Julkaistu

Näkyvyyttä ja euroja bloggaamalla

Jäikö tämän blogin viimeiseksi merkinnäksi paljon puhuva Satojen kuolleiden blogien vaalit -postaus marraskuulta 2012? Meinasi jäädä, mutta ei sittenkään. Julkaisukynnys vaan kasvoi kohtuuttoman korkeaksi, ja arkinen perhe-elämä teki vapaa-ajasta selvää jälkeä.

Bloggaaminen ei todellakaan ole helppoa, vaikka siitä on annettu ehkä turhankin ruusuinen kuva. Pitää nostaa hattua niille bloggareille, jotka jaksavat miettiä joka aamu vaatetustaan, ja ottavat itsestään kuvan  meidän muiden ihasteltavaksi. Samoin nostan hattua niille perheenäideille, jotka käyttävät lyhyetkin tauot vaipanvaihdon ja pyykinpesun, imetyksen ja ruuanlaiton välissä ja jakavat arkeaan meille muille. Puhumattakaan niistä kotikokeista, jotka vielä lautasen tyhjetessä muistavat, mitä pöperöönsä laittoivat – ja julkaisevat reseptinsä meidän muiden surutta kopioitavaksi.

Bloggaaminen ja kassavirta

Kun olen kouluttanut yrittäjiä sosiaalisen median saloista, joku kysyy lähes aina sitä, miten bloggaamisella voisi oikeasti tienata. Kysymys on täysin aiheellinen. Kirjoittamiseen menee suhteessa kauemmin aikaa kuin asiakkaan palvelemiseen naamatusten, ja jälkimmäisestä tietää melkein heti, kannattiko hymyily vai asteliko asiakas naapuriliikkeeseen. Sosiaalisessa mediassa vaikutukset ovat harvoin välittömiä, vaikka toisenlaisiakin esimerkkejä löytyy.

Bloggaaminen on kuitenkin oiva tapa lisätä yrityksen näkyvyyttä positiivisessa mielessä ja näkyvyys hyvin todennäköisesti johtaa kassavirtaan – olettaen, että tuote ja palvelu ovat kunnossa. Netti alkaa olla jo useimmille työikäisille ensisijainen tiedonetsintäkanava, joten jos yritystäsi ei sieltä löydy, asiakas saattaa lipsahtaa naapurille. Kymmenen vuotta sitten sukulaispojan koodaama kotisivu ei tarkoita, että olet olemassa internetin ihmeellisessä maailmassa sillä paikalla, jossa asiakas liikkuu.

Aktiivinen yritys asiakkaan nappaa

Aktiivisuus on tärkeää silloin, kun halutaan olla näkyvillä netissä. Kankea julkaisualusta vie yrittäjiltä halut päivittää sivujaan, mutta blogialustojen käyttö on helppoa meillekin, joilta koodaustaidot puuttuvat. Aktiivisesti bloggaamalla yrittäjä voi luoda vaikutelman, että oikeasti osaa asiansa.

Hyviä esimerkkejä siitä, miten asiakkaan voi vakuuttaa osaamisestaan blogin avulla, ovat käsityöläisblogit. On pikkuisen hankalaa väittää, ettei Mari osaa suunnitella ja toteuttaa huikeita neuleita, kun katselee hänen taidonnäytteitään MadeByMyself -blogissa. Tai ettei Leena osaa tehdä näyttäviä kakkuja, kun katselee Kakkuateljee Pionin upeita kuvia ja ohjeita.

Irvistääkö sauma, vetääkö ikkuna?

Aika harvassa ovat kuitenkin ne putkimiehet ja urakoitsijat, jotka jaksaisivat ottaa kuvia remonttikohteistaan ja näyttää julkisesti oman työnsä jäljen. Sellaisiakin pitäisi olla, jotta me asiakkaat voisimme päätellä jotakin työn laadusta ennen kuin annamme kotimme yrityksen temmellyskentäksi. Se remonttireiska, joka on hoksannut kertoa toiminnastaan hieman muita avoimemmin, saattaisi jopa löytyä nopeammin – ja saada asiakkaan, puhumattakaan tuloista – silloin, kun putki jo vuotaa ja pesäpallo on kalahtanut ikkunaan.

Nyt kun olemme suunnittelemassa omaa remonttia, tekijän valinta perustuu lähes yksinomaan hintaan ja nettimaineeseen. On hämmästyttävää, miten paljon netissä parjataan työn jälkeä, ja vielä omituisempaa on se, miten vähän yrittäjät siihen reagoivat. Esimerkiksi ikkunatoimittajia ei näytä lainkaan kiinnostavan, miten heidän työnsä laadusta valitetaan jatkuvasti. Tällaisia keskusteluja löytyy niin paljon, etten viitsi edes esimerkkilinkkiä laittaa. Ikkunamyyjät taas ovat ansainneet oman postauksensa – niin erikoista väkeä he ovat.

