Suo siellä, vetelä täällä

Onpas ollut hektinen viikko. Olen reissannut pariin otteeseen Kuopiossa ja välillä piti palata Savonlinnaan ajotunnille, kuten edellisessä blogiviestissäni kerroin.  Tiistaisen Kuopion reissun tein tutkimushankkeeni viimeisen johtoryhmän kokouksen vuoksi ja eilen kävin sitten vielä haastattelemassa hankkeen ”pääpiruja”. Molemmat reissut olivat tosi antoisia.

Saimme ohjaajani kanssa molemmat kritiikkiä siitä, miten teoreettista Kuopion yliopiston kauppatieteiden laitoksen tutkimus on. Hankkeen johtoporras olisi toivonut meiltä aktiivisempaa otetta ja ”potkua persaukseen”, kuten pj sanoi. Ymmärsin asian niin, että oikeasti minulta ei odotettu sen paremmin potkua kuin aktiivista otettakaan, sillä minähän olin alusta alkaen vain ulkopuolinen tarkkailija. Kuitenkin oma roolini nousi hankkeen aikana yhä aktiivisemmaksi.

Kritiikistä huolimatta olen itse tyytyväinen omaan rooliini. Olen myös tyytyväinen siihen, että ehkä kritiikki lopulta suuntaa myös meidän laitoksemme tutkimusta soveltavampaan suuntaan. Meillä on Kuopiossa aivan loistava tilaisuus osallistua nimenomaan terveys- ja biopuolen yrityshankkeisiin ja seurata läheltä sitä, miten tieteelliset oivallukset kehitetään kaupallisiksi sovelluksiksi. Siihen meidän pitäisi tarttua kynsin ja hampain. Turussa tällaista on jo tehty, mutta sielläkin osaajia on lähtenyt muualle tai eläkkeelle.

Sinänsä harmittaa, että herkullinen tilanne yliopiston ja yritysten rajapinnalla jää minun osaltani näillä näkymin väitöskirjatutkimukseen. Täällä Savonlinnassa on kuitenkin uusia haasteita, jotka ehkä myös minä kohtaan jossakin vaiheessa. Ensin pitäisi kuitenkin pätevöityä akateemisesti ja rustata väikkäri loppuun.

Tommi ja Hannu vänkäsivät eilen, että istut alas ja kirjoitat tutkimuksen loppuun. Hannu lupasi, ettei sen tarvitse olla hyvä, koska ei sitä kukaan kuitenkaan lue. Tärkeintä olisi, että saataisiin kunnon karonkka aikaan. Siinäpä sitä on taas motivaatiota: karonkka kavereille.

Mitäpä minä vastaanväittämään kahdelle jo väikkärinsä kirjoittaneelle? Pitäisi vain päättää tekevänsä työ loppuun ja jättävänsä kaikki muut humputtelut pois. Jos jaksaisi elää vaikka puoli vuotta askeettisesti kirjan kimpussa, unohtaa laihdutuskuuriajatukset ja liikkumattomuuden harmistukset, niin eiköhän siinä yksi kirja syntyisi.

Minun pääni ei vain toimi niin. Nyt jo tuskailen seuraavan viikon tutoriaalia. Siellä menee taas pari päivää ihmetellessä ja saan jälleen kerran ristiriitaisia kommentteja. Yksi päivä menee vielä esityksen tekemiseen, ja mitä minä oikeastaan siellä esitän? Mai Anttila oli kommentoimassa työtäni viime vuonnakin ja pääsee nyt kyselemään, miksi en ole tehnyt vuoden aikana juuri mitään. Lähetin hänelle juuri sähköpostia ja yritin selventää sekasortoista tilannettani lisurin ja väikkärin välimaastossa. Siis en minä siellä ole, mutta tavoitteeni kai on.

