Julkaistu

Vaikea data taipuu organisaation tarpeisiin

Scaled16-tapahtuman mielenkiintoisinta antia oli Simo Ahavan huomiot datasta. Data on hänen mukaansa vaikea pala purtavaksi. Organisaatiot tarvitsisivat asiantuntemusta koko dataprosessin hallintaan aina tiedon keräämisestä sen hyödyntämiseen, mutta ulkopuolinen asiantuntemus ei välttämättä auta. Kun koko prosessi delegoidaan analyytikolle, dataa ei välttämättä osatakaan enää pukea sellaiseen muotoon, jossa se hyödyttäisi organisaatiota.

Ahava kritisoi analytiikkatyökaluja, jotka yrittävät tehdä kaiken hänen mielestään liiankin helpoiksi. Dataa yksinkertaistetaan ja tasapäistetään, jotta se olisi käytettävässä muodossa. Pahimmillaan analytiikkatyökalu luo illuusion, että data ja sen tulkinta ja hyödyntäminen olisi helppoa.

Ketteryyttä hyödyntämiseen

Passiivinen data vaatii prosessuaalista ajattelua. Sen verran tutkijan mielellä asioita tarkastelen, että ymmärrän hyvin datan olevan jatkuvaa prosessointia, jotta se olisi hyödyllistä ja tehokasta. Eikä laadulliselle sensemaking-tutkijalle tulkinnan korostaminenkaan ole uutta ja mullistavaa.

Numero on vain numero, joka pitää tulkita ja kiinnittää asiayhteyteen, tai kuten Ahava sen sanoo, datan tulkinnalle pitää asettaa rajat. Data sinänsä ei ole arvokasta tai laadukasta, mutta se voi tarjota hyödyllisiä vastauksia, jos vain kysymykset ja vastausten tulkinta osuvat oikeaan. Ja aina yksi hyvä laadullinen kommentti voi tehdä isosta kvanttidatasta hyödytöntä!

Myös väärä kysymys voi muuttaa datan hyödyttömäksi, mutta sama toimii myös toisinpäin. Ahava kertoo esimerkkinä Twitter-postausten uudelleen twiittauksen. Kuinka moni meistä syyllistyy retwiittaamaan postauksen avaamatta viestin linkkiä tai lukematta itse asiaa vain siksi, että muutkin tai se yksi yksi tärkeä ihminen tekee niin?

Jos yritys määrittelee vaikuttavuutensa Twitter-viestin jakamiskertoina, näin kerätty data ei vielä vastaa kysymykseen, kuinka laajan yleisön viesti tavoitti.

Datan manipulointi tätä päivää

Vaikka kukaan ei lopulta vastannutkaan Scaled16-tapahtuman Twitter feedissä esittämääni kysymykseen siitä, miten erilaiset kuluttajien yksityisyyden turvaamiseksi kehitetyt palvelut vaikeuttavat datan hyödyntämistä markkinoinnissa, Ahava sentään muistutti datan manipuloinnista. Evästeet voi aina siivota tai netin käyttäjän sijaintia keinotekoisesti muuttaa, mutta silti yritykset luottavat sokeasti evästeiden avulla kerättyyn dataan.

Kuka lopulta konetta käyttää, tietoa hakee ja ostopäätöksiä tekee, kun tämä joku piiloutuu tietoturvan nimissä datamassan uumeniin? Ahava muistuttaa, että jokaisessa organisaatiossa pitäisi olla ainakin joku, joka osaisi selittää muillekin, mitä kerätystä datasta voi päätellä, ja missä ehkä osutaan harhaan.

Dataveri virtaa

Ahava totesi esityksessään, että datan pitäisi olla veri, joka virtaa organisaatiossa osastosta toiseen ja henkilöltä henkilölle, mutta näin ei useinkaan ole. Ne, jotka dataa keräävät, ovat myös niitä, jotka dataa pitävät hyppysissään. Ei siinä auta hieno ja kallis MIS tai CRM, jos data ei ole ymmärrettävässä muodossa niiden ihmisten käytössä, jotka dataa osaisivat ja haluaisivat hyödyntää.

Tämä dataveri ei Ahavan mukaan myöskään estä luovuutta vaan parhaimmillaan jopa tuottaa uusia ideoita ja antaa palautetta jo keksityistä. Silti villi idea voi joskus vaatia sitä, että data jätetään aluksi huomiotta. Parempi olisi kuitenkin testata ideaa ja kerätä siitä dataa jo aikaisessa vaiheessa, ettei mentäisi pahasti metsään, Ahava muistuttaa lopuksi.

 

 

 

Julkaistu

Sisältö irtautuu omista kanavista

Scaled 16 alkaa hienosti, kun Santtu Kottila kertoo tämän vuoden markkinoinnin trendeistä. Heti alkuun hän puhuu siitä, miten globalisaatio vaatii todellisen globaalin kilpailuedun. Se, että on Suomessa hyvä ja paras, ei riitä maailmalla. Suomalaisuus ei kanna – ei ainakaan, jos sitä ei osaa korostaa positiivisella tavalla.

Hän myös ennakoi, että vaikka datan hyödyntäminen lisääntyy, brändit alkavat nousta dataähkystä. Tällä hetkellä brändit ovat jääneet datan keräämisen ja hyödyntämisen jalkoihin, mutta niin ei voi jatkua, kun kaikki oppivat käyttämään dataa. Jatkossa dataa pitääkin osata käyttää luovasti niin, että se tukee brändiä.

