Tekijänoikeus sosiaalisessa mediassa

Tekijänoikeusasia jatkuu juristin silmin. Herkko Hietanen sanoo, että periaatteessa tekijä omistaa tekijänoikeudet tuotoksiinsa. Esimerkiksi Creative Commonsissa tekijä voi kuitenkin räätälöidä tekijänoikeuslisenssiä niin, että muutkin voivat käyttää ja muokata teosta tekijän asettamien ehtojen mukaan. CC on yksinkertaistanut tekijänoikeudellista prosessia niin, ettei omien tuotosten julkaisuun tarvita juristin tutkintoa.

Creative commons ja opiskelumateriaali

Harvardin yliopisto otti keväällä käyttöön periaatteen, että kaikki Harvardin tutkijoiden tuottamat julkaisut säilötään open access -tietokantaan kaikkien saataville.  Tämä kuitenkin vaati, että tekijät toimittaisivat julkaisunsa skannattavaksi tietokantaan tai kirjallisen selityksen, miksi sitä ei haluta julkaistavan. MITOpenCoursewaressa MIT julkaisee kaikki opetusmateriaalinsa CC-lisenssin alla.

Web2.0-palveluissa käyttöehdot ovat kuin kahleet, jotka kahlitsevat ilmaisten palvelujen käyttöä. Käyttöehdot hyväksytään palvelun käyttöönoton yhteydessä ja ne jäävät usein lukematta.

Bloggaajaa uhkaa potkut

Hietasen mukaan työtehtäviä koskevissa blogeissa pitää esiintyä omalla nimellään eikä työnantajan resursseja saa käyttää oma blogin kirjoittamiseen. Työajalla bloggaaminen on ollut parissa tapauksessa irtisanomisen syy.

Hoksasin vasta, kun Hietanen kertoi omakohtaisen esimerkin herjaussyytteistä, että hänhän oli se Lehtovaaran ravintolassa syönyt ja palvelusta julkisesti valittanut henkilö, josta kirjoitimme sosiaalisen median oppaassa matkailuyrityksille.

Voiko nettiin luottaa?

Tietoturva sosiaalisessa verkostossa ja virtuaalisissa maailmoissa puhuttaa monia ja siitä esitystään pitää Petteri Järvinen. Tietoturvan tavoitteena on CIA = confidentiality, integrity, availability (tiedon luottamuksellisuus, eheys, saatavuus). Näistä ehkä helpoin on tiedon luottamuksellisuus, johon pyritään esimerkiksi erilaisten salausjärjestelmien kautta.

Vaikka kaikki kolme saavutettaisiin, meillä on silti vastassa todentamisen ongelma: Miten voimme olla varmoja, että henkilö on todellisuudessa se, joksi hän sähköisessä ympäristössä esittäytyy? Tietosuoja-asia liittyy siihen, että 20-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla 40-vuotias ja 40-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntui olla 20-vuotias ja varsinkin, kun maailma on muuttunut. Nettihistoriasta voi joskus tosin tulla jopa meriitti, jolloin se, ettei verkosta löydy henkilön nettihistoriaa, kuulostaakin epäilyttävämmältä kuin nuoruuden törttöilyvideot Youtubessa.

Hakukoneet rekrytoinnissa

Työnantaja ei  rekrytoidessaan saa googlata hakijoita. Yleisön kommentissa kerrotaan, että maailmalla on jopa yrityksiä, joita voi palkata selvittämään toisten tietoja netistä. Järvinen toteaa, että ihan varmasti kaikki silti käyttävät nettiä juuri näin, vaikka se on periaatteessa kiellettyä.

Julkinen salaisuus ennen lanseerausta

Melkein poikkeuksetta yritykset julkistavat tai vuotavat tietoja julkisuuteen uusista tuotteista jo ennen niiden lanseerausta. Canon yrittää olla poikkeus tähän valtavirtaan ja säilyttää mallinsa salassa ennen virallista julkaisua.

Henkilötietolaki suojelee yksilöä. Järvinen sanoo, ettei esimerkiksi esityksiin kannata kirjoittaa sähköpostiosoitetta, koska hakurobotit löytävät ne pdf-julkaisuista. Pitää muistaa tämä.