Toivottavasti täällä Kuopion suunnallakin joku remonttifirma ottaa tästä kopin ja tekee kuten naantalilainen Duo Palvelut eli kertoo kuvin ja sanoin, mistä remontissa lähdettiin, mitä tehtiin ja millainen oli lopputulos. Lopputuloksia sentään näkyy edes joidenkin firmojen sivuilla.

 

Julkaistu

Satojen kuolleiden blogien vaalit

Kunnallisvaalit ovat nyt takana, ja blogosfääri täynnä blogeja, joita päivitetään seuraavan kerran neljän vuoden kuluttua. Ilman tilastotietojakin uskallan väittää, että ennen vaaleja blogitaivaalle syttyi satoja uusia blogitähtiä, joista osa sammuu ja katoaa kolmen kuukauden sopimuskauden jälkeen, osa jatkaa kuolleina tähtinä elämäänsä, kunnes niitä taas herätellään eloon ennen seuraavia vaaleja.

Seurasin erityisesti Savonlinnan ja Kuopion kunnallisvaaliehdokkaiden blogeja monestakin syystä. Aivan kuten lukiolainen äänioikeutettu Jasmin Syrjälä kirjoitti Itä-Savon mielipideosastolla, sosiaalinen media olisi tarjonnut ehdokkaille loistavan mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Ne harvat, jotka Mäntylän Syrjälän haasteeseen tarttuivat, epäonnistuivat lähes poikkeuksetta surkeasti.

Hakukoneoptimointi unohtui

Moni hyväkin blogi jäi äänestäjiltä huomaamatta, koska niitä ei yksinkertaisesti löytynyt riittävän helposti. Puolueet osasivat painattaa ehdokkaidensa kuvat ja numerot perinteisiin vaalimainoksiin syksyn sateiden piiskattavaksi, mutta harva puolue huomasi lisätä nettisivuilleen ehdokkaidensa sivut näkyviin. Ehdokkaat julkaistiin nimilistoina, joista isosta osasta puuttuivat numerotkin.

Savonlinnan vihreät kunnallisvaaliehdokkaat
Pelkkä nimi ei riitä. Tarvitaan ainakin numero ja nettisivun osoite.

Kun linkit ehdokkaiden omiin nettisivuihin tai blogeihin jäivät puuttumaan, puolueiden paikallisosastot eivät onnistuneet kanavoimaan liikennettä puolueen sivuilta ehdokkaiden sivuille.

Se tuotti ongelmia paitsi äänestäjille, myös hakuroboteille. Monen ehdokkaan sivut jäivät nettiavaruuteen saariksi, joille ei johtanut yhtään linkkisiltaa. Ehdokkaan nettinäkyvyys jäikin sitten veljenpoikien, kummin kaimojen ja muiden nörttien ammattitaidon varaan, onnistuivatko he nettisivujen lisäksi pusaamaan ehdokkaalle myös sivustokartan, jolla hakurobotti olisi ohjattu paikalle.

Ajanpuute söi mielipiteet

Ilman veljenpojan tai muun nuoren apua, ehdokkaiden olisi ollut helppo perustaa blogi. Silti monet pitivät parempana teettää itselleen staattiset nettisivut.

Yhden ehdokkaan otannalla perusteena oli ajan puute. Jos ehdokkaalla ei ole aikaa kirjoittaa paria blogipostausta viikossa niistä asioista, joita aikoi valtuustossa ajaa, kannattiko hakea koko valtuustoon? Kunnallispolitiikka takuulla vie enemmän aikaa kuin muutamat kirjoittelut.

Ei tarvitse olla hakukoneoptimoinnin wizardi, jotta tietää, että säännöllisesti päivitetyt sivut nousevat hakutulosten kärkeen. Jos ja kun ehdokkaan oma osaaminen ei riitä tekniseen hakukoneoptimointiin, olisi säännöllinen mielipiteidensä julkaiseminen ollut helppo tapa nostaa itsensä näkyviin.  Valitettavasti yksinkertainen haku ”Savonlinna kunnallisvaaliehdokas” ja puolueen nimi perään ei juuri tuota ensimmäiselle hakutulossivulle ehdokkaiden omia sivuja. Demarit ja Perussuomalaiset olivat tähän ainoita poikkeuksia, eivätkä niidenkään tulokset paljon muita parempia olleet.

Yhden asian ehdokkaat

En usko, että kukaan enää pääsee valtuustoon pelkästään niiden äänestäjien turvin, jotka eivät nettiä käytä. Siksi kummastuttaa, että ehdokkaat  käyttivät niin paljon aikaa ja rahaa vaalimainosten jakamiseen ihmisten postilaatikoihin ja marketeissa seisoskeluun. Se, että paikallislehdet ehtivät julkaista muutamien kymmenien ehdokkaiden lyhyet mielipidekirjoitukset sivuillaan, ei antanut näistäkään ehdokkaista sellaista kuvaa, että he osaisivat tehdä viisaita päätöksiä tulevaisuuden mutkikkaissa asioissa.

Vaihtoehtona olisi ollut kirjoittaa laajasti ja perustellen itselle tärkeistä asioista netissä, antaa äänestäjille mahdollisuus kysyä ja kommentoida, ja sen jälkeen vielä vastata esitettyihin kysymyksiin. Lehtien sivuilta tällainen vuorovaikutus puuttui, eikä monikaan meistä äänestäjistä jaksa innostua kunnallispolitiikasta arjen kiireissä marketin käytävillä.

Ei mitään mieltä

Itse aloin epäillä, oliko niillä ehdokkailla lopulta lainkaan mielipiteitä, jotka laiminlöivät nettikampanjoinnin. Eivätkö he uskaltaneet asettautua julkiseen debattiin äänestäjien kanssa, vai miksi todellinen vuorovaikutuskanava torpattiin niin totaalisesti? Näin selustansa on turvannut myös Timo Soini omassa blogissaan, jossa kommentointia ei sallita.

Jos ainoa tapa kertoa omasta ehdokkuudestaan, on painattaa vaalimainos ja jakaa se viattomien äänestäjien postilaatikkoon, voisiko tulevien vaalien ehdokas painattaa sen edes kierrätyskelpoiselle paperille? Mieluusti äänestän ehdokasta, joka uskaltaa käyttää kolminkertaista wc-paperia – ilmoittaapa siinä nettisivun osoitteensa tai ei.

Julkaistu

Yleisö paljastaa, mikä kiinnostaa – eivät avainsanat

Blogi on ollut keväästä lähtien telakalla, ja hiljaiselon aikana on ehtinyt tapahtua todella paljon analytiikan saralla. Nyt postauskipinän sytytti uusi TrendingTarget-työkalu. Se lupaa nostaa kohderyhmän sosiaalisen median suhinasta esiin todellisia trendejä. Vaikka työkalu lukee tällä hetkellä vain tweetit, muitakin sosiaalisen median alustoja on tulossa mukaan vielä tämän vuoden aikana.

Tähän asti trendien automaattinen tunnistaminen on vaatinut runsaasti ihmistyötä. Sosiaalisesta mediasta on skannattu keskusteluja yritykseen ja tuotteisiin liittyvien avainsanojen ympäriltä. TrendingTarget nostaa analyysin keskiöön ihmiset, ei avainsanat.Ideana on tunnistaa, mistä muusta tavoittelemisen arvoiset ihmiset puhuvat kuin juuri sinun tuotteestasi.

But until now, it has been difficult to listen to and analyze what else their target may be talking about.

Lehdistötiedote 26.9.2011, Porter Novelli

Yrityksille tieto siitä, mikä heidän asiakkailleen on tärkeää juuri nyt, on kultaakin arvokkaampaa. Porter Novelli ei kuitenkaan paljasta, miten asiakkaat tunnistetaan ja määritellään. Yritys toteaa vain, että tunnistamisessa käytetään julkisia profiileja. Erinäisin keinoin profiileista yritetään karsia spammi ja muuten epäkelvot profiilit, jotka vääristäisivät oikeata tietoa.

Äitien jäljillä

TrendingTargetin lanseerauksen yhteydessä Porter Novelli avasi ilmaisen demoalustan, jossa seurataan, mitkä aiheet puhututtavat valittua 2 000 äitiä Twitterissä. MomTrending.com-demon mukaan äideillä riittää asiaa, sillä huippupäivinä tweettejä satelee lähemmäs 30 000. Se on sitten eri asia, mitä MomTrending.comin paljastamat puheenaiheet kuten yay, thanks, just ja tonight kertovat äitejä tavoittelevalle markkinoijalle.

Mistä äidit puhuvat?


Avainsanaa trendipyörästä klikkaamalla työkalu esittää, mitkä muut sanat liittyivät kyseiseen avainsanaan. Samalla pääsee lukemaan, miten valittu avainsana näkyi äitien tweeteissä. Esimerkiksi tonight-sana näyttää liittyvän usein reppureissaamiseen, tyttöjen iltaan ja aikataulutukseen.

TrendingTarget kaipaa edelleen humaania panosta ennen kuin puheensorinasta löytyy todellisia tiedon kultakimpaleita. Jo nyt ihmistyönä tehtävä karsinta voi kuitenkin kertoa jotain sellaista, jolla on oikeasti merkitystä. Esimerkiksi vinkit resepteistä ja syntämäpäivälahjoista voisivat kiinnostaa äitejä, sillä myös sanat recipe, birthday ja gift ovat olleet nousussa tässä kuussa. Tietenkin saman voisi saada selville ihan vain kysymällä ihka oikealta äidiltä.

Julkaistu

Digitaalinen naiivius

Minua haastateltiin äsken Haaga-Helian opinnäytetyötä varten, ja sen innoittamana aloin miettiä sosiaalisen median tulevaisuutta. Meillä on vastassamme monia kysymyksiä, joihin kukaan tuskin osaa vielä vastata. Yksi sellainen on, mitä sosiaalinen media tarkoittaa tulevaisuudessa. Onko se enää samanlainen erilaisten palveluiden viidakko, johon yksilö katoaa tavoittamattomiin, vai onko sosiaalinen media jo niin arkipäiväistynyt, ettemme edes huomaa sen läsnäoloa?

