Onko innovointi jokamiehenoikeus vai peräti velvollisuus?

Professori Liisa Välikangas piti mielenkiintoisen luennon innovatiivisuuden johtamisesta DCL-konferenssissa. Välikangas nosti esiin innovaatiodemokratian. Onko innovointi sittenkään demokraattinen oikeus?

Jäin pohtimaan, onko meidän pakko nykyisin innovoida tai ainakin tuottaa ideoita, jotta pärjäämme työelämässä?Ainakin yrityselämässä henkilökunta on pikkuhiljaa jakaantunut kahteen kastiin: suorittavaan ja kehittävään. Kehittäviä palkitaan ansioilla, jotka julkaistaan säännöllisesti Hesarissa, mutta suorittavat puurtavat hiljaa taustalla.

Toisaalta tunnen myös innovatiivisia ihmisiä, joiden ääni ei pääse kuuluville, koska organisaatio ei tartu niihin. Onko silloin kyse enää innovaatiodemokratiasta vai peräti innovaatiotyranniasta?

Yliopistosaurus rex

Yksi esimerkki, jossa ideat ja innovaatiot painetaan usein ”villaisella”, on yliopisto. Valitettavasti yliopisto on juuri se organisaatio, jolta yleisesti odotetaan innovaatioita. Jonkinlaista kehotusta innovaatiotoimintaan on tarjoiltu myös yliopistolaissa. Enää ei riitä, että tutkija kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita, vaan hänen pitää myös tuottaa jotain konkreettisempaa hyötyä ympäröivälle yhteiskunnalleen.

Tai ei pitäisi riittää, mutta silti riittää. Kun yliopistolle ei ole annettu resursseja kolmannen tehtävän toteuttamiseen, eikä mittareita toteutuksen seuraamiseen, miten kukaan yliopiston oma innovaattori hyötyisi innovaatioistaan? Jos innovoinnista ei tarjota mielekkäitä kannustimia, ei kenenkään kannata panostaa muuhun kuin tutkimukseen ja opetukseen.

Suomi kuitenkin kaipaa kipeästi juuri näitä korkean koulutuksen saaneita ihmisiä innovoimaan. Milloin innovaatiodemokratiaa rohjetaan toteuttaa muutenkin kuin lainsäädännön keinoin?

Tutkimuksen nurja puoli

Olen yrittänyt kasata vanhaa tutkimustani uuteen uskoon. Alkukesä meni lukiessa ja palautellessa mieleen, mitä onkaan tullut tehtyä. Kirjoitushommat jätin suosiolla loppukesään ja syksyyn. Se vähän harmittaa, etten pysynyt kesällä aikataulussani. Olin alun perinkin suunnitellut, että heinäkuun vietän ansaitsematonta lomaa, mutta silti olisi pitänyt vielä jaksaa yksi viikko juhannuksen jälkeen ja toisaalta tarttua toimeen heti elokuun alussa. Nyt elokuu meni jo, ja tekstiä on syntynyt ehkä surkeat viisi sivua.

Toki kesäkuussa järjestin vanhat tekstit uuden sisällysluettelon mukaiseen järjestykseen ja leikkelin pois päällekkäisyyksiä. Samalla tuli muokattua tekstin luettavuutta.

Tämän viikon surkeat

Viime viikolla minun piti irrottautua kokonaan tutkimushommista. Aioin uusia matkailun verkkoliiketoiminnan kurssin totaalisesti tänä syksynä, mutta suunnitelma meni uusiksi. Aducatesta hoputtivat laittamaan materiaalin jakoon, kun ensimmäinen suorituspäivä on jo syyskuun lopussa. Käsittämätöntä, miten suorituspäiväksi on laitettu syyskuu, vaikka sovimme, että kurssin voi suorittaa aikaisintaan joulukuussa. Nyt sitten tuli hätä ja hoppu, enkä lopulta tehnyt videoita opiskelijoiden tueksi. Kasasin kuitenkin materiaalin ihan uusiksi ja nyt Moodlesta puuttuu enää yhden teeman aineisto. Senkin lupasin lisätä Moodleen jo viime viikolla, mutta niin vaan on jäänyt. Tulipahan taas mieleen, miksi inhoan syvästi kaikkia suljettuja oppimisympäristöjä.

Tällä viikolla olen sitten taas yrittänyt päästä toimeen. Maanantai sen jo näytti – ei onnistu lukeminen, ei onnistu kirjoittaminen. Siksi aloin tehdä pakollisia, mutta ikäviä hommia. Järjestelin aineiston aikajärjestykseen ja samalla karu totuus paljastui. Edelleen kahden haastattelun litteroinnit ovat kesken. Olen melko varma, että olen ne litteroinut, mutta tiedostojen sekamelskassa litteroinnit ovat kadonneet. Ei se mitään, se on vain parin päivän homma, kun litteroin aineiston uudelleen.

Toinen tylsä homma on aineiston anonymiteetin varmistaminen. Olin onneksi jo koodannut osan aineistosta, mutta huomasin, että on tosi raskasta lukea tekstiä, jos koodit ovat muotoa  #G9 ja #C12. Siksi aloin keksiä ihmisille ja organisaatioille pseudonyymejä. Organisaatioita on niin vähän, että ne olivat helppoja, mutta yritäpä äkkiseltään keksiä parisenkymmentä nimeä! Piti lopulta kaivaa Väestörekisterikeskuksen sukunimiluettelo (pdf) avuksi.

