Tutkimukset ja syy tutkia

Seuraavaksi osallistun sessioon, johon minun paperiani ei kelpuutettu, vaikka otsikko on InfoTech. Herää kysymys, miksi näitä tutkimuksia tehdään. 

Kroatialaisessa tutkimuksessa selvitettiin, vaikuttaako valmistuminen online-lehtien lukemiseen. Näyttää vaikuttavan. Onlinelehtiä luetaan enemmän ja ylipäänsä lehtiä luetaan useammin valmistumisen jälkeen. Jännä, että valmistuneet lukevat online-lehtiä aamulla ja opiskelijat enemmän illalla. Näyttää siltä, että vanhemmat opiskelijat lukevat online-lehtiä useammin, mutta toisaalta, valmistuneiden osuus vanhemmissa opiskelijoissa kasvaa, joten voiko tästä päätellä, että ikä vaikuttaa online-lukemiseen vai onko se sittenkin valmistuminen?

Nettitelkkari asiakaspalveluna

Seuraavaksi Joao Pronto kertoi sähköisistä palveluista Altis Hotellien ketjussa. Altis halusi laajentaa toimintaansa ja se asetti paineita tietohallinnolle. Pronton esitys käsittelee kuitenkin e-palveluita, joita Altis halusi tarjota asiakkailleen eli nettitelevisiota, mobiilisovelluksia ja esimerkiksi hotellitelevisiossa näytettäviä palveluita. Mitään selvitystä siitä, mitä asiakkaat nettitelevisiosta tykkäävät, ei ole tehty. Kuitenkin Pronto kertoo, että osa asiakkaista vaihtaa hotellia, jos wi-fiä ei ole tarjolla.

Tästäkin tutkimuksesta on tehty väitöskirja ja sen tekijä on esittäjä itse.

Bloggaajat investoijina

Seuraavaksi Gianpaolo Basile puhuu web2.0:n hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Basile lukee suoraan paperista italialaisella aksentilla, joten esityksestä ei saa oikein mitään irti. Basile tuntuu kertovan, että yritykset voivat sitouttaa rahoittajia tai osakkaita sosiaalisen median ja siellä olevien verkkoyhteisöjen avulla. Samalla näistä yksilöistä voi tulla mielipidejohtajia, jotka ohjaavat myös muut yhteisön jäsenet toimimaan samoin.

Vaikka Basile niin väittää, tämä tutkimus ei täytä aukkoa kirjallisuudessa, koska mitään empiiristä saatika muuta mullistavaa siinä ei tehty.

CRM kasvattaa suosiotaan 

Tämän session paras  on Miroslav Mandicin esitys, koska siinä selostetaan tarkasti, mihin aineistoon johtopäätökset perustuvat. Mandic puhuu asiakassuhteiden hallinnasta markkinoinnin näkökulmasta. Hän teki Customer Relationship Management -termillä haun isoissa akateemisissa julkaisutietokannoissa ja huomasi, että maininnat ovat lisääntyneet viime vuosina.

Suurin osa artikkeleista käsitteli lojaaliutta ja asiakassuhteiden säilyttämistä. Teknologinen ulottuvuus on kuitenkin vahva  kaikissa artikkeleissa, mutta liiketaloudellinen ulottuvuus näkyy vain harvoissa. Vain yhdessä Mandicin löytämässä CRM:n käyttöönottoa käsittelevässä paperissa oli kestävä teoreettinen tausta.

Katu-uskottavuutta liiketoimintaan

Saimaa Akatemian avaus ja HelmiSummit kokosi tänään sosiaalisesta mediasta kiinnostuneet savolaiset Savonlinnasaliin. Tarjolla oli hyvä kattaus kotimaisia sosiaalisen median osaajia, ja outoa kyllä, myös minä sain kunnian olla mukana.

Päivän puheenjohtaja Tomi Lindblom kertoi SuomiTV:n alkuvaiheista ja sosiaalisen median hyödyntämisestä uudella telkkarikanavalla. SuomiTV on vasta toimintansa alussa, mutta silti se on koonnut ison joukon Facebook-faneja.

Käytännön vinkeillä kassa kilisemään

Ehkä päivän kiinnostavin esitys oli Aleksin Kaiun Ville Lehtovirran tiivis oppimäärä siitä, miten kassakone laitetaan kilisemään sosiaalisen median keinoin. Myös Mikkelin ammattikorkeakoulun LiveSavo-perustajat kuuntelivat Villen oppeja tarkasti.

Warner Music Finlandin Jani Jalosen esimerkkeihin nojannut katsaus musiikin käyttööön sosiaalisen median kampanjoissa ja toisaalta siihen, kuinka sosiaalista mediaa voi hyödyntää musiikkimarkkinoinnissa oli mukava lisä päivän tarjontaan.

Omassa esityksessäni katu-uskottavuus taisi olla kateissa, mutta ei se mitään. Villen kanssa oltiinkin tehty jo etukäteen sen verran yhteistyötä, että tiesin Villen antavan käytännön neuvoja oman esitykseni jälkeen. Siksi pitäydyin tiukasti strategisessa näkökulmassa sosiaaliseen mediaan.

Palaan päivän esityksiin huomenna paremmalla aikaa, mutta täytyy myöntää, että moni huomio melko tutussa asiassa kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, kun sen kuuli asiantuntijan suusta.

Etätyö ja liiketoiminta -webinar Second Lifessa

Tiistaina esiinnyin ensimmäistä kertaa ”oikeassa” webinaarissa, joka tosin jaettiin Second lifessa. Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus on järjestänyt jo kaksi webinaaria etätyön teemoissa ja tällä kertaa oli vuorossa etätyöympäristöt.

Etätyö on minulle teknisesti vieras aihe, mutta sisällöllisesti etätyö on tuttu juttu. Meillä etätyöskentely toimii hienosti hankkeissa. Työt jaetaan ja niiden etenemistä seurataan ActiveCollabin avulla, enkä voisi olla enempää ko. työkalusta tyytyväinen.

Pientä säätämistä

Telmus Noel eli Moilasen Teemu kävi kuuntelemassa ensimmäiset tahdit esityksestäni ja tallensi pari pätkää etätyöluennostani. Homma toimi pikkuisen takellellen, koska en itse vaihtanut kalvoja. Olisin voinut vaihtaa, mutta ympäristö oli rakennettu niin, että olisin joutunut kääntämään virtuaalisen selkäni yleisölle joka kalvonvaihdon yhteydessä.

Erityisesti kalvonvaihdon haaste näkyy tässä ensimmäisessä pätkässä, jossa kertailen esitykseni sisältöä. Taistelin myös ääniongelman kanssa, mutta en usko, että ongelma olisi johtunut minun säädöistäni. Teemukin taisi nostaa volyymiä, koska tässä toisessa pätkässä ääni kuuluu paremmin.

Kätevimmin kalvo vaihtuu ja ääni kuuluu, kun katselee itse kalvosulkeiset SlideSharesta 🙂

Liian suuret saappaat

Huhu kertoo, että webinaarissa piti alunperin esiintyä Linus Torvalds, mutta hän perui viime hetkellä, ja järjestäjä etsi epätoivoisesti korvaavaa esiintyjää. Linuksen saappaat olivat minulle aivan liian suuret. Ilkka olisi täyttänyt ne paremmin, mutta Ilkka on tällä hetkellä luennoimassa luentotallennuksista ja nautiskelemassa Echo360-tarjoilusta Muglan yliopistossa Turkissa.

eProfiler esillä Tekesin seminaarissa

Joku varmaan arvostaisi sitä, ettei tarvitse olla työmatkalla enempää kuin kerran viikossa, mutta minulle tästä kerran viikossa reissuamisestakin tulee univelkaa. Viime viikolla Hämeenlinnassa ja nyt matkalla Helsinkiin. Ryppyjäkin on ilmestynyt niin, että äiti viime viikonloppuna tuli tuputtelemaan silmänympärysvoidetta naamaani.

Tekes optimisti aikatauluissaan

Tämä on nyt kuitenkin viimeinen reissu tähän vauhtiin. Olen menossa Tekesin järjestämään puolen päivän verkostoitumistapahtumaan Designmuseoon. Ohjelma on niin tiivis, että se takuuvarmasti venyy ainakin puoli tuntia. Mitä muuta voi odottaa, jos paikalla on viitisentoista hanketta ja kaikilta on pyydetty esitys. Aikaa esityksille on korkeintaan 40 minuuttia eli vajaat kolme minuuttia per esitys tai kahteen ryhmään jaettuna kuusi minuuttia per esitys. Ei hyvältä vaikuta.

