Onko sosiaalisessa mediassa mitään uutta?

Palataan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin kylät muodostuivat kalaisten jokien ja järvien rannoille, helposti puolustettaville rinteille tai merten parhaille kauppapaikoille. Eivätkö kylät silloin muodostaneet tiiviitä yhteisöjä, joissa melkeinpä vain tytöt siirtyivät naimakaupan myötä naapurikylän yhteisöön? Eivätkö silloinkin kylän sepät, suutarit ja satunnaiset kaupustelijat kuulostelleet tarkasti yhteisön tarpeita, ja tuottaneet oikeita tuotteita ja palveluita täsmälliseen tarpeeseen?

Joku rohkea aika ajoin “lähti maailmalle”, ja jos palasi, toi mukanaan toisesta yhteisöstä imemiään vaikutteita. Tämä “mielipidevaikuttaja” saattoi ohjata koko kylän uudelle tielle, uuden viljelystavan pariin tai toi mukanaan mausteen, jota yhteisö ei ennen tiennyt edes kaivata.

Ulkona ja heikkona

Sosiaalisen median yhteisöjen voimasta on kohistu viime vuosina hurjasti. Yhteisöjen on nähty muuttavan liiketoimintaa jopa niin, että yritykset, jotka eivät ole mukana sosiaalisessa mediassa, on tuomittu vanhoiksia ja kömpelöiksi tai jollakin muulla tavalla heikoiksi.

Sosiaalinen media ei sinänsä ole muuttanut liiketoimintaa. Menestyvät yritykset ovat kuunnelleet asiakasta aina, koonneet palautetta ja reagoineet kuluttajien tarpeisiin tiedostamattaan tai määrätietoisesti tällaisia tietoja hakien. Olipa sosiaalista mediaa tai ei, aina on myös yrityksiä, jotka sattumalta osuvat oikeaan saumaan ja tuovat markkinoille tuotteen tai palvelun, jota juuri sillä hetkellä kaivataan.

Kylistä maailmalle

Sosiaalisen median tuoma muutos entiseen onkin ehkä siinä, että se muutti kontekstia ja yritysten vaikutuspiiriä. Entinen kyläyhteisö laajeni kertaheitolla maailmanlaajuiseksi tai ainakin tietyn kielialueen kokoiseksi. Kun vielä ennen kauppias kuulosteli korvat höröllä asiakkaiden puheita kylänraitin varrella, tänään asiakkaiden puheista jää teksti-, ääni- tai videojälki verkkoon. Näin yrittäjän ei enää tarvitse herkistää korviaan, riittää kun herkistää tekniset vempeleet skannaamaan verkkokeskusteluja, ja tarttuu heti keskusteluun, kun siitä kilahtaa hälytys sähköpostiin tai lukijaan. Tuskin aiemminkaan jöröjukka kauppiaat ovat kauppaa tehneet. Aina on pitänyt olla ystävällinen, vaihtaa muutama sananen asiakkaan kanssa, muistaa veljenpojan lakkiaiset ja korjata sadannen kerran asiakkaan omasta töpistä aiheutuneet vauriot.

Ja aina on ollut myös niitä ihmisiä, jotka ovat kehuneet toinen toisilleen uutta jugurttimakua, vaihtaneet aktiivisesti mielipiteitään, mikä viljelystapa tulevana kesänä toimii, ja miettineet yhdessä tuumin ratkaisua, miten ruuan saisi paremmin säilymään leudonkin talven yli. Kun se aiemmin tehtiin omien parissa pienellä maantieteellisellä alueella, nyt alue on moninkertainen.

Strateginen valinta

Joko vihdoin olisi aika lakata haukkomasta henkeä sosiaalisen median ihmeen edessä, ja todeta, että se on vain uusi media – ei maailman kahdeksas ihme. Se ei muuta perusliiketoimintaa mitenkään, mutta tarjoaa uuden kontaktipinnan asiakkaisiin. Kyllä kylän oma makkaraa ja maitoa myyvä ruokakauppias pärjää ihan hyvin ilman sosiaalista mediaa, mutta jos haluat asiakkaita kotiyhteisösi ulkopuolelta, voit valjastaa sosiaalisen median käyttöösi.

