Aleksi Neuvonen puhuu ITK’09-esityksessään vertaistuotannosta. Hän on yhdessä Roope Mokan kanssa pohtinut, voidaanko länsimaista hyvinvointia tuottaa myös muutoin kuin perinteisin keinoin. Voidaanko valtio, työ, yksilö ja hyvinvointi yhdistää innovatiivisesti, vaikka lopputulos olisi sama eli yhteinen hyvinvointi?
Kun kuluttajuus on vahvistunut, myös yksilöllisyys on vahvistunut. Yksilöllisyys ei ole vain hyvä asia, mikä on helppo ymmärtää, jos kulutuksen ja yksilöllisyyden rinnastaa toisiinsa. Kun yhteisöä kohtaa kollektiivinen uhka, niihin ei uskalleta tarttua, koska yksilö kuluttajana joutuu rajoittamaan toimintaansa. Esimerkiksi ilmaston lämpeneminen ei saa meitä muuttamaan toimintaamme. Ei ainakaan heti.
Vertaisvastuun kulttuuri
Pystyvätkö ihmiset ottamaan vertaisvastuuta ja nousemaan yksilöä kohtaavien ongelmien ja ristiriitojen yläpuolelle? Neuvonen uskoo, että pystyy.
Vertaisvastuu ei ole ylhäältä johdettua vertaishallintoa. Vastuunotto lähtee joka tapauksessa yksilöstä, mutta useista yksilöistä kasvaa enemmän kuin osiensa summa. Neuvonen kertoo esimerkin My Farm -järjestöstä, jossa yksi asukas kasvattaa porkkanoita ja toinen persiljaa. Järjestö kerää kaikkien tuotannosta osan ja jakaa lajikkeita tasapuolisesti kaikille niin, ettei yhdellä ole pelkkiä porkkanoita talven varalle. Yksilö tekee siis sitä, mitä parhaiten osaa. Olipa se sitten vaikkapa porkkananviljelyä.
Mutta onko tämä vain yksi esimerkki sosialismin noususta?
We can -yhteiskunta
David Milliband puhui Politics for the Facebook Generation -työssään ajallisesta kehityksestä. 50-70 -luvulla tarpeet korostuivat muodostaen hyvinvointivaltion. 80-90 -luvulla halu-kulttuuri teki meistä kulutusyhteiskunnan. 2000-luvulla me näytämme tarpeiden ja halujen sijaan omaa pystymistämme. Minä pystyn ja niin muodostuu osaamisyhteiskunta.
Milliband ennakoi 2010-luvulla minä ehkä muuttuu meiksi ja syntyy vertaisyhteiskunta.
Vertaistuotanto, jonka kautta vertaisyhteiskuntaa luodaan, näyttäytyy meille usein sosiaalisen median kautta. Sosiaalisessa mediassa nousee esiin keskustelun teemoja, joihin kaikkien on helppo yhtyä. Syntyy sosiaalisia yhteisöjä – vertaistukiryhmiä – jossa toinen auttaa toista.
Työkalut sivistykseen
Neuvonen antaa kuulijoilleen ajattelemisen aihetta. Mitten vertaistuotannosta tehdään osa perusyleissivistystä? Hyvä kysymys. Todella hyvä kysymys.
ITK09:ssäkin nostetaan esiin monta uutta ja yhtä monta uudelleen lämmitettyä työkalua, mutta päästäänkö työkalupakilla todella luomaan sivistystä? Sivistyksellä on kehänsä, mutta vertaistuotannolla voitaisiin vaikuttaa niihin kaikkiin.
Erityisesti omien tekojen reflektointi ja vastuullisuuden rakentaminen sivistyksen ulkokehällä on mielenkiintoinen seikka. Perusosaaminen, välineiden käyttö ja oppimisvalmiudet antavat meille kykyjä elää yhteisössä, ja yhteisössähän me rakennamme identiteettiämme.
Ehkä ITK09:ssä ja muissa seminaareissa on hyvä antaa meille niitä työkaluja, mutta työkalujen käytön opettelemme, kun olemme läsnä yhteisöissä. Vaikka tuntisi työkalut, mutta ei pysty omaksumaan niiden käytön toimintamalleja yhteisöissä, työkalut ovat hyödyttömiä. Lisääntyykö sivistys, jos tuntee pelit ja vehkeet, muttei niiden yhteisösti sovittua käyttöä?
—
On virkistävää kuunnella Neuvosta, joka nostaa sosiaalisessa mediassa tutun yksilö versus yhteisö -keskustelun korkeammalle tasolle. Esimerkit värittävät hänen esitystään, mutta ovat vain esimerkkejä perimmäisestä ajatuksesta. Vertaisyhteiskunta on mahdollista toteuttaa, mutta keinot ovat vielä pimennossa. Muutamia keinoja on jo keksitty, mutta Neuvonen ei sano, riittävätkö ne. Tuskin.