Kuukausi: lokakuu 2007

Sain kutsun Innovation and Supply Chain Management -seminaarisarjan avoimet innovaatiot -luennolle. Siis ilmaisen osallistumisen! Hertsyykel, että onni potkaisi ja sitten taas ei.

Luento järjestetään Helsingissä 12. joulukuuta ja me tulemme juuri sinä päivänä Suomeen. En millään ehdi luennolle, vaikka mieli tekisi. Siellä on puhumassa teknologiajohtamisen kesäkoulussa Hollannissa minua tuutoroinut Wim Vanhaverbeke. Pitäisi mennä kyselemään, missä luvattu kirjallinen palaute tutkimussuunnitelmasta viipyy. Näillä guruilla vaan tahtoo olla tapana lupailla kaikenlaista, mutta toteutus on sitten toinen asia.

Vanhaverbekeä voi kai sanoa open innovation -ajatuksen isäpuoleksi, jos Henry Chesbrough on sen isä. Kysyin Wimiltä Hollannissa, mitä uutta ajattelussa oikeastaan on, koska kaikki teorian lähtökohdat on jo kuvattu muissa teoreettisissa keskusteluissa. Wimin vastaus oli se, että open innovationissa ajatus on lähtenyt ensi kerran liikkeelle käytännön toimijoilta eli siis yrityksiltä. Tai eiväthän yritykset ajattele vaan ihmiset yrityksissä.

Avoimen innovaatio -mallin mukaan yritys on avoin myös yrityksen ulkopuolelta tuleville ideoille, innovaatioille ja tuoteaihioille. Yritys skannaa aktiivisesti ympäristöä ja etsii potentiaalisia ideoita, joita lähteä sitten itse jatkokehittämään. Toisaalta yritys on myös valmis luopumaan omastaan tai lisensoimaan muille itse kehittelemänsä innovaation, jos se ei sovi yrityksen omaan strategiaan tai tuoteportfolioon.

Avoimet innovaatiot ovat siis eräänlaista vaihtokauppaa. Jatka sinä tuosta niin minä alan työstää sinun ideaasi pidemmälle. Malliin on otettu osaksi myös aktiivinen yhteistoiminta niin muiden yritysten kuin esimerkiksi yliopistojen kanssa. Se osa voisi sopia minullekin ja siitä pitää ainakin olla hyvin kärryillä, mutta toisaalta en jaksa uskoa amerikkalaistyyliseen paatokseen, jonka avoin innovaatio -malli on käynnistänyt.

Sen paremmin vielä tuntematta open innovation -keskustelua väitän, että se on taas yksi yritys yhdistää kaikki aiemmin hyväksi havaitut toimintamallit. Sehän lienee kuitenkin enemmän vain toimintamalli kuin itsenäinen teoria.

Ensi viikolla Tapani tulee pitämään minun MAR-luennolleni alustuksen avoimista innovaatioista, joten ehkä huomaan olevani turhan pessimistinen avointen innovaatioiden suhteen. Uuden oppiminen on hienoa ja pois vanhasta ja väärästä oppiminen se vasta hienoa onkin!

Heidi soitteli aamulla juuri, kun olin avaamassa konetta ja aloittamassa päivän töitä. Heidin mielestä bioklusteripaperin näkökulma on historiallinen ja minä tyydyin tähän. Onhan se, mutta sopiiko historiallinen tarkastelu nykyiseen tutkimusongelmaan? Pitäisikö muokata tutkimusongelmaa, joka ei ehkä tällä hetkellä ole kamalan kiinnostava?

Sovimme, että puhumme teoreettisesta lähestymistavasta, josta käytämme nimitystä industry evolution. Industrial evolution ei sovi, koska se ei salli poliittista vaikuttamista toimialan tai klustereiden syntyyn. Heidikin alkoi epäillä, että meidän analyysimme voi paljastaa, että Suomessa on vain yksi bioklusteri, joka toimii useammalla alueella. Minun mielestäni on melkein todennäköistä, että päädymme tähän tulokseen.

Päätimme lisätä klusterin määritelmän paperiin ja vaihtaa tutkimusasetelman niin, että klusterit ovat analyysiyksiköitä. Samalla Akatemian huippuyksikköohjelmaa aletaan käyttää yhtenä klusterin tunnistamisen työkaluna. Muita ovat bioyritysten ja julkisten bioalan organisaatioiden määrä alueella sekä henkilökunta näissä organisaatioissa.

Kun klusterit on tunnistettu, kriittiset tapahtumat analysoidaan laadullisesta aineistosta ja sen perusteella muodostetaan aikajanalla kulkeva klusterin kehitysketju kullekin alueelle erikseen. Lisäksi kuvaillaan poliittista, taloudellista ja oikeudellista ympäristöä.

