Vuosi: 2009

Hyviä kokemuksia oske-toiminnasta Savonlinnassa

Tässä muistiinpanoja Savonlinnan seudun oske-päivästä 19.2.2009. Pellervo Kokkonen toteaa, että tutkimustiedon levittäminen sellaisenaan ei ole Osaamiskeskuksen päätulokulma. Tieto jalostetaan sellaiseen muotoon, että yrittäjät saavat niistä todellista hyötyä. Kuinka saadaan ihmiset löytämään toisensa ja kuinka saadaan inspiraatio aikaan? Se on Oske-toiminnan ydin Kokkosen mielestä. Kokkonen nostaa esimerkin visitfinland-maaportaalista. Sen lokitiedoista voidaan saada tutkimustietoa, mitkä aktiviteetit tai […]

Mitä hyötyä ME-klusterista?

Toimitusjohtaja Sari Nyrhinen avasi Oske-päivän ja kertoi, että ohjelma myös taltioidaan ja jaellaan myöhemmin Savonlinnan Innovaatiokeskuksen verkkosivujen kautta. Sari toivotti tervetulleeksi ohjelmajohtaja Nina Vesterisen, seuraavan puhujan. Vesterinen kertoi, mitä hyötyä matkailun ja elämystuotannon klusterista on Suomen matkailulle. Taantumasta on puhuttu, mutta Vesterisen mukaan taantuma ei vielä näy matkailussa. Matkailukulutus on 10,2 miljoonaa euroa, mutta tilasto […]

Yöpymisen ekologia

Ecompterin perustaja Ville Valorinta on kirjoittanut kirjan Hotellivarausten arvoketju, jossa kertaa kokemuksiaan Hotelzon Internationalista. Kokemusten perusteella hän lähti miettimään, miten hotelliketjujen ympäristövaikutusta voitaisiin arvioida. Tähän tarkoitukseen perustettiin Ecompter. Ecompter laskee yöpymisten ja muiden yksilöllisiä hiilidioksidikuormituksia. Tavoitteena on, että hotellin markkinointiviestissä kerrottaisiin myös yöpymiskohtainen hiilidioksidikuormitustieto. Valorinnan visiona on, että esimerkiksi liikematkustukseen asetettaisiin lainsäädäntö rajoittamaan päästörikkaissa hotelleissa […]

Golf-silmä

Vuonna 2005 perustetun BASE Visionin toimitusjohtaja Seppo Karikko esittelee EYEONEGolf-konenäöstä. BASE Vision sijaitsee Vuokatissa ja  työskentelee oululaisten ja kainuulaisten kumppanien kanssa. EYEONEGolfissa käytetään 200 framea sekunnissa kuvaavia kameroita aikajanalla, joten kyseessä on 4D-mallinnus. Golfaaja voi lyödä Swinginsä ilman, että häneen kiinnitetään minkäänlaisia antureita. Laitteiston tiedot tallentuvat palvelimelle, josta niitä voi eurata reaaliaikaisesti internetin kautta. Siksi […]

Dynaamiseen paketointiin hankerahaa

Tuomas Pajala kertoo Nordic Ferry Centerin dynaamisen matkaverkkopalvelun kehittämisestä. Dynaaminen paketointihan tarkoittaa useampien palvelujen yhdistämistä niin, että asiakas saa maksettavakseen kokonaisuudesta yhden hinnan. Kyseessä on siis kuluttajan itsensä räätälöimä matkapaketti osiensa summaa alhaisempaan hintaan. Dynaamisen paketoinnin etu asiakkaalle on myös valmismatkojen tarjoama suoja asiakkaalle. Pajala kertoo, että heidän tutkimuksensa osoitti, että ainakin tieto matkapäätösten taustalla […]