Kiehtova sisältö pysäyttää

Mielenkiintoinen ennustus on se, että sisältömarkkinointi pyristelee viimeistään nyt ulos ostetuista omista kanavista. Odotan tätä innolla myös Suomeen, sillä tässä piilee jotain, jota suomalaisten yritysten pitäisi vielä vähän miettiä. Hyvä sisältö kiehtoo ihmisiä samoin kuin hyvä tarina, mutta ehkä sen vahvuus on siinä, että sisältö myös sitouttaa ihmisiä. Yksi Santun ennustuksista olikin, että markkinoinnin fokus siirtyy tunnistamisesta valintoihin ja pohdintoihin. Ei siis enää riitä, että asiakas keksii brändiin vaan sen ja yrityksen sanoman äärelle pitäisi saada asiakas myös pysähtymään.

EDIT:  Sisältö ei pyri ulos ostetuista vaan omista kanavista. Kiitos Santtu Kottila huomautuksesta 🙂

 

Julkaistu

Näkyvyyttä ja euroja bloggaamalla

Jäikö tämän blogin viimeiseksi merkinnäksi paljon puhuva Satojen kuolleiden blogien vaalit -postaus marraskuulta 2012? Meinasi jäädä, mutta ei sittenkään. Julkaisukynnys vaan kasvoi kohtuuttoman korkeaksi, ja arkinen perhe-elämä teki vapaa-ajasta selvää jälkeä.

Bloggaaminen ei todellakaan ole helppoa, vaikka siitä on annettu ehkä turhankin ruusuinen kuva. Pitää nostaa hattua niille bloggareille, jotka jaksavat miettiä joka aamu vaatetustaan, ja ottavat itsestään kuvan  meidän muiden ihasteltavaksi. Samoin nostan hattua niille perheenäideille, jotka käyttävät lyhyetkin tauot vaipanvaihdon ja pyykinpesun, imetyksen ja ruuanlaiton välissä ja jakavat arkeaan meille muille. Puhumattakaan niistä kotikokeista, jotka vielä lautasen tyhjetessä muistavat, mitä pöperöönsä laittoivat – ja julkaisevat reseptinsä meidän muiden surutta kopioitavaksi.

Bloggaaminen ja kassavirta

Kun olen kouluttanut yrittäjiä sosiaalisen median saloista, joku kysyy lähes aina sitä, miten bloggaamisella voisi oikeasti tienata. Kysymys on täysin aiheellinen. Kirjoittamiseen menee suhteessa kauemmin aikaa kuin asiakkaan palvelemiseen naamatusten, ja jälkimmäisestä tietää melkein heti, kannattiko hymyily vai asteliko asiakas naapuriliikkeeseen. Sosiaalisessa mediassa vaikutukset ovat harvoin välittömiä, vaikka toisenlaisiakin esimerkkejä löytyy.

Bloggaaminen on kuitenkin oiva tapa lisätä yrityksen näkyvyyttä positiivisessa mielessä ja näkyvyys hyvin todennäköisesti johtaa kassavirtaan – olettaen, että tuote ja palvelu ovat kunnossa. Netti alkaa olla jo useimmille työikäisille ensisijainen tiedonetsintäkanava, joten jos yritystäsi ei sieltä löydy, asiakas saattaa lipsahtaa naapurille. Kymmenen vuotta sitten sukulaispojan koodaama kotisivu ei tarkoita, että olet olemassa internetin ihmeellisessä maailmassa sillä paikalla, jossa asiakas liikkuu.

Aktiivinen yritys asiakkaan nappaa

Aktiivisuus on tärkeää silloin, kun halutaan olla näkyvillä netissä. Kankea julkaisualusta vie yrittäjiltä halut päivittää sivujaan, mutta blogialustojen käyttö on helppoa meillekin, joilta koodaustaidot puuttuvat. Aktiivisesti bloggaamalla yrittäjä voi luoda vaikutelman, että oikeasti osaa asiansa.

Hyviä esimerkkejä siitä, miten asiakkaan voi vakuuttaa osaamisestaan blogin avulla, ovat käsityöläisblogit. On pikkuisen hankalaa väittää, ettei Mari osaa suunnitella ja toteuttaa huikeita neuleita, kun katselee hänen taidonnäytteitään MadeByMyself -blogissa. Tai ettei Leena osaa tehdä näyttäviä kakkuja, kun katselee Kakkuateljee Pionin upeita kuvia ja ohjeita.

Irvistääkö sauma, vetääkö ikkuna?

Aika harvassa ovat kuitenkin ne putkimiehet ja urakoitsijat, jotka jaksaisivat ottaa kuvia remonttikohteistaan ja näyttää julkisesti oman työnsä jäljen. Sellaisiakin pitäisi olla, jotta me asiakkaat voisimme päätellä jotakin työn laadusta ennen kuin annamme kotimme yrityksen temmellyskentäksi. Se remonttireiska, joka on hoksannut kertoa toiminnastaan hieman muita avoimemmin, saattaisi jopa löytyä nopeammin – ja saada asiakkaan, puhumattakaan tuloista – silloin, kun putki jo vuotaa ja pesäpallo on kalahtanut ikkunaan.