Kokemukseni mukaan Tekesin seminaarit ovat olleet ihan antoisia, mutta olen ollut mukana vain lääke- ja biopuolen seminaareissa. Kuitenkin joka kerta niinkin kokenut seminaarijärjestäjä kuin Tekes henkilöstöineen onnistuu laatimaan ihan liian optimistisen ohjelman. Joko aikataulu venyy suhteettomasti tai sitten tärkein asia, keskustelu, jää käymättä.

Olen valmistautunut pitämään eTourismProfiler-esityksen pechakucha – tai miten se nyt kirjoitettiinkaan – tyyliin ja käymään pyydetyt kuusi kalvoa läpi kolmessa minuutissa. Pechakucha tarkoittaa esittämisen tapaa, jossa yhteen kalvoon käytetään parikymmentä sekuntia ja kalvoilla on vain vähän tekstiä. Minun kalvoillani on liikaa tekstiä ja siksi käytän pariin niistä hiukan enemmän aikaa.

Suunnittelin, että kerron eProfilerista kaikkein tarkimmin toimenpiteet, sillä tavoitteet jokainen voi lukea hakemuksesta ja tuloksia on melkein turha spekuloida tässä vaiheessa. Toiminnan naisena minua kiinnostaa eniten se, mitä eProfilerissa tehdään ja siihen olen itsekin voinut eniten vaikuttaa. Jos kerran lähettivät minut yksin edustamaan hanketta, annan itselleni luvan korostaa niitä asioita, mitä itse pidän tärkeinä.

eProfiler ja matkailu

Minua ohjeistettiin valitsemaan kolme sanaa, joita kertaan esitykseni aikana ja joiden toivon painuvan kuulijoiden mieliin. eTourismProfiler on liian pitkä ja vaikea, mutta ajattelin sanoa sen kertaalleen esitykseni alussa ja sen jälkeen puhun tuttavallisemmin eProfilerista. eProfiler-sana kertoo jo kaksi hankkeen tärkeintä asiaa: sen, että liikutaan sähköisessä ympäristössä ja sen, että hankkeen tavoitteena on profiloida joitakuita.

Me profiloimme internet-sivujen käyttäjiä. Käyttäjä on kuitenkin liian yleismaailmallinen sana muistettavaksi vielä esitykseni jälkeen. Ehkä olisi parempi ohjata kuulijoiden mielenkiinto polkuihin, joita pitkin nämä käyttäjät kulkevat internet-sivuilla. Polku taas ei kuulosta erityisen tieteelliseltä termiltä ja siihen varmasti löytyisi parempikin termi – ei vain ole tullut vielä vastaan.

Ostokäyttäytyminen taas johtaa siinä mielessä harhaan, ettei kaikilla hankkeessa mukana olevilla organisaatioilla edes ole verkkokauppamahdollisuutta sivuillaan. Siksi ei voi puhua asiakkaistakaan paitsi jos otetaan sellainen kanta, ettei asiakas välttämättä ole ostaja. Kai sen nyt ainakin potentiaalinen ostaja pitäisi olla! Ovatko kaikki netinkäyttäjät sitten potentiaalisia ostajia? Ovat ja eivät ole. Osa harhailee päämäärättömästi netissä vailla intressiä ostaa sieltä mitään tai edes tutustua erityisesti mihinkään. Osa harhailee, mutta on ainakin kiinnostunut siitä, mihin harhailee. Osa jopa tulee ostotarkoituksessa suoraan palveluntarjoajan sivuille. Ota siitä sitten selvää, mikä näitä kaikkia yhdistää. Verkkoyhteys tai yhteys samaan verkkoon, jossa myös yritykset esittelevät tarjontaansa, mutta riittääkö se?

eProfiler ja mitä muuta yrittäisin taltioida kuulijoiden tajuntaan? Polku, käyttäjä (kuulostaa ihan joltakin kiellettyjen aineiden kurimuksessa elävältä), ostopäätös, ostokäyttäytyminen, käyttäytyminen, verkko, verkosto… MATKAILU. Sitähän minä en vielä ole edes miettinyt.

Ilman muuta pitää painottaa matkailualaa. Sillähän eProfilerissa liikutaan. Hölmö minä. Kaikki vapaa-ajan ohjelmasta rahoitetut hankkeet eivät liity matkailuun ainakaan niin tiiviisti koko matkailun kenttään kuin eProfiler. Vaikka suurin osa eProfilerin partnereista on alueellisia matkailuorganisaatioita, mukaan mahtuu myös majoitusta ja aktiviteetteja tarjoava yritys.

Asia selvä: eProfiler ja matkailu ja muuta ei sitten kolmeen minuuttiin tarvitakaan.

Oppiminen sulaa kuin voi

DCL-konferenssin puheenjohtaja Leena Vainio Suomen eOppimiskeskuksesta päättää konferenssin. Blended learning – sulautuvaa oppimista työssä ja oppilaitoksissa on hänen puheenvuoronsa aihe. Blended learnin -termi on alunperin Bonkin termi. Aiemmin se tarkoitti kontaktiopetuksen ja verkko-opetuksen yhdistämistä. Nyt ajatellaan, että yhdistetään opetustekniikoita ja metodeita tai pedagogisia ratkaisuja. Vainio ihmettelee, miksi pitäisi käyttää uusia monimutkaisia käsitteitä, kun voisi puhua monimuotoisesta opetuksesta sulautuvan opetuksen sijaan.

Sulautuvan oppimisen menetelmien tulisi Vainion mukaan edistää oppimisyhteisöjen rakentumista ja tuottaa tilanteita, joissa omaa oppimista voi seurata ja arvioida. Myös asiantuntijoiden kohtaaminen on tärkeä tekijä.

Satunnaiselle sopivaa visuaalisesti

Satunnaiselle käyttäjälle sulautuvuus näyttäytyy siten, että ympäristö ja sovellukset ovat helposti opittavissa. Satunnainen käyttäjä pysyy pois verkostosta tai ympäristöstä, jos sen käyttö on monimutkaista. Tämä on Vainion mukaan ongelma erityisesti oppimisympäristöissä. Jatkuva käyttäjä saa sulautuvan oppimisen kautta tehokkuutta tehtäväänsä ja samalla kohtaa myös asiantuntijoita verkostossaan.

Yksi keino päästä käsiksi sulautuvaan oppimiseen, on tuottaa visuaalista ja yksilöityä materiaalia. Vainion mukaan tässä konferenssissa visualisointi on nostanut päätään ihan uudella tavalla. Esitykset ovat olleet visuaalisesti häikäiseviä ja niihin on selvästi panostettu. Olen samaa mieltä. Vain harvassa esityksessä on käytetty perinteistä esittämisen formaattia.

Yksilö versus yhteisö

Väsähtänyt yleisö herää keskustelemaan, kumpaa pitäisi painottaa tämänhetkisessä opetuksessa: yhteisöllisyyttä vai yksilöllisyyttä. Kommentit menevät ihan ristiin. Jos yksilön oletetaan hankkivan uniikkia osaamista ja valtaistuvan yksilönä, mikä on hänen roolinsa yhteisössä? IBM:n kaveri muistuttaa, että ainakin heillä yksilön pitää näyttää osaamisensa yhteisölle ennen kuin hänet otetaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Olisiko tässä vähän samaa tematiikkaa kuin Wengerin ja kumppaneiden CoPissa? Kun Wenger puhui yhteisön yhteisestä identiteetistä, onko nykyään identiteetti rinnasteinen osaamiselle? Osaaminen ehkä rakentaa identiteettiä. Jos se osaaminen rakentaa yksilön identiteettiä, kahlitseeko osaaminen tai osaamattomuus yksilöä niin, että yhteisö voi hänet hylätä? Jos yhteisön yhden jäsenen osaaminen kasvaa, eikö yhteisön kumulatiivinenkin osaaminen kasva? Miten käy silloin yhteisön jaetulle ja jäsentensä tunnustamalle identiteetille? Hylkääkö yhteisö sen jäsenen, jonka osaaminen kasvaa, vai sen, joka ei voi enää hyväksyä muuttunutta yhteisön identiteettiä?

Menin nyt solmuun ajatukseni kanssa. On vähän hankalaa mietiskellä asioita täällä blogissa ja seurata intensiivisesti luentoa. Toisaalta luento on onnistunut ainakin minun osaltani tavoitteessaan pakottaa meitä ajattelemaan asioita.

