Tutoriaalista vielä vähäsen

Minusta alkaa tuntua siltä, että muuttaminen on ikuisuusprojekti. Olen koko kevään kuljetellut tavaroitani Kuopiosta Savonlinnaan ja pari kertaa on muutettu tavaraa Savonlinnaan tai Utajärvelle oikein kertarysäyksellä. Sitä voisi hölmömpi kuvitella, ettei pikkuruiseen yksiöön paljon tavaraa edes mahdu. Väärin! Täydellisen virheellinen luulo. Romua on valtavasti eikä sen pakkaaminen, kuskaaminen ja purkaminen tunnu päättyvän ikinä.

Viime viikolla olin markkinoinnin tutoriaalissa ja kirjoittelin muistiinpanoja tänne blogiin sitä mukaa, kun päivän ohjelma eteni. Vain kerran akku loppui kesken kaiken ja Annen esityksen muistiinpanot piti kirjoittaa paperille. Toisen kerran paperimuistiinpanoja syntyi omasta esityksestäni. Lupasin Annelle ja itselleni kirjoittaa nämäkin mietelmät tänne blogiin, mutta nyt on vierähtänyt jo viikko, eikä mitään ole tapahtunut.

Syy on kokonaan muutossa. Tutoriaalin jälkeen perjantaina lähdimme Ilkan kanssa Kuopioon, jotta olisimme hyvissä ajoin lauantaina muuttopuuhissa. Otin kuitenkin muistiinpanot mukaan, josko ehtisin jossakin välissä blogata ne tänne. Missäs ne raapustelut nyt ovatkaan? Ei mitään hajua.

Koko tutoriaalin tärkein anti lojuu muuttolaatikossa joko täällä Savonlinnassa tai Utajärvellä, todennäköisimmin Utajärvellä. Olen varmaankin pahoittanut Annen mielen, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa huomioitani. Olen siitä kovasti pahoillani ja lupaan kirjoittaa ne puhtaaksi, heti kun vain löydän töherrykseni jostakin.

Viime syksynä, kun aloittelin bloggaamista, harmittelin, etten ollut aikaisemmin älynnyt hyödyntää blogeja ajatusteni selvittämisessä. Muistan, kun mietiskelin, miten helppo olisi palata esimerkiksi Helsingin tutoriaalin mietteisiin, jos muistiinpanot olisivat blogissa. Nyt kun voisin korjata aiemman mokani, töppään hukkaamalla materiaalin. En tunne Annen tutkimusta niin hyvin, että voisin muistella hänen esitystään, mutta yritän nyt kuitenkin muistella jotain omasta esityksestäni ja saamistani kommenteista.

Suuri osa kommenteista liittyi jälleen kerran käyttämääni käsitteistöön. Uusi huomionaihe oli kuitenkin triple helix -teoria. Esimerkisi toinen kommentaattorini Anne-Mari Järvelin (TaY) huomautti, että työni muistuttaa paikoin innovaatiopolitiikkaa eikä poliittinen kannanotto tietenkään voi olla väitöskirjatekstiä. Anne-Mari kehotti luopumaan triple helixistä kokonaan ja pureutumaan täsmällisemmin paikallisen tason toimintaan. Hän ehdotti, että tutkisin alueellista innovaatiojärjestelmää tai -ympäristöä Kuopion seudulla. Innovaatioympäristön käsitehän oli minulla aiemmin tosi hallitseva. Sen kautta yritin lähestyä yliopiston tutkimuksen kaupallistamista nimenomaan Kuopion yliopistossa.

Luulin olevani fiksu, kun yritin hakea tutkimukselleni korkeampaa käsittelytasoa kansallisen tason triple helix -keskustelusta. Rami Olkkonen (TSE) jopa kehotti siirtämään koko triple helixiä käsittelevän tekstini “säästökansioon”.

Kommenteissa voi olla perääkin. Triple helix kiinnostaa minua kovasti ilmiönä ja tein ehkä turhan suoran johtopäätöksen, että tutkimani yhteisö on esimerkki triple helixistä pienoiskoossa. Kai alueellinen innovaatioympäristökin toimii triple helixin kaltaisesti. Innovaatioympäristössä yhteiskunta tai valtio korvautuu paikallishallinnolla ja paikallisella yhteiskunnan osasella, ja yritykset ovat paikallisia toisin kuin ehkä kansallisen tason triple helixissä. Ehken kuitenkaan deletoi triple helix -pohdintaani, mutta kirjoitan jatkossa auki asiaa innovaatioympäristöstä triple helix -keskustelun ja KnoPro-hankkeen välimaastoon.

Anne-Mari Järvelin huomautti myös käyttämästäni yhteisön käsitteestä. Hänen mukaansa KnoPro-hankkeeseen osallistuvat henkilöt ovat vain oman yhteisönsä, oman organisaationsa, jäseniä eivätkä muodosta KnoPron ympärille toista yhteisöä. Tästä olen kyllä vähän eri mieltä. CoPeissa yhteisö rakentuu nimenomaan yhteisen toiminnan ympärille. Yhteisön jäsenet kehittävät toimintaansa ja kehittyvät samalla itse yksilöinä ja yhteisönä. Minusta toiminta, tekeminen ja kehittyminen ovat niitä asioita, jotka määrittävät CoPeja eikä organisaatiorajoihin perustuva yhteisö ole missään nimessä samanlainen toimijayhteisö.