Nyt kun olemme suunnittelemassa omaa remonttia, tekijän valinta perustuu lähes yksinomaan hintaan ja nettimaineeseen. On hämmästyttävää, miten paljon netissä parjataan työn jälkeä, ja vielä omituisempaa on se, miten vähän yrittäjät siihen reagoivat. Esimerkiksi ikkunatoimittajia ei näytä lainkaan kiinnostavan, miten heidän työnsä laadusta valitetaan jatkuvasti. Tällaisia keskusteluja löytyy niin paljon, etten viitsi edes esimerkkilinkkiä laittaa. Ikkunamyyjät taas ovat ansainneet oman postauksensa – niin erikoista väkeä he ovat.

Toivottavasti täällä Kuopion suunnallakin joku remonttifirma ottaa tästä kopin ja tekee kuten naantalilainen Duo Palvelut eli kertoo kuvin ja sanoin, mistä remontissa lähdettiin, mitä tehtiin ja millainen oli lopputulos. Lopputuloksia sentään näkyy edes joidenkin firmojen sivuilla.

 

Julkaistu

Satojen kuolleiden blogien vaalit

Kunnallisvaalit ovat nyt takana, ja blogosfääri täynnä blogeja, joita päivitetään seuraavan kerran neljän vuoden kuluttua. Ilman tilastotietojakin uskallan väittää, että ennen vaaleja blogitaivaalle syttyi satoja uusia blogitähtiä, joista osa sammuu ja katoaa kolmen kuukauden sopimuskauden jälkeen, osa jatkaa kuolleina tähtinä elämäänsä, kunnes niitä taas herätellään eloon ennen seuraavia vaaleja.

Seurasin erityisesti Savonlinnan ja Kuopion kunnallisvaaliehdokkaiden blogeja monestakin syystä. Aivan kuten lukiolainen äänioikeutettu Jasmin Syrjälä kirjoitti Itä-Savon mielipideosastolla, sosiaalinen media olisi tarjonnut ehdokkaille loistavan mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Ne harvat, jotka Mäntylän Syrjälän haasteeseen tarttuivat, epäonnistuivat lähes poikkeuksetta surkeasti.

Hakukoneoptimointi unohtui

Moni hyväkin blogi jäi äänestäjiltä huomaamatta, koska niitä ei yksinkertaisesti löytynyt riittävän helposti. Puolueet osasivat painattaa ehdokkaidensa kuvat ja numerot perinteisiin vaalimainoksiin syksyn sateiden piiskattavaksi, mutta harva puolue huomasi lisätä nettisivuilleen ehdokkaidensa sivut näkyviin. Ehdokkaat julkaistiin nimilistoina, joista isosta osasta puuttuivat numerotkin.

Savonlinnan vihreät kunnallisvaaliehdokkaat
Pelkkä nimi ei riitä. Tarvitaan ainakin numero ja nettisivun osoite.

Kun linkit ehdokkaiden omiin nettisivuihin tai blogeihin jäivät puuttumaan, puolueiden paikallisosastot eivät onnistuneet kanavoimaan liikennettä puolueen sivuilta ehdokkaiden sivuille.

Se tuotti ongelmia paitsi äänestäjille, myös hakuroboteille. Monen ehdokkaan sivut jäivät nettiavaruuteen saariksi, joille ei johtanut yhtään linkkisiltaa. Ehdokkaan nettinäkyvyys jäikin sitten veljenpoikien, kummin kaimojen ja muiden nörttien ammattitaidon varaan, onnistuivatko he nettisivujen lisäksi pusaamaan ehdokkaalle myös sivustokartan, jolla hakurobotti olisi ohjattu paikalle.

Ajanpuute söi mielipiteet

Ilman veljenpojan tai muun nuoren apua, ehdokkaiden olisi ollut helppo perustaa blogi. Silti monet pitivät parempana teettää itselleen staattiset nettisivut.

Yhden ehdokkaan otannalla perusteena oli ajan puute. Jos ehdokkaalla ei ole aikaa kirjoittaa paria blogipostausta viikossa niistä asioista, joita aikoi valtuustossa ajaa, kannattiko hakea koko valtuustoon? Kunnallispolitiikka takuulla vie enemmän aikaa kuin muutamat kirjoittelut.

Ei tarvitse olla hakukoneoptimoinnin wizardi, jotta tietää, että säännöllisesti päivitetyt sivut nousevat hakutulosten kärkeen. Jos ja kun ehdokkaan oma osaaminen ei riitä tekniseen hakukoneoptimointiin, olisi säännöllinen mielipiteidensä julkaiseminen ollut helppo tapa nostaa itsensä näkyviin.  Valitettavasti yksinkertainen haku ”Savonlinna kunnallisvaaliehdokas” ja puolueen nimi perään ei juuri tuota ensimmäiselle hakutulossivulle ehdokkaiden omia sivuja. Demarit ja Perussuomalaiset olivat tähän ainoita poikkeuksia, eivätkä niidenkään tulokset paljon muita parempia olleet.

Yhden asian ehdokkaat

En usko, että kukaan enää pääsee valtuustoon pelkästään niiden äänestäjien turvin, jotka eivät nettiä käytä. Siksi kummastuttaa, että ehdokkaat  käyttivät niin paljon aikaa ja rahaa vaalimainosten jakamiseen ihmisten postilaatikoihin ja marketeissa seisoskeluun. Se, että paikallislehdet ehtivät julkaista muutamien kymmenien ehdokkaiden lyhyet mielipidekirjoitukset sivuillaan, ei antanut näistäkään ehdokkaista sellaista kuvaa, että he osaisivat tehdä viisaita päätöksiä tulevaisuuden mutkikkaissa asioissa.

