Tekesin vapaa-ajan ohjelman vuosiseminaari alkaa jouluisesti. Toimitusjohtaja Ilkka Länkinen ProSanta Oy:stä uskoo joulupukkiin, ja on ollut sitä itsekin – auktorisoituna. Tähän mennessä auktorisoituja joulupukkeja on kuutisenkymmentä ja jouluisia tarinoita kerrotaan 14 kielellä. Länkinen osti vaimonsa kanssa SantaPark Oy:n 2009.
Toiminta jakaantuu kolmeen kohteeseen. Joulukassa, joulun satumaassa, asiakkaat ovat osa jouluista näytelmää, jossa juonta kuljettavat kippuranokkaiset tontut. Joulupukin kesämökkiin pääsee tutustumaan jo lyhyen laivavisiitin aikana Espoossa. Tuttuun Santaparkiin on tehty ympärivuotinen jää- ja lumimaailma, jossa esitetään matkatarinaa Lapista.
Länkinen kehuu kotimaista tarinatietopankkia, josta voi ammentaa matkailutuotteita. Pikkuisen esitys sortuu liioitteluun, mutta ajatus on varmaan ihan hyvä. Yksilölllisyyttä ja tarinallisuutta kaipaavat ihmiset ttulevat näkemään ja kokemaan matkallaan jotain sellaista, jota ei kotimaasta saa.
Sinänsä yksilöllisyys ja tarinat ovat mielenkiintoisia teemoja myös oman tutkimukseni kannalta. Yhteisöllisessä mediassa tarinat vievät viestiä eteenpäin, olipa se yrittäjän sanomaa tai aiheestaan innostuneen asiakkaan.
Henkilökuntapula uhkaa
ProSantan tulevaisuuden näkymät ovat toimitusjohtaja Länkisen mukaan hyvät. Paineita tuleekin lähinnä siitä, miten asiakasvirta saadaan palveltua, kun osaavia ja kielitaitoisia työntekijöitä ei välttämättä ole saatavilla.
Länkinen tuntuu uskovan lujasti koulutukseen. Joulupukeilta ja tontuilta on löydyttävä matkailuosaamista, ja siksi kuka tahansa ei kelpaa tonttuilemaan.
Lisäapua kaivataan myös kansainvälistymiseen, sillä tavoitteena on viedä suomalaista joulupukkia entistä enemmän kansainväliselle kentälle.
Yleisöstä joku kysyy yrityksen hiilijalanjälkeä. Länkinen ei ehdi vastata, kun yleisöstä joku jo huutelee kysymystään uudelleen. Hiilijalanjälkeä pyritään pienentämään joulupukin franchising-toiminnalla ja perustamalla ulkomaille joulupukin etäkonttoreita.
Sama kyselijä kritisoi, mitä aitoa elämystä Santapark tarjoaa. Kyselijän nimi menee ohi, mutta mies käyttäytyy aivan liian aggressiivisesti tällaiseen tilaisuuteen. Joku toinenkin matkailuyrittäjä tarttuu aitousasiaan. Hänen pyörittämässään villin lännen ohjelmapalveluyrityksessä on kuulema aidot revolveritkin. Saakohan asiakas siellä aidon luodinreiän hattuunsa, jos nousee hevosen selkään?
Seminaari saa mielenkiintoisia piirteitä, kun kiistellään, mikä elämys on aito ja mikä epäaito. Voiko mikään järjestetty ohjelmapalvelu tarjota aitoa elämystä? Toisaalta voiko kenenkään kokemuksen aitoutta kiistää?
Vaikka esityksessä on rutkasti elävöittämistä, Santaparkin tulevaisuus tuntuu olevan toimivissa käsissä. Haasteet on tunnistettu ja niihin ollaan tarttumassa osaamisen kautta.