Järvelinin neuvoa kirjoittaa väitöskirja nopeasti tulikuumista aiheista, internetmarkkinoinnista ja erityisesti sosiaalisesta mediasta? Vai pitäisikö sittenkin viedä kaupallistamisasia loppuun asti ja julkaista väitöskirja, jota muut jo odottavat? Ehkä minusta ei vain ole tohtoriksi asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *