Tutkimusessee

Löysin eilen illalla melko hyviä ohjeita tutkimusesseen kirjoittamiseen netistä. Viime vuonna HTM-kurssi oli vielä suomeksi, koska yhtään vaihtaria ei ilmoittautunut mukaan. Nyt vaihtareita on ainakin viisi eri puolilta Eurooppaa. Siksi myös viimevuotiset ohjeet piti kääntää englanniksi.

Kurssilla laaditaan portfolio opiskelijan valitsemasta aiheesta, jonka kuitenkin pitäisi liittyä korkean teknologian markkinointiin. Portfolio syntyy tutkimusesseen eri versioista, palautteesta, sen vastineista ja kaikesta omaa ajattelua täydentävästä kirjallisesta materiaalista, kuten miellekartoista ja lehtileikkeistä.

Tutkimusessee osoittautui vuosi sitten hyväksi työskentelytavaksi. Kritiikkiä tuli kuitenkin siitä, ettei kurssilla käyty korkean teknologian markkinoinnin peruskäsitteitä läpi ennen esseetyöskentelyä. Lupasin korjata asian tänä vuonna ja nyt olen sitten kädet kyynärpäitä myöten kakussa lupaukseni kanssa.

Kahden tarkastelutason kurssi

Mietiskelin eilen, että jäsentäisin kurssin sisällön periaatteessa kahteen tarkastelutasoon. Maanantain luennolla keskitytään korkean teknologian määrittelyyn, toimialojen erityispiirteisiin ja markkinointistrategioihin tai toimialan aiheuttamiin erityisiin haasteisiin markkinoinnissa. Perjantaina jatketaan yksittäisen toimijan näkökulmasta. Mitähän se voisi pitää sisällään? Pitää tänään lyödä linjaus lukkoon.

Maanantaille on pakko lisätä vielä alustava ohjeistus työskentelyyn. Ajattelin pyytää kaikkia miettimään portfolionsa aiheen perjantaiksi. Viimevuotisesta opin sen,  että työskentelyn alkua on syytä seurata. Muuten jotkut ryhmät voivat harhautua väärille poluille jo alussa, ja minä saan tietää asiasta vasta, kun ryhmä tulee puolustamaan töitään tenttikuulusteluun.

Muuta asiaa maanantaille ovat tietenkin kurssin tavoitteet ja arviointikriteerit. Omasta mielestäni kerroin tavoitteet ja kriteerit tosi täsmällisesti jo viime vuonna, mutta niitä ei kai voi liikaa selventää.

Mutta nyt täytyy rientää KTM-tutkintorakenteen suunnittelupalaveriin. Haastavaa ja mielenkiintoista, mutta välillä turhauttaa, koska teen sitä työtä täysin ilmaiseksi. Ai, mutta niinhän minä opetan HTM-kurssiakin… Olenko hoitanut hommani huonosti?