Anssi Huisman Jyväskylän yliopistosta on laatinut skenaarioita sosiaalisen median tulevaisuudesta, ja ottaa pro gradussaan kantaa siihen, millaisena maailma näyttäytyy vuonna 2020.

Hyvä, paha sosiaalinen media

Huismanin esittämät neljä skenaariota eivät mielestäni ole vaihtoehtoisia todellisuusmalleja kymmenen vuoden päähän, vaan osa ennakoidusta kehityksestä on jo tapahtumassa. Sosiaalisen median ylenpalttinen hypetys on jo laantunut maailmalla ja Suomi seuraa pian perässä. Sosiaalisen median ei pitäisi olla enää tämänpäivän yrityksille The Next Big Thing, vaan osa arkirutiineja.

Toisaalta uhkakuva siitä, että palvelujen monipuolisuus tekisi niiden käyttöönotosta vaikeaa organisaatioille, kuulostaa erikoiselta. Teknisesti sosiaalisen median palvelut eivät välttämättä ole kovinkaan kunnianhimoisia, mutta se, miksi iso osa nousevista yhteisöistä kaatuu ja vain harvat selviävät kilpailussa, johtuu paremminkin siitä, miten palvelu saa houkuteltua ja sitoutettua käyttäjiä. Siksi intresseittäin hajanaiselta vaikuttavat sosiaalisen median palvelut eivät suoraan tarkoita teknistä hajanaisuutta.

Ehkä jo muutaman vuoden kuluttua olemme tilanteessa, jossa parin palvelun tekninen osaaminen voidaan helposti monistaa seuraavien palveluiden käyttöönottoon. Siirtyminen palvelusta toiseen ei enää olekaan tekninen haaste vaan edelleen sama sosiaalinen haaste kuin se on jo nyt.

Ihminen yhteisöjen summana

Mark Suster esitti omat ennustuksensa sosiaalisen median tulevaisuudesta. Hän, kuten monet muut, ennakoi, että sosiaalinen graafi eli se, miten olemme kytköksissä toisiimme sähköisessä maailmassa, tulee arkipäiväiseksi työkaluksi. Kuulumme useampiin sosiaalisiin verkostoihin aivan kuten fyysisessäkin maailmassa, ja kannamme näiden ”verkostojen taakkaa” mukanamme paikasta ja ajasta toiseen.

Vaikka Suster oli tiukasti sitä mieltä, että tulevaisuudessa meillä on useita verkkopersoonia, itse uskon, että viimeistään tulevat sukupolvet kasvavat siihen ymmärrykseen, että sähköisessä ympäristössäkin meistä on olemassa vain yksi minä, jolla on useammat kasvot.

Useammat kasvot paljastavat samasta henkilöstä erilaisia puolia. On työminä ja on monenlaisia harrasteminiä. On tämänhetkinen minäni ja on historiallinen minä, mutta historiallinen tietopääoma minusta on vain eräänlainen kasvutarina siitä, miten minusta tuli tämä nykyinen minäni. Fyysisessä maailmassa meillä on mahdollisuus muuttua ja kasvaa ihmisinä. Miksi ei siis myös virtuaalisessa maailmassa? Vaikka itse antamamme ja meistä kerätty tieto kumuloituu tietopääomaksi, jota voi tulevaisuudessa hyödyntää helposti, uskon, että asenteet ja ymmärryksemme tämän tiedon hyödyntämisestä muuttuvat.

Tiliviidakosta monivivahteisiin verkkopersooniin

Olen ehkä sinisilmäinen optimisti, mutta miten voisimme tuomita parinkymmenen vuoden päästä ihmisiä sen perusteella, että nämä ovat hölmössä nuoruudessaan julkaisseet itsestään verkossa biletyskuvia, jos meistä kaikista sellaiset jo löytyvät? Suster nosti esiin mielenkiintoisen termin. Hän sanoi, että nuoret eivät ole digitaalisesti naiiveja. Hän sanoi, että nuoret jo nyt luovat itselleen useita tilejä sosiaalisen median palveluihin erilaisten nimimerkkien avulla, joten he kyllä osaavat huolehtia siitä, että hölmöilyt eivät pääse tulevan työnantajan käsiin.

Näin varmasti onkin, mutta on mielestäni täydellistä naiiviutta luulla, että yksittäiset nimimerkit turvaisivat itse annetut tiedot niin hyvin, ettei se fyysisen maailman ystävä, joka tuntee minun kaikki nimimerkkini, koskaan tule paljastaneeksi niitä virtuaalisessa ympäristössä.

Tulevaisuus näyttäisi paljon paremmalta, jos jonakin päivänä voisimme nähdä digitaalisesti tallennettujen hölmöilyjen taakse. Niiden ihmisten, jotka pääsääntöisesti toimivat sivistyneesti ja itsestään ja muista huolehtien, ei pitäisi joutua miettimään sitä, miten 15-vuotiaan yhden illan hölmöilystä joutuu kärsimään 30 vuoden päästä. Kenenkään ei pitäisi kärsiä siitä, ettei tullut ajoissa avanneeksi itselleen useita ”accounteja” sosiaaliseen mediaan.

