Innovaatioluento on nyt ohi. Viime vuonna yritin olla iloinen ja kannustava ja sain tyylistä ihan hyvää palautetta. Muu osa saikin sitten haukkuja. Tänä vuonna yritin pistää paremmaksi. Yritykseksi jäi.
Luento alkoi huonosti. Ääneni ei kuulemma kantanut takimmaiselle penkkiriville ja minun piti laittaa mikki. Mikä lie Madonna-mikki. En saanut sitä mitenkään sovitettua kutreilleni. Yritin vaikka miten päin. Lopulta joku opiskelija vinkkasi, miten se tulee. Varma keino saada luennoija näyttämään idiootilta on tuoda luentosaliin aivan älytön mikrofonihärveli. No siinäpä sitten puhut, kun mikin pallukka on suussa kuin sellainen SM-leikkeihin tarkoitettu punainen pallo.
Koska kaikki hengitykset ja niiskutukset kuuluivat peräpenkkiin asti, aloin puhua tosi varovaisesti. Samalla luennosta tuli niin epä-outimainen kuin vain voi tulla. Monotonista mutinaa ja tosi tylsään sävyyn. Melkein kaikki esimerkit pyyhkiytyivät mielestä samalla, kun mikki kutitteli huulia. Yritin välillä taivuttaa sitä kauemmas suusta, mutta sitten se ei ottanut yhtään ääntä.
Eka tunnista tuli floppi. Laahustin slidet rutiinilla läpi, mutta huomasin, kuinka kuulijat vaipuivat yksi toisensa jälkeen horrokseen. Okei, koko syy ei ollut minussa. Miten voisikaan pitää kuulijoiden tarkkaavaisuuden yllä kolmen tunnin luennoilla, jotka alkavat kello 15? Ykkösillä on luentoja koko päivän ja on aivan ymmärrettävää, että ajatukset ovat iltapäivällä jo ihan muualla. Luennolle tuli ehkä noin 50 opiskelijaa, vaikka koko kurssilla on lähes parisataa, mikä sekin ehkä kertoo iltapäiväluentojen innostavuudesta.
Kävin joka tapauksessa läpi keksinnön ja innovaatioiden erot ja yritin painottaa sitä, että innovaatioihin liittyy aina jokin hyötyaspekti. Hyöty voi olla taloudellista tai sosiaalista. Esitin lyhyesti myös näkökulmia luovuuteen. Esitin Amabilen ja Robbinsin luovuuden komponentit, mutta melkein unohdin, mitä he tarkoittivat luovuustaidoilla. Yritin painottaa, että tuotekehityksen näkökulmasta luovuus on tarkoituksenmukaista uusien asioiden kehittelyä ja vanhojen yhdistelyä uudella ja ainutlaatuisella tavalla.
Sitten siirryimme innovaatioiden lähteisiin. Otin esimerkit pois kalvoilta ja niinhän siinä kävi, että unohdin kertoa tarinan Post-it -muistilapuista. Olen kokenut, että se on hyvä esimerkki sattuman liikkeelle sysäämästä innovaatiosta varsinkin, kun tarinaan liittyy epäonnistunut liiman kehitystyö ja käytännön ongelmanratkaisu. Etsin vielä viime tipassa ennen luentoa esimerkin luonnosta tutusta ideasta, jota on sovellettu uudella tavalla. Kerroin esimerkin lotusefektistä ja Joensuun yliopiston kehittämästä pinnoitusmateriaalista, joka lotuksen tavoin hylkii vettä ja likaa. Ehdin vielä kertoa yhden sliden verran tuoteinnovaatioista ennen Tapanin tuloa.
Tapani kertoi avoimista innovaatioista, mutta käytti leijonanosan omasta puheenvuorostaan Teknian ja Suomen teknologiatilan esittelyyn. Oli hyvä, että avoin innovaatio tuli mukaan innovaatioluennolle. Se on nyt innovaatiokeskustelun keskiössä ja ansaitsee paikkansa jo ykkösten markkinointikurssille. Onhan se eräänlainen esimerkki siitä, että meilläkin seurataan aikaamme ja ollaan tietoisia, mitä maailmalla tapahtuu.
Tapanin jälkeen jatkoin omaa luentoani. Aloitin innostavaan sävyyn ja teetin pienen luovuusharjoituksen, jonka tarkoituksena oli osoittaa, että suuri osa meistä takertuu tavanomaisiin ajattelumalleihin. Hyvinhän tuo meni. Melkein kaikki saivat kaksi kolmesta – vihannes, väri, työkalu – ”oikein” ja aika moni sai kaikki kolme.
Sitten jatkoin tuoteinnovaatioista. En oikein keksinyt esimerkkejä, kun olin poistanut ne slideista. Ehkä asia tuli kuitenkin ymmärretyksi. Tuotekehitysprosessista yritin painottaa moneen kertaan, että kirjan esimerkki on vain yksi, yksinkertaistettu malli. Unohdin verrata esimerkkiä Cooperin stage-gate-malliin ja unohdin jälleen sen Post it -esimerkin. Kävin prosessin melko mekaanisesti läpi, mutta niinhän se on kuvattu kirjassakin. Halusin kuitenkin käydä kirjan mallin läpi, koska monet tuntuvat hyppäävän sen tenttikirjasta yli. Prosessi on kuvattu kirjassa todella tylsästi.
Lopuksi kävin läpi markkinointimixin innovaationäkökulmasta. Pitää ensi kerralla nostaa tämä asia aikaisempaan vaiheeseen. Erityisesti promootio on tosi mielenkiintoinen innovaationäkökulmasta ja siihen löytyisi hyviä esimerkkejä. Igglon mainos ei toiminut salissa, kun siellä ei ollut sopivia kajareita. Blair witch project -esimerkki viral marketingista toimii aina. Sen ympärille voisi myöhemmin kehitellä jotain.
Olisin selvästi kaivannut sen innovaatioilta viedyn oppitunnin tänään. Olisi joskus tosi kiva, jos voisi käyttää kunnolla aikaa innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Sekä MARissa että HTM:ssä asiat täytyy käydä läpi pintapuolisesti, eikä aika tunnu siltikään riittävän. Innovaatiot ja tuotekehitys ovat erittäin tärkeitä aiheita nykypäivän liiketaloudessa ja on oikeasti tosi hölmöä ja lyhytnäköistä, ettei niihin liittyen ole tarjolla omaa luentokokonaisuutta. On aika suuri hyppäys yhden kurssin yhdestä luentokerrasta siihen, kun 2009 syksyllä meillä on kokonainen innovaatiot ja liiketoiminta -koulutusohjelma.