Salmenkiven upea show – markkinointia sosiaalisessa mediassa

Sami Salmenkivi oli ehkä ensimmäinen tapaamani markkinoinnin rautainen asiantuntija, joka puhui sosiaalisesta mediasta. Odotukset olivat korkealla. Esityksen alku ainakin oli tosi hyvä. Heti hän teki selväksi, että kaikki löytyy netistä. Tsekkaa esimerkiksi zoomii books.

Netin heavy-usereita ovat nykyään nuoret naiset. Täällä ollaan! Bloggaamassa koko ajan, kuten Salmenkivi epäilee. Syy naisten osuuden nousuun netin heavy-usereina piilee sosiaalisessa mediassa. Sosiaalisen median myötä tapahtuu pirstaloitumista. Kanavavalikoima pirstaloituu, raja-aidat kaatuvat globalisoitumisen vuoksi, ja samalla kun rajat kaatuvat, erilaiset nichet syntyvät luonnostaan ja ihmiset löytävät niiden pariin helposti.

Mobiili-internetin nousu 2009

Toinen Salmenkiven näkemä trendi on mobilisoituminen. Googlen Petri Kokon mukaan 2015 mennessä kaikki maailman elokuvat mahtuvat iPhoneen. Hmm.

Japanissa jo nyt puolet eniten myydyistä kirjoista on luettu kännyköillä. Tämänhetkinen bestseller on julkaistu vain mobiiliversiona. Salmenkiven mukaan vuosi 2009 on ratkaiseva vuosi mobiilin internetin käyttöönotolle.

Salmenkivi kertoo myös kauppiaan painajaisesimerkin, josta Ilkka kertoi minulle jo aiemmin. Kun viivakoodin lukee puhelimella, se kertoo, että mistä saman tuotteen löytää halvemmalla. Google-mapsilla sovellus voisi näyttää myös kyseisen putiikin sijainnin.

Markkinointi häiriötekijästä palveluksi

Seuraavaksi Salmenkivi esittelee oman toivomuslistansa tulevaisuudelle. Markkinoinnin pitäisi Salmenkiven mukaan olla palvelu, ei häiriötekijä, joka katkaiseen kuluttajan kokemuksen. Ihmiset voitaisiin saada markkinointiin mukaan, kuten Nikellä. Tämä esimerkki tuli viime viikolla esiin Katri Lietsalan esityksessä. Käyttäjät juoksevat esimerkiksi samaa lenkkiä toisiaan vastaan, vaikka eivät koskaan tapaa. He vain vertailevat tuloksiaan Nike-yhteisössä ja samalla Nike myy heille lenkkareita ja muuta.

Tsekkaa myös Domino´s Pizza -pitsan räätälöintipalvelu ja Sotkan Muuttajat-palvelu IRCissä.  Tavoitteena on siis tehdä markkinoinnista niin hyvää, että asiakkaalle voidaan tarjota palvelua ja samalla myydä hänelle jotain hyödyllistä. Esimerkiksi Muuttajat-palvelussa nuorille muuttajille tarjotaan muuttajan muistilistaa, mutta myös edullisia tarjouksia tietokonepöydistä ja muusta mukavasta.

Haasta kuluttajat toimimaan

Toinen Sami Salmenkiven toivomus on, että kuluttajat voitaisiin haastaa toimimaan oikein. Esimerkiksi My Starbucks Ideassa kuluttajat voivat esittää omia kahvitoiveita, kommentoida ja äänestää näistä parhaita ja lopulta tuote ehkä tuodaan markkinoille. Dellillä on samanlainen.

Salmenkivi huomauttaa, että usein oletetaan, että tällainen palvelu on osa tuotekehitystä, mutta ennen kaikkea tämä on markkinointia. Viisas mies. Olen samaa mieltä.

Legolla on oma Factory-palvelunsa, jossa voi suunnitella oman legopaketin.  Myös muut voivat ostaa näitä pakettaja ja suunnittelija itse saa siitä pienen provikan. Tuttu ja jo unohtamani esimerkki. Olisi pitänyt ottaa tämä MARin luennolle.

Ihmisillä on nyt käytössään enemmän työkaluja tuottaa sisältöä. Halu sisällön tuottamiseen nousee siitä, että sosiaalisen median kautta ihmisillä on nyt myös yleisö. Tekemisten ja kiinnostuksen kohteiden ympärille muodostuu verkosto, josta tulee tekijän yleisö ja sitä yleisöä on paljon. Esimerkiksi hauskat YouTube-videot saavat Suomessakin kymmeniä tuhansia latauksia.

Jos ihmiset haastetaan tekemään jotain, täytyy näyttää, että heidän tuotoksensa kiinnostaa muita. Siksi Hesarin pyyntö lähettää verkkolehteen kuvia ei innostanut, koska kuvien lisääjät eivät koskaan saaneet tietää, moniko kuvat katsoi ja mitä he pitivät niistä.

Sami Viitamäen FLIRT-malli kuvaa, miten ihmisiä haastetaan tekemään. Focus, Language, Incentives, Rules ja Tools. Sami on Soneran Aivomyrskypalvelun takana, by the way.

24/7 – aina auki

Kolmas toive on 24/7 -verkosto. Olemme paitsi sisällöntuottajia, myös sen posteljooneja, viestin viejiä. Digitaalinen markkinointi koostuu neljästä osiosta, joista yksi on ostetun median paketti. Sitten on näkyvyys omissa kanavissa. Kaksi uusinta ovat näkyvyys jossain muualla kuin omissa tai ostetuissa medioissa – esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – ja se, että ihmiset kuljettavat viestiämme eteenpäin. Esimerkiksi upottamalla yritysten sisältöä omille sivuille tai sosiaalisen bookmarkkauksen kautta. Tavoitteena on siis luoda verkosto ympärille, jossa on kaikkia näitä markkinoinnin muotoja.

Tarinaa monissa medioissa

Neljäs toive on transmedia storytelling eli monimediainen tarinankerronta markkinoinnin uutena ilmiönä. Se on pidempiaikaista jatkuva tarinan kerrontaa, joka kulkee kaikkien mediakanavien kautta. Esimerkiksi uusimmasta Batman-elokuvasta levisi juttua ensin nettiin. Esimerkiksi Gotham Cityn sanomalehdessä haettiin amatööripellejä, joilla on rikosrekisteri. Sami vastasi ja sanoi olevansa tosi rikollinen.

Lopulta sähköpostivaihdon jälkeen hän pääsi vihjesivulle. Joku oli ratkaissut vihjeistä yhden  ja se vei hänet todelliseen leipomoon. Siellä esittäytyessään I´m Robbin Banks, sai kakun, jonka pinnalle oli koristeltu puhelinnumero ja sisään oli leivottu kännykkä. Puheluun vastasi itse Jokeri.

Ennen kuin varsinainen elokuvamarkkinointi alkoi, nettiin ehti ilmestyä 631 000 sivua, jossa puhuttiin elokuvasta. Tosi jännä esimerkki. Pitää kaivaa tämä esiin.

Esimerkki liittyy siihen, että vaikka vain pieni joukko lähtee ratkomaan vihjeitä, todella suuri joukko seuraa heidän tekemisiään netin erilaisten yhteisöjen kautta. Tätä ideaa hyödynnettiin myös Björn Borgin kalsarikampanjassa. Ensin tehtiin tutuksi pelaaja, sitten firma ja lopulta esiteltiin, miten maailma pelastuu lähettämällä kalsarit pahiksille. Ensimmäinen lähetys meni George W. Bushille. Kaikki lyötiin övereksi YouTube-videoissa. Tietenkin nettiin levisi kalsarivimma. Koko ilmiö oli käsikirjoitettu juttu ja se synnytti valtaisan hypen.

Nine inch nailsin keikkapaita alkoi osittain haalistua pesun jälkeen. Kuinka moni keksii, että haalistuneista teksteistä tuli esiin puhelinnumero, josta pääsi kuuntelemaan bändin uutta levyä ennen muita? Riittää, että yksi ratkaisee vihjeen ja kertoo siitä netissä. Tässä tapauksessa bändin levyä kuunteli ennakkoon 1,5 miljoonaa ihmistä!

Suomessa luonnontieteellinen keskusmuseo tuli remontin jälkeen takaisin yleisölle avoimeksi paleodonttilöytöuutisen myötä. Paleodontti ei saanut yhtään osumaa Googlella ennen kampanjaa. Sami kirjoitteli niitä näitä muka-muka blogeihin paleodonteista ja lavasti myös kaivaukset Kiasman kylkeen. Lopulta ihmettelevät ihmiset päätyivät “Wikispedia”-sivuille ja saivat sieltä tiedon luonnontieteellisen keskusmuseon avautumisesta – ja siitä, ettei paleodontteja ole ollutkaan olemassa.

B2B koostuu ihmisistä

Salmenkivi epäilee, että B2B-puoli on vaikea, koska kuvitellaan, että siellä ei ole ihmisiä vaan organisaatioita toimimassa.  Olen ollut oikeilla jäljillä, koskapa Salmenkivikin sanoo, että ihmisethän ne muodostavat yritykset!

Minulta meni osa Salmenkiven B2B-esimerkistä ohi. Siinä Royal Mail lähetti asikasyrityksilleen kirjeen, jossa haastoi heidät tilaamaan netistä origamiukkeleita työpöydälleen. Vasta kun muutamat olivat tilanneet hauskan ukkelin ja tuunanneet näin työpöytänsä, muutkin kiinnostuivat Royal Mailin kampanjasta ja tilasivat omat ukkelinsa.

En tiedä, mistä lyhenne FMCG-markkinointi tulee, mutta siitä Salmenkivi kertoo esimerkin Valion vadelmasuklaajuomasta. 15-35 -vuotiaat olivat kohderyhmänä, joten Salmenkivi ja muut päätyivät käyttämään musiikkivideota markkinoinnissa ennen tuotteen lanseeraamista.

Stig Dogg – Punavuoren tuntematon rap-tähti – sai Vadelmasuklaa-sanoituksen ja upean musiikkivideon, jota levitettiin monilla sosiaalisen median kanavilla. Videota kehuttiin kanavilla ja biisi pääsi jopa viralliselle soittolistalle, minkä jälkeen se pääsi myös radioiden soittolistalle. Sen jälkeen brändi kytkettiin enää tuotteeseen.

Salmenkiven esitys oli aivan huima! Kukaan ei osannut sanoa mitään. En edes minä. Mitäpä sitä sanoa järjettömän hyvälle esittäjälle, jonka esityksessä oli paljon asiaa mielenkiintoisella tavalla kerrottuna. Älysin sentään esityksen jälkeen pyrkiä Salmenkiven juttusille. Noloa, etten ole lukenut hänen kirjaansa vieläkään. Jotenkin vain tuntuu hullulta lukea 2007 ilmestynyttä staattista kirjaa, kun kaikki tieto, kuten Salmenkivi itsekin sanoo, löytyy jo netistä. Olen laiminlyönyt ihan oikeaan painettuun tekstiin tutustumisen, kun olen pyörinyt erilaisissa sosiaalisen median palveluissa ja ihmetellyt silmät ymmyrkäisinä sitä tiedon määrää, joka sosiaalisiin yhteisöihin on sitoutunut. Pitääkin siis paneutua kirjojen maailmaan, mutta tässä ensin blogi seurantaan: http://deceptivecadence.wordpress.com/

Valtava kännykkäblogosfääri

Lieneeköhän isolla suomalaisella kännykkäfirmalla bloginuuskijoita? Tietääkseni siellä ollaan aika tarkkoja siitä, ettei työntekijöiden nimiä tuoda esiin. Siksipä esiintyköön yksi heistä tässä vain sukunimellä.

Lakkala kertoo sosiaalisen median käytöstä kännykkäfirmassa. Vaatimaton mies Che Guevara -paidassaan sanoo, että sosiaalinen media on people problem, ei teknologinen ongelma. Siksi hänet siirrettiin vastikään henkilöstöosastolle.

Tässäkin yrityksessäkäytännössä kommunikoidaan office-dokumenteilla ja sähköpostilla. Seuraavaksi yritetään jakaa samat dokumentit verkossa. Ultimaattinen tavoite olisi luoda sisältö aidosti yhdessä wikien ja muiden reaaliaikaisten työkalujen avulla. Kaikkia näitä voi tietenkin käyttää rinnakkain. Lisäksi kännykkäfirmassa vallitsee keskustelukulttuuri ja esimerkiksi yrityksen oma blogosfääri on laaja ja aktiivinen. Lakkala naureskelee, että yrtityksen blogosfäärissä on esillä myös vaihtoehtoinen totuus yrityksen oman propagandan lisäksi.

Yksilöiden kyvykkyys käyttää sosiaalista mediaa ei yksin riitä, jos organisaatio ei voi tarjota työkaluja eikä organisaation kulttuuri muutu sellaiseksi, että se tukisi sosiaalisen median käyttöä. Yksilön kyvykkyydet, työkalut ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä.