Kiellot jäävät menneisyyteen

Sama pätee myös organisaatioihin. Monet yritykset ovat julkaisseet viime aikoina ohjeita nettikäyttäytymiseen. Vielä tänään iso osa työvoimasta tarvitsee ohjeita ja haluaa toimia niin kuin sanotaan, mutta ehkä joskus elämme maailmassa, jossa nettikäyttäytyminen on yhtä sisäänrakennettua kuin sivistynyt käyttäytyminen fyysisessä maailmassa.

Ihmisten joukossa on aina niitä, jotka käyttäytyvät pöljästi. Sosiaalinen media ja netti tarjoavat ainoastaan kanavan välittää nämä pöljäilyt yhdellä napin painalluksella koko maailmalle. Kun kasvatuksen, kokemuksen ja koulutuksen kautta opimme ymmärtämään tämän, yritysten ei enää tarvitsisi naulata seinään teesejä nettikäyttäytymistä varten.

Mielestäni yrityksillä on oikeus puuttua henkilökuntansa verkkokäyttäytymiseen silloin, kun tämä vaikuttaa yrityksen toimintaan. Yritys ryhtyy toimenpiteisiin, jos hillut vapaa-ajallasi työasussa porttikongien pultsariporukoissa. Ihan samalla tavalla silloin, kun sanot julkisesti Facebook-tililläsi olevasi tietyn yrityksen palveluksessa, pidät virtuaalisesti yrityksesi työasua. Totaalinen kielto on eri asia kuin puuttuminen normaaliin, hyvätapaiseen verkkokäyttäytymiseen. Voihan joissakin tapauksissa työntekijän vapaa-ajan verkkokäyttäytyminen jopa palvella yrityksen etuja.

Julkaistu

Sosiaalisen median taustavaikuttajat

Sosiaalinen media personoituu Suomessa muutamaan henkilöön, ja Tuija Aalto on varmasti yksi heistä. Aalto on osaltaan vaikuttamassa suomalaisten median käyttöön ja kokemukseen, sillä YLEsä hänellä on valtaisa vastuu suunnan näyttämisestä.

DCL:ssä Aalto puhuu nettinäkyvyyden rakentamisesta. Enpä ole ajatellutkaan, että aktiivinen verkkoläsnäolon rakentaminen tavoittelee myös umpimähkäisyyden vähentämistä eli eräänlaista turhien ja ei arvokkaiden ideoiden karsintaa. Jos verkossa on viestinyt kattavasti omista kiinnostuksen kohteistaan, ehkä työyhteisö ei lähesty niin innokkaasti sellaisella, joka ei omaan kiinnostuksen alueeseen kuulu. Huh, olisipa siunaus. Vielä kun keksisi, miten se oma työyhteisö saataisiin tutustumaan minuun siellä verkossa.

Somen taustavaikuttajat

Aalto kyselee yleisöltä, missä vaiheessa heidän oma verkkovuorovaikutuksensa tai verkkoläsnäolonsa on. Yleisöstäkin  joku etsii innokkaasti verkkominäänsä, toinen on sen vakiinnuttanut ja kolmas on jo vetäytymässä, mutta mihin laitetaan ne, jotka eivät kokeile, käytä eivätkä siksi luovukaan?

Omasta lähipiiristäni löytyy esimerkkejä osaajista, jotka havahtuvat ensimmäisten joukossa uusiin palveluihin, etsiytyvät yhteisöihin, joissa näitä palveluja muokataan omiin intresseihin paremmin sopiviksi, suomeksi siis ”koodarikööreihin”, mutta kuitenkaan näitä teknisiä wizardeja ei kuitenkaan nähdä massafoorumeilla. Ovatko nämä joitakin välttämättömiä taustavaikuttajia, jotka rakentavat sosiaalisen median pilvenpiirtäjän, mutta eivät asu siellä?

Tällaisia henkilöitä ei voi sanoa välttämättä totaalikieltäytyjiksi, koska yleensä juuri he löytävät nousevista some-trendeistä helmet. Monesti he ovat jopa paremmin kartalla kuin me muut, jotka kulutamme palveluita.

Suomalaisessa sosiaalisen median keskustelussa tällaiset taustavaikuttajat jäävät paitsioon. Sosiaalisen median niin sanotut asiantuntijat ovat paremminkin Facebookin heavy-usereita kuin niitä, jotka näkevät palvelun taakse tai jotka osaavat ratkaista palveluiden välisiä teknisiä ongelmia.

Ilmoittaudun heti seminaariin, jossa joku tällainen tyyppi on äänessä ja estradilla!

Julkaistu

Onko sosiaalisessa mediassa mitään uutta?