Ja vielä kolmaskin ikävä homma on tullut tehtyä. Osa kesäkuussa kasaamastani tekstistä oli edelleen englanniksi siltä ajalta, kun vielä pallottelin kahden kielen välillä. Nyt on sekin käännetty ainakin metodologian osalta. Ehkä sivuilta vielä tulee vastaan englanninkielisiä yllätyksiä, kun ehdin lukea pidemmälle.

Pirun hyvä aineisto

Minulla on oikeasti hyvä, mielenkiintoinen ja monipuolinen aineisto. Olen idiootti, jos en hyödynnä sitä loppuun ja joskus väitöskirjaa siitä kirjoita. Nyt aineisto on jopa sellaisessa järjestyksessä, että sitä on mielekästä analysoida. Kesäkuussa palauttelin asioita mieleeni niin, että laitoin nauhat pyörimään taustalle. Siinä siivotessani havahduin moneen asiaan, jotka olin jo unohtanut.

Kaikkein viimeisimmän tallennuksen kuuntelin elokuun ensimmäisellä viikolla juuri ennen kuin Ilkka tuli Vesannolle. Sen kuuntelukerran oivallus käänsi lopulta tutkimuksen lähestymistavan päälaelleen. Miksi olen edes yrittänyt tehdä asioita perinteisessä järjestyksessä, kun minulla oikeasti on niin hyvä aineisto, että voisin nostaa sen kaiken yläpuolelle? Oikeasti on, sanottakoon se nyt vielä kolmannen kerran.

Ohjaajani ja monet muut ovat yrittäneet takoa päähäni ajatusta aineistolähtöisestä tutkimuksesta, ja sitä olen mielestäni ollut tähänkin asti tekemässä. En vain aiemmin ole ymmärtänyt, että sen voisi tehdä ihan konkreettisesti. Olen pakottanut itseäni kahlaamaan kaiken maailman innovaatiokirjallisuuta, oppimisteorioita, verkostojuttuja ja yhteistyökeskusteluja, kun minun olisi koko ajan pitänyt vain lukea ja lukea omaa aineistoani ja luottaa siihen, että tutkimuskysymys kyllä nousee sieltä esiin.

Tästä oivalluksesta ilahtuneena päätin järjestellä aineiston uusiksi, unohtaa aiemmat sotkut ja lähteä tekemään oikeaa aineistolähtöistä tutkimusta – ja siitä päästiinkin sitten niihin tämän viikon ikäviin hommiin. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä olen tehnyt elokuussa oivallukseni ja tämän viikon välissä. Tietenkin yksi viikko meni noihin opetushommiin, mutta sittenkin on vielä yksi viikko hukassa. Aika vain häviää, ja kohta on jo joulukuu.

Väitöstutkimuksen aineisto naftaliinista

Kaivoin viime viikonloppuna vanhan tutkimusaineistoni tietokoneen uumenista päivänvaloon. Ajatus väitöskirjasta oli jo ummehtunut, mutta puhalsin pölyt viimeisistä eli vuoden vanhoista muistiinpanoistani. Ehkä väitöskirjan vuoro on nyt uudessa uljaassa Itä-Suomen yliopistossa.

Ongelmana on nyt tietenkin se, että minun pitää päivittää rankalla kädellä teoreettista osiota. Vaikka tiedostoa on muokattu viimeksi helmikuussa 2009, en ole kirjoittanut siihen oikeastaan mitään uutta kesän 2008 jälkeen. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Yliopistojen asema on muuttunut radikaalisti, keskustelu tutkimustulosten kaupallistamisesta on kiihtynyt ja toisaalta myös co-creation keskustelu on noussut markkinointikirjallisuudessa.

Co-creation innoittajana

Omassa aineistossani ei ole kyse täsmällisesti co-creationista, mutta tutkimuksesta löytyy sen piirteitä. Yliopiston tutkijat ovat ottaneet kaupallistamiskeskusteluun mukaan myös yritykset, joilla on mahdollisuus muokata tutkimustuloksista vaihdettavia tuotteita ja palveluita. Ovathan nämä yritysedustajatkin eräällä tavalla yliopiston asiakkaita.

Ajatus co-creationista on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että yritän nyt innostua väikkäristä uudelleen sen kautta. Toivottavasti työkiireet eivät taas syö aikaa omalta tutkimukselta. Kapinoin edelleen sitä vastaan, että tutkimushankkeen projektipäällikkö olisi vain hallinnollinen jyrä, jonka pitää antaa tutkijoiden tehdä tutkimusta, ja itse keskittyä pelkkään paperinpyöritykseen. Minäkin haluan tutkia!

Toimiala ilman sosiaalista mediaa

Vaikka kahvipöytäkeskusteluissa alkaa kuulua aiempaa enemmän sosiaaliseen mediaan kyllästyneitä kannanottoja, ovat jotkut liiketoiminnan alat ottamassa vasta ensimmäisiä askeleitaan sosiaalisessa mediassa. Hieman yllättäen yksi sellainen ala on lääketeollisuus.