Vaihtoehtona olisi ollut kirjoittaa laajasti ja perustellen itselle tärkeistä asioista netissä, antaa äänestäjille mahdollisuus kysyä ja kommentoida, ja sen jälkeen vielä vastata esitettyihin kysymyksiin. Lehtien sivuilta tällainen vuorovaikutus puuttui, eikä monikaan meistä äänestäjistä jaksa innostua kunnallispolitiikasta arjen kiireissä marketin käytävillä.

Ei mitään mieltä

Itse aloin epäillä, oliko niillä ehdokkailla lopulta lainkaan mielipiteitä, jotka laiminlöivät nettikampanjoinnin. Eivätkö he uskaltaneet asettautua julkiseen debattiin äänestäjien kanssa, vai miksi todellinen vuorovaikutuskanava torpattiin niin totaalisesti? Näin selustansa on turvannut myös Timo Soini omassa blogissaan, jossa kommentointia ei sallita.

Jos ainoa tapa kertoa omasta ehdokkuudestaan, on painattaa vaalimainos ja jakaa se viattomien äänestäjien postilaatikkoon, voisiko tulevien vaalien ehdokas painattaa sen edes kierrätyskelpoiselle paperille? Mieluusti äänestän ehdokasta, joka uskaltaa käyttää kolminkertaista wc-paperia – ilmoittaapa siinä nettisivun osoitteensa tai ei.

Julkaistu

Sosiaalinen media ja liiketoiminta -kurssin aloitus

Huhtikuussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa käynnistyy uusi kurssi, sosiaalinen media ja liiketoiminta. Osallistujien osaaminen todennäköisesti eroaa yhtä paljon kuin heidän tarpeensakin sosiaalisen median suhteen. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa lähtötilannetta.

[polldaddy poll=6172066]

 

[polldaddy poll=6171468]

 

[polldaddy poll=6172163]

 

[polldaddy poll=6172189]

 

[polldaddy poll=6172200]

 

 

 

Julkaistu

Google laittaa rajat informaatiolle

Hotelmarketing.com raportoi tällä viikolla, että matkailijat tekevät varauksensa yhä useammin suoraan hakukoneista tai sosiaalisen median kautta. Aiemmin tässä kuussa FairSearch maalaili uhkakuvaa, miten Google onnistuu rajaamaan esimerkiksi sitä tietoa, mitä lentoja etsivät matkailijat netistä hakevat. Vaikka vastaavaa ongelmaa ei Suomessa vielä olekaan, Amerikassa orgaaniset hakutulokset saattavat painua jopa toiselle hakutulossivulle.

Tietenkin Google haluaa nostaa kärkeen maksavien asiakkaiden eli tiettyjen lentoyhtiöiden tarjoukset. Ja tietenkin Google haluaa korostaa omaa lentohakuaan ennen kilpailevien tahojen tarjouksia. Sillä on diili suoraan lentoyhtiöiden kanssa, eli tähän saakka tärkeät netin matkatoimistot (OTA online travel agents) Ebookers ja Expedia etunenässä jäävät kokonaan pois Googlen lentohausta. Lentohaku toimii toistaiseksi vain joissakin amerikkalaisissa kaupungeissa, mutta epäilemättä saamme pian jotain vastaavaa myös Eurooppaan.

Kilpa maksavista asiakkaista kuumenee

Googlen matkahausta vastaava Jeremy Wertheimer kertoi, että syy, miksi OTAt jätettiin lentohaun ulkopuolelle, oli yksiselitteisesti se, että muuten lentoyhtiöt eivät olisi lähteneet palveluun mukaan. Lentoyhtiöt yrittävät paikata nyt tukalaa tilannettaan, jossa netti ja netinkäyttäjät ovat pakottaneet ne rajuun hintakilpailuun. Koska monet luottavat Googleen, on mahdollista, että asiakkaat tarttuvat niihin tarjouksiin, jotka hakukone esittää heille ensimmäiseksi.

Johanna Jainchillin postaus Travel Weeklyssä antaa ajattelemisen aihetta. Toki yritykset haluavat kilpailla asiakkaista viimeiseen asti, mutta yhtä varmasti myös meidän kuluttajina pitäisi ottaa vastuu siitä, mitä netistä uskomme. Ulkoasultaan niin mainokset kuin Googlen oma lentohakukin on helppo erottaa orgaanisista tuloksista, joten mediakriittisyyden ei pitäisi olla liian vaikeaa.

Julkaistu

Yleisö paljastaa, mikä kiinnostaa – eivät avainsanat

Blogi on ollut keväästä lähtien telakalla, ja hiljaiselon aikana on ehtinyt tapahtua todella paljon analytiikan saralla. Nyt postauskipinän sytytti uusi TrendingTarget-työkalu. Se lupaa nostaa kohderyhmän sosiaalisen median suhinasta esiin todellisia trendejä. Vaikka työkalu lukee tällä hetkellä vain tweetit, muitakin sosiaalisen median alustoja on tulossa mukaan vielä tämän vuoden aikana.