Palataan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin kylät muodostuivat kalaisten jokien ja järvien rannoille, helposti puolustettaville rinteille tai merten parhaille kauppapaikoille. Eivätkö kylät silloin muodostaneet tiiviitä yhteisöjä, joissa melkeinpä vain tytöt siirtyivät naimakaupan myötä naapurikylän yhteisöön? Eivätkö silloinkin kylän sepät, suutarit ja satunnaiset kaupustelijat kuulostelleet tarkasti yhteisön tarpeita, ja tuottaneet oikeita tuotteita ja palveluita täsmälliseen tarpeeseen?

Joku rohkea aika ajoin ”lähti maailmalle”, ja jos palasi, toi mukanaan toisesta yhteisöstä imemiään vaikutteita. Tämä ”mielipidevaikuttaja” saattoi ohjata koko kylän uudelle tielle, uuden viljelystavan pariin tai toi mukanaan mausteen, jota yhteisö ei ennen tiennyt edes kaivata.

Ulkona ja heikkona

Sosiaalisen median yhteisöjen voimasta on kohistu viime vuosina hurjasti. Yhteisöjen on nähty muuttavan liiketoimintaa jopa niin, että yritykset, jotka eivät ole mukana sosiaalisessa mediassa, on tuomittu vanhoiksia ja kömpelöiksi tai jollakin muulla tavalla heikoiksi.

Sosiaalinen media ei sinänsä ole muuttanut liiketoimintaa. Menestyvät yritykset ovat kuunnelleet asiakasta aina, koonneet palautetta ja reagoineet kuluttajien tarpeisiin tiedostamattaan tai määrätietoisesti tällaisia tietoja hakien. Olipa sosiaalista mediaa tai ei, aina on myös yrityksiä, jotka sattumalta osuvat oikeaan saumaan ja tuovat markkinoille tuotteen tai palvelun, jota juuri sillä hetkellä kaivataan.

Kylistä maailmalle

Sosiaalisen median tuoma muutos entiseen onkin ehkä siinä, että se muutti kontekstia ja yritysten vaikutuspiiriä. Entinen kyläyhteisö laajeni kertaheitolla maailmanlaajuiseksi tai ainakin tietyn kielialueen kokoiseksi. Kun vielä ennen kauppias kuulosteli korvat höröllä asiakkaiden puheita kylänraitin varrella, tänään asiakkaiden puheista jää teksti-, ääni- tai videojälki verkkoon. Näin yrittäjän ei enää tarvitse herkistää korviaan, riittää kun herkistää tekniset vempeleet skannaamaan verkkokeskusteluja, ja tarttuu heti keskusteluun, kun siitä kilahtaa hälytys sähköpostiin tai lukijaan. Tuskin aiemminkaan jöröjukka kauppiaat ovat kauppaa tehneet. Aina on pitänyt olla ystävällinen, vaihtaa muutama sananen asiakkaan kanssa, muistaa veljenpojan lakkiaiset ja korjata sadannen kerran asiakkaan omasta töpistä aiheutuneet vauriot.

Ja aina on ollut myös niitä ihmisiä, jotka ovat kehuneet toinen toisilleen uutta jugurttimakua, vaihtaneet aktiivisesti mielipiteitään, mikä viljelystapa tulevana kesänä toimii, ja miettineet yhdessä tuumin ratkaisua, miten ruuan saisi paremmin säilymään leudonkin talven yli. Kun se aiemmin tehtiin omien parissa pienellä maantieteellisellä alueella, nyt alue on moninkertainen.

Strateginen valinta

Joko vihdoin olisi aika lakata haukkomasta henkeä sosiaalisen median ihmeen edessä, ja todeta, että se on vain uusi media – ei maailman kahdeksas ihme. Se ei muuta perusliiketoimintaa mitenkään, mutta tarjoaa uuden kontaktipinnan asiakkaisiin. Kyllä kylän oma makkaraa ja maitoa myyvä ruokakauppias pärjää ihan hyvin ilman sosiaalista mediaa, mutta jos haluat asiakkaita kotiyhteisösi ulkopuolelta, voit valjastaa sosiaalisen median käyttöösi.

On ihan tarpeetonta jeesustelua sanoa, että sosiaalista mediaa ei voi käyttää hyväksi tai että sosiaaliseen mediaan ei pidä mennä markkinoimaan omaa osaamistaan. Ei kenenkään kassavirrasta elävän kannata käyttää aikaansa sellaiseen, josta ei ole suoraa tai pienen mutkan kautta lihaksi muuttuvaa epäsuoraa hyötyä liiketoiminnalle. Sosiaalisen median käyttö riippuu yrityksen omista tarpeista, eikä se, että päättää jättäytyä sen ulkopuolelle, tee yrityksestä yhtään sen heikompaa kuin toisesta. Se on vain strateginen päätös keskittyä erilaisiin markkinoihin, ja taktinen päätös keskittyä erilaisiin medioihin – vaikka sitten höristelemään korvia kylänraitin varteen.

Julkaistu

Tutkimukset ja syy tutkia

Seuraavaksi osallistun sessioon, johon minun paperiani ei kelpuutettu, vaikka otsikko on InfoTech. Herää kysymys, miksi näitä tutkimuksia tehdään. 