Lääkefirmoilla olisi kova tarve saada nettinäkyvyyttä ja huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Yhteisöissä liikkuu väärää tietoa lääkkeistä, sairauksista ja sivuvaikutuksista, mutta ainakin tähän saakka FDA on ottanut yritysten haluun oikaista väärät tiedot.

Ohjeistusta saadaan odottaa ainakin ensi vuoden puoliväliin, vaikka lääkefirmoilla olisi kova hinku Twitteriin ja muihin palveluihin. Ennen ohjeistusta FDA voi kieltää sosiaalisen median käytön kokonaisuudessaan.

Kuinka joku ei siellä vielä ole?

Lääkeyritysten budjetit ovat ihan toista luokkaa kuin esimerkiksi matkailuyritysten. Silti neljän miljardin dollarin markkinointibudjetista vain valuu sähköisiin medioihin. Se on hurjan vähän.

Tiedä sitten, miksi lääkejätit hinkuvat nettiin. Onko motiivi puhtaasti valistus vai haluavatko yritykset päästä luomaan yhteisöihin uusia sairauksia ja sitten kaupitella sairauksiin omia lääkkeitään?

Sikainfluenssaa median voimin

Sikainfluenssan saama julkisuus on ollut ainakin joillekin lääkeyrityksille onnenpotku. Sikainfluenssamyllyä ovat jauhaneet sekä perinteinen että sähköinen media. Suurin osa peloista on varmaankin synnytetty yhteisöissä, joihin viranomaiset eivät ole edes löytäneet tietään.

Oltaisiinko pelot voitu jotenkin välttää? Olisiko asiallinen tiedotus ja viranomaisten aktiivisuus voineet katkaista huhuilta siivet ennen kuin kansa on lähtenyt tappelemaan rokotusjonoihin?

Niin tai näin. Joku metelistä hyötyi. Käsidesifirmat ainakin.

Kustannustehokas yliopisto

Olen ollut uudessa työpaikassani nyt puolitoista kuukautta ja päässyt taas kiinni yliopiston arkeen. Tietohallinnon sovellukset eivät ole tähän saakka koskettaneet minua, sillä onnistuin liukenemaan yliopistolta apurahatutkijaksi juuri silloin, kun nämä pahamaineiset vakoiluohjelmat otettiin käyttöön. Nyt olen taistellut niiden kanssa yhtä monta viikkoa kuin olen ollut töissäkin.

On käsittämätöntä, että yliopistossa ei tehdä kattavaa selvitystä, kuinka paljon nämä typerät ohjelmistot tulevat yliopistolle maksamaan! Pelottaa ajatellakin sitä kustannusta, mitä esimerkiksi yksi kotimaan matka kustantaa yliopistolle, kun matka suunnitellaan hankitun sovelluksen kautta.

Matkailusta harmaita hiuksia

Istun nyt junassa kohti Helsinkiä. Tämän matkan varauksen aloitin vasta viime viikolla, koska sain tiedon niin myöhään. Kerroin sihteerille, mihin olen menossa ja moneltako minun pitää olla paikalla. Hän selvitti, etten millään ehdi junalla tai linja-autolla eli olisi pakko lentää ja lentokoneellakin myöhästyisin. Minä palasin seminaarin ohjelmaan ja päätin, että on parempi myöhästyä puoli tuntia ja mennä sittenkin lentämällä.

Tässä välissä kuulin, että järjestäjä kutsui minut ilmaiseksi seminaariin. En kehdannut myöhästyä kutsutilaisuudesta, joten ilmoitin sihteerille, että perutaan lento, minä menen junalla jo edellisenä iltana. Sihteeri sai juuri ja juuri perutuksi matkavarauksen ja teki uudet varaukset.

Minä etsin tässä vaiheessa tietoa, missä päin Helsinkiä seminaari pidetään, jotta osaisin kertoa, mihin hotelliin haluaisin mennä. Itse juna- ja majoitusvaraus sujui sutjakkaasti. Aikaa tähän kaikkeen kului minulta puolisen tuntia ja suurin piirtein saman verran myös sihteeriltä. Matkatoimiston osalta en tiedä, miten kauan heiltä meni matkavaraukseen, joka kuitenkin peruutettiin.

Samaan aikaan tein matkasuunnitelmaa marraskuun alun Hämeenlinnan seminaarista. Löysin seminaarin itse. Kysyin laitoksen johtajalta, voisinko osallistua seminaariin. Lähes välittömästi lupa heltisi. Otin itse selvää ilmoittautumisista ja muista käytännönjärjestelyistä. Ilmoittauduin seminaariin ja pyysin lähettämään laskun suoraan yliopistolle. Tein samalla myös majoitusvarauksen, koska seminaariin osallistujille oli sovittu kiinteä hinta läheisestä hotellista. Sihteeri onnistui varaamaan minulle yliopiston auton, kun ensin olin käyttänyt aikaani selvittääkseni juna- ja linja-autoaikataulujen sopimattomuuden.

So far so good. Aikaa tähän mennessä oli kulunut minulta ehkä sellainen 30 minuuttia ja sihteeriltä viisi minuuttia. Ei paha.