Tähän asti trendien automaattinen tunnistaminen on vaatinut runsaasti ihmistyötä. Sosiaalisesta mediasta on skannattu keskusteluja yritykseen ja tuotteisiin liittyvien avainsanojen ympäriltä. TrendingTarget nostaa analyysin keskiöön ihmiset, ei avainsanat.Ideana on tunnistaa, mistä muusta tavoittelemisen arvoiset ihmiset puhuvat kuin juuri sinun tuotteestasi.

But until now, it has been difficult to listen to and analyze what else their target may be talking about.

Lehdistötiedote 26.9.2011, Porter Novelli

Yrityksille tieto siitä, mikä heidän asiakkailleen on tärkeää juuri nyt, on kultaakin arvokkaampaa. Porter Novelli ei kuitenkaan paljasta, miten asiakkaat tunnistetaan ja määritellään. Yritys toteaa vain, että tunnistamisessa käytetään julkisia profiileja. Erinäisin keinoin profiileista yritetään karsia spammi ja muuten epäkelvot profiilit, jotka vääristäisivät oikeata tietoa.

Äitien jäljillä

TrendingTargetin lanseerauksen yhteydessä Porter Novelli avasi ilmaisen demoalustan, jossa seurataan, mitkä aiheet puhututtavat valittua 2 000 äitiä Twitterissä. MomTrending.com-demon mukaan äideillä riittää asiaa, sillä huippupäivinä tweettejä satelee lähemmäs 30 000. Se on sitten eri asia, mitä MomTrending.comin paljastamat puheenaiheet kuten yay, thanks, just ja tonight kertovat äitejä tavoittelevalle markkinoijalle.

Mistä äidit puhuvat?


Avainsanaa trendipyörästä klikkaamalla työkalu esittää, mitkä muut sanat liittyivät kyseiseen avainsanaan. Samalla pääsee lukemaan, miten valittu avainsana näkyi äitien tweeteissä. Esimerkiksi tonight-sana näyttää liittyvän usein reppureissaamiseen, tyttöjen iltaan ja aikataulutukseen.

TrendingTarget kaipaa edelleen humaania panosta ennen kuin puheensorinasta löytyy todellisia tiedon kultakimpaleita. Jo nyt ihmistyönä tehtävä karsinta voi kuitenkin kertoa jotain sellaista, jolla on oikeasti merkitystä. Esimerkiksi vinkit resepteistä ja syntämäpäivälahjoista voisivat kiinnostaa äitejä, sillä myös sanat recipe, birthday ja gift ovat olleet nousussa tässä kuussa. Tietenkin saman voisi saada selville ihan vain kysymällä ihka oikealta äidiltä.

Julkaistu

Digitaalinen naiivius

Minua haastateltiin äsken Haaga-Helian opinnäytetyötä varten, ja sen innoittamana aloin miettiä sosiaalisen median tulevaisuutta. Meillä on vastassamme monia kysymyksiä, joihin kukaan tuskin osaa vielä vastata. Yksi sellainen on, mitä sosiaalinen media tarkoittaa tulevaisuudessa. Onko se enää samanlainen erilaisten palveluiden viidakko, johon yksilö katoaa tavoittamattomiin, vai onko sosiaalinen media jo niin arkipäiväistynyt, ettemme edes huomaa sen läsnäoloa?

Anssi Huisman Jyväskylän yliopistosta on laatinut skenaarioita sosiaalisen median tulevaisuudesta, ja ottaa pro gradussaan kantaa siihen, millaisena maailma näyttäytyy vuonna 2020.

Hyvä, paha sosiaalinen media

Huismanin esittämät neljä skenaariota eivät mielestäni ole vaihtoehtoisia todellisuusmalleja kymmenen vuoden päähän, vaan osa ennakoidusta kehityksestä on jo tapahtumassa. Sosiaalisen median ylenpalttinen hypetys on jo laantunut maailmalla ja Suomi seuraa pian perässä. Sosiaalisen median ei pitäisi olla enää tämänpäivän yrityksille The Next Big Thing, vaan osa arkirutiineja.

Toisaalta uhkakuva siitä, että palvelujen monipuolisuus tekisi niiden käyttöönotosta vaikeaa organisaatioille, kuulostaa erikoiselta. Teknisesti sosiaalisen median palvelut eivät välttämättä ole kovinkaan kunnianhimoisia, mutta se, miksi iso osa nousevista yhteisöistä kaatuu ja vain harvat selviävät kilpailussa, johtuu paremminkin siitä, miten palvelu saa houkuteltua ja sitoutettua käyttäjiä. Siksi intresseittäin hajanaiselta vaikuttavat sosiaalisen median palvelut eivät suoraan tarkoita teknistä hajanaisuutta.

Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua olemme tilanteessa, jossa parin palvelun tekninen osaaminen voidaan helposti monistaa seuraavien palveluiden käyttöönottoon. Siirtyminen palvelusta toiseen ei enää olekaan tekninen haaste vaan edelleen sama sosiaalinen haaste kuin se on jo nyt.

Ihminen yhteisöjen summana

Mark Suster esitti omat ennustuksensa sosiaalisen median tulevaisuudesta. Hän, kuten monet muut, ennakoi, että sosiaalinen graafi eli se, miten olemme kytköksissä toisiimme sähköisessä maailmassa, tulee arkipäiväiseksi työkaluksi. Kuulumme useampiin sosiaalisiin verkostoihin aivan kuten fyysisessäkin maailmassa, ja kannamme näiden ”verkostojen taakkaa” mukanamme paikasta ja ajasta toiseen.