Tarvitsisin lisärohkaisua ja toisaalta myös todellista kritiikkiä. Tuntuu siltä, ettei kukaan uskalla kritisoida työtäni siinä pelossa, että jätän sen oikeasti kesken. Olisi kuitenkin parempi, jos joku sanoisi, että nyt, Outi, ei ole tapahtunut mitään, ja jos pian ei tapahdu, voit aivan hyvin alkaa hakea muita, vähemmän päätä vaativia hommia. Ehkä siitä sisuuntuisin ja kirjoittaisin ihan piruuttani työn loppuun.

Kuopion reissut antoivat minulle uutta intoa, joka taas laantuu tutoriaalin vuoksi. Päässä jyskyttää tietoisuus siitä, että tutoriaali keskeyttäisi kuitenkin analyysini, jos sellaista alkaisin tehdä. Tutoriaalin jälkeen alkaakin sitten jo kesämenokausi. On muuttoa, Untorockia, juhannusta ja Ilkan kesälomaa. Ilkan kesälomalta toivoisin meille rentouttavaa yhdessäoloa, menoa ja meininkiä, mutta myös yhteistä tutkimusaikaa. Olemme hiukan kehitelleet ajatusta yhteisestä paperista, jossa matkailu, markkinointi, teknologia ja sosiaalinen media törmäisivät sopivassa suhteessa toisiinsa. Olen aika varma, että uudesta pikkuruisesta tutkimusaiheesta saisin lisäpyristelyä myös omaan tutkimussuohoni.

Oli tarkoitus kehua, kuinka antoisa eilinen yhteishaastattelu oli, mutta jäinkin nyt taas puntaroimaan itseäni ja omaa tutkimustani yhden merkinnän ajaksi.

Triple helixin tulos: seos vai yhdiste?

Maanantaina pitää lähettää korkeintaan kymmensivuinen tutkimussuunnitelma markkinoinnin tutoriaaliin Tampereelle. Yritin päästä kiinni Teuvon ideoihin, jotka hän antoi vapun tienoilla. En ole ihan varma ymmärsinkö kaikkea, mutta parhaani yritin.

Teuvo halusi minun vielä miettivän, löytyisikö Triple helix -keskustelusta mitään spesifiä vuorovaikutukseen liittyen. Rehellinen vastaus on, että en oikein tiedä. Ei kai triple helixiä ole juuri muuten tutkittukaan kuin vuorovaikutuksen kautta. On kuvattu tekijöitä, tekoja ja puntaroitu onnistumisen tekijöitä.

Teuvo halusi kuitenkin vielä lisää vuorovaikutuksen sisältöön. Tuoko jokainen triple helixin taho vuorovaikutukseen oman mausteensa, joista syntyy vuorovaikutuksessa uusi soppa? Onko soppa mausteiden yhdistelmä vai syntyykö mausteliemestä uusi aines? Miten ne kemialliset termit menevätkään: seos vai yhdiste? Ja maustehan on jo seos sellaisenaan. Lisää aiheesta.

Voi elämä. Nyt minä lähdin tälle tielle, eikä loppua ole näkyvissä. Olin aikeissa kirjoittaa, miten ratkaisin Teuvon esittämän kysymyksen, mutta meninkin tätä blogiviestiä kirjoittaessani entistä enemmän metsään. Mietin asiaa sählyn ja tanssin jälkeen.

Blogin mobiili aikakausi alkaa!

Lähetetty matkapuhelimesta:
Nyt käännettiin uusi lehti Outin ideoiden historiassa ja siirryttiin mobiiliin aikaan! Tässäpä sitä keittiössä keittolautasen äärellä vaan bloggaan eikä kannettavaa saatika nettiä ole mailla halmeilla. Niin no kännykässä on. Viksu vekotin. Viksumpi Ilkka kun mahdollisti tämän riippumattomuuden.

T. Arina: Esittämisen tyyli

Teemu Arina esittelee Tarina-blogissaan hyväksi havaitsemiaan keinoja tehdä tylsästäkin aiheesta mielenkiintoinen esitys. En ole ollut koskaan todistamassa Arinan esityksiä, mutta vähän itsekehuisesta blogi-merkinnän alusta huolimatta näissä ideoissa voi olla jotain perääkin.

