Tavoitteena kansainvälisyys

Emme onnistu edes aloittamaan aikataulussa. Asiaan päästään vasta vartin yli puolenpäivän. Vapaa-ajan palvelut –ohjelman päällikkö Risto Mäkikyrö avaa kertomalla päivän ohjelmasta. Tahtia kuitenkin kiristetään niin, että Karin Wikman Tekesiltä pääsee lauteille viittä minuuttia suunniteltua aiemmin.

Wikman kertoo kansainvälistymisasioista Tekesissä. Hän esittelee Tekesin, TE-keskuksen ja EU:n kansainvälistymisinstrumentteja, mutta painottaa esityksessään sitä, miten kansainvälisiä kumppaneita löytyy.

TE-keskuksissa on perinteisesti vientipohjainen kansainvälistymispyrkimys, Tekesissä puolestaan osaamisperustainen – mm. yksiköitä on ympäri maailmaa. Tekes tarjoaa myös kansainvälistymiseen ohjelmia, rahoitusta projektien sisällä sekä eurooppalaisia ohjelmia ja verkostoja. Wikmanin mukaan kannattaa kertoa Ristolle, jos hankkeessa ilmenee kansainvälistymistarpeita.

7. puiteohjelmassa 54 miljardia euroa jaossa

Wikman jatkaa 7. puiteohjelmalla. Siinä jaetaan 54 miljardia rahaa seitsemän vuoden aikana. Kaikkein suurin osa-alue on yhteistyö (32 mrd), johon sisältyy kymmenen ennalta määrättyä teemaa. Rahoista 15 prosenttia suunnataan pk-yrityksille kuitenkin niin, että hankkeeseen sisältyy yhteistyötä. Idea-osiossa (7,5 mrd) painottuu tieteellinen ekspertiisi. Ihmiset-osio eli Marie Curie (4,5 mrd) on tutkijanvaihtoa eri maiden ja toisaalta myös tutkimuslaitoksen ja yrityksen välillä. Toiveena on kaksisuuntainen vaihto tai tutkijoiden vaihtoverkosto. Kyvykkyys (4mrd) sisältää osaamisen alueohjelman, jossa luodaan osaamisen alueklustereita ympäri Eurooppaa. Tähän osioon kelpaavat kaikki pk-yritysten ideat kunhan niistä syntyy liiketoimintaa tai niillä on merkitystä muutoinkin kuin paikallisesti.

Kaupalliset tulokset vasta myöhemmin

EU-hankkeista on opittu mielenkiintoisia asioita. Ennen kaikkea kannattaa lähteä liikkeelle tietoisena siitä, ettei EU-hankkeissa ole tarjolla pikavoittoja vaan hankkeisiin täytyy panostaa. Hankkeeseen lähtökin on Wikmanin mukaan strateginen päätös, vaikka kaupalliset tulokset syntyvät vasta hankkeen jälkeen. Tekesin sivuilta löytyy paljon tietoa ja caseja.

Joka päivä Tekesistä kysellään partnereita. Pyynnöt kootaan partnerihaku -sivulle. Tai sitten voi osallistua teknologia-yhteisöjen tilaisuuksiin. Wikman suosittelee tutustumaan myös Yritys-Euroopan työkaluihin. Toisinpäin partnerin etsintä alkaa siitä, kun ottaa yhteyttä Tekesiin, joka lähettää partnerihaun eurooppalaisille kumppaneille. Toinen vaihtoehto on osallistua partnerointitapahtumiin, mihin saa apua myös Tekesiltä.

Wikmanin mukaan yksi parhaista tavoista päästä mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön, on ilmoittautua puiteohjelmaprojektien arvioijaksi. Hän kannustaa erityisesti naisia ja yrityksiä hakeutumaan arvioijiksi. Haku lähetetään Tekesin EU-sivujen kautta. Tämä pitäisi muistaa. Voisihan sitä itsekin yrittää mukaan. Olisi hyvä meriitti jatkoa ajatellen.

ICT-orientoitunut matkailu

Polina kysyy vielä matkailualan kansainvälistymisprojekteista, mutta Karin Wikmanin mukaan matkailu on sisällytetty muiden teemojen alle. Risto Mäkikyrö jatkaa Eureka-sateenvarjosta, joka hänen käsityksensä mukaan on matkailu-ICT -orientoitunut. Konkreettisimmillaan hyöty nousee siitä, että pienelläkin osaamissijoituksella verkosto maksaa ison pääoman takaisin.