Ainoa asia, miksi olen miettinyt, onko KnoProssa sittenkään syntynyt Wengerin ja muiden tutkimaa CoPia on se, ettei yhteisö ole syntynyt luonnollisesti. Jäsenet on kutsuttu mukaan hankkeeseen. Toiset jäsenistä ovat aktiivisia, toiset passiivisia sivustaseuraajia ja ehkä kommentoijia. Toisia on houkuteltu lähemmäs aktiivista ydintä, mutta he eivät ole sinne päässeet tai halunneet. Näin KnoProstakin voi tunnistaa CoPin ydinryhmän ja sen ympärille muodostuvan reunayhteisön. Mikähän lienee oikea suomennos näille reunusalueille?

CoP ei ollut suinkaan ainoa keskustelua aiheuttanut käsite. Törmään poikkeuksetta aina käsitekaaokseen, kun työtäni esittelen. Olen täälläkin kirjoitellut siitä, että ehkä minun pitäisi antaa tutkimalleni ilmiölle sallivampi nimi. Kaupallistaminen kuulostaa akateemisesti ikävältä rahan perässä juoksemiselta. Keksin mielestäni kuvaavamman termin, kun aloinkin puhua tutkimustulosten konseptoinnista. Näin esimerkiksi tulosten pukeminen yleishyödylliseen muotoon sisältyisi käsitteeseen.

Tutoriaalissa monet paikalla olleet tohtorit pohtivat käsitteistöäni. Kommentaattorini Mai Anttila ehdotti tuotteistamisen käsitettä. Tuotteistaminen on hänen mukaansa palvelumarkkinoinnista nouseva termi. Näinhän se on. Eivät fyysisten tuotteiden parissa pakertavat ihmiset puhu erikseen tuotteistamisesta. He puhuvat kaupallistamisesta ja lanseeraamisesta. Anttila kehotti myös miettimään, onko kyseessä innovointi, kaupallistaminen vai lanseeraus. Lanseerauksesta ei minusta voi mitenkään puhua. Esimerkiksi Sami Saarenketo (LTY) kannusti minua miettimään, tuoko farmaseuttinen ala erityispiirteitä tutkimukseeni. Tuohan se. Kehityskaaret tutkimuksesta tuotteiksi ovat moninkertaiset ns. tavallisiin tuotteisiin verrattuna. Siksi ainakaan lanseeraus ei kuulu minun tutkimukseeni, vaikka joistakin KnoPro-hankkeen labroista on maailmalle jo pullahtanut muutamia tuotteita. Nämäkin ovat kaikki tuotteistettuja palveluita.

En keksi, mikä olisi oikea termi. Toisaalta tutkimuksen kaupallistamisesta on puhuttu yleisellä tasolla jo vuosia. Se kuulostaa hyvältä, ytimekkäältä ja suoraviivaiselta, mutta onko se kaupallistamista, kun vuosikymmenten farmaseuttinen tutkimus puetaan yrityksille tarjottaviksi asiantuntijalausunnoiksi? Pitäisikö minun sittenkin jakaa koko ketju kahteen vaiheeseen? Ensin tutkimustuloksia alettaisiin konseptoimaan, paketoimaan järkevään muotoon, joka ei välttämättä olisi fyysinen tuote. Seuraavaksi tätä konseptia tai pakettia alettaisiin kaupallistamaan eli alettaisiin suunnitella markkinointia ja lanseerausta. Sehän voisi olla järkevää. Omasta työstäni nousisi esimerkkejä, jotka ovat näiden kehityskaarien eri vaiheissa. En haluaisi käyttää prosessisanaa, mutta kehityskaari voisi olla hyvä termi lääkekehityskontekstiin. Kaarikin kyllä päättyy joskus tai sitten siitä tulee ympyrä. Hmm…

Jos näitä kommentteja tulkitsisi rivien välistä, voisin väittää, että monessa puheenvuorossa oikeastaan kehotettiin lähestymään ilmiötä ja sen tutkimukseen käytettyä teoriaa kontekstin kautta. Anne-Marin alueellinen innovaatioympäristö olisi silloin eräänlainen metatason tarkastelu, laaja konteksti, jota lääkekehityksen konteksti määrittää. Jos Kuopion innovaatioympäristö on alue ja rajat, lääkekehitys on alueen väri, jos kuvaisi piirustustermeillä. Samoin koko käytetty terminologia nousisi KnoPro-aineistosta. He itse puhuvat kaupallistamisesta kokonaistavoitteena ja ehkä tuotteistamisesta sen osana. Tosin nyt ei tule mieleen yhtään tuotteistamisilmaisua, mutta monessa yhteydessä on käytetty paketointisanaa. Konseptointi on ehkä minun heille syöttämä sana, mutta pitää sekin vielä tarkistaa.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet minua pätevämmät näkevät tutkimuksessani kiinnostavia piirteitä erityisesti kontekstin kautta, ei niinkään yleisessä kaupallistamisilmiössä. Pitää miettiä tätä oikein tosissaan ja syksyllä on oltava alustava tekele valmis.

Ugh, olen puhunut.