Wiki tuli kuvioihin, kun yksi Lakkalan mukaan ûber nörtti Helsingistä ehdotti sitä työskentelyalustaksi muualla asuvien kanssa. Kolmen miehen yhteistyöstä syntyi sisältöä, mutta vasta kun Lakkala hoksasi käyttää wikissä yrityksen intranet-layouttia, muutkin innostuivat asiasta. Yritys käyttää  tällä hetkellä TWikiä ja niitä on ainakin 4000 kappaletta, joista ehkä 20 prosenttia on aktiivisia. Wikejä käytetään myös demoamisessa ja demojen arvioinnissa. Lakkalalla on oma budjetti, jolla hän ostelee uusimmat pelikoneet ja kilpailijoiden tuotteet. Niitä kuka tahansa voi lainata viikoksi ja jättää kommenttinsa wikiin. Siellä ne pelailee kotosalla pelejä!

Blogeja firmalla on 800 ja niistä viidesosa aktiivisia. Blogihubi-portaali otettin käyttöön tänä vuonna ja se on lisännyt bloggaamista ja kommentointia. Myös toimitusjohtaja itse piti aiemmin blogia, mutta nykyään hän vain kommentoi muiden blogeja.

Muita työkaluja ovat NewsHub, VideoHub, Infopedia, foorumit ja joitakin muita. Tavoitteena on lisätä ja systematisoida tagien käyttöä. Innovaatio- ja teknologiajohtajuus on nyt Lakkalan mukaan kuluttajilla, ei firmoilla. Myös kännykkäfirmassa painiskellaan sen kanssa, että yritystasolla työkalut ovat paljon byrokraattisempia ja monimutkaisia, vaikka tarjolla olisi helppoja ja ilmaisia ratkaisuja.

Ole ja näy siellä missä asiakaskin

Katri Lietsalan (Gemilo Oy) puheenvuoroa olen odottanut kaikkein eniten. Hän kertoo myynnin edistämisestä sosiaalisen median keinoin. Myös Lietsala painottaa strategiaa ennen sähköiseen kauppaan syöksymistä. Pitäisi miettiä, mitä tavoittelee, kenen kanssa, missä, miten ja millä menestys lopulta mitataan.

Hän korostaa, ettei sosiaalisessa mediassa ole mitään kummallista. Hän suosittelee käymään läpi olemassa olevat online-yhteisöt. Kohderyhmällähän voi olla jo yhteisö, johon yritys voi mennä mukaan eikä uutta palvelua tarvitse luoda tyhjästä.

Sosiaalisessa mediassa pitää olla aito ja karhea. Karheudella Lietsala tarkoittaa sitä, että on parempi antaa todellinen kuva yrityksestä kuin liian ruusuinen, jolloin asiakas taatusti pettyy ja kertoo asiasta eteenpäin.

Lietsalan mukaan sosiaalinen media perustuu profiileihin. Siksi myös yrityksellä pitäisi olla omat kasvot. Suomessa perinteisesti piilotetaan yksilö organisaation taakse. Lietsalasta on harmi, että hyvät tyypit eivät näy missään. Myynnin edistämistä sosiaalisen median keinoin olisi juuri se, että tultaisiin rohkeasti esiin verkossa.

Tuli mieleen Ilkan idea tehdä jokaisesta eCompetence Centerin toimijasta oma henkilökortti. Näin abstrakti organisaatio saisi joukon osaajien kasvoja ja tulisi samalla ehkä lähemmäs asiakasta, lukijaa, käyttäjää – ketä tahansa kiinnostunutta. Kannatin Ilkan ideaa jo aiemmin, mutta nyt vielä enemmän. Lietsalan puheenvuoro aukaisi minulle sen, mitä ehkä olin ajatellut itsekin, mutten vielä osannut pukea ajatusta sanoiksi.

Katri Lietsala muistuttaa, että jos oma kohderyhmä on Facebookissa, yrityksen kannattaa ilman muuta mennä itsekin sinne. Facebook-mainoksen voi tehdä vähälläkin osaamisella. Lietsalan väite saa vahvistusta yleisöstä, kun yksi mies kertoo kokeilleensa Facebook-markkinointia.

Se, mikä on huonoa sosiaalisen median mainostamisessa, on se, että mainos saattaa lähteä sellaiseen levitykseen, joka ei palvelekaan yrityksen tarpeita. Hän näyttää esimerkin taksikuskin blogista, jossa hän parjasi jotain tiettyä automerkkiä. Google yhdisti tähän blogimerkintään samaisen auton mainoksen. Ei ihan onnistunut ratkaisu.