Joku kysyy, onko hankekoordinointiin tulossa apuvoimia, sillä EU-hankkeiden koordinointi on raskas ja byrokraattinen tehtävä. Eipä ole kovin paljon tarjolla, mutta toisaalta hankehallintoa on pyritty keventämään.

Oppiminen sulaa kuin voi

DCL-konferenssin puheenjohtaja Leena Vainio Suomen eOppimiskeskuksesta päättää konferenssin. Blended learning – sulautuvaa oppimista työssä ja oppilaitoksissa on hänen puheenvuoronsa aihe. Blended learnin -termi on alunperin Bonkin termi. Aiemmin se tarkoitti kontaktiopetuksen ja verkko-opetuksen yhdistämistä. Nyt ajatellaan, että yhdistetään opetustekniikoita ja metodeita tai pedagogisia ratkaisuja. Vainio ihmettelee, miksi pitäisi käyttää uusia monimutkaisia käsitteitä, kun voisi puhua monimuotoisesta opetuksesta sulautuvan opetuksen sijaan.

Sulautuvan oppimisen menetelmien tulisi Vainion mukaan edistää oppimisyhteisöjen rakentumista ja tuottaa tilanteita, joissa omaa oppimista voi seurata ja arvioida. Myös asiantuntijoiden kohtaaminen on tärkeä tekijä.

Satunnaiselle sopivaa visuaalisesti

Satunnaiselle käyttäjälle sulautuvuus näyttäytyy siten, että ympäristö ja sovellukset ovat helposti opittavissa. Satunnainen käyttäjä pysyy pois verkostosta tai ympäristöstä, jos sen käyttö on monimutkaista. Tämä on Vainion mukaan ongelma erityisesti oppimisympäristöissä. Jatkuva käyttäjä saa sulautuvan oppimisen kautta tehokkuutta tehtäväänsä ja samalla kohtaa myös asiantuntijoita verkostossaan.

Yksi keino päästä käsiksi sulautuvaan oppimiseen, on tuottaa visuaalista ja yksilöityä materiaalia. Vainion mukaan tässä konferenssissa visualisointi on nostanut päätään ihan uudella tavalla. Esitykset ovat olleet visuaalisesti häikäiseviä ja niihin on selvästi panostettu. Olen samaa mieltä. Vain harvassa esityksessä on käytetty perinteistä esittämisen formaattia.

Yksilö versus yhteisö

Väsähtänyt yleisö herää keskustelemaan, kumpaa pitäisi painottaa tämänhetkisessä opetuksessa: yhteisöllisyyttä vai yksilöllisyyttä. Kommentit menevät ihan ristiin. Jos yksilön oletetaan hankkivan uniikkia osaamista ja valtaistuvan yksilönä, mikä on hänen roolinsa yhteisössä? IBM:n kaveri muistuttaa, että ainakin heillä yksilön pitää näyttää osaamisensa yhteisölle ennen kuin hänet otetaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Olisiko tässä vähän samaa tematiikkaa kuin Wengerin ja kumppaneiden CoPissa? Kun Wenger puhui yhteisön yhteisestä identiteetistä, onko nykyään identiteetti rinnasteinen osaamiselle? Osaaminen ehkä rakentaa identiteettiä. Jos se osaaminen rakentaa yksilön identiteettiä, kahlitseeko osaaminen tai osaamattomuus yksilöä niin, että yhteisö voi hänet hylätä? Jos yhteisön yhden jäsenen osaaminen kasvaa, eikö yhteisön kumulatiivinenkin osaaminen kasva? Miten käy silloin yhteisön jaetulle ja jäsentensä tunnustamalle identiteetille? Hylkääkö yhteisö sen jäsenen, jonka osaaminen kasvaa, vai sen, joka ei voi enää hyväksyä muuttunutta yhteisön identiteettiä?

Menin nyt solmuun ajatukseni kanssa. On vähän hankalaa mietiskellä asioita täällä blogissa ja seurata intensiivisesti luentoa. Toisaalta luento on onnistunut ainakin minun osaltani tavoitteessaan pakottaa meitä ajattelemaan asioita.