Tutoriaaliturinaa

Tutoriaalista on nyt toivuttu. Paluumatka sujui nukkuessa. Nukuin Villassa tosi huonosti ja heräilin vähän väliä. Siksi silmät punoittivat esityksessä ihan kuin olisin sittenkin haahuillut Tampereen yössä, vaikka oikeasti yritin nukkua hotellilla.

Menomatkalla myöhästyin kahdestakin junasta. Ensin Kyrönsalmen silta oli pystyssä ja juna ehti lähteä ennen kuin me saavuimme lopulta asemalle. Sitten ajettiin junan kanssa kilpaa Parikkalan suuntaan, ja olisin ehkä ehtinyt siihen Punkaharjulla, mutta neuvoin Ilkkaa kääntymään vasta toisesta Punkaharjun taajaman risteyksestä, vaikka olisi pitänyt valita se ensimmäinen. Siksi Ilkka joutui ajamaan minut Parikkalaan asti. Juna lähti Savonlinnasta 5.30, joten Ilkalla olisi ehkä ollut jotain parempaakin nukkumiseen liittyvää tekemistä kuin ajaa autolla ylinopeutta.

Parikkalassa nousin Helsingin junaan, johon tietenkin tuli jokin tekninen vika ja siksi myöhästyin Tampereen junasta. Onneksi seuraava Tampereen juna tuli aika pian, mutta se oli sitten niin paljon hitaampi kuin alkuperäinen Pendolino, että meinasin väkisin myöhästyä tutoriaalin aloituksesta. Ehdin kuitenkin hätäisesti vetää pari lusikallista ruokaa massuun ennen tutoriaalin kick-offia.

Sitten istuinkin päivän tutoriaalissa silmät ristissä. En ollut saanut junassa unta, vaikka sitä kovasti yritin, enkä saanut unta vielä hotellillakaan iltapäivällä. Tampereella oli tosi lämmintä ja alkoi tuntua siltä, että kylmä olut voisi maistua aika hyvälle. Siksi lähdettiin kuopiolais-lappeenrantalaisdelegaatiolla satamaan jo hyvissä ajoin ennen tutoriaaliristeilyä.

Risteily alkoi vähän ikävästi. Odottelimme ihan rauhallisesti satamassa laivan lähtöä, kun joku manselaistäti tuli kiukkuamaan meille puunkaadosta ja kuinka laiskoja me olemme. “Me” viittaa tässä porukkaan, josta karkeasti sanottuna puolet oli kauppatieteiden tohtoreita ja toinen puoli tohtoriopiskelijoita. Olenhan minä eräänlainen “metsätilan perillinen”, mutta tuskinpa se näkyi päällepäin niin, että tämä räyhähenkirouva olisi saanut mitään aihetta sanomisiinsa. Tilanne alkoi siitä, että me täytimme aika hyvin kävelytien siinä odotellessamme eikä tämä kyseinen rouvashenkilö osannut pyytää kuuluvasti, voisimmeko väistää häntä. Me väistimme Heidin kanssa, mutta monet eivät kuulleet ensimmäistä pyyntöä. Täti oli ihan raivona.

Risteilyllä meitä viihdytti joku vanhoihin nuttuihin pukeutunut live-bändi. Musiikki oli ihan kivaa ja leppoista, mutta äänentoisto oli ihan liian kovalla. Onneksi pääsimme Heidin kanssa Main ja Teuvon pöytään alakertaan pois kamalasta metakasta. Ruoka oli ihan hyvää. Ei maailman parasta, mutta syömäkelpoista.

Mai viihdytti meitä tarinoillaan. Aivan loistava äly ja yleissivistys ja upea ulosanti. Hän kertoili persoonalliseen tyyliinsä Amerikan presidentinvaaleista, pääministerin vaimoehdokkaista ja inhovaatioyliopistosta. Sai nauraa hohottaa ja ihmetellä, miten joku voi olla niin hyvin perillä monesta asiasta. Mai sanoi minulle, ettei kannata jo edellisenä iltana hätäillä omaa esitystään. Hän kyllä lyttäisi minut seuraavana aamuna.

Risteilyn jälkeen lähdettiin yhdelle Ilvekseen. Minä, Teuvo ja lappeenrantalainen Miia lähdimme hotellille, mutta muut jatkoivat matkaansa Onnelaan. Olisi ollut kiva mennä, mutta nukutti niin kamalasti, ettei minusta olisi ollut aamuesiintyjäksi, jos olisin lähtenyt mukaan.

Toinen tutoriaalipäivä oli sitten huomattavasti vaisumpi. Ihmiset olivat kuka krapulassa, kuka muuten vaan väsynyt. Kommentit olivat aika väsyneitä, mutta jokainen yritti parhaansa. Ainakin tamperelaisjärjestäjät jatkoivat hyviä esityksiään.