Sitten matkasuunnitelma piti tehdä yliopiston matkustusohjelmaan. Osallistumismaksun kirjasin infokuluihin, koska yliopisto maksoi sen. Samoin majoituksen, joka tuli samalla laskulla yliopistolle. Yliopiston auton käyttökin oli selvä. Reitti Savonlinna-Hämeenlinna-Savonlinna, lähtö viiden kieppeillä tiistaina, paluu ilta kahdeksalta keskiviikkona, mutta mihin kirjataankaan kuljetut kilometrit?

Järjestelmän kilometrit-sivulla on selkeät ohjeet, miten tiedot kirjataan. On reitti, on kilometrit, on summa ja siitä verot, mutta ajoneuvoksi ei voi valita yliopiston autoa. Kulut-sivulla taas olisi yliopiston auton käyttömahdollisuus, mutta ei saraketta kilometreille.

Kokeilin syöttää tiedot ilman kilometrejä kulut-sivulle ja lähettää suunnitelman hyväksyttäväksi. Tulokseksi sain tiedon, että suunnitelmassa on virhe kulut/km rivillä -22. Oletin, että kulut/km tarkoittaa, että kilometrit pitää syöttää jonnekin. Kirjasin ne kilometrit-sivulle ja merkitsin kulkuneuvoksi muu kulkuneuvo. Hyväksyntään ja tuloksena sama virheilmoitus.

Pyysin sihteerin apuun ja siinä vaiheessa omat kuluni olivat hävinneet kokonaan. Hän kirjasi ystävällisesti ne kaikki takaisin ja muokkasi auton käytön oikein. Sama juttu: virhe kulut/km rivillä -22.

Suunnitelmaa ei voinut poistaa eikä lähettää hyväksyttäväksi. Toinen sihteeri tiesi, että rivit näkyvät tulosteessa, mutta minun ohjelmaversiostani ei voinut tulostaa. Hän yritti ja yritti muokata suunnitelmaani niin, että sen voisi lähettää eteenpäin.

Samaan aikaan tein tätä nykyistä Helsingin matkaani koskevaa suunnitelmaa. Kirjasin kaikki kulut: junamatkat, majoituksen ja taksimatkat hotellille ja takaisin. Tallensin ja lähetin hyväksyntään. Joku virheilmoitus tuli taas, mutta sain suunnitelman jotenkin keploteltua hyväksyjälle. Hetken päästä hyväksyjä tuli itse kysymään, eikö matkasta ole mitään kuluja, koska mitään kuluja ei näkynyt. Olihan siitä, mutta ne olivat hävinneet lähetyksen aikana.

Ei se mitään, hyväksyjä palauttaisi suunnitelman minulle ja minä lisäisin kulut takaisin. Niin tekisi, jos voisi. Suunnitelmaa ei voinut palauttaa eikä hylätä, koska kommentti puuttui riviltä X. Kommenttiriviä ei vain tahtonut löytyä. Tässä välissä vietimme hyvin ansaitun viikonlopun, koska emme keksineet ratkaisua kumpaankaan pulmaan.

Maanantaina sitten toinen sihteereistä alkoi oikein todenteolla selvittää kulut/km-ongelmaa. Aikansa kokeiltuaan eri versioita hän hoksasi, että jos kirjoittaa osallistumismaksut-riville vielä uudelleen selitteeksi saman osallistumismaksut, virheilmoitusta ei tule. Eli siis kaikille tiedoksi, että nimeltämainitsemattoman matkustuksia koskevan ohjelmiston ilmoitus: ”Virhe kulut/km rivillä -22” tarkoittaa, että sinun pitää lisätä kulut-sivun ensimmäisen rivin toiseen sarakkeeseen selite, jossa kerrotaan sama asia kuin ensimmäisen rivin ensimmäisessä sarakkeessa. Tai voihan se olla, että virheilmoitus ei kosketakaan ensimmäistä riviä, jolla minulla nyt vaan sattui lukemaan osallistumismaksut, vaan aina osallistumismaksuja, olivatpa ne sitten millä rivillä tahansa.

Sama sihteeri keksi, että kommenttisarake oli Hämeenlinnan matkasuunnitelmassani eri paikassa kuin siellä, missä hyväksyjä oletti sen olevan. Kun siihen kirjoitti jotain, lomakkeen saattoi palauttaa minulle. Hyväksyjältä olisi säästynyt tukko harmaita hiuksia, jos kommenttirivi olisi ollut siellä, missä ennenkin.

Rahaa palaa eikä maisema vaihdu

Tähän kaikkeen kahta matkaa koskevaan näpräämiseen meni minulta aikaa karkeasti sanottuna sellaiset neljä tuntia, kahdelta sihteeriltä ehkä yhteensä puolitoista tuntia ja hyväksyjältäkin tunti. Jos minun palkkani on sellaiset 17 euroa tunnilta, sihteerin ehkä samaa luokkaa ja hyväksyjän jotain 25 euron tienoilla, yhden matkan työkustannukseksi tulee siis hieman alle 60 euroa.