Oma osaaminen piilossa

Vainio kertoo ammattikorkeakouluissa tehdystä tutkimuksesta, jossa pohdittiin, toteutuuko sulautuvan oppimisen idea käytännössä. Esimerkiksi oppimisen reflektointi puuttuu lähes kokonaan. Toinen puutteellinen asia on se, miten osaaminen tuodaan esille. Opiskelijoita ei kannusteta julkistamaan osaamistaan. Yllätin itseni mietiskelemästä tammikuun High technology marketing -kurssiani Kuopiossa. Se lienee viimeinen tilaisuus vähään aikaan kokeilla esimerkiksi wikin hyödyntämistä opetuksessa. Taidan antaa opiskelijoille mahdollisuuden kirjoittaa portfolionsa wikisivuksi, mutta pakko pitää myös paperiversion mahdollisuus.

Tilaisuus loppuu hauskaan YouTube-videoon kirjan lukemisesta. Pitää etsiä se ja linkittää tänne.

Konferenssin mielenkiintoisin esitys

Seuraavaksi vuorossa oli Jane McKay-Nesbitin, Malcom Smithin ja Marjorie Delbaeren esitys, jossa he käsittelivät uuden tiedon syntymistä noviisien ja eksperttien yhteisössä. Tutkimusta ei ole vielä testattu empiirisesti, mutta Janen atribuutioteoria on tosi mielenkiintoinen tiedon syntymiseen. Hän olettaa, että jos noviisit kokevat, että eksperttien osaaminen on vain kyky, he eivät hyväksy sitä ja ovat jopa kateellisia. Silloin ei synny uutta tietoa. Jos noviisit kokevat, että eksperttien osaaminen onkin toimintoihin liittyvää, heidän on helpompi hyväksyä se.

Kyseenalaistin paperin peruslähtökohdan siitä, että tiedon siirtäminen on yksisuuntaista. Esittäjät itsekin käyttivät sanoja, kuten sosiaalinen prosessi, tiedon jakaminen (sharing), joten ehkä uutta tietoa syntyy vain, kun myös noviisit kokevat antavansa jotakin eksperteille.

Jane oli huomannut saman ongelman paperissaan ja Malcolm lisäsi, ettei uutta tietoa todellakaan synny, jos noviisit vain omivat eksperttien vanhan tiedon. Vain yhdessä keskustelemalla syntyy todella uutta tietoa.

Näinhän se on, mutta ihmetyttää, miten kolme tohtoria eivät osaa kirjoittaa sitä paperiinsa. Joka tapauksessa Janen, Malcolmin ja Marjorien paperi oli yksi konferenssin mielenkiintoisimmista. Olisin halunnut keskustella asiasta enemmänkin, mutta aika loppui taas kesken ja Jane ja Malcolm olivat tiiviisti oman seurueensa – ilmeisesti molemmilla oli avecit mukanaan – kanssa, ettei sopivaa tilaisuutta jutusteluun tullut.

Kerta kiellon päälle

Tietenkin tupsahti mieleen saunanlauteilla, missä menee opettajan ja tutkijan ero, vaikka lupasin, etten enää pohdi opettajuuteen liittyviä asioita.

Meidän laitoksella kaikki apurahatutkijat on valjastettu valtion rattaiden eteen opettamaan ilmaiseksi. Jotenkin opetus on yritetty jakaa sen mukaan, mikä sattuisi olemaan kunkin tutkijan spesialiteettia. Niinpä minä opetan korkean teknologian markkinointia, toimintatutkimuksen metodologiaa ja markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan -kurssilla innovaatioasiaa.

HTM-luennot (high technology marketing) ovat tältä syksyltä ohi ja edessä on vielä kolme kirjatenttiä ja viisi suullista tenttikuulustelua. HTM on ehkä eniten minun alaani, mutta mitkä ovat ne eväät, joilla minä annan markkinoinnin syventävää luento-opetusta ja vieläpä englanniksi?

Syventävillä kursseilla pitäisi ehdottomasti hioa perusopiskelijasta timantti, joka pärjää ongelmitta työmarkkinoilla. Pitäisi auttaa opiskelijaa näkemään itse, miten jo opittua perustietoa käytetään ratkaisemaan käytännön ongelmia ja etsimään uutta tietoa, jos olemassa oleva osaaminen ei riitä. Okei, myönnetään, ettei tieto ole yhtä kuin osaaminen, mutta olkoon se toisen blogipohdinnan aihe.

Kompetenssi kateissa

Tuntuu turhauttavalta, kun oma kompetenssi ei ole sillä tasolla, että voisi riittävästi ohjata opiskelijoita. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että minua luennolla tuijottava joukko tietää, että minä en oikeasti tiedä, mitä teen.