Vaikka Suster oli tiukasti sitä mieltä, että tulevaisuudessa meillä on useita verkkopersoonia, itse uskon, että viimeistään tulevat sukupolvet kasvavat siihen ymmärrykseen, että sähköisessä ympäristössäkin meistä on olemassa vain yksi minä, jolla on useammat kasvot.

Useammat kasvot paljastavat samasta henkilöstä erilaisia puolia. On työminä ja on monenlaisia harrasteminiä. On tämänhetkinen minäni ja on historiallinen minä, mutta historiallinen tietopääoma minusta on vain eräänlainen kasvutarina siitä, miten minusta tuli tämä nykyinen minäni. Fyysisessä maailmassa meillä on mahdollisuus muuttua ja kasvaa ihmisinä. Miksi ei siis myös virtuaalisessa maailmassa? Vaikka itse antamamme ja meistä kerätty tieto kumuloituu tietopääomaksi, jota voi tulevaisuudessa hyödyntää helposti, uskon, että asenteet ja ymmärryksemme tämän tiedon hyödyntämisestä muuttuvat.

Tiliviidakosta monivivahteisiin verkkopersooniin

Olen ehkä sinisilmäinen optimisti, mutta miten voisimme tuomita parinkymmenen vuoden päästä ihmisiä sen perusteella, että nämä ovat hölmössä nuoruudessaan julkaisseet itsestään verkossa biletyskuvia, jos meistä kaikista sellaiset jo löytyvät? Suster nosti esiin mielenkiintoisen termin. Hän sanoi, että nuoret eivät ole digitaalisesti naiiveja. Hän sanoi, että nuoret jo nyt luovat itselleen useita tilejä sosiaalisen median palveluihin erilaisten nimimerkkien avulla, joten he kyllä osaavat huolehtia siitä, että hölmöilyt eivät pääse tulevan työnantajan käsiin.

Näin varmasti onkin, mutta on mielestäni täydellistä naiiviutta luulla, että yksittäiset nimimerkit turvaisivat itse annetut tiedot niin hyvin, ettei se fyysisen maailman ystävä, joka tuntee minun kaikki nimimerkkini, koskaan tule paljastaneeksi niitä virtuaalisessa ympäristössä.

Tulevaisuus näyttäisi paljon paremmalta, jos jonakin päivänä voisimme nähdä digitaalisesti tallennettujen hölmöilyjen taakse. Niiden ihmisten, jotka pääsääntöisesti toimivat sivistyneesti ja itsestään ja muista huolehtien, ei pitäisi joutua miettimään sitä, miten 15-vuotiaan yhden illan hölmöilystä joutuu kärsimään 30 vuoden päästä. Kenenkään ei pitäisi kärsiä siitä, ettei tullut ajoissa avanneeksi itselleen useita ”accounteja” sosiaaliseen mediaan.

Kiellot jäävät menneisyyteen

Sama pätee myös organisaatioihin. Monet yritykset ovat julkaisseet viime aikoina ohjeita nettikäyttäytymiseen. Vielä tänään iso osa työvoimasta tarvitsee ohjeita ja haluaa toimia niin kuin sanotaan, mutta ehkä joskus elämme maailmassa, jossa nettikäyttäytyminen on yhtä sisäänrakennettua kuin sivistynyt käyttäytyminen fyysisessä maailmassa.

Ihmisten joukossa on aina niitä, jotka käyttäytyvät pöljästi. Sosiaalinen media ja netti tarjoavat ainoastaan kanavan välittää nämä pöljäilyt yhdellä napin painalluksella koko maailmalle. Kun kasvatuksen, kokemuksen ja koulutuksen kautta opimme ymmärtämään tämän, yritysten ei enää tarvitsisi naulata seinään teesejä nettikäyttäytymistä varten.

Mielestäni yrityksillä on oikeus puuttua henkilökuntansa verkkokäyttäytymiseen silloin, kun tämä vaikuttaa yrityksen toimintaan. Yritys ryhtyy toimenpiteisiin, jos hillut vapaa-ajallasi työasussa porttikongien pultsariporukoissa. Ihan samalla tavalla silloin, kun sanot julkisesti Facebook-tililläsi olevasi tietyn yrityksen palveluksessa, pidät virtuaalisesti yrityksesi työasua. Totaalinen kielto on eri asia kuin puuttuminen normaaliin, hyvätapaiseen verkkokäyttäytymiseen. Voihan joissakin tapauksissa työntekijän vapaa-ajan verkkokäyttäytyminen jopa palvella yrityksen etuja.

Julkaistu

Tulevaisuus haastaa – mitä?

Seuraan tässä toisella korvalla Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaaria (), ja ihmettelen esiintyjien kovin normatiivista suhtautumista oppimiseen ja teknologiaan. Iskulauseet täyttävät puheet. Halutaan eroon osaamislistoista (Anita Rubin), pitää keskittyä ihmisiin ja verkostoihin, eikä jakaa rooleja opettajiin ja oppijoihin (Antti Hautamäki). Tekniikan pitäisi tukea oppimista eikä kulkea sen edellä (Anne Rongas). Tiimiakatemiassa opettaminen on jopa kielletty (Johannes Partanen).

Miksi opettajat ovat niin ehdottomia omien näkemystensä kanssa?