Kun jokainen viidestä klusterista on tunnistettu ja kehityspolku kuvattu, aloitetaan koko biosektorin laajuinen tarkastelu. Pohdimme syitä, miksi biosektori ei ole lunastanut siihen kohdistettuja odotuksia, vaikka oletamme, että sektori on saanut rutkasti poliittista ja taloudellista tukea.  

Lisäsin nämä ja vielä julkaisufoorumiksi joko Technovationin tai Heidin ehdottaman International Journal of Biomedical Engineering and Technology -lehden. Lähetin työn Heidille ja hän lupasi tsekata sen vielä läpi ja lähettää moodleen. Sittenpä jäädään odottelemaan palautetta.

Lukuseminaarityö kehittyy onneksi näin sunnuntainakin. Ihmeellistä, että kun aikansa vitkuteltuaan lopulta tarttuu toimeen, työ etenee ihan kivasti. Olen varmaankin taas työstänyt ajatusta viime yönä nukkuessani oman kullan kainalossa niin, että moni asia valkeni tänään.

Aiemmin tekstissä puhuttiin sekaisin klustereista ja sektoreista. Toimialasta ei onneksi. Nyt yritin muokata tekstin loogiseksi niin, että koko kansallinen bioala on sektori ja alueellinen keskittymä klusteri.

Keksin, että klusterit voisivat toimia koko sektoria koskettavan ongelman analyysiyksikköinä, jolloin meillä voisi olla esimerkiksi kolme minitapausta. Heidi muotoili ongelman näin: Miksi suomalaisten bioklustereiden muodostuminen on ollut hidasta voimakkaasta julkisesta tuesta huolimatta? Jos sen muuttaisi sektoritasoiseksi niin klusteriongelma poistuisi. Sitä paitsi aluetason tarkastelu ei ehkä ylitä julkaisukynnystä kansainvälisessä lehdessä.

Pitää vielä huomenna muistaa lisätä paperiin julkaisufoorumi ja tulostyypin määritelmä, joka meillä lienee kuvaus tai korkeintaan jonkinlainen jäsennys.

Chiaroni ja Chiesa (2006) jakavat artikkelissaan Forms of creation of industrial clusters in biotechnology (Technovation Vol. 26, 1064-1076) bioklustereiden synnyn kolmeen luokkaan: 1) spontaanisti tiettyjen avaintekijöiden olemassa olosta syntyvät klusterit 2) poliittisten käytäntöjen intentionaalisesti luomat klusterit ja 3) näiden hybridi. Luokittelu perustuu Mytelkan ja Farinellin (2000) alkuperäiseen jakoon spontaaneista yritysten ja muiden toimijoiden kasautumista tietylle alueelle ja poliittisten toimien käynnistämistä klustereista. Chiaronin ja Chiesan mukaan alkuperäinen tulkinta erityisesti poliittisten toimien käynnistämistä klusteroitumisista on liian suppea, sillä tässä artikkelissa käytetty empiirinen aineisto ei sovi siihen. Chiaronin ja Chiesan tulkinta alkuperäisestä artikkelista on, että poliittisten käytäntöjen käynnistämä klusteroituminen edellyttäisi suoraa interventiota, vaikka empiirisen aineiston mukaan pelkkä sitoutuminen ja halu kehittää ympäristötekijöitä riittää käynnistämään klusteroitumisen. Empiirisessä materiaalissa on vielä sellaisia esimerkkejä, jotka eivät ole edellä mainituista kumpaakaan vaan niiden välimuoto, hybridi.

Chiaroni ja Chiesa määrittelevät klusterin seuraavasti: ‘‘a geographical concentration of actors in vertical and horizontal relationships, showing
clear tendency of co-operating and of sharing their competences, all involved in a localised infrastructure of support”. Heidän mukaan klusterin tärkeimmät piirteet ovat muodollinen input-output suhde, ostaja-myyjä -suhde, yritysten maantieteellinen  keskittyminen ja yhteinen erikoistunut infrastruktuuri.

Outi: Onko lukuseminaariabstraktissa nyt ymmärretty klusteri väärin? Minä ainakin ymmärsin Heidin tekstin niin, että bioklusteri on kansallinen, vaikka Heidi kyllä vastasi ymmärtäneensä sen alueelliseksi. Äskeisestä määritelmästä päätellen klusteri on aina alueellinen. En ole lainkaan varma, onko Kuopiossa bioklusteria edellisen määritelmän perusteella. Meiltä kyllä löytyy yhteisiä toimintamalleja ja yhteinen Teknia-yliopisto-ammattikorkeakoulu -yhdistelmän luoma infrastruktuuri, jota kaupunki ja lääninhallitus vielä värittävät omilla toimillaan. Toisaalta meiltä taitaa puuttua todellinen ostaja-myyjä -suhde.

