Leipää ja sirkushuveja

Tietotekniikka on sitten ihmeellistä. Vielä äsken tämä blogi ei toiminut ja nyt taas toimii. Kiitos Ilkan ja Pekan, että toimii. Jos minun pitäisi yksikseni älytä, mikä mättää ja miksi tietokoneesta tulee savua, olisin varmasti sormi suussa kaatamassa koneeseen bensaa. Makkaran voisin roihussa paistella.

Ehken nyt ihan niin uuno ole, mutta ei se kauaksi jää. Toisaalta miksi pitäisikään osata? Kun minulla sattuu olemaan lähelläni sellainen ihminen, joka hoksaa nopeasti vian, korjaa sen alta aikayksikön ja pussaa päälle – en nyt puhu Pekasta – niin miksi vaivautuisin itse? Miksi mietiskelisin monta päivää, kokeilisin jotain ja lopulta sekoittaisin koneen totaalisesti?

Tietenkin pitää itse osata edes jotain  ja kai minä osaankin. Osaan sen vain paljon hitaammin kuin ne, jotka osaavat oikeasti. Onneksi minulla ja meillä kaikilla on jotain sellaistakin osaamista, jota ei ole ihan kaikilla. Osaan laittaa kohtalaisesti ruokaa tai ainakin niin, ettei tarvitse joka päivä lämmittää mikropitsaa. Osaan katsoa monia asioita markkinoinnin näkökulmasta ja piirtää abstraktit ideat kuvioiksi. Tänä aamunakin aloin jo mietiskellä, miten Etelä-Savon matkailussa voisi lähestyä segmentointia McGrathin (2001, 54) product platformin kautta.


Tunnistettaisiin aluksi ne peruselementit, joista turistien matkat koostuvat. Niitä voisivat olla yleisellä tasolla majoitus, ruoka, kulttuuri, vesistö, kuntoilu, luonto  ja niin edelleen. Nämä jokainen jakaantuisivat useampiin variaatioihin. Esimerkiksi majoitus koostuisi luksusmajoituksesta, hotelleista, mökeistä, telttailusta ja pitkäaikaisesta majoittumisesta. Kulttuuriin tulisi oopperaa, balettia ja taidetta. Vesistöön laivaristeilyjä, vierasvenesataman palveluita, kanoottiretkiä ja sellaista.

Kun näitä osasia yhdistellään eri tavoin, saadaan tarjottua monille eri asiakasryhmille heidän toivomiaan ratkaisuja. Esimerkiksi kulttuurista kiinnostuneiden pakettiin tulisi majoitusta, kulttuuria eri muodoissaan ja ravintoa. Tämän segmentin sisällä olisi sitten erilaisia alasegmenttejä tai profiileja. Toiset tulisivat itse laulamaan oopperaan ja tarvitsisivat siksi pitkäaikaista majoitusta, olisivat kiinnostuneita käyttämään ravintolapalveluja vain silloin tällöin ja olisivat käytännössä töissä Savonlinnassa. Osa taas tulisi vain yhteen oopperaan, yöpyisi luksushotellissa yhden yön, söisi kalliilla parhaissa ravintoloissa, tulisi Savonlinnaan luksusjahdilla ja vaatisi käyttöönsä limousinen kuljettajineen.

Vaikka nämä esimerkkiryhmät harvemmin surffaavat netissä ja hankkivat sieltä tietoa mahdollisuuksistaan, ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Kun kävijä valikoisi esimerkiksi majapaikakseen keskitason mökkimajoituksen kolmeksi yöksi Järvisydämestä, silloin jo pitäisi matkailupalvelun automaattisesti ymmärtää, ettei tarjoa tälle matkustajalle limousinea oopperaan. Ehkä hän olisi kiinnostuneempi vaellusratsastuksesta tai melonnasta ja koko päivän kalastusretkestä, koska siihen kolmen yön majoitus antaisi sopivasti aikaa. Saattaisipa matkailijaa kiinnostaa myös laivamatka Savonlinnaan ruokailuineen ja Olavinlinnan käynteineen, vaikka ooppera ei häntä kiinnostaisikaan.

