Tiivistelmää ja pohdintaa lääkealan kehitysraportista

Kauhealla kiireellä lueskelen lääkeliiketoiminnan ennakkolukemistoa. Tekisi mieli jättää tapaaminen tyttöjen kanssa tänään väliin, mutta kai minun on järjestäjän ominaisuudessa sinne raahauduttava.

Tekesin Technology review -sarjassa julkaistu raportti 163/2004 Pharma development in Finland today and 2015 (Brännback, Jalkanen, Kurkela ja Soppi) ei sinänsä kerro mitään uutta. Suomalainen lääketutkimus on huipputasoista, mutta sen tuotteistaminen heikkoa. Amerikka jyllää lääketeollisuudessa ja uusia kilpailijoita nousee idästä. Uusia liiketoimintamalleja kaivataan lääketeollisuuden ja bioteknologian nostamiseen odotusten mukaiselle tasolle Suomessa ja Euroopassa.Vahvistusta kaivataan yhteistyön lisäämiseen, rahoitukseen ja varhaiseen lääkekehitykseen.

Raportissa muistetaan mainita erikseen myös lääkekeksintöjen tunnistaminen ja niiden kaupallinen hyödyntäminen. Raportin mukaan kokeneet kansainväliset ja kotimaiset toimijat pitäisi ottaa mukaan partnerointiin ja markkinointiin.

Lähivuosina alalla on näkyvissä suuria muutoksia. Monet alkuperäislääkkeet menettävät patenttisuojansa ja jopa kolmasosa nykyisestä markkinaosuudesta jakaantuu uusien geneeristen lääkkeiden kesken. Geneeristen lääkkeiden tulo markkinoille näkyy jo nyt kaikkialla.

Suomessa on panostettu erilaisiin kansallisiin hankkeisiin ja pyritty kehittämään niiden kautta niin perus- kuin soveltavaa tutkimusta. Tekesin raportissa on hyvä listaus viimeaikaisista Tekesin ja Suomen akatemian lääkekehityshankkeista (17). Kuulostaa ihmeelliseltä, että raportissa väitetään suomalaisen kehityskustannuksen olevan 5-8 kertaa halvempaa kuin ulkomailla (17-18).

Ongelmana liiketoimintaosaamisen puuttuminen

Yksi suomalaisten bioyritysten ongelmista on liiketoimintaosaamisen puute. Monella bioyrityksen perustajalla on raportin mukaan tohtorintutkinto mutta alle viiden vuoden liiketoimintakokemus. Raportissa erotetaan koulutuksen kautta saatu tekninen liiketoimintaosaaminen (business skills) kokemuksen kautta hankitusta johtajuuslahjakkuudesta (managerial talent). Edelleen liiketoimintaosaamisesta erotetaan erityinen alakohtainen liiketoimintaosaaminen, jota voidaan hankkia myöhemmin rekrytoinnin kautta. (18)

En ole törmännyt vastaavaan jaotteluun muissa bioalaa koskevissa selvityksissä. Mielestäni johtajuutta voi kehittää kokemuksen kautta, mutta en määrittelisi erityisiä vuosimääriä, joiden aikana henkilö kehittyy hyväksi johtajaksi. Jollekin voi aivan hyvin riittää viiden vuoden kokemus, mutta toisesta ei välttämättä tule johtajaa koskaan.

Substanssi ei korvaa liiketoimintaosaamista

Toinen mielenkiintoinen väite ainakin minun kannaltani on se, että yritys ei välttämättä tarvitse alakohtaista liiketoimintaosaamista yrityksen alkuvaiheessa vaan se voidaan rekrytoida ulkopuolelta tarvittaessa. Kokemukseni mukaan Suomessa toimitaan tässä juuri päinvastoin. Yrityksen toimijat tulevat pääsääntöisesti tietyltä tutkimusalalta, mutta liiketoimintaosaaminen – perusosaaminen tai alakohtainen – puuttuu startupeilta täysin.

Väitteen perusteella voisi kuvitella, että minullekin löytyisi töitä bioalan start-up -yrityksestä, koska minulla on koulutuksen kautta saatu perusosaaminen, mutta näin ei kylläkään ole. Ei Suomessa luoteta yleisosaajiin vaan havitellaan aina alan proffia johtoon, jos mukaan ei saada alan kansainvälisiä konkareita.

“It is necessary to ensure that those starting a firm possess the basic business skills, and the kinds of basic personal characteristics needed, i.e. a will to manage and a drive for business. Although they may lack the experience at first, they can through practice become successful managers and leaders.”

Brännback, Jalkanen, Kurkela ja Soppi 2004, 18

Bioala vaikea tilastoida

Raporttiin on koottu myös tilastotietoa farmasianalan kehityksestä, mutta tilastot ovat jo vanhentuneita. Tuorein yritystieto on vuodelta 2004, jolloin Suomessa toimi yhteensä 144 bioyritystä, joista 92 voidaan edelleen luokitella bioteknologiayritykseksi, 38 bioteknologian tukipalveluyritykseksi ja kaksi bioalan tutkimuskeskusta.  (21) Alan tilastointi kärsii aina siitä, että farmasiaa ja ylipäänsä bioalaa on vaikea luokitella. Raportissa käytetty määrittely perustuu yritysten omaan määrittelyyn, joten ne yritykset, jotka ilmoittivat kuuluvansa useampaan ryhmään tai eivät mihinkään ryhmään, lisäävät yritysten kokonaislukumäärän mainittuun 144 yritykseen.