Tutoriaalin jälkeen kipaistiin Heidin kanssa etelän junaan ja minäkin selvisin aikataulussa Savonlinnaan asti. Ehdin opastaa brittimatkailijoita junassa Savonlinnan nähtävyyksistä ja hotelleista ihan kuin olisin oikea turistiopas. Brittimies ihmettelikin, miten hyvin minä tunnen Savonlinnan, vaikka en siellä edes asu. Virallisesti taidan muuttaa tänne ensi viikolla…

Kaupallistaminen toisin silmin

Lehtimäen Tuula jatkaa kaupallistamisasiasta. Hänen mukaansa kirjallisuudesta puuttuu tutkimus kaupallistamistoimien ja kontekstitekijöiden suhteesta. Hänkään ei ymmärrä kaupallistamista viisivaiheiseksi atomikelloprosessiksi. Jännä juttu, että Tuula on päätynyt tilannetekijätarkastelussaan samoihin kysymyksiin kuin minä eli kuka kaupallistaa ja mitä ja milloin kaupallistetaan. Minulla on näiden lisäksi vielä miten kaupallistetaan ja kenelle kaupallistetaan. Ehkä ero johtuu siitä, että Tuula tarkastelee tutkimuksessaan laitetoimittajien ja teknologiatoimittajien kaupallistamista. Minulla tiede ja tutkimus näyttelevät suurempaa osaa, jolloin voi olla epäselvää kuka kaupallistettavan konseptin asiakas on ja millaisen muodon kohde saa.

Heikki Karjaluoto kehuu Tuulan aihetta ja tutkimusasetelmaa, koska on ollut itse tekemässä projektihakemusta. Hän ehdottaa, että Tuula lisäisi tapausten määrää. Nyt niitä on kaksi eikä niiden avulla saa vielä vastauksia kaupallistamiskysymyksiin useista eri konteksteista. Tutkimusongelmiin hän kaipaisi enemmän how-tyyppisiä kysymyksiä, mutta niitä Tuulalla jo on muissa papereissa. Kymmenen sivun pituusvaatimus osoittautui tässäkin tutoriaalipaperissa vaikeaksi.

Tuula on jo julkaissut asiasta hyvissä lehdissä juttuja, joten myös artikkeliväitöskirja olisi Heikin mukaan mahdollinen. Heikki toivoo lisää kotimaista case-tutkimusta, jotka olisivat jenkkityylistä propositioita esittävää tutkimusta. Maailmalla näkee papereita, joihin viitekehystä on rakennettu monta vuotta ennen kuin mennään tekemään case-tutkimusta.

Rami kyselee tutkimustuloksista. Syntyykö tutkimuksesta tyypittelyjä vai prosessimalleja? Tuulan mukaan tyypittelyjä, kategorisointia. Rami allekirjoittaa Heikin esittämät kommentit, mutta jatkaa vielä käsitevaihteluista. Miten situational ja contextual factors eroavat? Ensimmäiset hänen mukaansa ovat yllättäviä ja odottamattomia, mutta kontekstuaaliset ovat jo ennakoitavissa olemassaolevissa rakenteissa. Tuula kuitenkin haluaa välttää sen, ettei kontekstitekijöillä saisi taklattua myös saman yrityksen sisäisiä muutoksia, jotka vaikuttavat kaupallistamiseen. Rami kuitenkin sanoo, että myös yrityksen sisäiset ja yllättävätkin tekijät ovat usein odotettavissa, jos rakennetta tarkastellaan analyyttisesti. Tämä pitää muistaa omassa työssä.

Tuulan tavoite on yleistää tuloksensa myös muihin samantyyppisiin yrityksiin. Rami kehottaa miettimään Heikin ehdotusta lisätä tapauksia ja miettimään propositioita.

Anne-Mari Järvelin ihmettelee, miksi tuotekehitys erotettaisiin kaupallistamisesta omaksi prosessikseen, mutta Tuula ei ymmärrä asiaa näin. Hän vain esitti yhden kaupallistamisprosessivaihtoehdon kirjallisuuskatsauksessaan, muttei itse näe kaupallistamista näin yksinkertaiseksi.

Anne-Marin kommentin jälkeen aloin miettiä, miten paljon Tuulan paperi oikeastaan muistuttaa omaa ensimmäistä tutkimussuunnitelmaani, jossa mietittiin kaupallistamista vielä prosessimallina. Minulla oli omassa työssäni Jollyn malli, kuten Tuulallakin, ja sitten vielä esimerkiksi Anne-Marin ehdottamat stage-gate -mallit. Ihmeellistä, kuinka oululaisten tutkijoiden työskentely on kulkenut vuodessa samaan suuntaan kuin omani sillä erotuksella, että minä olen painanut prosessimallien kohdalla delete-nappulaa. Olisiko sittenkin pitänyt jättää ne omaan työhön?

Rami sanoo vielä metodologioista, että kvalitutkimuksella voidaan saada joustavasti monitahoisempaa tietoa, mutta syvällisyys ei sinänsä ole vain laadullisen tutkimuksen ominaisuus. Pitää muistaa kirjoittaa omaan työhön, ettei laadullisen tutkimuksen perusteluksi riitä syvällisemmän ymmärryksen saavuttaminen. Voihan tosiaan saavuttaa hyvinkin syvällistä tietoa, jos käyttää edistyneitä kvantitatiivisia menetelmiä.

Lisätietoja projektista www.ceit.fi.

Esitys ohi

Oma esitys meni kuten meni. Siitä myöhemmin lisää. Käsitteethän ne aina puhuttavat. Kaupallistaminen, konseptointi, tuotteistaminen, paketointi,….