On ihan tarpeetonta jeesustelua sanoa, että sosiaalista mediaa ei voi käyttää hyväksi tai että sosiaaliseen mediaan ei pidä mennä markkinoimaan omaa osaamistaan. Ei kenenkään kassavirrasta elävän kannata käyttää aikaansa sellaiseen, josta ei ole suoraa tai pienen mutkan kautta lihaksi muuttuvaa epäsuoraa hyötyä liiketoiminnalle. Sosiaalisen median käyttö riippuu yrityksen omista tarpeista, eikä se, että päättää jättäytyä sen ulkopuolelle, tee yrityksestä yhtään sen heikompaa kuin toisesta. Se on vain strateginen päätös keskittyä erilaisiin markkinoihin, ja taktinen päätös keskittyä erilaisiin medioihin – vaikka sitten höristelemään korvia kylänraitin varteen.

Internet muuttaa kaiken

Flickrin perustaja Stewart Butterfieldin mukaan ihmisillä on tapana liioitella lyhyen aikavälin teknologisia muutoksia mutta aliarvioida pitkän aikavälin muutokset. Butterfield ei pitänyt CeBITin konferenssissa mainospuhetta vaan pohti internetin aiheuttamia mullistuksia koulutukseen, talouteen ja viihteeseen liittyen.

Butterfieldin mukaan olemme siirtyneet maantieteellisestä riippuvaisuudesta vuorovaikutuksen kulttuuriin, jossa sijainti ei enää rajoita meitä. Butterfield tuntuu olevan paremminkin nolo Flickrin menestyksestä ja haluaa yrityksen esittelyssäänkin keskittyä enemmän siihen, että valokuvaaminen on eräänlainen kokemusten muisti, johon hänen edustamansa yritys antaa mahdollisuuden.

Trendit menestyksen takana

Flickrin menestystä siivittää kolme trendiä: kameroita on nykyisin kaikkialla ja kaikilla, kuvat on helppo jakaa verkossa ja ehkä tärkeimpänä yksittäisenä menestystekijänä on osalllistumisen kulttuuri. Kun aiemmin ihmiset välttelivät kameroita, nyt jokainen kantaa sellaisen taskussaan ja räpsii kuvia eteensä sattuineista tilanteista. Butterfield näyttää hyvän esimerkin Barack Obaman esiintymisestä, josta sadat ihmiset näpsivät kuvia ja julkaisivat niitä netissä. Kunkin oma kuvakulma tallentui hienoksi kuvien kollaasiksi myös niiden ulottuville, jotka eivät päässeet mukaan.

Butterfieldin esitys on kerrassaan mainio. Se kannattaa katsoa itse läpi, ja lopuksi miettiä, millaiseksi haluamme rakentaa tulevaisuuden maailman.

Finnair sosiaalisen median ryöpytyksessä

Do not fly with Finnair

learn2fly Twitterissä

Just make sure you don’t fly via Helsinki with Finnair, useless feckers!

JamesVirdee Twitterissä

Ja niin edelleen suomeksi, ruotsiksi, espanjaksi, venäjäksi, kiinaksi…

Mutta ei hätää. Suomalaisia yrityksiä ei kiinnosta pätkän vertaa, mitä heistä sosiaalisessa mediassa puhutaan. Siksi myöskään Finnairia ei varmaankaan haittaa, että Twitteriin ja muualle sosiaalisen median syövereihin tupsahtelee kielteisiä viestejä harva se minuutti.

Olisiko pikku hiljaa syytä kiinnostua asiasta?

Toimiala ilman sosiaalista mediaa

Vaikka kahvipöytäkeskusteluissa alkaa kuulua aiempaa enemmän sosiaaliseen mediaan kyllästyneitä kannanottoja, ovat jotkut liiketoiminnan alat ottamassa vasta ensimmäisiä askeleitaan sosiaalisessa mediassa. Hieman yllättäen yksi sellainen ala on lääketeollisuus.

Lääkefirmoilla olisi kova tarve saada nettinäkyvyyttä ja huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Yhteisöissä liikkuu väärää tietoa lääkkeistä, sairauksista ja sivuvaikutuksista, mutta ainakin tähän saakka FDA on ottanut tiukan kannan yritysten haluun oikaista väärät tiedot.