Palvelut ja toimintaympäristöt pitää siis valita tarpeen mukaan. Lietsala kertoo, että Bauman ja Willis puhuvat osaamisen arkkitehtuurista. Sen perusajatelma on, että luodaan järjestelmä, jossa käyttäjillä on valta päättää, mitä järjestelmässä näkyy. Esimerkin Lietsala kertoo Digg-palvelusta, jonka etusivun linkkilistan käyttäjät äänestävät. Pitää tutustua tähän osaamisen arkkitehtuuriin paremmin.

– Sosiaalisen median ytimessä on avainsanat, profiilit ja syötteet, Lietsala tiivistää. Sosiaalinen media rakentuu julkaisutyökaluista (blogit yms.), säilöistä (flickr yms.), verkostoista (Facebook), jakelupaikoista ja liitännäisistä (esim. Facebook-sovelluksia).

Esityksen tärkein teema on, että pitää olla läsnä siellä, missä asiakkaat ovat. Siksi yritys voi mennä vaikka Facebookiin eikä käytäkään omaa julkaisutyökalua. Oikea-aikaisuudella saa näkyvyyttä, mikä johtaa myös kauppaan.

Käy katsomassa smule.

Virus EBRF:ssä

Marko Torkkeli Lappeenrannasta jatkoi virusmarkkinoinnista. Esitys meni ihan hyvin ja keskustelu kävi valtoimenaan lähinnä terminologiasta. Minua itseäni alkoi kovasti kiinnostaa käsitteiden sekamelska. Marko kertoi esimerkin, jossa muistaakseni hollantilainen laulaja julkaisi laulujaan netissä ja sai aikaan niin kovan nettikiinnostuksen, että sai lopulta levytyssopimuksen. Markon mielestä tämä oli esimerkki virusmarkkinoinnista, mutta minusta siinä hiottiin enemmänkin buzz-markkinoinnin pörinää. (Nyt joku voisi kertoa, kenelle kuuluu kunnia buzzin suomentamisesta pörinäksi…)

Olen ymmärtänyt, että virusmarkkinointi on sellaista, joka leviää ilman, että sanoman levittäjä on siitä edes tietoinen. Näin esimerkiksi hotmail-sähköpostia käyttävä levitti aikoinaan jokaisessa viestissään hotmail-sähköpostitilin ilosanomaa.

Pörinämarkkinoinnissa sen sijaan tarkoituksena on luoda hässäkkä jonkin tuotteen tai ilmiön ympärille. Markkinointimuotona pörinä on aika riskibusiness, sillä hässäkkä ja kova kiinnostus eivät tarkoita sitä, että kukaan ensinnäkään tunnistaisi, mistä pöristään, ja toiseksi kiinnostus ei välttämättä muutu rahaksi. Hyvä, klassinen esimerkki on Blair Witch Project, josta ei varmaankaan olisi tullut mitään ilman hurjaa videokuuluisuutta netissä. Suomalaisittain hyvä esimerkki on Star Wreck -scifiparodia.

Näin oli asian ymmärtänyt myös Suorannan Mari Jyväskylästä. Hän näytti minulle artikkelin, jossa oli jo tehty analyysiä, miten uudet markkinointitermit voidaan luokitella ja määritellä. Pitääkin muistaa etsiä se artikkeli.

Tommi lisäsi keskusteluun vielä mobiilimarkkinoinnin ja mobiili virusmarkkinoinnin ja Heikki muistutti vielä mobiilimainontamisen käsitteestä. Se, että lisätään keskusteluun uusi markkinointikanava, ei minusta muuta vielä asian ydintä. Markkinointia voidaan nimetä tsiljoonalla eri tavalla, jos uusi markkinointikanava luo tarpeen uudelle termille.

Mari muistutti meitä siitä, ettei virusmarkkinointi ole sama kuin word-of-mouth -markkinointi. Ei niin olekaan. Mielestäni vain ensimmäinen viruksen levittäjä tietää levittävänsä virusmarkkinoinnin sanomaa, mutta WoMissa jokainen asian eteenpäin puhuja, kirjoittaja tai millä tahansa keinolla asian esittäjä tietää, mitä tekee. Ehkä Markon esityksen musiikin suosittelijat ovat WoM-markkinoijia, mutta eivät virusmarkkinoijia. He tietävät, mitä tekevät, ja Markon tutkimuksen mukaan myös haluavat siitä jonkin palkkion.