Montakohan matkaa yliopiston työntekijät tekevät vuodessa? Minulle tulee tämän vuoden puolella todennäköisesti neljä matkaa neljässä kuukaudessa. Tietenkin opetushenkilökunta matkustaa vähemmän, mutta toisaalta projektipäälliköt ja laitoksen johto matkustaa paljon enemmän. Ihan jokainen matka ei aiheuta näin paljon päänvaivaa, mutta tässä laskelmassa pitää muistaa, että molemmat esimerkkimatkat ovat vielä tekemättä eli jälkiraportoinnit ja tilitykset tulevat vielä tähän päälle. Jos lasketaan esimerkiksi meidän laitoksen matkojen osalta matkajärjestelyjen vuosihintaa, tulee siitä näillä kaavoilla reipas kymppitonni. Kymppitonni ja ihan turhaan!

Työaika takussa

Matkustusohjelma ei ole yliopiston ainoa idiotismia lähentelevä kaikille pakollinen työkalu. Meillä on myös toinen akateeminen lelu – työajanseuranta. Järjestelmä on varmasti ihan järkevä työkalu silloin, kun saa palkkaansa useasta hankkeesta. Sen avulla on helppo raportoida, mille hankkeelle tekee milloinkin töitä. Se vaan, että yksi järjestelmä ei riitä työajanseurantaan.

Yliopiston vahtikoirat valvovat, että olemme joka päivä kirjautuneina yliopistotaloon ainakin kello yhdeksän ja viidentoista välillä. Siitä pitää huolen alaovella seisova kellokorttilaskuri. Seurantalaitteessa on toistakymmentä nappulaa. Sisään ja ulos ovat ihan simppeleitä juttuja, mutta sitten on kaikenlaisia muita syitä ja selityksiä varten omat nappulansa.

Ei siis riitä, että tekee työnsä hyvin. Työ pitää tehdä virka-aikana. Minä tunnen aika monta ihan hyvää tutkijaa, mutta tunnen vain yhden tutkijan, joka teki tutkimustyötä säännöllisesti virka-aikana omassa työhuoneessaan.

Eikö edes yliopistossa ymmärretä, että kellokortit ja leimauslaitteet ahdistavat tutkijat tekemään kahdeksasta neljään tutkimusta eikä sille luovuudelle, mitä tutkimustyö vaatii, ole enää sijaa?

Minä neuvottelin jo ennen töihin tuloani, että voin tehdä väitöskirjatutkimustani työajalla. Oletin, että raportoin, kuinka paljon olen tehnyt tutkimustyötä kirjastossa, kotona, torilla ja kahvilassa. Mutta ylitöitä ei saa tehdä hankkeissa ja ylitöiksi katsotaan käytännössä kaikki iltakuuden jälkeen tehty työ.

Näiden ilta- ja kotona tehtyjen töiden raportointi yhteen seurantajärjestelmään ei riitä. Yliopiston päällekkäisjärjestelmä vaatii, että ne tilitetään myös työajanseurantahärveliin. Näytä minulle tavallinen yliopistolainen, joka osaa käyttää sen alakerran kellokorttilaitteen kaikkia nappuloita niin minä syön kaikkien työaikasäädösten takana ehkä häämöttävän silinterihatun!

Ei se mitään, on olemassa varasuunnitelma. Poikkeukselliset työajat voi raportoida paperilla eteenpäin – esimiehen puumerkeillä varustettuna. Siis yhteen järjestelmään sähköisesti ja helvetinkoneeseen kirjallisesti! Ja joka kuukausi painamme print-nappulaa, tulostamme kuukausiajon ja lähetämme sen sihteerille, joka lyö ne mappiin odottamaan aikaa valoisampaa!

Tietohallinnosta työtehoa

Yliopisto tuntuu olevan erikoinen laitos, joka haluaa aina lisätä byrokratiaa. Kun byrokratian lisäys ei enää onnistu lakeja säätämällä ja päätöksenteon portaita lisäämällä, ostetaan isolla rahalla muutamia uusia ”tietohallinnon sovelluksia”. Näiden työtä tehostavien sovellusten kehittäjät varmasti naureskelevat pukinpartaansa, kun saivat akateemiset hölmöläiset ostamaan jälleen kerran uuden käyttöliittymättömän kyhäilyn.

Ilmeisesti ongelma on siinä, että yliopiston päättävät elimet koostuvat ammattitaidottomista ihmisistä. Yleinen faktahan on se, ettei yliopistoon valita sopivinta vaan kirjallisesti pätevin ihminen. Siksi me työntekijät samoin kuin opiskelijat saamme kärsiä päätöksistä, joiden tekoon on riittänyt silinterihattu ja liuta akateemisia julkaisuja. Ei sillä väliä, onko nuo julkaisut tehty aikana ennen tietokoneita tai vaikkapa amerikkalaisessa mikä-mikä-yliopistossa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka nettisivut ovat hienot.

Yliopistolla tuntuu olevan rahaa yllin kyllin. Sitä ei ole kuitenkaan koskaan tarpeeksi tutkimukseen ja opetuksen kehittämiseen. Nyt olen vihdoin keksinyt sen mustan aukon, johon ainakin yliopistolaitoksen rahat menevät. Ja pukki hivelee partaansa tyytyväisenä.