Ohjeistusta saadaan odottaa ainakin ensi vuoden puoliväliin, vaikka lääkefirmoilla olisi kova hinku Twitteriin ja muihin palveluihin. Ennen ohjeistusta FDA voi kieltää sosiaalisen median käytön kokonaisuudessaan.

Kuinka joku ei siellä vielä ole?

Lääkeyritysten budjetit ovat ihan toista luokkaa kuin esimerkiksi matkailuyritysten. Silti neljän miljardin dollarin markkinointibudjetista vain neljä prosenttia valuu sähköisiin medioihin. Se on hurjan vähän.

Tiedä sitten, miksi lääkejätit hinkuvat nettiin. Onko motiivi puhtaasti valistus vai haluavatko yritykset päästä luomaan yhteisöihin uusia sairauksia ja sitten kaupitella sairauksiin omia lääkkeitään?

Sikainfluenssaa median voimin

Sikainfluenssan saama julkisuus on ollut ainakin joillekin lääkeyrityksille onnenpotku. Sikainfluenssamyllyä ovat jauhaneet sekä perinteinen että sähköinen media. Suurin osa peloista on varmaankin synnytetty yhteisöissä, joihin viranomaiset eivät ole edes löytäneet tietään.

Oltaisiinko pelot voitu jotenkin välttää? Olisiko asiallinen tiedotus ja viranomaisten aktiivisuus voineet katkaista huhuilta siivet ennen kuin kansa on lähtenyt tappelemaan rokotusjonoihin?

Niin tai näin. Joku metelistä hyötyi. Käsidesifirmat ainakin.

Mitä hyötyä ME-klusterista?

Toimitusjohtaja Sari Nyrhinen avasi Oske-päivän ja kertoi, että ohjelma myös taltioidaan ja jaellaan myöhemmin Savonlinnan Innovaatiokeskuksen verkkosivujen kautta.

Sari toivotti tervetulleeksi ohjelmajohtaja Nina Vesterisen, seuraavan puhujan. Vesterinen kertoi, mitä hyötyä matkailun ja elämystuotannon klusterista on Suomen matkailulle.

Taantumasta on puhuttu, mutta Vesterisen mukaan taantuma ei vielä näy matkailussa. Matkailukulutus on 10,2 miljoonaa euroa, mutta tilasto on vuodelta 2006. Silloin matkailun osuus oli 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kokonaistyöllisyys oli yli 62 tuhatta.

Vuonna 2008 yöpymisiä rekisteröitiin 19,46 miljoonaa eli lisäystä oli 2,2 prosenttia edellisvuoteen. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät peräti 3,1 prosenttia, vaikka brittiasiakkaiden määrä putosi merkittävästi. Nousu johtui pitkälti venäläisturistien osuuden kasvusta.

ME-klusterin tavoitteet

ME-klusterissa pyritään lisäämään yritysten kasvua, kannattavuutta ja kansainvälistymistä. Klusteri haluaa myös kannustaa yrityksiä tutkimus- ja kehitystyön hyödyntämisessä.

Mielenkiintoista, ettei Vesterisen kaaviossa ole mukana yliopistoa osaamiskeskusten yhteistyökumppanina. Ehkä yliopisto nähdään osana yleisiä yhteistyökumppaneita, mutta ainakin täällä Savonlinnassa luulisin yliopiston olevan ensisijainen kumppani Osken toiminnassa. Yritykset tietenkin ovat kolikon toisella puolella Osken kumppanina.

Painopistealueet

Nina Vesterinen kertoo, että Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa tehty yhteistyö tuottaa tietoa esimerkiksi Suomen matkailustrategian päivitykseen. Tämä yhteistyö liittyy ennakointi 2008-2010 painopisteeseen.

Elämysten johtamisessa taas keskitytään tuotteistamaan palveluita ja tuottamaan asiantuntijarekisteri ja asiakastietoa tuotteistamisen tueksi.

Palvelumuotoilu tarkoittaa palvelukokemuksen käyttäjälähtöistä suunnittelua. Klusterin sivuilta löytyy nyt englanninkielinen opas palvelumuotoilusta ja tulossa on myös suomenkielinen opas.