Oma osaaminen piilossa

Vainio kertoo ammattikorkeakouluissa tehdystä tutkimuksesta, jossa pohdittiin, toteutuuko sulautuvan oppimisen idea käytännössä. Esimerkiksi oppimisen reflektointi puuttuu lähes kokonaan. Toinen puutteellinen asia on se, miten osaaminen tuodaan esille. Opiskelijoita ei kannusteta julkistamaan osaamistaan. Yllätin itseni mietiskelemästä tammikuun High technology marketing -kurssiani Kuopiossa. Se lienee viimeinen tilaisuus vähään aikaan kokeilla esimerkiksi wikin hyödyntämistä opetuksessa. Taidan antaa opiskelijoille mahdollisuuden kirjoittaa portfolionsa wikisivuksi, mutta pakko pitää myös paperiversion mahdollisuus.

Tilaisuus loppuu hauskaan YouTube-videoon kirjan lukemisesta. Pitää etsiä se ja linkittää tänne.

Virtuaalitanssia SL:ssä

SL-avatar Darleez DeCuir kertoo Metaversal Arts -ryhmän kokemuksista Second Life -busineksesta. Vaikka näemme naisen luurit päässä, hän pitää esityksensä ensisijaisesti SL:ssä. Esityskalvotkin vaihtuvat ensin virtuaalimaailmassa ja vasta myöhemmin meillä täällä. Näen nyt ekaa kertaa, miten avatar vaihtaa kalvoa SL:ssä.

Metaversal Artsilla on kauppa, jossa myydään kaikkea kivaa kuten soittimia ja tapahtumia (musiikkia, tanssi yms). Tavoitteena on houkutella erilaisilla tapahtumilla kävijöitä. Tapahtumien markkinoinnissa käytetään SecondLifen omia lehtiä, televisiota ja viidakkorumpua. Toisaalta YouTube on melkein parempi mainoskanava, koska siellä on enemmän kävijöitä. Lisäksi Metaversal Arts on tehnyt yhteistyötä muiden brändien kanssa ja ollut mukana esimerkiksi hyväntekeväisyyshuutokaupoissa.

Jäi kovin hajanainen kuva esityksestä, mutta ihan kivoja huonekalujahan nuo olivat rakentaneet Second Life –kauppaansa. Hauska oli katsoa, miten virtuaaliukkelit tanssia hetkuttelivat! Telmuksellekin olisi pitänyt löytyä pari. Pitäiskö mennäkin Ilkan kanssa tanssahtelemaan tuonne? Ei mene jalat sekaisin, kun hetkuttelee valmiin animaation mukaan.

Voiko nettiin luottaa?

Tietoturva sosiaalisessa verkostossa ja virtuaalisissa maailmoissa puhuttaa monia ja siitä esitystään pitää Petteri Järvinen. Tietoturvan tavoitteena on CIA = confidentiality, integrity, availability (tiedon luottamuksellisuus, eheys, saatavuus). Näistä ehkä helpoin on tiedon luottamuksellisuus, johon pyritään esimerkiksi erilaisten salausjärjestelmien kautta.

Vaikka kaikki kolme saavutettaisiin, meillä on silti vastassa todentamisen ongelma: Miten voimme olla varmoja, että henkilö on todellisuudessa se, joksi hän sähköisessä ympäristössä esittäytyy? Tietosuoja-asia liittyy siihen, että 20-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla 40-vuotias ja 40-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntui olla 20-vuotias ja varsinkin, kun maailma on muuttunut. Nettihistoriasta voi joskus tosin tulla jopa meriitti, jolloin se, ettei verkosta löydy henkilön nettihistoriaa, kuulostaakin epäilyttävämmältä kuin nuoruuden törttöilyvideot Youtubessa.

Hakukoneet rekrytoinnissa

Työnantaja ei  rekrytoidessaan saa googlata hakijoita. Yleisön kommentissa kerrotaan, että maailmalla on jopa yrityksiä, joita voi palkata selvittämään toisten tietoja netistä. Järvinen toteaa, että ihan varmasti kaikki silti käyttävät nettiä juuri näin, vaikka se on periaatteessa kiellettyä.

Julkinen salaisuus ennen lanseerausta

Melkein poikkeuksetta yritykset julkistavat tai vuotavat tietoja julkisuuteen uusista tuotteista jo ennen niiden lanseerausta. Canon yrittää olla poikkeus tähän valtavirtaan ja säilyttää mallinsa salassa ennen virallista julkaisua.

Henkilötietolaki suojelee yksilöä. Järvinen sanoo, ettei esimerkiksi esityksiin kannata kirjoittaa sähköpostiosoitetta, koska hakurobotit löytävät ne pdf-julkaisuista. Pitää muistaa tämä.

Saatavuus voi olla tietoturvaongelma, jos esimerkiksi Linden Lab vetää joskus töpselin seinästä ja sanoo, että menkää muualle leikkimään virtuaalimaailmaa. Eli olemme riippuvaisia näistä sosiaalisen median ja tietotekniikan palveluista.

Turvallisuus on usein myös tekosyy kieltää jotain. Poliiseiltakin estettiin pääsy YouTubeen ”tietoturvasyistä” (9/2008).

Wikipediassa viisaus tiivistyy

Järvisen mukaan yhteisö on joukko ihmisiä, jossa viisaus tiivistyy, mutta niin tekee myös tyhmyys. Wikipedia on esimerkki yhteisöllisestä viisaudesta, mutta toisaalta myös ääri-ilmiöiden kannattajat löytävät toisensa ja saavat vahvistusta ajatuksilleen.

Järvisen sanoista aloin miettiä, ettei yhteisöllisyys sinänsä ei ole ratkaisu mihinkään, vaan ratkaisu moneen kysymykseen on se, mitä yhteisö tekee. Toisin sanoen, ei yhteisö vaan yhteisön tuotos on tärkeää.

Järvinen jatkaa, ettei yhteisön jäsenillä välttämättä ole samoja päämääriä eikä yhteisöllisyys aina lisää luottamusta. Esimerkiksi WinCapitassa luotiin illuusio luottamuksesta, vaikka koko ajan osa porukasta tietoisesti veti muita nenästä.

Internetissä meidän pitää vain sokeasti luottaa palveluun. Meillä ei ole ajallista perspektiiviä ja pitkäaikaista kokemusta nettipalveluista. Luottamus perustuu usein sosiaaliseen suositteluun, josta on kirjoitettu artikkeli. Voidaanko esimerkiksi keinomaailmoihin koskaan luottaa? eBayssäkin voi luoda monia tunnuksia ja tehtailla suosituksia itselleen.

Yhteisö luottamuksen mittarina

Joskus nettiin voi luottaa enemmän kuin reaalimaailmaan. Esimerkiksi Facebook-tietoon, että henkilö ei ole naimisissa voi luottaa paremmin kuin siihen, onko samalla ihmisellä reaalimaailmassa sormus illan viimeisellä hitaalla vai ei. Ainakin pitkällä tähtäimellä sosiaalinen yhteisö varmasti korjaa Facebook-tiedon oikeaksi.

Netti- ja virtuaalimaailmat eivät koskaan ole täysin erillisiä reaalimaailmasta, sillä Ruususen nettiherjaajatkin saivat sakot reaalimaailmassa. Silmiinkään ei ole uskominen, koska virtuaaliavattaret voivat näyttää, miltä haluavat.

Toisaalta esimerkiksi Facebookiin liittyy riski siitä, mitä ystäväverkko kertoo henkilöstä. Jos toimittajalla on ystäviä yhdestä puolueesta, voiko hän enää kirjoittaa puolueettomasti politiikasta? Tai kannattaako kertoa esimerkiksi varkaille, että olet kolme kuukautta maailmanympärysmatkalla.

Hyvä huomio on se, että aina joku luottaa niihinkin, joita itse pidämme idiootteina…

T. Arina: Esittämisen tyyli

Teemu Arina esittelee Tarina-blogissaan hyväksi havaitsemiaan keinoja tehdä tylsästäkin aiheesta mielenkiintoinen esitys. En ole ollut koskaan todistamassa Arinan esityksiä, mutta vähän itsekehuisesta blogi-merkinnän alusta huolimatta näissä ideoissa voi olla jotain perääkin.

Arina kehottaa luopumaan esimerkiksi kaikista ylimääräisistä merkinnöistä kalvoissa. Ei siis yrityksen nimeä, dian numeroa, ei mitään, joka veisi huomion itse sisällöltä. Nämä tällaiset voi laittaa omaan kalvoon esityksen alkuun tai loppuun.

Arinan mukaan kalvojen on tarkoitus tukea esitystä, ja tukemiseen voi käyttää esimerkiksi metaforia tai kuvia, mutta ei missään nimessä ranskalaisin viivoin merkittyjä listauksia. Hän ei kiellä animointeja, mutta painottaa, että niidenkin tulisi olla yhdenmukaisia itse asian kanssa.