Arina kehottaa luopumaan esimerkiksi kaikista ylimääräisistä merkinnöistä kalvoissa. Ei siis yrityksen nimeä, dian numeroa, ei mitään, joka veisi huomion itse sisällöltä. Nämä tällaiset voi laittaa omaan kalvoon esityksen alkuun tai loppuun.

Arinan mukaan kalvojen on tarkoitus tukea esitystä, ja tukemiseen voi käyttää esimerkiksi metaforia tai kuvia, mutta ei missään nimessä ranskalaisin viivoin merkittyjä listauksia. Hän ei kiellä animointeja, mutta painottaa, että niidenkin tulisi olla yhdenmukaisia itse asian kanssa.

Mielenkiintoisinta antia Teemu Arinan Tarinassa on Garr Reynoldsin esitys esittämisestä. Kuten Arina sanoo: ”… excellent presentation by Garr Reynolds worth every minute of your time.”

Hiljaista on

Olen tullut ilmeisesti entistä kriittisemmäksi blogin suhteen. Olen lueskellut Ilkan tuomaa Blogit ja bisnes (Scoble & Israel) -kirjaa ja alkanut todella miettiä, tämän blogin ja oman bloggaamiseni tarkoitusta. Pyysin Ilkalta tietoja käyttäjistä, jotta saisin edes jollakin tasolla tietää, kuka tätä lukee vai lukeeko kukaan.

Näyttää siltä, että eniten tänne tulee vierailijoita reseptien perässä. Possun sisäfile on erittäin haettu termi, joka johdattaa googlaajia myös minun blogiini. Jos joku tekee possua reseptini mukaan, olisi mukava saada myös palautetta. En edes muista, millainen resepti se oli! Toivottavasti ihan maukas 😉

Toinen nouseva juttu on yrttienviljely. Viherpeukalot hakevat tietoa netistä ja hölmöt hakukoneet johdattelevat heitä myös minun blogiini, vaikken tiedä yrteistä mitään. Älkää vaan uskoko, mitä minä täällä yrteistä väitän.

Yrtit ovat nyt vähän kärsineet poudan puutteesta. Viimeksi kylvetyistä siemenistä vain basilika, oregano ja muutamat jäävuorisalaatit ovat nostaneet päätään. Hyvä, että Ilkan kylvämä oregano on kasvussa, sillä minun aiemmin kylvämäni ei kasvanut lainkaan.

Mutta takaisin asiaan. Blogini jalo tarkoitus oli tukea minua väitöskirjaprojektissani. Edelleenkin kirjoittelen muistiinpanoja lukemistani artikkeleista tänne blogiini, mutta yhä edelleen jätän ne viestit yksityisiksi. En ole vieläkään onnistunut ratkaisemaan julkaisemisen ongelmaa. Olisi hyvä saada palautetta ja keskustella, olenko ymmärtänyt lukemiseni samoin kuin muut tutkijat. Harmi vain, että pelkään todella tekeväni karhunpalveluksen joillekin epärehellisille, jos julkaisen muistiinpanot täällä.

Jos tietäisin, että tätä blogia lukee joku aidosti kaupallistamisesta, yliopisto-yritys -vuorovaikutuksesta ja oppimisesta kiinnostunut ihminen, haastaisin hänet vuoropuheluun kanssani. Tiedän, että on ainakin yksi tummatukkainen lukija, joka on näistä asioista kiinnostunut, mutta hänen kanssaan voin keskustella muuallakin kuin täällä. Toisaalta uskon vakaasti, että myös hän kiinnostuisi lukemaan muiden kommentteja, ajatuksia ja vastaväitteitä, jos todellista vuoropuhelua syntyisi.