Miten voisinkaan tietää? Muutama vuosi sitten istuin samoilla kursseilla perusopiskelijana. Miten yksi apurahan kurimuksessa eletty vuosi muuttaisi perusopiskelijan opettajaksi?

Periaatteessa HTM-kurssilla voisi istua jopa jatko-opiskelijoita, sillä syventävät kurssit hyväksytään myös jatko-opintoihin. Viime vuonna kurssilla olikin kaksi jatko-opiskelijaa, mutta silloin vedin kurssin turhia murehtimatta. Kai syventävien opettaminen tuntui minusta vielä viime vuonna luottamustehtävältä – melkein kunnia-asialta. Nyt tuntuu siltä, että minua käytetään vain hyväksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta korkean teknologian kauppatieteellinen opetus, joten se on vain kätevästi “ulkoistettu” hyväuskoiselle jatko-opiskelijalle.

Millaista osaamista meidän perusopiskelijamme saavat yliopistosta, jossa heidän tärkeimmät kurssinsa on annettu kaikkein kokemattomimpien opetettavaksi? Onko Kuopion kauppatieteellisen saama kritiikki sittenkin oikeutettua? Miten voin katsoa silmiin entistä opiskelijaa, joka on tulevassa työssään täysin sormi suussa, kun minä olen epäonnistunut opettajana?

On opettaja-Outissa jotain hyvääkin. Olen ainakin innostunut aiheestani. Teknologiaympäristö tuo liiketoimintaan aivan uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joita perinteiset toimialat eivät koskaan kohtaa. Vaikka liiketoiminnan perusperiaatteet pätevät myös teknologiaympäristössä, on niiden soveltaminen usein täysin erilaista.

Markkinoinnin haasteet teknomaailmassa

Jo pelkästään markkinoinnin näkökulmasta tekno tuo suuria haasteita. Miten tavoittaa asiakkaat, jotka eivät vielä tiedä tarvitsevansa uutta tuotetta? Miten tehdä radikaalista innovaatiosta helposti lähestyttävä ja omaksuttava? Miten yhdistää usein ristiriitaiset markkinoinnin ja tuotekehityksen intressit? Miten luoda liiketoiminnan pelisääntöjä ympäristössä, joka on kilpailevien teknologioiden, tuotteiden ja toimijoiden temmellyskenttää?

Jokainen haaste on mahdollisuus tehdä jotain muita paremmin, menestyä, kasvaa ja kehittyä. Toisaalta jokainen uusi markkinoille tuotu innovaatio avaa myös mahdollisuuden kilpailijoille tehdä jotakin samaa tai samantapaista. Ja taas toimintaympäristö muuttuu.

HTM-kurssilla olen pyrkinyt näyttämään osan tästä teknoympäristön dynamiikasta. Se, olenko onnistunut, selviää viimeistään, kun opiskelijat palauttavat portfolionsa ja tulevat tenttikuulusteluun. Minä luen sitten kurssipalautteesta, kuinka epäpätevä minä taas olinkaan.

Tiivistelmää ja pohdintaa lääkealan kehitysraportista

Kauhealla kiireellä lueskelen lääkeliiketoiminnan ennakkolukemistoa. Tekisi mieli jättää tapaaminen tyttöjen kanssa tänään väliin, mutta kai minun on järjestäjän ominaisuudessa sinne raahauduttava.

Tekesin Technology review -sarjassa julkaistu raportti 163/2004 Pharma development in Finland today and 2015 (Brännback, Jalkanen, Kurkela ja Soppi) ei sinänsä kerro mitään uutta. Suomalainen lääketutkimus on huipputasoista, mutta sen tuotteistaminen heikkoa. Amerikka jyllää lääketeollisuudessa ja uusia kilpailijoita nousee idästä. Uusia liiketoimintamalleja kaivataan lääketeollisuuden ja bioteknologian nostamiseen odotusten mukaiselle tasolle Suomessa ja Euroopassa.Vahvistusta kaivataan yhteistyön lisäämiseen, rahoitukseen ja varhaiseen lääkekehitykseen.

Raportissa muistetaan mainita erikseen myös lääkekeksintöjen tunnistaminen ja niiden kaupallinen hyödyntäminen. Raportin mukaan kokeneet kansainväliset ja kotimaiset toimijat pitäisi ottaa mukaan partnerointiin ja markkinointiin.