Virus EBRF:ssä

Marko Torkkeli Lappeenrannasta jatkoi virusmarkkinoinnista. Esitys meni ihan hyvin ja keskustelu kävi valtoimenaan lähinnä terminologiasta. Minua itseäni alkoi kovasti kiinnostaa käsitteiden sekamelska. Marko kertoi esimerkin, jossa muistaakseni hollantilainen laulaja julkaisi laulujaan netissä ja sai aikaan niin kovan nettikiinnostuksen, että sai lopulta levytyssopimuksen. Markon mielestä tämä oli esimerkki virusmarkkinoinnista, mutta minusta siinä hiottiin enemmänkin buzz-markkinoinnin pörinää. (Nyt joku voisi kertoa, kenelle kuuluu kunnia buzzin suomentamisesta pörinäksi…)

Olen ymmärtänyt, että virusmarkkinointi on sellaista, joka leviää ilman, että sanoman levittäjä on siitä edes tietoinen. Näin esimerkiksi hotmail-sähköpostia käyttävä levitti aikoinaan jokaisessa viestissään hotmail-sähköpostitilin ilosanomaa.

Pörinämarkkinoinnissa sen sijaan tarkoituksena on luoda hässäkkä jonkin tuotteen tai ilmiön ympärille. Markkinointimuotona pörinä on aika riskibusiness, sillä hässäkkä ja kova kiinnostus eivät tarkoita sitä, että kukaan ensinnäkään tunnistaisi, mistä pöristään, ja toiseksi kiinnostus ei välttämättä muutu rahaksi. Hyvä, klassinen esimerkki on Blair Witch Project, josta ei varmaankaan olisi tullut mitään ilman hurjaa videokuuluisuutta netissä. Suomalaisittain hyvä esimerkki on Star Wreck -scifiparodia.

Näin oli asian ymmärtänyt myös Suorannan Mari Jyväskylästä. Hän näytti minulle artikkelin, jossa oli jo tehty analyysiä, miten uudet markkinointitermit voidaan luokitella ja määritellä. Pitääkin muistaa etsiä se artikkeli.

Tommi lisäsi keskusteluun vielä mobiilimarkkinoinnin ja mobiili virusmarkkinoinnin ja Heikki muistutti vielä mobiilimainontamisen käsitteestä. Se, että lisätään keskusteluun uusi markkinointikanava, ei minusta muuta vielä asian ydintä. Markkinointia voidaan nimetä tsiljoonalla eri tavalla, jos uusi markkinointikanava luo tarpeen uudelle termille.

Mari muistutti meitä siitä, ettei virusmarkkinointi ole sama kuin word-of-mouth -markkinointi. Ei niin olekaan. Mielestäni vain ensimmäinen viruksen levittäjä tietää levittävänsä virusmarkkinoinnin sanomaa, mutta WoMissa jokainen asian eteenpäin puhuja, kirjoittaja tai millä tahansa keinolla asian esittäjä tietää, mitä tekee. Ehkä Markon esityksen musiikin suosittelijat ovat WoM-markkinoijia, mutta eivät virusmarkkinoijia. He tietävät, mitä tekevät, ja Markon tutkimuksen mukaan myös haluavat siitä jonkin palkkion.

Käsitekaaos olisi mielenkiintoinen probleema ja ansaitsisi selvitystyötä myös suomeksi. Pitää heti etsiä Marin artikkeli ja tutustua aiheeseen.

Esityksestä draivia tulevaan!

Oma esitys sujui aika hyvin. Laiminlöin valmistautumisen aika pahasti, mutta silti en oikein osannut jännittää. En muistanut jännittää edes englannin kieltä. Muutamassa kohtaa hyppäsin yli sen, mitä olin ajatellut kertoa, mutta paikkasin unohdukseni lopussa. Siinä paikatessa huomasin sitten kiertäväni kehää, kun en oikein osannutkaan pukea sanoiksi sitä, mitä aioin kertoa. Jälleen kerran tajusin, että pitäisi muistaa suunnitella myös esityksen loppu. Jatkossa sen pitää tulla jämäkästi eikä, että tässä nyt oli ihan jotain vaan, että olisiko tähän jotain kommentoitavaa. En nyt ihan noin huonosti päättänyt työtä.

Jukka Hallikas Lappeenrannasta avasi keskustelun ja kiitti aluksi hyvästä esityksestä. Sain esityksestäni kiitosta jo ANZMACissa. Jukka kannatti kovasti softan käyttöä aineiston analyysissä. Itsekin olen sitä mieltä, että aineiston analyysi kaipaa kipeästi jämäkämpiä toimia kuin pelkkää omasta päästä lähtevää tulkintaa. Jos nyt aloittaisin väikkärin teon, tekisin taatusti määrällisen tutkimuksen. Sen kanssa olisi paljon helpompi elää. Julkaisuja saisi ihan eri tavalla aikaan ja aineiston analyysi olisi uskottavampaa.  Taas pitää miettiä esityksen loppua. Yksi tykkäsi kovasti esityksestäni ja sanoi AtlasTI:n tuovan siihen lisää tavaraa.