Ainahan palveluun voi lisätä kentän, jossa matkustaja voi hypätä profiilista toiseen. Vaikka kalastus olisikin pääasiallinen syy tulla Saimaan rannalle, voi kalastajakin pynttäytyä yhtenä iltana parhaimpiinsa ja käydä oopperassa – ihan yleissivistyksen vuoksi.

Kuitenkin jo yksinkertaisilla valinnoilla saataisiin kullanarvoista tietoa matkailijasta ja osattaisiin ehkä kohdistaa hänelle oikeita palveluja jatkossa. Jos majoituksen peruselementti ei kiinnosta, kyseessä on ehkä jonkun paikallisen luokse majoittuva vieras tai sitten ohikulkumatkalainen.

Olipa syy mikä tahansa, aina kannattaa tarjota kävijöille peruutuslippuja oopperaan. Saadaan katsomon penkit täyteen ja kansalle sivistystä.

Minä = #T5?

Väikkäri on nyt siinä vaiheessa, että aineisto on koossa ja analyysiä vailla ja nyt tarkoitan tietenkin sellaista kunnon analyysirytistystä. Laadullista aineistoa analysoi jatkuvasti osittain tietämättäänkin. Tekee tulkintoja eikä niiden ohjaavaa vaikutusta aineistonkeruussa voi oikein välttää. Pitää vaan koittaa olla tietoinen moisesta.

Nyt olen mietiskellyt oikein tosi mielellä, mikä olisi paras analysointimetodi. Jostakin kumman syystä olen taipumassa analysointiohjelman puoleen. Aloittelin eilen johtoryhmän kokousten muistiinpanojen koodausta ja olen jatkanut sitä tänään. En tee vielä mitään tageja vaan yritän häivyttää ensin henkilöllisyydet anonyymeiksi numerosarjoiksi ja muokata aineiston ohjelmayhteensopivaan muotoon. Minusta meinasi tulla #T5, mutta totesin, että ei ehkä kannata häivyttää itse itseään omassa tutkimuksessaan taka-alalle. Sen tekevät sitten aikanaan esitarkastajat.

Koodaus on aika hidasta puuhaa, ja jos olisin ollut fiksu, olisin jo alun alkaen kirjoittanut muistiinpanot niin, ettei tätä tarvitsisi nyt tehdä. Mutta ihan kivaa silti, että jotain tapahtuu. Onpahan tullut luettua aineistoa läpi intensiivisesti ja nyt alkaa vähän hahmottua, mitä siinä puhuttiinkaan. Ehkä jotain järkevää nousee esiin ennen pitkää.

Sähköinen liiketoiminta

Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!

Se kirkastuu sittenkin!

Ihmeellistä. Mahtavaa. Wautsi-wau! Minähän olen kaksi melkein kokonaista työpäivää tehnyt jotakin väikkärin eteen! Kirjoitin puhtaaksi ja luin ajatuksella läpi viimeisen johtoryhmän kokouspöytäkirjan ja innostuin uudelleen.

Miksi ihmeessä minun pitäisi takertua väkisin siihen, miten tutkimassani hankkeessa luotiin yhteistä ymmärrystä, mitä kaupallistaminen on? Voisinhan minä ihan yhtä hyvin ottaa toimintatutkimukselle läheisen kriittisen näkökulman itse tutkimuksen kaupallistamisprosessiin yliopistossa. Siitä saisi vaikka mitä irti.

Tutkimuksen aikana on moneen otteeseen pähkäilty, kenen oikeastaan pitää kaupallistaa akateemista tutkimusta. Onko se yliopiston innovaatioyksikön tehtävä vai tutkijoiden itsensä tehtävä, vai olisiko se jonkun yksittäisen, siihen hommaan palkatun ihmisen tehtävä? Nyt on jo nähty, etteivät yliopistossa syntyneet ideat välttämättä jaksa kantaa euroiksi asti.