Saatavuus voi olla tietoturvaongelma, jos esimerkiksi Linden Lab vetää joskus töpselin seinästä ja sanoo, että menkää muualle leikkimään virtuaalimaailmaa. Eli olemme riippuvaisia näistä sosiaalisen median ja tietotekniikan palveluista.

Turvallisuus on usein myös tekosyy kieltää jotain. Poliiseiltakin estettiin pääsy YouTubeen “tietoturvasyistä” (9/2008).

Wikipediassa viisaus tiivistyy

Järvisen mukaan yhteisö on joukko ihmisiä, jossa viisaus tiivistyy, mutta niin tekee myös tyhmyys. Wikipedia on esimerkki yhteisöllisestä viisaudesta, mutta toisaalta myös ääri-ilmiöiden kannattajat löytävät toisensa ja saavat vahvistusta ajatuksilleen.

Järvisen sanoista aloin miettiä, ettei yhteisöllisyys sinänsä ei ole ratkaisu mihinkään, vaan ratkaisu moneen kysymykseen on se, mitä yhteisö tekee. Toisin sanoen, ei yhteisö vaan yhteisön tuotos on tärkeää.

Järvinen jatkaa, ettei yhteisön jäsenillä välttämättä ole samoja päämääriä eikä yhteisöllisyys aina lisää luottamusta. Esimerkiksi WinCapitassa luotiin illuusio luottamuksesta, vaikka koko ajan osa porukasta tietoisesti veti muita nenästä.

Internetissä meidän pitää vain sokeasti luottaa palveluun. Meillä ei ole ajallista perspektiiviä ja pitkäaikaista kokemusta nettipalveluista. Luottamus perustuu usein sosiaaliseen suositteluun, josta on kirjoitettu artikkeli. Voidaanko esimerkiksi keinomaailmoihin koskaan luottaa? eBayssäkin voi luoda monia tunnuksia ja tehtailla suosituksia itselleen.

Yhteisö luottamuksen mittarina

Joskus nettiin voi luottaa enemmän kuin reaalimaailmaan. Esimerkiksi Facebook-tietoon, että henkilö ei ole naimisissa voi luottaa paremmin kuin siihen, onko samalla ihmisellä reaalimaailmassa sormus illan viimeisellä hitaalla vai ei. Ainakin pitkällä tähtäimellä sosiaalinen yhteisö varmasti korjaa Facebook-tiedon oikeaksi.

Netti- ja virtuaalimaailmat eivät koskaan ole täysin erillisiä reaalimaailmasta, sillä Ruususen nettiherjaajatkin saivat sakot reaalimaailmassa. Silmiinkään ei ole uskominen, koska virtuaaliavattaret voivat näyttää, miltä haluavat.

Toisaalta esimerkiksi Facebookiin liittyy riski siitä, mitä ystäväverkko kertoo henkilöstä. Jos toimittajalla on ystäviä yhdestä puolueesta, voiko hän enää kirjoittaa puolueettomasti politiikasta? Tai kannattaako kertoa esimerkiksi varkaille, että olet kolme kuukautta maailmanympärysmatkalla.

Hyvä huomio on se, että aina joku luottaa niihinkin, joita itse pidämme idiootteina…

Huippuhyvä paketti

Saatiin aikaan tosi hieno KTM-tutkinnon innovaatiot ja liiketoiminta -ohjelman paketti! Onnistuttiin löytämään kuusi sisältöaluetta, joiden ympärille rakennetaan uudet kurssit. Löysimme myös sisältöalueita lävistäviä teemoja: pk-yrityslähtöisyys, kasvu, asiakaslähtöisyys, globaalius, sähköinen liiketoiminta, yhteisöllisyys, verkostomainen toimintatapa, moniammatillisuus, vuorovaikutteisuus ja kommunikaatio, tulevaisuusorientaatio ja laatuajattelu. Nämä painottuvat eri kursseilla eri tavoin, mutta elementit pitää huomioida, kun suunnittelee opetusta.

Palaveri oli tosi innostava. Moni hihkui innostuksesta, mitä kaikkea uusi rakenne mahdollistaakaan. Suunnitteluprosessi aloitettiin miettimällä, millaisia osaajia haluamme kouluttaa, millaisia taitoja heillä tulee olla ja millaisissa tehtävissä heidän täytyy pystyä toimimaan. Näin juuri pitääkin aloittaa.