Tommi kysyi, miten push- ja pull-teoriat muuttaisivat tutkimustani ja pitäisikö minun hankkia lisää aineistoa, jos muutan tutkimuskysymystäni. Minun mielestäni aineisto riittää, vaikka sitä tarkastelisi uuden teorian kautta. Tutkimukseni on joka tapauksessa laadullinen eikä tutkimusongelmankaan välttämättä tarvitse olla kiveen hakattu. Tommi sanoi olevansa enemmän kvanttimiehiä!

Session puheenjohtaja Heikki Karjaluoto Jyväskylän yliopistosta kysyi, miten akateeminen tutkimustieto eroaa tutkimustiedosta yleensä. Minusta erot ilmenevät toisenlaisena kulttuurina ja käytänteinä. Kun akateemiset tutkijat haluavat julkaista ensin tuotoksensa akateemisissa julkaisuissa, yrityksessä tutkija huolehtii ensin tekeleensä suojaamisesta. Tämä on vain pieni murunen tutkimuskentässä, mutta hyvä esimerkki erilaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta kulttuuri on nyt muuttumassa. Yliopistot eivät ole enää niitä norsunluutorneja, jotka voisivat olla itsenäisiä ja itsepäisesti tutkia, mitä haluavat. Viimeistään nyt yliopistoissakin on huomattu, että kannattaa tehdä sellaista tutkimusta, jolle on todellista kysyntää.

Olavi Uusitalo Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi esimerkin Levittiltä, jossa insinöörit katsoivat peiliin ihaillen, kun pitäisikin katsoa ulos. Pahimmassa tapauksessa yliopistotutkijatkin ovat itsestään ylpeitä ja kulkevat silmälaput päässään maailmassa. Vain oma tutkimus nähdään sädekehän ympäröimänä.

Keskustelu jää aina kesken, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Piti edetä aikataulussa eteenpäin. Minulle jäi tosi, tosi hyvä mieli esityksen ja keskustelun jälkeen. Sain mielenkiintoisia huomioita ja aion paneutua jatkossa ainakin Heikin esittämän kysymyksen ratkaisuun. Myös Jukan kommentti potkii minua taas eteenpäin. Huomasin ilokseni, että vaikka kaikki kommentoijat taisivat olla suomalaisia, minulla oli myös useampia ulkomaisia kuulijoita. Noh, kaikki kommentoijat olivat sentään professoreja!

Ikäihmiset arvostavat ravintolapalveluita

Tommi mietiskeli alkuun, miten hänen esittelemänsä tutkimus liittyy konferenssin teemaan, mutta hoksasi, että muutoksestahan se on kyse silloinkin, kun väestö ikääntyy. Toisaalta turismi on suurin työnantaja koko maailmassa. Tommi puhuu kuin pappi: hitaasti ja huolellisesti artikuloiden. Hän kertoilee tutkimuksen lähtökohdista, jotka taitavat todellisuudessa syntyneet kauan datan keräämisen jälkeen. He kiinnostuivat selvittämään iäkkäämpien turistien kriteereitä, kun nämä valikoivat mieleistään majoitusta Lapin hiihtokeskuksissa.

Aineisto on ilmeisesti Raijan keräämää. Dataa on huimasti, peräti 1626 vastausta! Silti jotain jäi minusta puuttumaan. Analyysi oli aloitettu faktorianalyysillä, mikä ei minusta tiivistänyt dataa lainkaan. Mukana olivat kaikki 13 muuttujaa ja olisin osannut tehdä saadut faktorit itse ihan vain kynällä ja paperilla. Tommi kuitenkin vastasi ihmettelyyni, että faktorianalyysillä saatiin ainakin todennettua, että väittämät taatusti kuuluvat samaan tekijään. Tekijöitä oli ravintolapalvelut, laatu, sijainti ja hinta.

Ei se mitään, että faktorianalyysiä oli käytetty, mutta myös muut olivat ihmetelleet, miksi faktoreita ei kuitenkaan käytetty jatkossa. Faktoreista oli selvitetty vain se, että laatu on kaikille ikäryhmille tärkein valintakriteeri. Seuraavat analyysit tehtiinkin sitten väittämä kerrallaan, vaikka minusta luonnollisinta olisi ollut käyttää faktoreita.

Tulokset ovat ihan mielenkiintoisia. Vanhemmat turistit arvostavat nuoria enemmän sitä, että aamiainen kuuluu hintaan, ravintolapalvelut ovat laadukkaita ja Lapin herkkuja on saatavilla. Lisäksi vanhemmille on tärkeää, että säännölliset asiakkaat saavat kanta-asiakasetuja. Nuoret sen sijaan arvostivat sitä, että majoitus oli lähellä kauppaa, tanssipaikkaa ja ravintolaa.

Näistä tiedoista saisi rakennettua hyvän segmenttikohtaisen markkinointisuunnitelman. Aika helposti voisi rakentaa kanta-asiakasjärjestelmän ja tarjota lappilaisia herkkuja ravintolassa. Nämä Tommikin toi esiin omassa esityksessään.

Olin jo etukäteen kirjannut ylös kysymyksen siitä, verrattiinko kyselyn tuloksia todelliseen tarjontaan. Kysely kuitenkin tehtiin viidessä eri hiihtokeskuksessa, joten olisi mielenkiintoista selvittää, onko jokin näistä erityisesti ikäihmisten suosiossa ja jos on, löytyvätkö sieltä todella ikäihmisten arvostamat ravintolapalvelut ja kanta-asiakkuudet. Voihan olla, ettei näin edes ole, mutta mikä silloin onkaan kriteeri, jonka perusteella asiakkaat ovat todellisuudessa valinneet kyseisen kohteen?