Chiaroni ja Chiesa väittävät, että bioklusterit syntyvät huippuyksiköiden ympärille.

Outi: Lukuseminaariartikkelia varten voisi selvittää bioalan huippuyksiköt Suomessa ja käyttää niiden sijaintia määrittelyssä.

Lisäksi kirjoittajat toteavat, että klusteroituminen vaatii jatkuvaa uusien tiedeperustaisten yritysten syntymistä, mitä suosiolliset ympäristötekijät edistävät. Chiaronilla ja Chiesalla on mielenkiintoinen määrittely start-up -ja spin-off -yrityksille. Heidän mukaansa start-upit syntyvät ilman mitään muodollista kytköstä olemassa oleviin yrityksiin tai tutkimuslaitoksiin. Spin-offit ovat joko yliopistoista tai yrityksistä irtaantuvia uusia yrityksiä. Bioalalla tämä tarkoittaa pääsääntöisesti, että yliopisto-spin-offit ovat jonkin havainnon tehneiden tutkijoiden perustamia yrityksiä ja teolliset (industrial) spin-offit ovat lääkejäteistä irtaantuvien pienempien yksiköiden yrityksiä, jotka voivat olla myös emoyrityksen perustamia.

Outi: Määrittely on ilmiselvä, mutta en ole ennen törmännyt siihen artikkeleissa. Yleensä nämä ehkä otetaan tosiaan itsestäänselvyytenä, mutta jatkossa aion viitata tähän artikkeliin käyttäessäni joko start-up- tai spin-off -määritelmää.

Chiaroni ja Chiesa jatkavat, että näiden innovatiivisten bioyritysten synty houkuttelee myös suuria yrityksiä perustamaan kyseiselle alueelle tutkimusyksiköitä. Joidenkin yritysten akateeminen syntyperä puolestaan lisää tieteen ja toimialan yhteistyötä. Yliopiston ja sopivan yrityskonsentraation lisäksi tarvitaan vielä hallinnollisia tukirakenteita ja rahoituspalveluja. Kirjoittajat tiivistävät klusteroitumisen avaintekijät taulukkoon.

Outi: tätä taulukkoa pitää tarkastella myöhemmin. Pitääkö kaikkien tekijöiden täyttyä? Löytyykö Kuopiosta kaikki nämä tekijät? Artikkelissa esitellään viisi erilaista klusterin syntytarinaa. Lukiessani kuvauksia minulle heräsi kysymys, jota en ole aiemmin ajatellutkaan. Kaikki Chiaronin ja Chiesan kuvaamat tiedot on varmasti kerätty eri lähteistä, mutta lähteitä ei ole mainittu tapauskuvauksissa. Pitäisikö ne mainita? Miten voimme Heidin kanssa kirjoittaa esimerkiksi Kuopion seudun bioklusterista, sillä kuvauksesta voisi tulla pelkkiä sulkumerkkejä ja viittauksia eri lähteisiin? Ainakaan tässä artikkelissa ei mainita edes kuvauksen lopussa listaa, mistä tiedot on hankittu.

Spontaanien klustereiden tärkeimmät tekijät ovat tutkimuksen mukaan alueen laadukas tiedeperusta, joka on usein syntynyt pitkäaikaisen julkisen tiederahoituksen myötä, teknologiansiirtomekanismit, toimijoiden halu kaupallistaa tutkimusta = yrittäjämäinen kulttuuri, siemen- ja riskirahoitus sekä tarkoituksenmukainen lainsäädäntö.

Poliittisten käytäntöjen aikaansaaman klusteroitumisen avaintekijät ovat toimialan kriisin käynnistämät suorat toimet, joiden tarkoituksena on muokata toimialan rakennetta ja poliittinen päätös tukea ja edistää bioteknologiasektorin kehitystä. Toimialan rakenteellisten muutostoimien tarkoitus on turvata ihmisille työmahdollisuus kannustamalla erilaisten mekanismien ja rahoituksen kautta uusien yritysten perustamiseen olemassa olevan teollisen osaamisen pohjalta. Poliittinen päätös kehittää toimialaa edellyttää usein, että alueella on jo vankka tieteellinen tausta. Päätöksen myötä pyritään edistämään yrittäjyyskulttuurin syntymistä, jotta osaajat rohkenisivat perustaa omia yrityksiään. Jos edellisessä tapauksessa pyrittiin perustamaan yrityksiä yritys-spinoffeina, tässä mallissa hyödynnetään tiedetaustaa ja kannustetaan uusien yritysten perustamista tutkimuksesta lähtien. Yritysten perustamista varten kehitetään tukipalveluja, ja lainsäädäntöä sekä pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan tiedemyönteisyyteen.