Pitäisi vielä tutustua paremmin teknologiatrendeihin ja ennusteisiin alan poliittisista muutoksista, mutta nyt alkaa olla jo vähän väsy. Nyt on melkein luotettava siihen, että perustietämys on jo hallussa eikä huomisessa seminaarissa ole alkukoetta. P:n kursseilla monesti on.

Innovaatioputki tukossa?

Eurooppalainen paradoksi toteutuu ainakin lääketutkimuksen saralla Suomessa. Kotimaasta löytyy huippututkimusta lääkekehityksen eri vaiheisiin, mutta sitä on miltei mahdoton kaupallistaa. Yliopiston innovaatiokoneisto yskii ja pahasti.

Kenen on vastuu ja velvollisuus miettiä tutkimuksesta syntyneiden ideoiden patentointia, kaupallista potentiaalia ja yrityskontaktien luomista? Yliopistoihin on kyllä viime vuosina perustettu teknologiansiirtoyksiköitä, mutta niiden tehtävää ei ole määritelty riittävän tarkasti. Teknologiansiirtoyksiköiden tehtävänä ei voi olla vain juridinen opastaminen patentoinnin kanssa.

Lakimies ei kaupallista

Toisaalta ne yliopistot, joissa tehtävät on määritelty, niiden suorittamiseen ei ole osoitettu riittäviä resursseja. Innovaatioiden kaupallistamisen edistämiseen tarkoitetut yksiköt on resursoitu lakimiesarmeijalla, joka näkee yritysyhteistyössä byrokraattisen seikkailun ja mahdollisuuden lukuisiin sopimusteksteihin yhdeksikön fonttikoolla.

Me tutkijat tarvitsisimme paitsi tehokkaat lukulasit myös monta kilometriä pitkää pinnaa, jotta lähtisimme viemään keksintöjämme eteenpäin. Näin hyvätkin ideat jäävät tutkijoiden pöydille ja eurooppalainen paradoksi on valmis – huippututkimus kymmenen, kaupallinen hyödyntäminen nolla pistettä.

Yliopiston verkot veteen

Yliopiston pitäisi ehdottomasti panostaa aktiiviseen verkostoitumiseen. Verkottuminen on investointi tulevaisuuteen, ja vaikka joku teollisuuskongressiin osallistuminen ei toisi akateemista meriittiä, sen kautta voi saada tutkimusrahoitusta, joka aikanaan tuottaa useampia tieteellisiä julkaisuja.

Mutta eihän tätä ymmärretä yliopistoissa. Ehkä tulevaisuudessa, kun yliopistoista tulee liikelaitoksia tai julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä, nämäkin asiat korjaantuvat.

Jos minut olisi valittu yritysasiamieheksi, olisin takuulla ottanut verkottumisen yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi työssäni. Yliopiston pitää kannustaa verkottumiseen ja kokeneempien tutkijoiden ja proffien yksi tehtävä on opastaa aloittelevat tutkijat verkottumaan.

Hattupäiset orjat

On todella surkeaa, että väikkärin tekijät ovat muuttuneet orjiksi, jotka istuvat labroissaan kuin rotat häkeissä ja puurtavat aamusta iltaan väitöskirjatutkimuksensa kanssa ilman mitään kontakteja ulkomaailmaan. Eihän tohtorinhattu anna heille valmista kontaktiverkostoa ja osaamista ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseen, vaikka niin yliopistoissa tunnutaan edelleen uskovan.

Sama juttu meillä kauppatieteissä. Projekteja kuulemma on niin, että ranteita pakottaa, mutta eipä näy yhtään projektia tutkijoiden kerroksessa. Proffat pitävät mustasukkaisesti kaikki ulkopuoliset kontaktit itsellään eivätkä luovuta vastuuta pienimmistäkään projekteista lehtoreille, assareille tai tutkijoille. Luopa siinä sitten verkostoa ja petaa tulevaisuuden työpaikkaa.

Verkostoitumisen haaste

Tänään on hyvä tutkimuspäivä. Tulin juuri kärkituotepalaverista kotiin. Eräs tutkija kertoi minulle ja toiselle haastattelijalle, mitä uutta CD-rintamalla tapahtuu ja mikä on Kuopion asema CD-kentällä. Tutkijan usko kuopiolaiseen tutkimukseen on tosi vahva. Hän on satavarma, että Kuopio tunnistetaan myös maailmalla yhdeksi tämän hetken kovimmista CD-teknologian huipuista. Hieno juttu, mutta miten muuttaa tämä perusosaaminen rahaksi tai edes patenteiksi ja yritysyhteistyöksi?

Ei-tieteelliset kongressit ratkaisu?