Jokaisella kokemusta

Oppiminen ja opettaminen, samoin kuin matkailu, on ala, josta jokaisella on omakohtaista kokemusta. Oma kokemus tuntuu antavan jokaiselle meistä myös oikeuden osallistua aihetta käsittelevään tieteelliseen keskusteluun. Minä en ole opettaja, joten minun osallistumisoikeuteni perustuu ainoastaan omaan kokemukseeni ensin oppijana ja myöhemmin opettajana yliopistossa. Siksi sanoillani ei ole senkään vertaa painoarvoa kuin alan ammattilaisilla Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaarissa.

Siitä huolimatta tutkijan korviani kihelmöi se, miten yksipuolisia ammattilaisten kommentit ovat. Tuntuu, että monet ovat jääneet oman mielipiteensä vangiksi.

Joillekin oppikirja ja opetussuunnitelma näyttäytyvät helvetillisinä piruina, jotka estävät kaikenlaisen luovuuden. Joillekin tekniikka taas on ainoa mahdollinen väylä tehostaa ja monipuolistaa oppimista. Eihän se niin voi olla?

Monenlaiset oppijat, monenlaiset opettajat

Meillä on käsillämme hienoja mahdollisuuksia eriyttää opettamista ja erilaistaa sitä kuvaa maailmasta, jonka annamme lapsille kouluissa. Opettajia on ainakin yhtä monenlaisia kuin oppijoitakin, ja sitä kautta myös opettamisen tavat ovat erilaisia. Kuitenkin oma hyväksi todettu malli tuntuu monelle olevan ”se ainoa oikea”, jota orjallisesti seurataan ja vielä ihmetellään, miksi muut eivät liity fanijoukkoihin.

Eivät kai oppikirja tai perinteinen luokkahuoneen järjestely sentään estä oppimista? Toisille sopii kirjasta lukeminen, toinen tahtoo tutkia asioita itse netistä. Kuten joku seminaarin kuulijoista omassa kommentissaan sanoi, erilaisuus vaatii opettajalta mukautumista ja hyvää  analysointikykyä. Miksi kukaan keskustelijoista ei nosta esiin huolta opettajian opettamisen taidoista?

Koulusta kouluun opettajaksi

Olen seurannut sivusta jonkin verran luokanopettajien perus- ja täydennyskoulutusta täällä Savonlinnassa. Peruskoulutus näyttää olevan putki, jonka päästä pullahtaa puolivalmiita opettaja-eineksiä koululaitoksen hampaisiin. Kun 25-vuotias pelokas opettajanalku astuu luokkahuoneeseen, hänellä on portfolion verran substanssiosaamista monelta alalta. Se, mikä häneltä puuttuu, on sisäistetty näkemys opettajuuteen. Tämä on vahva yleistys, ja perustuu vain mutu-tuntumaan.

Silti uskaltaisin kyseenalaistaa paremminkin opettajankoulutuksen ajantasaisuuden kuin sen, mitä ja miten nämä opettavat lapsiamme kouluissa. Helpompi olisi kohdata ”haasteellinen tulevaisuus”, jos muutoksia tehtäisiin jo ketjun alkupäässä.

Yhä edelleen tuleville opettajille opetetaan perustaidot valitsemistaan aineista. Se on hyvä, en kritisoi sitä yhtään. Ongelma onkin se tapa, jolla opettajia opetetaan. Kuinka moni opettaja saa esimerkiksi perustaidot opetusteknologiasta opettajankoulutuksensa aikana? Ei opettajankoulutukseen tarvita välttämättä erillistä opetusteknologian ainetta, vaan koko koulutuksen ajan rakentuvaa näkemystä opetusteknologian soveltamisesta.

Näin pelko siitä, että tekniikka ajaisi opettamisen ja oppimisen edelle, olisi täysin turha. Ehkä ne, jotka asiasta vaahtoavat, toimivat itse teknologian ehdoilla. Hiljaiset opetusteknologian ammattilaiset kyllä ymmärtävät, kumpi on muna ja kumpi kana.

Akateeminen perusta

Toisaalta oppimisen ja opettamisen tieteellinen tarkastelu voisi antaa tuleville opettajille eväitä kohdata oppijoiden erilaisuutta. Vaikka yhteisöllisyys ja moderni suhtautuminen osaamiseen kritisoivat muodollista akateemista koulutusta, tieteellinen perusnäkemys on antanut ainakin minulle monta hyvää tapaa jäsentää maailmaa. Jos ei muuta, piirun verran syvällisempi tieteellinen koulutus alleviivaa sen, että aina ei löydy yhtä oikeaa vastausta.

Tuntematta sen täsmällisemmin opettajankoulutuksen opetussisältöä, epäilen, moniko opettajakokelas pysähtyy reflektoimaan kohtaamisiaan luokkahuoneessa.

Minulle akateeminen peruskoulutus on kuin kivijalka, jota muurataan harkko kerrallaan koko perus- ja mahdollisten jatko-opintojen ajan. Mitä useammin asioita pysähtyy tarkastelemaan oman oppimansa valossa, sitä tukevampi kivijalasta tulee. Substanssiosaamisen voi sitten muurata myöhemmin, jos perusta on kunnossa.

Julkaistu

Asiakkuus murroksessa

Liiketaloustieteen professori Jaakko Aspara väittää Talouselämässä, että asiakkaat eivät enää halua olla asiakkaita. Asparan mukaan asiakas ei halua asioida, ja siksi monen yrityksen omaksuma asiakasnäkökulma on väärä.