Mielenkiintoisinta antia Teemu Arinan Tarinassa on Garr Reynoldsin esitys esittämisestä. Kuten Arina sanoo: ”… excellent presentation by Garr Reynolds worth every minute of your time.”

Innosta puhkuen luentoja

Viikonloppu meni viimeisiä luentomatskuja puurtaessa. Tänään aamuvarhainen herätys huonosti nukutun yön jälkeen ei paljon hymyä kirvoittanut. Aamulla tein hätäpäissäni muutamia slideja lisää luentoja, jos vaikka materiaali loppuisi kesken. Niitä ei onneksi tarvittu.

Kaahasin Toyota-vanhuksellani yliopiston pihaan ja kirmaisin seminaarisaliin. Eihän tämä kannettavan rakkine tietenkään toiminut! Ei muuta kuin hips ja hops yläkerran työhuoneelle, kaikki tarpeellinen tikulle, munaravia alas ja uusi yritys. Onneksi kaikki toimi ainakin suurin piirtein.

Elokuussa Hollannissa tein sen virheen, että kaikki esityksessä tarvitsemani muistiinpanot olivat koneella. Akku loppui ja kesken esityksen iski kaamea paniikki. Nyt otin kaikista muistiinpanoistani printit. Oli tosi helppo puhua ihan muistiinpanojen vierestäkin, kun tiesi, että ne olivat tukena, jos tarve niin vaatii.

Kurssilla oli viisi vaihtaria – kaksi Italiasta, kaksi Puolasta ja yksi Unkarista. Olisiko olllut 15 opiskelijaa yhteensä eli ihan kiva porukka. Mistähän johtuu, että suomalaiset tytöt eivät saa sanaakaan sanottua kursseilla? Englannin kielen taidosta se ei ainakaan riipu, sillä ihan hyvinhän nuo puhuivat, kun pyysin esittelemään itsensä. Minä kai siellä eniten sönkkäsin, mutta toivottavasti olin myös eniten äänessä.

Mohrin kuvaukseen vahingollisten teknojen uhka

Ekat kaksi tuntia meni hyvin ja kielikin sujui. Monta hyvää kommenttia tuli. Yksi opiskelija oli joutunut hakkeroinnin uhriksi ja halusi lisäillä Mohrin korkean teknologian markkinoinnin kuvaukseen myös vahingollisten teknologioiden tuoman uhan. Okei, ihan hyvä pointti, mutta menee aika yksityiskohtaiselle tasolle, sillä muuten Mohrin kuvio on melkoisen geneeristä höpinää. Se on kuitenkin siitä hyvä, että siinä on tarkasteltu teknologiaa markkinoinnin näkökulmasta ja yritetty ryhmitellä erityispiirteitä erilaisten teemojen alle. Italialaiset sisäistivät korkean teknologian erityispiirteet tosi hyvin, vaikka Italia ei ehkä aivan kaikkein teknologisin maa olekaan.

Lisätilaa keskustelulle

Pitää ensi vuonna jättää vielä enemmän tilaa keskustelulle ja ryhmä- tai parityöskentelylle. Kiva nähdä, kun opiskelijat miettivät jotain erityispiirteitä ja varsinkin ne hetket, kun he oivaltavat jotain ihan itse, ovat minulle näin opettajana tosi tärkeitä. Kaikkein parasta olisi, jos saisi opiskelijat itse tekemään havaintoja ympäristöstään ja ajattelemaan asioita korkean teknologian näkökulmasta. Ei tähänkään asiaan ole yhtä oikeaa vastausta eikä korkean teknologian markkinointiin löydy taika-avaimia, vaan vallitsevaa tilannetta pitäisi oppia analysoimaan tiettyjen reunaehtojen mukaan.

On aika haastavaa saada opiskelijoita näkemään teknologiamarkkinat uusin silmin, jos ainoa syy tulla kurssille on  saada tutkintovaatimukset täyteen. Ainakin neljä viidestätoista kertoi syyksi kurssille tuloon pelkät opintopisteet. Voihan se olla kakaramaista rehvasteluakin, mutta ei tuntunut erityisen kivalta. Onneksi mukana oli myös niitä, jotka haastoivat minut heti alussa antamaan parastani. Joukossa oli graduntekijöitä ja gradua aloittelevia, jotka halusivat aidosti tutustua korkean teknologian markkinoinnin problematiikkaan.