Sähköistä liiketoimintaa pidetään erityisen tärkeänä. Vesterinen korostaa myös sosiaalisen median merkitystä.

Tänä vuonna erityisenä painopisteenä on Experience Lab -kokemusympäristöt. Niissä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta viedään aitoihin kokemisen ympäristöihin. Myös tässä käytetään apuna sosiaalista mediaa ainakin sähköisenä tiedonvaihdon ympäristönä.

Verkostomainen toiminta

Matkailun ja elämystuotannon klusteri on jalkautunut viiteen toimipisteeseen. Jo tästä syntyy verkosto. Verkostomainen toiminta pienentää yksittäisen yrityksen kustannuksia, jakaa riskejä ja antaa mahdollisuuden keskittyä omaan ydinliiketoimintaan. Vesterinen muistuttaa, että verkostot menevät yli aluerajojen. Itäsuomalaisetkin yritykset saavat yhteistyökumppaneita muualta Suomesta.

Helena Aalto Kainuun maakuntahallinnosta kysyy, miten yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tehtävä tutkimus jalkautetaan klusteriverkostossa yrityksille. Vesterinen myöntää, että työtä on vielä tehtävä. Klusterilla on tarkoitus ryhtyä pohtimaan keinoja.

Antti Honkanen kommentoi, että Experience Lab on eräänlainen muoto jalkauttaa tutkimusta kentälle, mutta kehitystyö on vielä kesken. Raija Komppula kertoo, että muutamat yliopistotutkijat kokoontuvat TEMissä jo maaliskuussa pohtimaan näitä asioita. Yhteyshenkilönä toimii Lea Häyhä. Samalla käynnistetään tutkimusstrategian laatiminen yhdessä Suomen matkailustrategian kanssa.

Kimmo Kainulainen kysyy luovien alojen kasvusta ja siitä, ovatko luovien alojen toimijat ja matkailuklusteri tehneet yhteistyötä. Monet luovien alojen prosesseista liittyvät läheisesti myös matkailuklusteriin. Kainulainen kokee, että näiden alojen pitäisi tehdä yhteistyötä.

Vesterinen kertoo, että rahoitusta on saatu neljän kaupungin projektiin, jossa mietitään tuotekehitysprosesseja kulttuuri- ja matkailualoilla. Lisäksi elokuvamatkailun saralla kokoonnuttiin maanantaina. Klusteri on vahvasti mukana luovien alojen toiminnassa.

Helena Aalto toteaa, että kokemuksista voisi oppia. Höyrylaivayrittäjä Kari Leinonen ei usko, että ulkopuolelta tuotu tutkimustieto hyödyttäisi yritystä. Yrittäjän on joka päivä tarkkailtava asiakkaita, jotta liiketoiminta pysyy elinkelpoisena. Leinosen mukaan matkailuyrittäjiä kohdellaan toisen luokan kansalaisina. Näitä asioita on vietävä eteenpäin, jotta päästäisiin matkailuliiketoiminnan ansaitsemaan arvoon.

Tuija Seppäläinen kommentoi Savonlinnan balettijuhlien hanketta. Kulttuurimatkailun tuotteistamiseen liittyen balettijuhlilla tehtiin paketteja jo viime vuonna ja nyt on varmistunut laaja rahoitus tuotteistaa vastaavia kulttuuripalveluita myös Petroskoin alueella.

Virtuaalitanssia SL:ssä

SL-avatar Darleez DeCuir kertoo Metaversal Arts -ryhmän kokemuksista Second Life -busineksesta. Vaikka näemme naisen luurit päässä, hän pitää esityksensä ensisijaisesti SL:ssä. Esityskalvotkin vaihtuvat ensin virtuaalimaailmassa ja vasta myöhemmin meillä täällä. Näen nyt ekaa kertaa, miten avatar vaihtaa kalvoa SL:ssä.