Toinen päivä rauhallisesti käyntiin

Onnelan öisten tahtien jälkeen porukka on hitaasti lipunut kohti Tampereen yliopistoa. Vaikka Onnela jäi minulta väliin, uni painaa silmiä. Oma esitykseni on toisena ja vähän paha paikka on esittää heti Pöntiskosken Erikin jälkeen. Hän on kokenut ja rauhallinen esiintyjä, jolla on vakuuttava ote tutkimuksensa teoreettiseen taustaan.

Erik kertoo rauhalliseen tahtiin StratMarkista irrottamaansa markkinointihenkisyyden tutkimuksestaan. Hän haluaa kontribuoida markkinaorientaatiotutkimusta kulttuurin näkökulmasta. Erik on lähdössä Japaniin kahdeksi kuukaudeksi tutkijavaihtoon ja aikoo istua 21 neliön yksiössään kirjoittamassa teoreettista viitekehystään. Tähän mennessä hän on tutustunut markkinaorientaatiokirjallisuuteen ja tunnistanut sieltä neljä tekijää. Mittausasiat, kannattavuusyhteyden, asiakasinformaation luonteen ja roolin sekä markkinaorientaation johtamisnäkemykset. Hänen oma kiinnostuksensa liittyy markkinaorientaation johtamiseen.

Markkinointihenkisyys tarkoittaa Erikin tutkimuksessa sitä, miten organisaation jäsenet sisäistävät organisaation tavoitteet ja kääntävät ne arkipäivän käytänteiksi. Tutkimusote on abduktiivinen ja lähestymistapa kulttuurintutkimuksellinen.

Tuula Mittilä (TSE) aloittaa kommentoinnin palauttamalla kuulijoiden mieliin eilispäiväisen aktivointi-termikeskustelun. Hänen mukaansa on haastavaa, jos ohjaaja on antanut termin, jolle opiskelijan pitää keksiä tutkimuksensa kautta sisältö. Markkinointihenkisyys on tällainen termi, jonka sisältöä ei ole aiemmin määritelty.

Myös psykologinen näkökulma ja leadership puhuttavat. Erikin mukaan hän on jo käyttänyt psykologista näkökulmaa, mutta tällä hetkellä luopunut siitä ja pyrkinyt fokusoitumaan muualle. Leadership voisi kuitenkin olla miettimisen arvoinen asia selventämään markkinahenkisyyden ja markkinaorientaation käsitteitä.

Sami Saarenketo on samoilla linjoilla Tuulan kanssa ja kyseenalaistaa uuden käsitteen käytön. Toisaalta hän ymmärtää projektin ja Tekesin tarpeen projektin rahoittajana. Sami tykkää erityisesti siitä, että Erikillä on itsellään draivi ja palo tutkia tätä asiaa. Hän ehdottaa oppimisorientaatiota tai yrittäjyysorientaatiota vaihtoehtoisiksi lähestymistavoiksi tai laajennukseksi, koska orientaatioissa on päällekkäisyyttä. Mitä markkinointihenkisyys tuo nyt sellaista, mitä markkinaorientaatio ja muut käsitteet eivät pysty selittämään, Sami kysyy.

Joku sanoo, että markkinaorientaatio on käyttäytymistä ja toimenpiteitä. Edellytys on se, että ollaan kiinnostuneita markkinoista ja asiakkaista. Rami ehdotti, että Erik valikoisi menestyneitä yrityksiä ja sen jälkeen tutustuisi, millainen kulttuuri, markkinointihenkisyys näissä vallitsee.

Tuula Mittilä jatkaa aineiston vakioinnista. Jos menestys olisi ainoa vakio, miten laajaksi aineisto paisuisi? Jo nyt Erikillä on haastatteluaineistoa monesta maasta ja monenlaisista yrityksistä.

Erikin työ ei sinänsä kosketa omaani, joten en puutu siihen enempää.

Olemattoman tuotteen brändäys?

Heidi Neuvonen on aloittanut tutkimuksensa käytännön huomiosta, ettei korkean teknologian markkinoilla välttämättä ole edes tuotetta, mutta silti pitää brändätä. Hän pyrkii kuvaamaan nykyistä korkean teknologian brändäystilannetta yritysten näkökulmasta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä kvanttitutkimuksen keinoin. Neuvonen pyytää johtajia arvioimaan tilannetta lomakkeen asteikolla.

Koska brändäys on strateginen päätös, Neuvonen tutkii myös strategiaa osana markkinoinnin johtamista. Erityisesti hän keskittyy, miten korkean teknologian markkinoinnin haasteet ja brändäys kohtaavat.
Empiiristä dataa hän aikoo kerätä paitsi Suomesta, myös Amerikasta ja ehkä Venäjältä, jossa Neuvosen mukaan brändi määritellään hiukan toisin. Miten, sitä Neuvonen ei kerro. Pitääkin joskus selvittää tätä juttua itse.

Jaakko Aspara (HSE) aloittaa kommentoinnin pohtimalla, pitäisikö jokin Neuvosen valitsemista käsitteistä nostaa johtavaksi eikä yrittää löytää korkean teknologian kirjallisuudesta brändiasiaa. Pitäisi ottaa molemmat keskustelut haltuun ja keskittyä toiseen, ei sovellukseen. Tämä liittyy myös omaan työhöni. Ota sekä vuorovaikutus että Triple helix, äläkä etsi kolmoiskierrekirjallisuudesta vuorovaikutusta. Tässähän olisi vastaus Teuvon esittämään kysymykseen.