Kroatialaisessa tutkimuksessa selvitettiin, vaikuttaako valmistuminen online-lehtien lukemiseen. Näyttää vaikuttavan. Onlinelehtiä luetaan enemmän ja ylipäänsä lehtiä luetaan useammin valmistumisen jälkeen. Jännä, että valmistuneet lukevat online-lehtiä aamulla ja opiskelijat enemmän illalla. Näyttää siltä, että vanhemmat opiskelijat lukevat online-lehtiä useammin, mutta toisaalta, valmistuneiden osuus vanhemmissa opiskelijoissa kasvaa, joten voiko tästä päätellä, että ikä vaikuttaa online-lukemiseen vai onko se sittenkin valmistuminen?

Nettitelkkari asiakaspalveluna

Seuraavaksi Joao Pronto kertoi sähköisistä palveluista Altis Hotellien ketjussa. Altis halusi laajentaa toimintaansa ja se asetti paineita tietohallinnolle. Pronton esitys käsittelee kuitenkin e-palveluita, joita Altis halusi tarjota asiakkailleen eli nettitelevisiota, mobiilisovelluksia ja esimerkiksi hotellitelevisiossa näytettäviä palveluita. Mitään selvitystä siitä, mitä asiakkaat nettitelevisiosta tykkäävät, ei ole tehty. Kuitenkin Pronto kertoo, että osa asiakkaista vaihtaa hotellia, jos wi-fiä ei ole tarjolla.

Tästäkin tutkimuksesta on tehty väitöskirja ja sen tekijä on esittäjä itse.

Bloggaajat investoijina

Seuraavaksi Gianpaolo Basile puhuu web2.0:n hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Basile lukee suoraan paperista italialaisella aksentilla, joten esityksestä ei saa oikein mitään irti. Basile tuntuu kertovan, että yritykset voivat sitouttaa rahoittajia tai osakkaita sosiaalisen median ja siellä olevien verkkoyhteisöjen avulla. Samalla näistä yksilöistä voi tulla mielipidejohtajia, jotka ohjaavat myös muut yhteisön jäsenet toimimaan samoin.

Vaikka Basile niin väittää, tämä tutkimus ei täytä aukkoa kirjallisuudessa, koska mitään empiiristä saatika muuta mullistavaa siinä ei tehty.

CRM kasvattaa suosiotaan 

Tämän session paras  on Miroslav Mandicin esitys, koska siinä selostetaan tarkasti, mihin aineistoon johtopäätökset perustuvat. Mandic puhuu asiakassuhteiden hallinnasta markkinoinnin näkökulmasta. Hän teki Customer Relationship Management -termillä haun isoissa akateemisissa julkaisutietokannoissa ja huomasi, että maininnat ovat lisääntyneet viime vuosina.

Suurin osa artikkeleista käsitteli lojaaliutta ja asiakassuhteiden säilyttämistä. Teknologinen ulottuvuus on kuitenkin vahva  kaikissa artikkeleissa, mutta liiketaloudellinen ulottuvuus näkyy vain harvoissa. Vain yhdessä Mandicin löytämässä CRM:n käyttöönottoa käsittelevässä paperissa oli kestävä teoreettinen tausta.

Julkaistu

Katu-uskottavuutta liiketoimintaan

Saimaa Akatemian avaus ja HelmiSummit kokosi tänään sosiaalisesta mediasta kiinnostuneet savolaiset Savonlinnasaliin. Tarjolla oli hyvä kattaus kotimaisia sosiaalisen median osaajia, ja outoa kyllä, myös minä sain kunnian olla mukana.

Päivän puheenjohtaja Tomi Lindblom kertoi SuomiTV:n alkuvaiheista ja sosiaalisen median hyödyntämisestä uudella telkkarikanavalla. SuomiTV on vasta toimintansa alussa, mutta silti se on koonnut ison joukon Facebook-faneja.

Käytännön vinkeillä kassa kilisemään

Ehkä päivän kiinnostavin esitys oli Aleksin Kaiun Ville Lehtovirran tiivis oppimäärä siitä, miten kassakone laitetaan kilisemään sosiaalisen median keinoin. Myös Mikkelin ammattikorkeakoulun LiveSavo-perustajat kuuntelivat Villen oppeja tarkasti.

Warner Music Finlandin Jani Jalosen esimerkkeihin nojannut katsaus musiikin käyttööön sosiaalisen median kampanjoissa ja toisaalta siihen, kuinka sosiaalista mediaa voi hyödyntää musiikkimarkkinoinnissa oli mukava lisä päivän tarjontaan.

Omassa esityksessäni katu-uskottavuus taisi olla kateissa, mutta ei se mitään. Villen kanssa oltiinkin tehty jo etukäteen sen verran yhteistyötä, että tiesin Villen antavan käytännön neuvoja oman esitykseni jälkeen. Siksi pitäydyin tiukasti strategisessa näkökulmassa sosiaaliseen mediaan.

Katu-uskottavaa liiketoimintaa

View more presentations from palooja.

Palaan päivän esityksiin huomenna paremmalla aikaa, mutta täytyy myöntää, että moni huomio melko tutussa asiassa kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, kun sen kuuli asiantuntijan suusta.