Metaversal Artsilla on kauppa, jossa myydään kaikkea kivaa kuten soittimia ja tapahtumia (musiikkia, tanssi yms). Tavoitteena on houkutella erilaisilla tapahtumilla kävijöitä. Tapahtumien markkinoinnissa käytetään SecondLifen omia lehtiä, televisiota ja viidakkorumpua. Toisaalta YouTube on melkein parempi mainoskanava, koska siellä on enemmän kävijöitä. Lisäksi Metaversal Arts on tehnyt yhteistyötä muiden brändien kanssa ja ollut mukana esimerkiksi hyväntekeväisyyshuutokaupoissa.

Jäi kovin hajanainen kuva esityksestä, mutta ihan kivoja huonekalujahan nuo olivat rakentaneet Second Life –kauppaansa. Hauska oli katsoa, miten virtuaaliukkelit tanssia hetkuttelivat! Telmuksellekin olisi pitänyt löytyä pari. Pitäiskö mennäkin Ilkan kanssa tanssahtelemaan tuonne? Ei mene jalat sekaisin, kun hetkuttelee valmiin animaation mukaan.

Voiko nettiin luottaa?

Tietoturva sosiaalisessa verkostossa ja virtuaalisissa maailmoissa puhuttaa monia ja siitä esitystään pitää Petteri Järvinen. Tietoturvan tavoitteena on CIA = confidentiality, integrity, availability (tiedon luottamuksellisuus, eheys, saatavuus). Näistä ehkä helpoin on tiedon luottamuksellisuus, johon pyritään esimerkiksi erilaisten salausjärjestelmien kautta.

Vaikka kaikki kolme saavutettaisiin, meillä on silti vastassa todentamisen ongelma: Miten voimme olla varmoja, että henkilö on todellisuudessa se, joksi hän sähköisessä ympäristössä esittäytyy? Tietosuoja-asia liittyy siihen, että 20-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla 40-vuotias ja 40-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntui olla 20-vuotias ja varsinkin, kun maailma on muuttunut. Nettihistoriasta voi joskus tosin tulla jopa meriitti, jolloin se, ettei verkosta löydy henkilön nettihistoriaa, kuulostaakin epäilyttävämmältä kuin nuoruuden törttöilyvideot Youtubessa.

Hakukoneet rekrytoinnissa

Työnantaja ei  rekrytoidessaan saa googlata hakijoita. Yleisön kommentissa kerrotaan, että maailmalla on jopa yrityksiä, joita voi palkata selvittämään toisten tietoja netistä. Järvinen toteaa, että ihan varmasti kaikki silti käyttävät nettiä juuri näin, vaikka se on periaatteessa kiellettyä.

Julkinen salaisuus ennen lanseerausta

Melkein poikkeuksetta yritykset julkistavat tai vuotavat tietoja julkisuuteen uusista tuotteista jo ennen niiden lanseerausta. Canon yrittää olla poikkeus tähän valtavirtaan ja säilyttää mallinsa salassa ennen virallista julkaisua.

Henkilötietolaki suojelee yksilöä. Järvinen sanoo, ettei esimerkiksi esityksiin kannata kirjoittaa sähköpostiosoitetta, koska hakurobotit löytävät ne pdf-julkaisuista. Pitää muistaa tämä.

Saatavuus voi olla tietoturvaongelma, jos esimerkiksi Linden Lab vetää joskus töpselin seinästä ja sanoo, että menkää muualle leikkimään virtuaalimaailmaa. Eli olemme riippuvaisia näistä sosiaalisen median ja tietotekniikan palveluista.

Turvallisuus on usein myös tekosyy kieltää jotain. Poliiseiltakin estettiin pääsy YouTubeen “tietoturvasyistä” (9/2008).

Wikipediassa viisaus tiivistyy

Järvisen mukaan yhteisö on joukko ihmisiä, jossa viisaus tiivistyy, mutta niin tekee myös tyhmyys. Wikipedia on esimerkki yhteisöllisestä viisaudesta, mutta toisaalta myös ääri-ilmiöiden kannattajat löytävät toisensa ja saavat vahvistusta ajatuksilleen.

Järvisen sanoista aloin miettiä, ettei yhteisöllisyys sinänsä ei ole ratkaisu mihinkään, vaan ratkaisu moneen kysymykseen on se, mitä yhteisö tekee. Toisin sanoen, ei yhteisö vaan yhteisön tuotos on tärkeää.