Jos Neuvonen haluaa verrata brändäystaitoja eri maissa, pitäisi Asparan mukaan olla jokin suoriutumiseen liittyvä kriteeristö, jota vasten niitä verrata. Aspara ei ole vakuuttunut, aikooko Neuvonen tutkia brändäysprosesseja, brändejä, toimintoja, johtajien käsitystä tai ymmärrystä brändeistä ja brändäyksestä vai mikä tutkimuksen ontologinen käsitys on. Siksi pitäisi keskittyä vain yhteen asiaan yhdessä tutkimuksessa. Luulisin, että tämän olen ratkaissut omassa työssäni melko hyvin.

Keskustelua käydään myös siitä, pitäisikö kysymyslomake lähettää kaikentyyppisille yrityksille ja vertailla aineiston teknologiayrityksiä muihin yrityksiin, vai lähettää vain korkean teknologian yrityksille.

Sami Saarenketo kertoo, että Keller väittää brändäyksen tärkeäksi kaikille yrityksille, joten siltä osin Neuvosen tutkimuskysymys on aiheeton. Ehkä uutuusarvoa voisi etsiä suoriutumisesta ja menestyskirjallisuudesta. Neuvosen oma selitys on, että hän on löytänyt esimerkkejä siitä, että korkean teknologian yrityksillä on tärkeämpiäkin asioita kuin brändäys, joten ristiriita löytyisi näistä esimerkeistä.

Molemmat kommentaattorit toivoisivat Neuvosen tutkimuksen etenevän menestymisen ja tuottavuuden alueelle, minkä jälkeen voisi ryhtyä pohtimaan, miksi brändäys vaikuttaa menestykseen siten kuin vaikuttaa. Saarenketo huomauttaa, etteivät tutkimuksen teoria ja empiria tällaisenaan kerro samasta asiasta.

Päivän viimeinen esitys venyy yliajalle, mutta Neuvosen alkuvaiheen tutkimus saa tosi hyviä kommentteja. Porukka alkaa hyytyä ja näyttää, että monet meinaavat nukahtaa. Minä mukaan lukien. Ehkä ehdin ottaa tirsat hotellilla.

Täyden palvelun Tampere

Tampereen tutoriaali on sujunut tähän asti loistavasti eikä vähiten loistavien järjestelyjen vuoksi. Käytävällä on virvokkeita vapaasti otettavissa, ruuat ja kahvit sisältyvät hintaan ja risteilyllä saa jopa viinilasillisen ihan ilmaiseksi. Kaikki sessiot ovat samalla käytävällä, joka huoneessa päivystää joku paikallinen atk-ihminen, aikataulut pitää ja sää on upea, jos sitä vain pääsisi haistelemaan. Parasta lienee kuitenkin se, että kaikki materiaalit jaettiin jokaiselle osallistujalle ihan kuin oikeissa konferensseissa. Järjestelyistä huokuu konferenssijärjestelykokemus ja myös viitseliäisyys.

Tottakai taukoja on liian vähän. Sosiaalinen kanssakäyminen jää iltaan. Nyt jo ehdittiin Annen kanssa vaihtamaan hengästyneet kuulumiset kahvikupin ääressä. Annen esitys meni loistavasti, mutta akku loppui ja joudun kirjoittamaan huomiot tänne blogiin myöhemmin. Ehkä tamperelaiset olisivat voineet porailla enemmän pistorasioita saleihinsa. 😉

Anne sanoi, että hänelle valkeni teoreettinen tausta vasta puolisen vuotta sitten. Se antaa minullekin vähän toivoa paremmasta. Anne sanoi, että aiemmin luki sekaisin vähän kaikkea, kunnes teki valinnan ja pysyy nyt siinä, vaikka eteen tulisi parempi teoria. Pitää yrittää itse samaa määrätietoisuutta.

Tosi hyvä, että lappeenrantalaiset majoittuvat samaan hotelliin Heidin, Tommin ja minun kanssa. Ehditään ehkä katsella Uuden-Seelannin kuvia lisää. Ollille jo näytinkin jotain. Teuvo valitsi toisen hotellin, mutta kaipa Teuvokin risteilylle tulee.

Vielä näistä tutoriaalijärjestelyistä sen verran, että Tampere on onnistunut houkuttelemaan pätevät kommentaattorit paikalle. Vain joillekin esittäjille on sattunut vastikään oman väitöskirjansa valmiiksi saaneet kommentaattorit.

Uudesta-Seelannista oppimiseen

Heidin esityksestä meni valitettavasti alku ohi, kun piti esitellä Uuden-Seelannin matkakuvia Ollille. :/

Heidin tutkimus näyttää kulkeneen markkinaorientaation suuntaan. Hänellä on myös oppimisen rakenteen käsite työssään. Toisaalta myös työssäoppimisen teoriat ja toimijayhteisöjen käsite tulevat esiin. Johtopäätöksenä hän sanoo, että osaamista ei synny olemassa olevaa pre-tietoa soveltamalla vaan toiminta itse luo tietoa tai osaamista.