Julkaistu

Vertaisten verkosto luo hyvinvointia

Aleksi Neuvonen puhuu ITK’09-esityksessään vertaistuotannosta. Hän on yhdessä Roope Mokan kanssa pohtinut, voidaanko länsimaista hyvinvointia tuottaa myös muutoin kuin perinteisin keinoin. Voidaanko valtio, työ, yksilö ja hyvinvointi yhdistää innovatiivisesti, vaikka lopputulos olisi sama eli yhteinen hyvinvointi?

Kun  kuluttajuus on vahvistunut, myös yksilöllisyys on vahvistunut. Yksilöllisyys ei ole vain hyvä asia, mikä on helppo ymmärtää, jos kulutuksen ja yksilöllisyyden rinnastaa toisiinsa. Kun yhteisöä kohtaa kollektiivinen uhka, niihin ei uskalleta tarttua, koska yksilö kuluttajana joutuu rajoittamaan toimintaansa. Esimerkiksi ilmaston lämpeneminen ei saa meitä muuttamaan toimintaamme. Ei ainakaan heti.

Vertaisvastuun kulttuuri

Pystyvätkö ihmiset ottamaan vertaisvastuuta ja nousemaan yksilöä kohtaavien ongelmien ja ristiriitojen  yläpuolelle? Neuvonen uskoo, että pystyy.

Vertaisvastuu ei ole ylhäältä johdettua vertaishallintoa. Vastuunotto lähtee joka tapauksessa yksilöstä, mutta useista yksilöistä kasvaa enemmän kuin osiensa summa. Neuvonen kertoo esimerkin My Farm -järjestöstä, jossa yksi asukas kasvattaa porkkanoita ja toinen persiljaa. Järjestö kerää kaikkien tuotannosta osan ja jakaa lajikkeita tasapuolisesti kaikille niin, ettei yhdellä ole pelkkiä porkkanoita talven varalle. Yksilö tekee siis sitä, mitä parhaiten osaa. Olipa se sitten vaikkapa porkkananviljelyä.

Mutta onko tämä vain yksi esimerkki sosialismin noususta?

We can -yhteiskunta

David Milliband puhui Politics for the Facebook Generation -työssään ajallisesta kehityksestä. 50-70 -luvulla tarpeet korostuivat muodostaen hyvinvointivaltion. 80-90 -luvulla halu-kulttuuri teki meistä kulutusyhteiskunnan. 2000-luvulla me näytämme tarpeiden ja halujen sijaan omaa pystymistämme. Minä pystyn ja niin muodostuu osaamisyhteiskunta.

Milliband ennakoi 2010-luvulla minä ehkä muuttuu meiksi ja syntyy vertaisyhteiskunta.

Vertaistuotanto, jonka kautta vertaisyhteiskuntaa luodaan, näyttäytyy meille usein sosiaalisen median kautta. Sosiaalisessa mediassa nousee esiin keskustelun teemoja, joihin kaikkien on helppo yhtyä. Syntyy sosiaalisia yhteisöjä – vertaistukiryhmiä – jossa toinen auttaa toista.

Työkalut sivistykseen

Neuvonen antaa kuulijoilleen ajattelemisen aihetta. Mitten vertaistuotannosta tehdään osa perusyleissivistystä? Hyvä kysymys. Todella hyvä kysymys.

ITK09:ssäkin nostetaan esiin monta uutta ja yhtä monta uudelleen lämmitettyä työkalua, mutta päästäänkö työkalupakilla todella luomaan sivistystä? Sivistyksellä on kehänsä, mutta vertaistuotannolla voitaisiin vaikuttaa niihin kaikkiin.

Erityisesti omien tekojen reflektointi ja vastuullisuuden rakentaminen sivistyksen ulkokehällä on mielenkiintoinen seikka. Perusosaaminen, välineiden käyttö ja oppimisvalmiudet antavat meille kykyjä elää yhteisössä, ja yhteisössähän me rakennamme identiteettiämme.

Ehkä ITK09:ssä ja muissa seminaareissa on hyvä antaa meille niitä työkaluja, mutta työkalujen käytön opettelemme, kun olemme läsnä yhteisöissä. Vaikka tuntisi työkalut, mutta ei pysty omaksumaan niiden käytön toimintamalleja yhteisöissä, työkalut ovat hyödyttömiä. Lisääntyykö sivistys, jos tuntee pelit ja vehkeet, muttei niiden yhteisösti sovittua käyttöä?

—

On virkistävää kuunnella Neuvosta, joka nostaa sosiaalisessa mediassa tutun yksilö versus yhteisö -keskustelun korkeammalle tasolle.  Esimerkit värittävät hänen esitystään, mutta ovat vain esimerkkejä perimmäisestä ajatuksesta. Vertaisyhteiskunta on mahdollista toteuttaa, mutta keinot ovat vielä pimennossa. Muutamia keinoja on jo keksitty, mutta Neuvonen ei sano, riittävätkö ne. Tuskin.