Järvinen jatkaa, ettei yhteisön jäsenillä välttämättä ole samoja päämääriä eikä yhteisöllisyys aina lisää luottamusta. Esimerkiksi WinCapitassa luotiin illuusio luottamuksesta, vaikka koko ajan osa porukasta tietoisesti veti muita nenästä.

Internetissä meidän pitää vain sokeasti luottaa palveluun. Meillä ei ole ajallista perspektiiviä ja pitkäaikaista kokemusta nettipalveluista. Luottamus perustuu usein sosiaaliseen suositteluun, josta on kirjoitettu artikkeli. Voidaanko esimerkiksi keinomaailmoihin koskaan luottaa? eBayssäkin voi luoda monia tunnuksia ja tehtailla suosituksia itselleen.

Yhteisö luottamuksen mittarina

Joskus nettiin voi luottaa enemmän kuin reaalimaailmaan. Esimerkiksi Facebook-tietoon, että henkilö ei ole naimisissa voi luottaa paremmin kuin siihen, onko samalla ihmisellä reaalimaailmassa sormus illan viimeisellä hitaalla vai ei. Ainakin pitkällä tähtäimellä sosiaalinen yhteisö varmasti korjaa Facebook-tiedon oikeaksi.

Netti- ja virtuaalimaailmat eivät koskaan ole täysin erillisiä reaalimaailmasta, sillä Ruususen nettiherjaajatkin saivat sakot reaalimaailmassa. Silmiinkään ei ole uskominen, koska virtuaaliavattaret voivat näyttää, miltä haluavat.

Toisaalta esimerkiksi Facebookiin liittyy riski siitä, mitä ystäväverkko kertoo henkilöstä. Jos toimittajalla on ystäviä yhdestä puolueesta, voiko hän enää kirjoittaa puolueettomasti politiikasta? Tai kannattaako kertoa esimerkiksi varkaille, että olet kolme kuukautta maailmanympärysmatkalla.

Hyvä huomio on se, että aina joku luottaa niihinkin, joita itse pidämme idiootteina…

Raitayritys Second Lifessä

IT-arkkitehti Jukka Ruponen IBM:ltä puhuu liiketoiminnan kehittämisestä virtuaalimaailmojen ja 3D-internetin avulla. Pari tyyppiä näkyy seuraavan esitystä myös Second Lifessä. Telmuskin!

Jos yritys lähtee toimimaan virtuaalimaailmassa, yritysjohdon pitää sitoutua siihen. IBM:llä ainakin on sitouduttu, sillä yritysjohto esiintyy itsekin joskus Second Lifessä ja osallistuu aktiivisesti kehittämispalavereihin. Virtuaalisuus on sekin yritykselle strateginen päätös. Kaikkien ei kannata virtualisoitua, jos se ei tuo yritykselle lisäarvoa ja on enemmän häiriötekijä kuin hyöty. Virtuaalimaailmallekin tulisi asettaa tavoite ja keinot siihen pääsemiseksi. Toisin sanoen virtuaalimaailmassa pitäisi olla jonkinlainen liiketoimintamalli, jota noudatetaan johdonmukaisesti.

Johdolle pitäisi Ruposen mukaan tehdä selväksi, ettei virtuaalimaailma ole paikka, jonne paetaan, vaan paikka, jossa tavataan muita, olivatpa nämä yrityksen omia työntekijöitä tai talon ulkopuolisia. Esimerkiksi IBM:n omassa ympäristössä pidetään aktiivisesti kokouksia, joita kaikki voivat seurata omalta työkoneeltaan.

Ruponen muistuttaa, että standardit ovat tärkeitä virtuaalimaailmoissa, sillä kukaan ei omista virtuaalimaailmoja eikä siksi hallitse niitä. Standardien kautta ympäristöistä luodaan turvallisia, jopa turvallisempia kuin internet on tänään. Turvallisuutta on sekin, että esimerkiksi Second Lifessä voi kokeilla reaalimaailmassa kalliita projekteja. Ruponen kertoo esimerkin talonrakennuksesta. Kalliiksi tulisi rakentaa talo pihalle ja todeta, että eipä ollut kiva ja purkaa se pois. SL:ssä talon voi rakentaa itse pilkkahintaan tai teettää toisilla murto-osalla todellisista kustannuksista.