Ehkä palaverin parasta antia oli sen miettiminen, miten kuopiolaisten kannattaisi verkottua lääkeyritysten kanssa. Ehdotin taas minisymposiumien järjestämistä. Siten saataisiin useampia yrityksiä kuulolle yhdellä kertaa. Toinen haastattelija tarttui tähän ideaan ja mietiskeli, että se voisi olla Teknian TUVI-hankkeen heiniä. Ehkä symposium kannattaisi järjestää Helsingissä ja siellä voisi olla esillä myös muiden kotimaisten yliopistojen farmaseuttista osaamista.

Toinen varteenotettava verkottumisreitti olisi osallistua ei-tieteellisiin lääketeollisuuden kongresseihin. Sinne voisi lähettää Kuopiosta pari sellaista tutkijaa, joilla olisi jo kansainvälisiä meriittejä, mahdollisesti patentteja ja ainakin lukuisia julkaistuja artikkeleita, jotka kertoisivat tutkijoiden osaamisesta ja pätevyydestä alalla.

Näihin kongresseihin pitäisi ennakkoon miettiä, mitkä ovat ne spesiaalit tutkimusalueet, joita esitellään, ja mitkä ovat ne yritykset ja ihmiset, joihin halutaan luoda kontakti. Kaikkia ei kannata tavoitella eikä kaikkea esittää samalla kertaa. Olen ehdottanut tätä projektipäällikölle jo monta kertaa, ja aina hän on innostunut, mutta mitään ei koskaan tapahdu. Jospa nyt tapahtuisi, kun joku muu esittää asian. Minun pitää muistaa muistuttaa tästä asiasta hankkeen johtoryhmän kokouksessa.

Lukuseminaarin abstraktipläjäys

Aamulla heräsin reippaana jo viideltä ja ajoin Kuopioon. Ehdin juuri ja juuri kauppatieteelliseen lukuseminaariin, jonka aiheena on tänä vuonna tieteellinen kirjoittaminen. Hyvää settiä se olikin. Meidän pitää kirjoittaa kurssin aikana artikkeli, konferenssipaperi tai esimerkiksi yksi luku tulevaan väikkäriin. Jo kesäkuussa mietimme Heidin kanssa yhteisen artikkelin kirjoittamista, joten tämä kurssi sopii meille kuin nyrkki silmään.

Tutkimuksen tarkoitus ja tavoite

Opettaja antoi meille tarkat ohjeet, jotka äkkiseltään vaikuttivat tosi selkeiltä, kunnes joku avasi suunsa ja esitti viattoman kysymyksen. Hmm. Mikähän ero tosiaan on artikkelin tarkoituksella ja tavoitteilla? Sitä sitten pähkäiltiin ainakin tunti.

Ihmettelyn lopputulos oli ihan järkevä. Tarkoitus kertoo yleisellä tasolla, mitä kirjoittaja haluaa sanoa paperissaan, tavoite kertoo, millä keinoin ko. tarkoitukseen yritetään päästä ja tutkimuskysymyksessä tavoite ilmaistaan spesifisti kysymysmuodossa. Makes sense, doesn’t it.

Tarkoitus tekee havainnoista tuloksia

Opettaja vielä muistutti, että aivan liian usein väikkäreistä unohtuu väikkärin tarkoitus, jolloin on pelkona, että empiiriset tulokset ovat vain irrallisia havaintoja – eivät täsmällisiä tuloksia. Siinäpä sitä on ihmettelemistä omaankin työhön. Joka tapauksessa meidän pitää kirjoittaa lokakuun puoliväliin kolmisivuinen abstrakti suunnittelemastamme paperista.

Kun joku kertoi kirjoittavansa yhtä lukua väikkäriinsä, minä sain aivan loistavan ajatuksen – jopa sellaisen kuningasajatuksen! Minunhan pitää, himpura soikoon, kirjoittaa jokaisesta oman väikkärini luvusta samanlainen kolmisivuinen abstrakti ja yrittää pukea sanoiksi se, mitä haluan kyseisessä luvussa kertoa! Sitten olisi X-määrä kolmisivuisia tiivistelmiä eri luvuista ja voisi vain täydentää abstraktit kokonaisiksi luvuiksi.

Voi kun ei olisi ensi viikolla Jyväskylän konferenssia eikä HTM-kurssi vielä alkaisi, niin aloittaisin abstraktien kirjoittamisen nyt heti. Pelkään vaan, että jos en heti pääse kirjoittamaan, innostus lopahtaa. On jo lopahtanut niin monta kertaa, että nyt olisi syytä painaa kaasua sen minkä ehtii ja jaksaa. Eikä se Ilkkakaan niin  huono syy olisi saada väikkäri äkkiä alta pois…

Koko tämän blogin perimmäinen tarkoitus on oikeasti motivoida itseni kirjoittamaan väikkäri, sanotaan nyt edes parissa vuodessa. Mitä pikemmin, sitä parempi, mutta vuosi kuulostaa vielä turhan tiukalta aikataululta, kaksi kohtuulliselta ja kolme iäisyydeltä.