Mutta miten haastaa vuoropuheluun? Mikä olisi se kipinä, joka saisi ensimmäisen henkilön klikkaamaan kommentoi-painiketta? Pitäisikö minun laukoa täällä viisauksia tyyliin imettäminen julkisilla paikoilla on sama kuin masturboisi julkisesti (vrt. Itä-Savon keskustelupalsta tällä viikolla)? Jos lapsen imettäminen teki historiaa Itä-Savon vilkkaimpana keskusteluaiheena (Itä-Savo 9.5.2008) niin mitä se tekisikään täällä? Mutta tämän blogin tarkoitus ei ollut ainakaan keskustella imettämisestä, josta tiedän vielä vähemmän kuin yrttienviljelystä.

Eikö ketään kiinnosta yliopistojen vaikea tilanne toteuttaa niin sanottua kolmatta tehtäväänsä? Eikö kenelläkään ole mitään sanottavaa siihen, että tutkijat pakotetaan tekemään tutkimuksestaan hyödyntämiskelpoista? Eikö kukaan ole huolissaan akateemisen tutkimuksen yhä niukkenevasta julkisesta rahoituksesta ja entistä kiinteämmästä suhteesta kaupallisiin toimijoihin? Onko kukaan miettinyt, mitä yliopisto-yritys -riippuvuussuhde tekee tulevaisuuden yliopistokoulutukselle?

Toisaalta tuntuu, ettei ketään oikeasti kiinnosta, miten yliopisto lähtee toteuttamaan kolmatta tehtävää. Eihän yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja tieteen tulosten hyödyntäminen tarkoita välttämättä sitä, että jokainen tutkimustulos pitää muuttaa rahaksi. Eikö yksi kaupallistamisen tai hyödyntämisen reitti olisi se, että tiedettä käännettäisiin aktiivisesti yleiskielelle ja tehtäisiin se kaikelle kansalle ymmärrettäväksi? Miksi tieteelle on hyväksytty sellainen kieli, jonka ymmärtämiseen tarvitaan vähintään alakohtainen maisterinkoulutus? Onko akateemisen jargonin, ammattikielen tai -slangin, tarkoituksena vain nostaa yhteiskunnasta yksi akateemisesti koulutettu eliittiryhmä ylitse muiden?

Ymmärrän kyllä mainiosti, että tieteen kieli on joissakin tilanteissa välttämätöntä ymmärryksen kannalta. Silloin kun pelastetaan ihmishenkiä, ammattilaisten on syytä puhua täsmällisillä termeillä, jotta kaikki ymmärtävät nopeasti. Ammattilaiset voivat minun puolestani puhua edelleenkin omaa kieltään, mutta mielestäni tiedettä ei pitäisi nostaa jalustalle vain pienen ryhmän saavutettavaksi.

Yliopiston kolmannen tehtävän toteuttaminen voisi aivan hyvin tapahtua myös tiedon julkistamisen kautta enkä nyt tarkoita akateemisia julkaisuja. Tutkimustulokset voisi kääriä pakettiin, jonka jokainen meistä voisi avata. Juuri tämä pakettiin kääriminen kiinnostaa minua. Omassa tutkimuksessani käytän siitä kauppatieteellisen jargonin sanaa konseptointi. Ei tieteen kielestä silti tarvitse mennä toiseen ääripäähän tukkijätkien ja merimiesten kieleen vaan riittäisi, että puhuttaisiin yleiskieltä. Jos joku ei kaikkea ymmärrä, hän voisi kiinnostuessaan kysyä tarkennuksia. On helpompi kysyä silloin, jos ymmärtää paljon, mutta ei aivan kaikkea, kuin silloin, jos ei ymmärrä mitään. Kysyminen osoittaa kuulijan tai lukijan kiinnostusta asiaa ja asian esittäjää kohtaan. Hölmökin kysymys voi lopulta paljastua todella tärkeäksi ja se voi auttaa myös tiedemiestä eteenpäin. Miksi hylätä tämä mahdollisuus ja kyhjöttää ajatuksineen turvassa muulta maailmalta tieteen kielen selän takana?