Vuosi: 2008

Konferenssin mielenkiintoisin esitys

Seuraavaksi vuorossa oli Jane McKay-Nesbitin, Malcom Smithin ja Marjorie Delbaeren esitys, jossa he käsittelivät uuden tiedon syntymistä noviisien ja eksperttien yhteisössä. Tutkimusta ei ole vielä testattu empiirisesti, mutta Janen atribuutioteoria on tosi mielenkiintoinen tiedon syntymiseen. Hän olettaa, että jos noviisit kokevat, että eksperttien osaaminen on vain kyky, he eivät hyväksy sitä ja ovat jopa kateellisia. […]

Kumpi oli ensin, data vai malli?

Aija Tapaninen, Marko Seppänen ja Heini Järvenpää Tampereen teknillisestä yliopistosta tutkivat innovaatioiden adaptaatiota. Heidän esimerkkinsä tulee pelletin käyttöönotosta lämmitysmuotona. Järvenpää esittää ja aloittaa kertomalla puupelletin teknologiasta. Melkoisen huonot kalvot ovat rakentaneet. Teksti on pientä tihrua ja tavaraa on paljon yhdellä kalvolla. Järvenpään esityksestä paistaa läpi, ettei hän oikein tiedä asiasta, sillä paperi on kirjoitettu Tapanisen […]

Tiedustelu tutkii sosiaalista mediaa

Jukka Heikkilä Jyväskylän yliopistosta kertoi, että seuraavana vuonna Jyväskylässä keskitytään ekoasioihin. Siitäpä ei sen enempää. Eivät taida vielä itsekään tietää, mitä se tarkoittaa. Mielenkiintoista, että kommondori Georgij Alafuzoff Suomen Puolustusvoimien tiedustelupalvelusta nosti esiin wikit ja blogit yhtenä mielenkiintoisimmista ja tätä aikaa kuvaavista ilmiöistä, joiden kautta voidaan päästä niin sanottuun business intelligenceen. Jännä huomata, että myös […]

EBRF – here I come

Olen junamatkalla kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Vaikka esitys piti lähettää järjestäjille jo kymmenes syyskuuta, jäi suusanallisen esityksen valmistelu junamatkaan. Kerrankin siitä on hyötyä, ettei ole edistynyt kovin hurjaa tahtia. Voi hyvillä mielin kopsata palasia vanhoista esityksistä. Ilmeisesti vain Tommi on samaa yleisöä kuin viime esityksessäni. Tommi taitaa olla aina paikalla, kun minä esitän, tai siltä […]

Sähköisen markkinoinnin puuttuva teoria

Uusi työ on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Innostus kumpuaa kahdesta minulle uudesta aihepiiristä: matkailusta ja sähköisestä markkinoinnista. On mukava opiskella uusia asioita ja mietiskellä markkinointia tällä kertaa matkailun näkökulmasta. Muistan, kun kävimme aikoinaan lääkeliiketoiminnan luennolla läpi taloushallinnon asioita lääkebusineksessa. Silloin tylsistä talousasioista paljastui mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja haastavia pähkinöitä purtavaksi, kun ryhdyin ajattelemaan niitä lääkekontekstista käsin. […]