Ensi vuonna pitää muistaa jakaa kuusi oppituntia kolmeen, sillä minä en jaksa skarpata kolmea tuntia putkeen. En ainakaan englanniksi. Huomasin ihan selvästi, että myös opiskelijat väsyivät ja kun kaikki ovat väsyneitä, mitään ei tapahdu. Ihan turha edes jatkaa, ja niinpä lopetin luennon vähän aikaisemmin kuin suunnittelin.

Opetus alkaa sujua

Miten minun opetukseni sitten sujui? Pääsääntöisesti ihan hyvin. Erityisesti aloitus meni melko lailla putkeen. Reippaasti, iloisesti ja hyvin artikuloiden;) Itse asiassa olin yllättynyt, miten hyvin onnistuin kokoamaan itseni Hollannin pieleen menneen esityksen jälkeen. En hermoillut lainkaan – ehkä sitten viimeisen tunnin aikana tahtoi unohtua sanoja ja asioita, mitä aioin kertoa.

Olen huomannut, että tarvitsen vajaat 20 kalvoa kolmen tunnin luennolle. Yritän jatkuvasti herättää keskustelua ja onneksi muutamat opiskelijat tarttuivat tänään syöttiin. Toisaalta yritän välttää kiusaamasta niitä, jotka ehkä eniten jännittävät englanniksi puhumista, mutta tänään varmasti kaikki olivat ainakin kerran äänessä.

Pitää hankkia jostakin sellainen Ilkan kehuma härveli, jolla voi vaihtaa slidea ilman, että täytyy käydä koneen luona. Silloin voisin vähän vielä rauhoittaa liikehdintää.

Minulla on tapana puhua aika hitaasti luennoilla. Lieneekö se peruja isoilla massakursseilla ja isoissa luentosaleissa puhumisesta, jolloin on tärkeää, että antaa ääniaalloille aikaa tavoittaa myös takimmainen penkkirivi. Ainakin nyt tuntuu siltä, ettei se osittain tietoinen rauhallisuus ole pahasta. Ainoa haittapuoli on se, että luennot alkavat ehkä tuntua loppua kohden tylsiltä. Joku voi myös ajatella, etten oikein tiedä mistä puhun, kun pysähdyn välillä miettimään. Pitää hommata vaikkapa vesilasi niin voi teeskennellä kostuttavansa kurkkua;)

Muutenkin pitää ottaa vesipullo mukaan. Tämänaamuisessa kiireessä vedet ja pullot jäivät kotiin, eivätkä vaihtarit antaneet minulle aikaa tauoillakaan käydä juomassa. Yksi jopa kyseli tauolla, mistä voisi saada osa-aikaista työtä Suomen visiittinsä ajaksi! Työvoimatoimisto voisi harkita englanninkielisten sivujen tekemistä…

Vielä pitäisi hioa luentotekniikkaa johdonmukaisemmaksi. Ehkä se auttaisi, jos saisi joskus tehtyä luennot hyvissä ajoin, jolloin ne ehtisivät vähän unohtua, eikä sitten kertoisi asioita monta slidea liian aikaisin. Nyt jouduin monta kertaa toteamaan, että tästähän me jo puhuttiin. Toki pienen ryhmän kanssa keskustelu muokkaa luennon kulkua. Joku voi nostaa esiin sellaisen asian, johon opettaja aikoo palata myöhemmin, mutta käsitteleekin asian jo aiemmin, kun se tulee opiskelijan suusta.

Ainakin Jyväskylän konferenssia varten pitää hioa esitystä vähän jouhevammaksi. Siellä aika on tosi rajattu – 20 minuuttia esitykselle ja keskustelulle yhteensä. Silloin ei auta kehäpäätellä tai hyppiä asioiden yli vaan kaiken pitää mennä tietyn kaavan mukaan.

Ihan hyvä mieli jäi. Englannin kanssa ei kannattaisi hermoilla. En millään muistanut, mikä on huutokauppa englanniksi, mutta onneksi muut muistivat. Sehän on auction. Eipä silti, kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan del.icio.usista, joten tämä antitekno naikkonen piti sitten lyhyen johdatuksen myös sosiaalisen median maailmaan. Ilkka olisi minusta ylpeä!