Käsitekaaos olisi mielenkiintoinen probleema ja ansaitsisi selvitystyötä myös suomeksi. Pitää heti etsiä Marin artikkeli ja tutustua aiheeseen.

Tiedustelu tutkii sosiaalista mediaa

Jukka Heikkilä Jyväskylän yliopistosta kertoi, että seuraavana vuonna Jyväskylässä keskitytään ekoasioihin. Siitäpä ei sen enempää. Eivät taida vielä itsekään tietää, mitä se tarkoittaa.

Mielenkiintoista, että kommondori Georgij Alafuzoff Suomen Puolustusvoimien tiedustelupalvelusta nosti esiin wikit ja blogit yhtenä mielenkiintoisimmista ja tätä aikaa kuvaavista ilmiöistä, joiden kautta voidaan päästä niin sanottuun business intelligenceen. Jännä huomata, että myös Puolustusvoimissa ollaan kiinnostuneita sosiaalisesta mediasta. Puolustusvoimissakin nähdään tärkeänä, että opitaan jatkuvasti, mukaudutaan tämän päivän vaatimuksiin ja reagoidaan nopeasti.

Kommondori Georgij Alafuzoffin mukaan täytyy olla tietoinen itseorganisoituvista yhteisöistä blogosfäärissä. Siitä, mitä siellä puhutaan ja siitä, kuka puhuu. Tiedustelijoiden tehtävänä on seurata aktiivisesti keskustelua, tehdä havaintoja ja ennakoida niiden perusteella tulevaisuuden riskitekijöitä. Kommondori puhuu tulevaisuuden visiosta, jossa sosiaaliset yhteisöt jakavat tietoa avoimesti, tieto on kaikkien ulottuvilla, mutta suojattua ja turvallista. Kuitenkin hän esitti myös huolenaiheen, miten voisimme olla edes jollakin tasolla varma tiedon oikeellisuudesta.

Käyttäjille on suotava mahdollisuus vaikuttaa sosiaalisen median keinoin. Siksi pitää kehittää teknologiaa, käytänteitä ja tarjota mahdollisuuksia. Teknologia on vain osa tätä vallankumousta, sillä suurin osa muutoksesta on kulttuurista. Tarvitaan uutta kulttuuria, uusia näkemyksiä ja lähestymistapoja myös tiedusteluun.

Kommondori Georgij Alafuzoff nostaa esiin myös ilmastonmuutoksen. Se on kuitenkin suurempi uhka kuin esimerkiksi terrorismi. Ilmastonmuutos yhdistää kansalliset tiedustelupalvelut, vaikka näkökulma siihen voi vaihdella.

Eelko pyytää kommondorilta esimerkkejä, joissa blogeja on käytetty datalähteinä. Kommondori itsekin seuraa noin tusinaa blogia ja niin tekevät muutkin tiedustelun työntekijät. Hän ei kuitenkaan halua kertoa puolustusvoimien salaisuuksia.

Keskustelussa huomaa helposti, miten eri tavoin kaksi läsnä olevaa sukupolvea ymmärtävät sosiaalisen median. Kun se tuntuu olevan vanhemmalle ikäpolvelle, myös kommondorille itselleen, väline tai työkalu, nuoremmille se näyttäytyy kokonaisvaltaisena mahdollisuutena. Jäin miettimään, osaavatko meitä seuraavat sukupolvet enää toteuttaakaan itseään muutoin kuin sosiaalisen median kautta.

Kommondorin puheenvuoro aiheutti muutamia kommentteja, mutta minä en lähtenyt kommentoimaan esitystä. Kommondori kyllä puhui ihan hyvin englantia esityksessään, mutta hermostui silminnähden kommenteista, kun joutuikin vastaamaan niihin spontaanisti. En halunnut kiusata, kun mies oli kuitenkin hyvällä asialla. Se vaan, ettei ainakaan kommondorin puheenvuoro vakuuttanut siitä, että tiedustelupalvelussa olisi ymmärretty sosiaalisen median laajuus ja syvyys. Puheessakin nimettiin vain blogit ja wikit ja oikeastaan wikeistäkin vain wikipedia. Joku nuori nainen taisi kysyä jotain YouTubesta, mutta ei saanut kysymykseensä vastausta.