Timo Järvensivu (HSE) aloittaa kommentoinnin oppimisesta markkinoinnin kentällä. Iso ongelma on hänen mielestään se, ettei paperista löydy metodologiaa, miten tutkimus on rakennettu, aineisto hankittu ja analysoitu. Hän ehdottaa, että seuraavaksi pitäisi määritellä huolellisemmin oppiminen ja markkinointi ja oppiminen markkinoinnissa. Systemaattisuus on avainjuttu.

Otsikossa puhutaan tietämisestä ja oppimisesta, mutta Järvensivu ei ole vakuuttunut tietämisestä muualla työssä. Heidi sanoo, että voi ottaa sen otsikosta pois, mutta tietäminen liittyy kiinteästi oppimiseen eikä sitä voi kokonaan sivuuttaa.

Järvensivu kritisoi Heidin valitsemaa valmista mallia. Hän ehdottaa, että Heidi tutustuisi systemaattisesti kirjallisuuteen ja loisi itse oman ymmärryksen tai mallin. Johtopäätöksiin Järvensivu huomauttaa, että väitteet vaativat perusteita. Jos väittää kognitiivista otetta dominoivaksi, pitäisi antaa kvantitatiivisia perusteita.

Järvensivu lopettaa todeten, että oppimisen tutkiminen käytännössä on mielenkiintoinen tehtävä. Tästä myös Marko Seppä aloittaa oman puheenvuoronsa. Puheenvuorossa halutaan selventää, mikä on Heidin oma kiinnostuksen kohde ja artikkelin tavoite, koska se auttaisi Seppää auttamaan Heidiä oman työnsä kehittämisessä.

Kommentaattori painottaa, että kaikkien nykytutkimusten tulisi olla kontekstisidonnaisia. Heidin kaksi muuta artikkelia valottavat kontekstia enemmän kuin nyt esitelty. Halutaanko selvittää bioteknologiayritysten oppimista vai oppivien organisaatioiden oppimista?

Konteksti liittyy myös yksittäisiin toimijoihin. Määritelläänkö heidät bioteknologialähtökohdasta käsin vai jotenkin muuten? Ovatko yritykset muutoksen tilassa? Muutoskin voisi olla konteksti. Sitä on tutkittu vähän.

Kontekstiasia on mielenkiintoista myös oman tutkimukseni kannalta. Mitä minä voin sanoa oman tutkimukseni kontekstista? Pitäisikö sitä lähestyä lääketutkimuskontekstina vai akateemisen tutkimuksen kontekstina? Olisiko se sittenkin tiedon hyödyntämisen ja tuottamisen ristiriitainen konteksti?

Kommentaattori on vähän huolissaan aiemman kirjallisuuden painottamisesta. Myös aiempi kirjallisuus on tehty jossakin kontekstissa. Se pitää huomioida. Jatkossa Heidi voisi käyttää enemmän taulukointia havainnollistamaan, miten ilmiötä on tutkittu. Tämä toimisi eräänlaisena metatasona.

Jaakko Aspara jatkaa, että artikkelissa markkinaorientaatio on oikeastaan tietojohtamista. Konteksti hänen mukaansa tulee tieteen ja tiedeperustaisten yritysten kentästä. Miten yritykset yhdistävät markkinaoppimisen ja innovoinnin?

Heidi halusi harjoitella englanninkielistä esittämistä tutoriaalissa ja minusta esitys sujui mukavasti.

Urheilukalastajien arkikäytännöt

Vesa Markuksela pohtii työssään sitoutuneen harrastusyhteisön arkikäytänteitä käyttäen esimerkkinään urheilukalastajia. Hänen viitekehyksensä rakentuu vapaa-ajantutkimukseen, kulutustutkimukseen ja kulttuurintutkimukseen. Tutkimuksen keskiöön ei nouse harrastaja vaan yhteisö, jota harrastus muokkaa.

Kommentit aloittaa Tampereen yliopistosta Heli Paavola. Hän kehuu työtä rohkeaksi valinnaksi ja pahoittelee, että joutuu kritisoimaan tutkimuksen rakenteen jäntevyyttä. Yksi asia pitäisi laittaa yhteen lukuun. Vaikka aiempia tutkimuksia on esitelty, pitäisi myös perustella lähestymistapaa ja pohtia enemmän tieteen filosofista valintaa. Myös tutkimuskysymys olisi syytä avata niin perusteellisesti, ettei lukijan tarvitse etsiä käsitteitä muualta tekstistä. Valittua käsitettä tulee sen jälkeen noudattaa systemaattisesti ja sama pätee myös tutkimuksen näkökulmaan. Paavolan kommentit ovat täsmällisiä ja erittäin kriittisiä. Tutoriaalin tarkoitus on kuitenkin auttaa tutkijaa oikealle polulle tutkimuksen alkuvaiheessa, ja siksi kritiikki on mielestäni perusteltua.

Teuvo jatkaa kommentointikierrosta ja muistuttaa Markukselaa siitä, että pitää valita tutkimuksen taso ja tavoite: onko se metodologinen, käsitteellinen, määrittelevä, kuvaileva. Eli toisin sanoen pitäisi miettiä sitä, mitä Markuksela haluaa ymmärtää ensisijaisesti. Sitoutumista voisi ajatella myös muuttujana: miten sitoudutaan, miten sitoutuminen muuttuu? Paavolan mielestä sitoutuneen urheilukalastajien yhteisön tunnistaminen voisikin olla tutkimuksen lopputulema.

