2 March 2010 0 Comments

Kaiken tiedon valtias

Hienon näköistä, kun Google Earthin perustaja itse pyörittelee maailmaa hyppysissään, ja näyttää, kuinka pieni pallo oikeastaan on. Matka eteni nopeasti olympialaisten maisemista Tokion kautta takaisin Saksaan CeBIT-näyttämölle.

Michael Jones kertoo, että Googlen missio on tuoda maailman informaatio kaikkien ulottuville. Tähän informaatioon kuuluu myös kokemuksellinen tieto, vaikka se ei vielä Googlen osaamisen terävintä kärkeä olekaan. Jonesin luvut Googlen käytöstä vetävät hiljaiseksi. Onkohan meistä tulossa kovaa vauhtia Google-riippuvaisia?

Michael Jones vannoo innovaatioiden ja innovatiivisuuden nimiin. Informaatio ei yksin riitä, vaikka sitä olisi mielin määrin tarjolla. Pitää ymmärtää tiedon merkitys, yhdistellä ja tuottaa uutta osaamista. Yksi keino auttaa ymmärtämään yleistä informaatiota on tehdä siitä visuaalista tai omakohtaista. Googlella riittää visualisointikeinoja. On Suomessa puhututtanut streetview, energiankulutusmittareita ja vaikka mitä.

Michael Jonesin esimerkit näyttävät konkreettisesti, miten maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa. Informaation määrä on moninkertaistunut ja monipuolistunut. Jones muistuttaa, että emme voi tietää, miten maailma muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuitenkin mahdollisuudet näyttävät tällä hetkellä lähes rajattomilta. Ihmisistä on tullut tiedonnälkäisiä, mutta toisaalta Jones vakuuttaa, että mitä enemmän tietoa, sitä enemmän ihmiskunnalla on mahdollisia.

Esitys on mielenkiintoinen katsaus nykyisiin ja pian tuleviin Google-innovaatioihin, vaikka kuulija ei voi olla aistimattta ihan pientä mainosta. Yleisö kuitenkin painostaa Jonesia kysymyksillään. Oma Twitter-kysymykseni siitä, näkeekö Jones ristiriitoja siinä, että Google hallitsee kaikkea nykyisen maailman tietoa, saa monen minuutin perusteellisen vastauksen. Google vain indeksoi, ei hallitse eikä omista tietoa, ei edes naamakirjassa.

Esitys päättyy lupaukseen, että Google aikoo tuottaa streetview-kuvaa maailman kaikilta päällystetyiltä teiltä. Huisia!