Entäpä, jos lähtisin väikkärissäni liikkeelle ihan puhtaasti tästä eurooppalaisesta paradoksista ja sen jälkeen puntaroisin kriittisesti, miten esimerkiksi Kuopiossa voitaisiin kehittää kaupallistamisketjua sujuvampaan suuntaan?

Oikeastaan olen takunnut tutkimukseni kanssa siitä asti, kun olen yrittänyt ympätä siihen oppimisasiaa. Jo aiemmin yritin löysäillä näkökulmaa ja keskittyä vain mielenrakentamiseen. Sekään ei sujunut. Olen alkanut viime aikoina kaivata Tikkasen Irman kaltaista suoraviivaista ohjaajaa, joka olisi varmasti jo työntänyt minut kirjani kanssa maaliin. Nyt olen haahuillut oppimisen kanssa ja todennut olevani tosi tyhmä.

Mitä jos koko tämä aika ja energia olisikin uhrattu vähemmän abstrakteille asioille? Mitä jos olisin päntännyt innovaatiokirjallisuutta? Mitä jos olisin ottanut esiin kylmiä faktoja enkä pehmeää ja puolilämmintä tulkintaa? Mitä jos tekisin sen nyt ja kokeilisin, alkaako tekstiä tulla? Onhan tässä jo pari vuotta poljettu oppimisen suota jalkojen alla.

Väikkäriahdistus iskee

Väitöskirja-ahdistus on iskenyt tosi pahana. Yllätän itseni vähän väliä ahdistumasta. Mielessä pyörii melko vahvasti ajatus siitä, ettei väitöskirja ehkä koskaan valmistu. Minulta puuttuu kokonaan tutkimisen into, jota väikkäri vaatisi. En pysty oikein näkemään itseäni missään väitöskirjan jälkeen. Olisi paljon helpompi, jos minulla olisi jokin haave tulevasta työtehtävästä tai työpaikasta, mutta kun ei ole.

Tänäänkin olen tehnyt kaikkea muuta kuin tutkimusta. Nyt minulla olisi aikaa tutkimukselle, mutta Ilkka tulee kohta ja pitäisi kuitenkin pian keskeyttää koko homma ruuanlaiton vuoksi.

En ymmärrä, miten minä onnistun joka päivä lipsumaan säännöllisestä työskentelyrytmistä. Jään aamulla näpräämään jotakin koneelle, havahdun aamupäivällä hirveään nälkään, kun aamiainen on jälleen kerran jäänyt väliin. Syön jotain ja samalla skippaan lounasajan. Sitten teen taas jotain muita hommia, tiskaan, siivoan, käyn kaupassa tai jotain muuta ja hupsista, kohta on taas nälkä, muttei enää kannata ryhtyä syömään, koska Ilkka on tulossa parin tunnin sisään ja joutuisin tekemään ruokaa moneen otteeseen.

Ei tällainen ruokailu muuten olisi paha asia, mutta en pysty yhtään keskittymään mihinkään, jos on nälkä. Väsyttää koko ajan eikä se enää auta, jos jotain syönkin. Väsymys on saanut jo vallan. Pitäisi ottaa tirsat, mutta ei muka voi, kun pitäisi oikeastaan tehdä väitöstutkimusta. Ympyrä sulkeutuu eikä mitään tapahdu. On vain nälkä ja väsy ja ahdistus tekemättömistä töistä.

Teuvo kyseli jo tutkimuksen edistymisestä. Kysymys oli vielä esitetty varovaisesti pienin kirjaimin, mutta takuulla Teuvokin kohta hermostuu, kun minä vain lusmuan. Olen viettänyt kesälomaa nyt vuoden yhteen menoon. Jokohan kohta olisi tekemisen aika?