Vuosi: 2008

Tekesin ohjelmakoordinointi

Polina itse tuuraa Pauli Santalaa FCG Planekosta (Finnish consulting group). FCG koordinoi Tekesin vapaa-ajan palvelut -ohjelmaa. Polinan mukaan hän ei voi ohjeistaa rahoituksen suhteen, koska Tekes päättää yksin rahoitusasioista. Koordinoija kyllä osallistuu ohjelman suunnitteluun, muttei osallistu rahoituspäätöksiin, jotta säilyttää puolueettomuuden. Tekesin ohjelmista on poistettu teknologia-termi, jotta myös palveluala näkyisi selvästi. Polinan esitys oli ehkä vähän […]

Tavoitteena kansainvälisyys

Emme onnistu edes aloittamaan aikataulussa. Asiaan päästään vasta vartin yli puolenpäivän. Vapaa-ajan palvelut –ohjelman päällikkö Risto Mäkikyrö avaa kertomalla päivän ohjelmasta. Tahtia kuitenkin kiristetään niin, että Karin Wikman Tekesiltä pääsee lauteille viittä minuuttia suunniteltua aiemmin. Wikman kertoo kansainvälistymisasioista Tekesissä. Hän esittelee Tekesin, TE-keskuksen ja EU:n kansainvälistymisinstrumentteja, mutta painottaa esityksessään sitä, miten kansainvälisiä kumppaneita löytyy. TE-keskuksissa […]

eProfiler esillä Tekesin seminaarissa

Joku varmaan arvostaisi sitä, ettei tarvitse olla työmatkalla enempää kuin kerran viikossa, mutta minulle tästä kerran viikossa reissuamisestakin tulee univelkaa. Viime viikolla Hämeenlinnassa ja nyt matkalla Helsinkiin. Ryppyjäkin on ilmestynyt niin, että äiti viime viikonloppuna tuli tuputtelemaan silmänympärysvoidetta naamaani. Tekes optimisti aikatauluissaan Tämä on nyt kuitenkin viimeinen reissu tähän vauhtiin. Olen menossa Tekesin järjestämään puolen […]

Oppiminen sulaa kuin voi

DCL-konferenssin puheenjohtaja Leena Vainio Suomen eOppimiskeskuksesta päättää konferenssin. Blended learning – sulautuvaa oppimista työssä ja oppilaitoksissa on hänen puheenvuoronsa aihe. Blended learnin -termi on alunperin Bonkin termi. Aiemmin se tarkoitti kontaktiopetuksen ja verkko-opetuksen yhdistämistä. Nyt ajatellaan, että yhdistetään opetustekniikoita ja metodeita tai pedagogisia ratkaisuja. Vainio ihmettelee, miksi pitäisi käyttää uusia monimutkaisia käsitteitä, kun voisi puhua […]

Virtuaalitanssia SL:ssä

SL-avatar Darleez DeCuir kertoo Metaversal Arts -ryhmän kokemuksista Second Life -busineksesta. Vaikka näemme naisen luurit päässä, hän pitää esityksensä ensisijaisesti SL:ssä. Esityskalvotkin vaihtuvat ensin virtuaalimaailmassa ja vasta myöhemmin meillä täällä. Näen nyt ekaa kertaa, miten avatar vaihtaa kalvoa SL:ssä. Metaversal Artsilla on kauppa, jossa myydään kaikkea kivaa kuten soittimia ja tapahtumia (musiikkia, tanssi yms). Tavoitteena […]