”Ensinnäkään asiakkaat eivät halua olla ”asiakkaita”. Ei kukaan halua asioida! Ei, ostajat vihaavat asiointia.”

Asiakas ei ehkä halua enää olla asiakas, mutta olen eri mieltä siitä, miksi näin on. Asiakas nähdään usein ostajan synonyyminä, ja näin tuntuu ajattelevan myös Aspara artikkelinsa perusteella. Nykyään ”asiakas” tai se yritykselle välttämätön taloudellinen resurssi, joka useimmiten saa ihmisen tai organisaation hahmon, haluaa osallistua myös muuten kuin pelkkänä maksajana yrityksen arvoketjuun.

”Monille yrityksille asiakasnäkökulma tarkoittaa sitä, että kysellään asiakkailta, mitä parannuksia he haluaisivat nykyisiin tuotteisiin ja palveluihin. Tällöin jää tunnistamatta innovatiiviset konseptit, jotka tekisivät nykyiset tuotteet ja palvelut irrelevanteiksi.”

Jos asiakas pääsee vaikuttamaan tuotekehitykseen vain satunnaisten asiakaskyselyjen kautta, yritykseltä todellakin puuttuu innovatiivinen ja proaktiivinen näkemys tuotteidensa ja palvelujensa kehittämisestä. On olemassa lukuisia esimerkkejä siitä, miten asiakkaat ovat ohjanneet yritystä tietoisesti tai tiedostamattaan suuntaan, joka on muovannut koko toimialan logiikkaa. Esimerkistä käy vaikkapa parjattu Apple mp3-soittimineen.

Tunteet vs. tottumus

”Apple sai luotua syvällisen tunneperäisiä suhteita joukkoon asiakkaita jo 1980-luvulla, mutta entä sitten? Suurin osa markkinavolyymista ja kassavirroista meni Microsoftille.”

Kuten Aspara väittää, Applen asiakkaista monet suhtautuvat intohimoisesti yrityksen tuotteisiin. Uskollisuuden taustalla vaikuttanee kuitenkin nykyään myös tottumus. Kun sitoutuu omenaan puhelimen kautta, kohta on ostoslistalla iPod Nanoa tai Touchia, ja lopulta myös kodin PC saa vaihtua Maciksi ihan vain siksi, että on ”tottunut” Applen tarjoamaan käyttökokemukseen. Samasta syystä monet tekivät takavuosina ennen matkapuhelinmarkkinoiden todellista fragmentoitumista valintansa Nokian ja Ericssonin välillä. Kun oli tottunut yhteen, ei halunnut enää vaihtaa.

Palvelujen puolella asiakkaiden tottumus ja uskollisuus riippuvat selvästi toimialasta. Siinä missä naiset jaksavat jonottaa viikkoja tutulle kampaajalle pääsyä, matkailijat päätyvät yhä useammin vaihtamaan yritystä, jonka kanssa asioivat. Samalla intensiteetillä vaihdetaan teleoperaattoria, ruokakauppaa tai pizzapaikkaa. Asiakkuuteen, uskollisuuteen tai edes satunnaista tiiviimpään ostorytmiin ei enää riitä kanta-asiakaskortti tai pizzapassi.

Hyppy innovaatiokehällä

”Hän [Henry Ford] totesi, että jos olisi tehnyt kehitystyönsä asiakkaiden parannusehdotusten perusteella, hän olisi päätynyt jalostamaan nopeampia hevosia.”

Autoteollisuutta ja ICT-alaa on vaikea verrata toisiinsa. Fordin hyppy nopeista hevosista nelipyöräisiin oli selvä hyppy innovaatiokehältä toiselle, mutta T-Fordeja näkyy edelleen silloin tällöin liikenteessä. Kehitystä on toki tapahtunut, mutta ei niin paljon, että esimerkiksi kolmekymmentä vuotta vanhalla autolla jäisi muun liikenteen jalkoihin.

Toisin on ICT-alalla. Kaksikymmentä vuotta vanhat tietokoneet ja ohjelmistot eivät enää yksinkertaisesti toimi. Niihin ei saa päivitystä, ylläpitoa eivätkä ohjelmistot riitä nykyiseen tarpeeseen. On siis pakko ostaa uusi, ja siihen kai Microsoftinkin menestys lopulta pohjautuu. Olisiko Apple nyt Microsoftin jalanjäljillä toimialaa kovasti muokanneen iPhone 3G:nsä kanssa, kun aikoi lopettaa sen päivittämisen?

Asiakkaita moneen lähtöön

Kaikki asiakkaat eivät tietenkään ole yritykselle yhtä arvokkaita. Tuotekehitykseen vaikuttaa vain murto-osa asiakkaista ja suurinta osaa ei missään nimessä pidäkään päästää lähelle suunnittelupöytää. Me vähemmän arvokkaat tyydymme siihen, että ”homma toimii”, mutta ilman niitä muutamia aktiivisia mielipidejohtajia ja yhteiskehittäjiä emme edes osaa uneksia saatika vaatia uusia innovaatioita ja tuoteparannuksia.

Ja niin kauan kuin homma toimii ja uusia ominaisuuksia ei osaa vaatia, asiakas ei myöskään osta uutta laitetta tai palvelua.

—

Lainaukset Jaakko Aspara, Talouselämä 14.1.2011.