Lähivuosina alalla on näkyvissä suuria muutoksia. Monet alkuperäislääkkeet menettävät patenttisuojansa ja jopa kolmasosa nykyisestä markkinaosuudesta jakaantuu uusien geneeristen lääkkeiden kesken. Geneeristen lääkkeiden tulo markkinoille näkyy jo nyt kaikkialla.

Suomessa on panostettu erilaisiin kansallisiin hankkeisiin ja pyritty kehittämään niiden kautta niin perus- kuin soveltavaa tutkimusta. Tekesin raportissa on hyvä listaus viimeaikaisista Tekesin ja Suomen akatemian lääkekehityshankkeista (17). Kuulostaa ihmeelliseltä, että raportissa väitetään suomalaisen kehityskustannuksen olevan 5-8 kertaa halvempaa kuin ulkomailla (17-18).

Ongelmana liiketoimintaosaamisen puuttuminen

Yksi suomalaisten bioyritysten ongelmista on liiketoimintaosaamisen puute. Monella bioyrityksen perustajalla on raportin mukaan tohtorintutkinto mutta alle viiden vuoden liiketoimintakokemus. Raportissa erotetaan koulutuksen kautta saatu tekninen liiketoimintaosaaminen (business skills) kokemuksen kautta hankitusta johtajuuslahjakkuudesta (managerial talent). Edelleen liiketoimintaosaamisesta erotetaan erityinen alakohtainen liiketoimintaosaaminen, jota voidaan hankkia myöhemmin rekrytoinnin kautta. (18)

En ole törmännyt vastaavaan jaotteluun muissa bioalaa koskevissa selvityksissä. Mielestäni johtajuutta voi kehittää kokemuksen kautta, mutta en määrittelisi erityisiä vuosimääriä, joiden aikana henkilö kehittyy hyväksi johtajaksi. Jollekin voi aivan hyvin riittää viiden vuoden kokemus, mutta toisesta ei välttämättä tule johtajaa koskaan.

Substanssi ei korvaa liiketoimintaosaamista

Toinen mielenkiintoinen väite ainakin minun kannaltani on se, että yritys ei välttämättä tarvitse alakohtaista liiketoimintaosaamista yrityksen alkuvaiheessa vaan se voidaan rekrytoida ulkopuolelta tarvittaessa. Kokemukseni mukaan Suomessa toimitaan tässä juuri päinvastoin. Yrityksen toimijat tulevat pääsääntöisesti tietyltä tutkimusalalta, mutta liiketoimintaosaaminen – perusosaaminen tai alakohtainen – puuttuu startupeilta täysin.

Väitteen perusteella voisi kuvitella, että minullekin löytyisi töitä bioalan start-up -yrityksestä, koska minulla on koulutuksen kautta saatu perusosaaminen, mutta näin ei kylläkään ole. Ei Suomessa luoteta yleisosaajiin vaan havitellaan aina alan proffia johtoon, jos mukaan ei saada alan kansainvälisiä konkareita.

“It is necessary to ensure that those starting a firm possess the basic business skills, and the kinds of basic personal characteristics needed, i.e. a will to manage and a drive for business. Although they may lack the experience at first, they can through practice become successful managers and leaders.”

Brännback, Jalkanen, Kurkela ja Soppi 2004, 18

Bioala vaikea tilastoida

Raporttiin on koottu myös tilastotietoa farmasianalan kehityksestä, mutta tilastot ovat jo vanhentuneita. Tuorein yritystieto on vuodelta 2004, jolloin Suomessa toimi yhteensä 144 bioyritystä, joista 92 voidaan edelleen luokitella bioteknologiayritykseksi, 38 bioteknologian tukipalveluyritykseksi ja kaksi bioalan tutkimuskeskusta.  (21) Alan tilastointi kärsii aina siitä, että farmasiaa ja ylipäänsä bioalaa on vaikea luokitella. Raportissa käytetty määrittely perustuu yritysten omaan määrittelyyn, joten ne yritykset, jotka ilmoittivat kuuluvansa useampaan ryhmään tai eivät mihinkään ryhmään, lisäävät yritysten kokonaislukumäärän mainittuun 144 yritykseen.

Pitäisi vielä tutustua paremmin teknologiatrendeihin ja ennusteisiin alan poliittisista muutoksista, mutta nyt alkaa olla jo vähän väsy. Nyt on melkein luotettava siihen, että perustietämys on jo hallussa eikä huomisessa seminaarissa ole alkukoetta. P:n kursseilla monesti on.