Kolmas tie bioklusterin syntymiseen on kahden edellisen hybridi. Klusteri on voinut syntyä alunperin spontaanisti, mutta jonkin toisen tieteenalan ympärille. Tukitoimilla klusteria muutetaan biotieteisiin. Toisaalta poliittisia tukia voidaan kohdentaa vain tiettyihin tapauksiin vailla tarkoituksellista halua kehittää tiettyä toimialaa. Jos yrittäjyys lisääntyy spontaanisti, se voi houkutella myös poliittisempia toimia alueelle tietyn toimialan ympärille.

Lopuksi kirjoittajat pohtivat klusteroitumistekijöiden vaikutusta omaksuttuihin liiketoimintamalleihin.

Outi: Tein edellisen mukaiset korjaukset ja lisäykset Heidin paperiin. Lisäsin Suomen Akatemian huippuyksikköohjelman yhdeksi klusterin tunnistamisen tekijäksi ja sen perusteella kirjoitin odotettuihin tuloksiin, että löydämme viisi klusteria. Dataan kirjoitin, että kirjoitamme case-kuvaukset Kuopiosta, Helsingistä ja Turusta kuvaamaan biosektorin klusteroitumista Suomessa. Valitsin nämä kolme siksi, että ensimmäinen kiinnostaa minua ja oletan, että kaksi seuraavaa kiinnostavat Heidiä.

Olen yrittänyt psyykata itseäni tekemään abstraktia lukuseminaarin. Sen palautuspäivä on jo maanantaina. Heidi teki tosi hyvän ekan version, ja minulta on motivaatio totaalisen hukassa kehittää sitä eteenpäin.

Ilkka tulee huomenna ja olen yrittänyt saada itseni tekemään kaikki rästihommat ennen sitä. Ei minulla juuri muuta ole kuin tämä yksi abstrakti. Siivota pitäisi ja onkin pakko. Asumaton kämppä taitaa kerätä asuttua enemmän pölyä. Siltä ainakin näyttää.

Lupasin Heidille, että lukaisen ainakin yhden Chiaroni&Chiesa 2006 -artikkelin ja täydennän siitä Heidin kirjoittamaa versiota. Ei vaan huvita ja päätäkin särkee. Nukahdin eilisen ikääntyvien yliopiston luennon jälkeen parin tunnin päikkäreille. Ei olisi pitänyt, sillä en saanut unta ennen yhtä. Eihän tuo vielä onneksi paha ole, mutta aamulla piti kuitenkin herätä ihan normaaliin aikaan. Tänään on sitten kehtuuttanut koko päivän eikä sählykään auttanut.

Jospa minä yrittäisin vaikka laittaa nyt nukkumaan ja herätä hyvissä ajoin huomenna kirjoittamaan abstraktia. Minulla on nyt uusi akku kannettavassani, joten voin mennä kirjoittamaan vaikka pihalle, jos siltä tuntuu!

Pohdiskelin lääkeliiketoiminnan kurssin jälkeen, mitä tarkoitetaan lääkkeiden dokumentaatiosuojalla. Olin oikeassa, että dokumentaatiosuoja tarkoittaa niitä aineistoja, miten tutkimus on toteutettu, mutta seuraavassa suora lainaus Lääketeollisuus ry:n Helsingissä 2007 julkaistusta Patentit yhteiskunnallisen kehityksen moottoreina -selvityksestä sivulta 5.

”Lääkkeiden dokumentaatiosuojalla tarkoitetaan määräaikaista suojaa, jonka puitteissa lääkkeen kehittäneellä yrityksellä on yksinoikeus käyttää hyväkseen myyntiluvan saamiseksi tekemiensä lääkkeen teho- ja turvallisuustutkimusten tuloksia. Jotta kuitenkin vältettäisiin ihmisten ja eläimien altistamista useita kertoja samoille tutkimuksille, on dokumentaatiosuoja-aika rajattu. Suoja-ajan päätyttyä samaa vaikuttavaa lääkeainetta sisältävän rinnakkaislääkkeen valmistaja voi nojautua omassa myyntilupahakemuksessaan alkuperäislääkkeen kehittäjän suorittamiin tutkimuksiin.”