Opettajien täytyy osata miettiä, millaiselle osaamiselle on tarvetta tulevaisuudessa, vaikka tarpeet tänään olisivat toiset. Emme voi elää menneessä varsinkin, kun koko maisteriohjelmaa leimaa innovatiivisuus ja liiketoiminnan kasvuhakuisuus. Jouko tai Lauri sanoi eilen lääkeliiketoiminnassa, että koska lääkekehityksen kaari on jopa 20 vuotta, yritys ei kerta kaikkiaan voi kehittää lääkkeitä tämän päivän sairauksiin vaan pitää osata nähdä pitkälle tulevaan.

Muutenkin palaverissa oltiin aidon huolestuneita siitä, miten opiskelijat voisivat saavuttaa riittävän ymmärryksen liiketoiminnasta. Yleisesti ollaan oltu huolissaan kauppatieteilijöiden vuorovaikutustaidoista ja kokonaisnäkemyksen puutteesta. Mielestäni opiskelijat pitäisi saada jollakin keinolla reflektoimaan omaa oppimistaan koko opintojen ajan. Heille pitäisi tarjota työkalut, joiden avulla he näkisivät, miten eri opintojaksot vähitellen muodostavat kokonaisuuden. Ninalla oli hyvä idea, että tarjotaan jo heti opintojen alussa selvä kehys, jolle kurssit sijoitetaan. Esitetään samalla, millaisia taitoja opiskelija kullakin kurssilla saavuttaa.

Ehdotin, että opiskelijoita kannustettaisiin hyödyntämään vaikkapa näitä nykyteknologian mahdollisuuksia sosiaalisen median saralla. Ilkan innostus on ehkä jo tarttumassa minuun;) Eikö olisi hienoa, jos vaikka koko vuosikurssi voisi reflektoida omaa oppimistaan vuorovaikutteisesti toisten kanssa blogien tai muiden työkalujen avulla? Jonnekin del.icio.usiin voisi rakentua upea moniulotteinen osaamisportfolio, jos opiskelijoita kannustettaisiin kokoamaan käyttämäänsä tietoa koko opintoputken ajan. Sitten nämä henkilökohtaiset sivut linkittyisivät toinen toisiinsa luonnollisesti ensin oman vuosikurssin kesken ja sen jälkeen vain taivas olisi rajana. Syntyisi tosi kova tietopankki, johon jokainen voisi turvautua myös valmistumisen jälkeen.

Ei tätä ideaa ihan täysin tyrmättykään. Anu kertoi, että tällaista voisi kokeilla hops-kurssilla, jossa opiskelijat joka tapauksessa joutuvat pohtimaan omaa oppimistaan ja sitä, millaisia taitoja he tarvitsevat tulevaisuuden työssään.

Jumissa Moodle-mudassa

Ongelma vaan on se, että meillä ollaan niin jumissa moodlen kanssa. Minä en ehkä ikinä tule tutuksi moodlen kanssa. Siellä on kyllä blogi ja varmasti paljon sellaista, josta en tiedä mitään, mutta jotenkin tuntuu, että moodlea on tosi hankala käyttää. Palaverissa mietittiin sitäkin, miten Joensuun ja meidän järjestelmät sovitetaan parin vuoden päästä yhteen. Kaikki muut paitsi minä olivat sitä mieltä, että joensuulaiset ottavat moodlen käyttöön ja meille ei tule muutoksia.

Enpä oikein usko siihen. Uskon, että yksi Ilkka-poika tulee ja kehittelee meille sellaisen systeemin, että siihen voi tyhmempikin proffa äänikomennoilla rakentaa vaikka vaaleanpunaisia höyhenenpehmeitä oppimisympäristöjä, jos niin haluaa.

Nyt sitten vain odotellaan Joensuun vastaavaa tutkintorakennesuunnitelmaa ja sitten yritetään kyhätä niistä jonkinlainen kompromissi. Meillä on kyllä niin hyvä ehdotus, ettei kannattaisi kompromisseihin taipua.