Yleisöä puhuttaa, miten sitoutuminen määritellään ja missä kulkee raja todellisen sitoutumisen ja näennäisen sitoutumisen välillä. Onko sitoutuminen yksilön sitoutumista vai ryhmän sitoutumista? Johanna Moisander on toista mieltä. Hänen mielestään Markukselan työssä on otettu käsite kirjallisuudesta ja pyritään avaamaan kiinnostavaa ilmiötä käsitteen avulla. Eli käsite on eräänlainen työväline.

Teuvo palaa vielä siihen, mitä halutaan ymmärtää. Halutaanko kehittää käsitteitä vai ymmärtää ilmiötä käsitteiden avulla? Teuvon mukaan tutkimuspaperissa halutaan kehittää tällä hetkellä vähän kaikkea.

Liisa Uusitalo (HSE) tuo esiin asiantuntijuuden käsitteen ja sen, miten paljon urheilukalastajia koskevasta tutkimuksesta voitaisiin yleistää sitoutumiseen yleensä. Millainen tuotemaailma asiantuntijuudessa on mukana?

Yleistämisen ongelma lienee läsnä myös omassa tutkimuksessani. Myös tuo Teuvon korostama fokusointi on tärkeä juttu. Pitäisi pystyä sanomaan kristallinkirkkaasti, mitä minä haluan kehittää omassa tutkimuksessani, sillä kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa.

Kärkikäyttäjät innovoinnissa

Kaisa Koskela tutkii käyttäjälähtöisiä innovaatioita kärkikäyttäjien näkökulmasta. Hän tarkoittaa käyttäjälähtöisyydellä sitä, että asiakkaat olisivat integroituneet innovaatioketjun jokaiseen vaiheeseen, ei vain alkuvaiheeseen kertomaan, mitä ja millaisia innovaatioita toivoisivat. Kärkikäyttäjät voivat Koskelan mukaan toimia paremmin käyttäjälähtöisten innovaatioiden prosesseissa, koska heillä on jo tarpeita, jotka suuremmat massat saavuttavat myöhemmin. Toisaalta kärkikäyttäjät, toisin kuin ensimmäiset käyttäjät, ovat myös itse valmiita innovoimaan, mikäli huomaavat tarpeen. Tämä eroavaisuus pitää muistaa esimerkiksi innovaatioluennolla ensi syksynä.

Näyttää siltä, että Koskelan suurin kompastuskivi tässä vaiheessa on fokusoimaton tutkimussuunnitelma. Hän pyrkii tavoittelemaan sekä kärkikäyttäjien tunnistamista ja luonnehdintaa että sitä, miten kärkikäyttäjät integroituvat innovointiprosessiin. Jälkimmäisen tavoitteen hän vielä jakaa niin, että haluaa selvittää, miten innovaatioprosessi muuttuu, jos kärkikäyttäjät ovat kuluttajia tai organisaatioita, ja toisaalta, jos prosessin tulos on joko tuote tai palvelu.

Maria Antikainen VTT:ltä halusi selventää, keskittyykö Koskela tutkimuksessaan yrityksen vai kärkikäyttäjän näkökulmaan. Valinta on vielä epäselvä. Myös Mai Anttila puheenjohtajan ominaisuudessaan perää samaa asiaa. Anttila muistuttaa myös siitä, etteivät normatiivinen ja todellisuuden tutkimus kohtaa toisiaan. Täytyy valita, haluaako sanoa, miten olisi hyvä integroida käyttäjät innovointiin, vai kuvaako vain sitä, miten tämä tapahtuu “raa’assa todellisuudessa”. Keskustelussa nousee esiin myös Applen iPodin kehitys, johon kuluttajat osallistuivat aktiivisesti ja vastikään tehty gradu, jossa on selvitetty, miten asiakkaat osallistuvat harrasteiden suunnitteluun ja tuottamiseen. Vilkasta keskustelua käydään myös siitä, miten yritykset myös vastustavat kuluttajien osallistumista innovointiin.

Anttilan mukaan pitäisi aluksi kertoa, mihin teoreettisiin keskusteluihin tutkimus nojaa. Tämä pitäisi muistaa myös omassa esityksessä, jota Anttila on kommentoimassa.

Joku sanoo, että Helsingin kauppakorkeasta on valmistumassa kesäkuussa gradu, jossa selvitetään innovaatioprosesseja vähän syvällisemmin. Pitäisiköhän kaivaa gradu esiin? Tekijä voisi olla Kajander, mutta en saa varmasti selvää nimestä.

Tommi palaa vielä käsitteisiin ja saa Anttilalta kehut kommentistaan. 🙂 Tommin mielestä keskeistä on määritellä käsitteet tyhjentävästi. Apua voisi etsiä Rogersin opuksista tai esimerkiksi Parasuranamilta. Tommi muistuttaa myös siitä, että Koskelalla on haastava tehtävä tunnistaa kärkikäyttäjät.

Kaisa Koskelan työ on vielä alussa ja tutoriaalissa ollaan yleisesti sitä mieltä, että tutkimuksessa on potentiaalia ja tästä on hyvä lähteä eteenpäin.