IBM:lle Second Life on testausmaailma, joka ei suoraan kuvaa sitä, mitä IBM on. Se kuvaa paremminkin ibm:läisiä, jotka kuuluvat Eight bar -ryhmään (IBM:n logossa on kahdeksan raitaa). SL on IBM:lle vain yksi osa-alue ja siksi yritys haluaa tehdä eron eightbarilaisten ja todellisen yrityksen välille. Ruponen itse sanoo, että virtuaalimaailmat ovat IBM:lle yksi kanava lisää tai toimisto, jossa eri puolilla reaalimaailmaa toimivat työntekijät ja kumppanit kohtaavat toisensa.

Intranetin sisäpuolellakin voi olla oma rajattu maailmansa, jossa asioita testataan yrityksen sisällä. SL:ssä kaikki on julkista. Ruponen käyttää näistä palomuurin sisäpuolisista maailmoista intraverse-sanaa. Esimerkiksi Ruposella on käytössään OpenSimulator, johon hän voi kutsua osallistujia myös IBM:n ulkopuolelta.

Virtuaalimaailmat ja muut todellisuutta mallintavat maailmat ovat riippuvaisia ihmisistä. Ilman ihmisiä hienoissakaan paikoissa ei tapahdu mitään. Sisältöä ei pidä keksiä Ruposen mukaan keksimällä vaan käyttää samaa informaatiota, jota yrityksellä jo on wikeissä, blogeissa ja muissa palveluissa.

T. Arinaa aamutuimaan

Teemu Arina aloittaa obama WHAZAAAAA -videolla ja huudattaa eläköön-huutoja Obaman voiton kunniaksi. Teemun mielestä oppiminen on muutosta siinä, miten opiskelija hahmottaa maailmaa ja asiakkaat ovat yrityksen arvo sinänsä.

Alku on kuin suoraan lukion filosofian kirjasta kivoilla kuvilla väritettynä. Huomaan katselevani ikkunasta ohikulkevia autoja. Pelokas nuorimies jatkaa rauhallista kävelyään edestakaisin salin edessä. Yrittää sitoa pienet kokemuksenjyväset yhtenäiseksi tuottavaksi viljapelloksi. Povaan viljelijälle loistavaa uraa liikkeenjohdon konsulttina.

Perhosefekti – kaikki vaikuttaa kaikkeen

Arina jatkaa johtamisen pääsykoekirjasta kohdasta, jossa verrataan pieniä ja ketteriä yrityksiä isoihin ja kömpelöihin. Sitten sidotaan kulttuuri, politiikka, talous, taas filosofia – kaikki sivistyssanoilla väritettynä yhdeksi sekavaksi klimpiksi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä lopulta mikään mihinkään. Kymmenet vertauskuvat, ulkoaopitut vuosiluvut ja toinen toistaan kauniimmat kuvat värittävät muuten melko monotonista esitystä.

Riippumatta kaikesta siitä ennakkoluulosta, joka oli mieleni saastuttanut, todellisuus on pahempi. Tulee mieleen opiskelijoiden harjoitustyöt, joissa opiskelija on opiskelujensa keskivaiheilla saanut kuningasidean, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Perhosefekti toteutuu, kun sidotaan kaikki pienet huomiot yhtenäiseksi tarinaksi. Silloin tarinankertojan on pakko irrottaa yksittäiset palaset omasta kontekstistaan ja luoda tarinalleen tyhjästä sekundäärinen konteksti. Nyt tällainen konteksti on web2.0.

Olen toisaalta hämmästynyt Arinan muistista. Hän muistaa tunnettujen filosofien keskeisimmät ajatukset ja latelee niitä esityksensä lomaan. Minä en muista. Minulla on filosofiasta appro tehtynä ja vieläpä loistavin arvosanoin. Silti olen unohtanut, kuka sanoi mitäkin, mutta se ei tarkoita, ettei filosofian opiskelu ole muuttanut ajattelutapaani tai jäsentänyt näkemystäni.