Dataa on tosi paljon, joten se antaa hyvät mahdollisuudet jatkotutkimuksille. Pitää vaan osata kysyä oikeita kysymyksiä.

Konferenssin mielenkiintoisin esitys

Seuraavaksi vuorossa oli Jane McKay-Nesbitin, Malcom Smithin ja Marjorie Delbaeren esitys, jossa he käsittelivät uuden tiedon syntymistä noviisien ja eksperttien yhteisössä. Tutkimusta ei ole vielä testattu empiirisesti, mutta Janen atribuutioteoria on tosi mielenkiintoinen tiedon syntymiseen. Hän olettaa, että jos noviisit kokevat, että eksperttien osaaminen on vain kyky, he eivät hyväksy sitä ja ovat jopa kateellisia. Silloin ei synny uutta tietoa. Jos noviisit kokevat, että eksperttien osaaminen onkin toimintoihin liittyvää, heidän on helpompi hyväksyä se.

Kyseenalaistin paperin peruslähtökohdan siitä, että tiedon siirtäminen on yksisuuntaista. Esittäjät itsekin käyttivät sanoja, kuten sosiaalinen prosessi, tiedon jakaminen (sharing), joten ehkä uutta tietoa syntyy vain, kun myös noviisit kokevat antavansa jotakin eksperteille.

Jane oli huomannut saman ongelman paperissaan ja Malcolm lisäsi, ettei uutta tietoa todellakaan synny, jos noviisit vain omivat eksperttien vanhan tiedon. Vain yhdessä keskustelemalla syntyy todella uutta tietoa.

Näinhän se on, mutta ihmetyttää, miten kolme tohtoria eivät osaa kirjoittaa sitä paperiinsa. Joka tapauksessa Janen, Malcolmin ja Marjorien paperi oli yksi konferenssin mielenkiintoisimmista. Olisin halunnut keskustella asiasta enemmänkin, mutta aika loppui taas kesken ja Jane ja Malcolm olivat tiiviisti oman seurueensa – ilmeisesti molemmilla oli avecit mukanaan – kanssa, ettei sopivaa tilaisuutta jutusteluun tullut.

Kumpi oli ensin, data vai malli?

Aija Tapaninen, Marko Seppänen ja Heini Järvenpää Tampereen teknillisestä yliopistosta tutkivat innovaatioiden adaptaatiota. Heidän esimerkkinsä tulee pelletin käyttöönotosta lämmitysmuotona. Järvenpää esittää ja aloittaa kertomalla puupelletin teknologiasta. Melkoisen huonot kalvot ovat rakentaneet. Teksti on pientä tihrua ja tavaraa on paljon yhdellä kalvolla. Järvenpään esityksestä paistaa läpi, ettei hän oikein tiedä asiasta, sillä paperi on kirjoitettu Tapanisen väitöskirjatutkimuksesta.

Käyttöönottoteorian taustoista tässä tutkimuksessa keskitytään vain aiempaan toimintaan ja todettuihin tarpeisiin. Innovatiivisuus ja sosiaaliset normit jätettiin pois, koska niiden mittaamiseen ei keksitty ratkaisua.

Data oli kerätty Hämeenlinnan asuntomessuilta, mutta datan keräämiseen liittyi ongelma, joka täytyi ottaa tuloksissa huomioon. Datan kerääjä seisoi asuntomessuilla pellettilämmitystä esitelleellä kojulla ja kysely tehtiin vain niiden kävijöiden kesken, jotka kojulle tupsahtivat. Siksi jo data itsessään on vino.

Tutkimuksessa on aika suuria ongelmia. Jäi epäselväksi, millaisia taustatietoja oli kysytty, mikä oli varsinainen innovaatio, kumpi tuli ensin, ongelma, johon pelletti oli vastaus vai vaihtoehto, jonka pelletti avasi, jne.

Stuart MacDonald teilasi tutkimuksen täysin. Minusta ihan aiheellisesti hän kyseenalaisti datan koon (en muista enää aineiston kokoa) ja erityisesti datan ja testatun mallin yhteyden. Olen ihan samaa mieltä siinä, ettei ainakaan esityksessä annettu vastausta, oliko ensin ollut malli, jota haluttiin koetella tällä tutkimuksella, vai hankittiinko ensin aineisto ja sitten väkivalloin ympättiin se yhteen malliin.

Yllättävin tulos oli kuitenkin minusta se, että nekin, jotka eivät ole kohdanneet ongelmia nykyisen lämmitysjärjestelmänsä kanssa, kertoivat harkitsevansa pellettiin siirtymistä. Olisiko tässä näkyvissä väestön huoli ilmastonmuutoksesta ja halu käyttää ekologisempia lämmitysvaihtoehtoja vai ihan raadollisesti siitä, että muut lämmitysmuodot kuten öljy ja sähkö ovat kallistuneet? Nämä olivat omia ajatuksiani esityksen kuluessa.