Jäsennys löytyy puhumalla

Se, mikä Arinan esityksestä puuttuu, on mielestäni juuri tuo jäsentynyt näkemys. Hän kertoo yksityiskohdista, muttei näe kokonaisuutta. Yhtenäinen tarina on hänen esityksessään vain joukko yhteensidottuja yksityiskohtia. Siksi esimerkiksi eilinen Kaisa Kautto-Koivulan esitys oli hyvä. Myös hän aloitti tuomalla esiin yksityiskohtia, mutta varsin pian hän jäsensi yksityiskohdat laajemmaksi ilmiöksi. Vaikka kuulija ei allekirjoittaisi esittäjän näkemystä tiettyyn ilmiöön, hän voi vakuuttua näkemyksen mahdollisuuksista, jos se on yhtenäinen, yhdenmukainen, selkeä ja ennen kaikkea jäsentynyt. Valitettavasti nyt ei päästä samaan.

Omassa viimeviikkoisessa MAR-luennossani oli jäsentynyt näkemys, mutta vain puolessa luennossa. Innovaatioasiaan olen jo perehtynyt niin syvällisesti, että siitä voin mielestäni kertoa varmasti ja vahvasti. Innovaatioistakin kerron vain oman näkemykseni, mutta en pysty – eikä kukaan muukaan pysty yksin – kertomaan koko totuutta. Ei totuuden kertominen olekaan tavoitteena ja kaikkein vähiten se on tavoitteena yliopistossa, jossa kriittisiä lausuntoja esittävät opettajat ehkä parhaiten herättelevät opiskelijat ottamaan itse selvää asioista.

Harmillista, etten selvästi ole vielä saavuttanut riittävää ymmärrystä sähköisestä markkinoinnista. Jäsentyneen näkemyksen puuttuminen paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asiasta pitää puhua ääneen. Keskustelun aikana jäsennys voi syntyä ja aiemmin piilossa ollut vielä hahmottumaton jäsennys voi saada muodon. Luennoidessa jäsennyksen puutteet näkyvät selvästi, kun passiivinen kuulija ei paikkaa esittäjän aukkokohtia. Olen kokenut, että opettaminen auttaa minua tunnistamaan jäsennykseni ongelmat ja siksi opettaminen kannattaa, vaikka se aiheuttaa vaivaa.

Avoin innovaatio taas esillä

Mutta takaisin esitykseen. Jos esityksestä pitää jotain poimia niin ehkä avoin innovaatio -asia on sellainen. Taas olen saman kysymyksen äärellä. Mitä uutta avoimen innovaation järjestelmässä on? Sellainenhan on ollut aina olemassa. Wim Vanhaverbeeke sanoi Enschedessä viime vuonna, että uutta onkin se, että ajatus on nyt lähtenyt liikkeelle yrityksiltä, kun se aiemmin oli läsnä vain akateemisessa maailmassa. En väitä, että avoin innovaatio olisi toteutunut akatemiassa, mutta toteutuuko se nyt yritysmaailmassa sen paremmin. Jalo ajatus on silti sanottu ääneen ja naulattu pöytään.

Olen kiitollinen, että olen saanut keskustella avoimista innovaatiojärjestelmistä Vanhaverbeeken, idean toisen isän, kanssa ja yhtä iloinen olen keskustelusta Eelko Huizinghin kanssa. Vanhaverbeeke puolusti tietenkin avoin innovaatio -teoriaa, mutta Eelko – olen tehnyt sinunkaupat – jakoi mielipiteeni siitä, ettei teoria sinänsä tuo esiin mitään uutta. Sama pätee blue ocean -teoriaan. Open innovation on tällä hetkellä konsulttien tähtituote tai jopa lypsylehmä, mutta tuleeko siitä joskus rakkikoira, joka ei tuota mitään?

Hienoa, että Teemu Arina on niin kiinnostunut oppimisesta sähköisessä ympäristössä, että on lukenut monen alan kirjallisuutta. Hienoa, että hän on myös kiinnostunut panostamaan esityksensä visuaaliseen asuun. Hienoa, että Suomi saa veroeuroja Arinan kaltaisten konsulttien palkkioista.