Tekijä: Outi-Maaria

Matkailustrategia päivittyy

Erityisasiantuntija Lea Häyhä kertoo Suomen matkailustrategian päivitystyön etenemisestä (pdf). Nykyinen matkailustrategia on vuodelta 2006. Sen ongelma Häyhän mukaan on se, että strategiaan sisältyi 123 kehittämistavoitetta ja toimenpidettä. Ne kaipasivat yksinkertaistamista. Suomen matkailustrategian päivitys on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden aikana, mutta pieniä osia siitä siirtyy ensi vuodelle. Tavoitteena on nostaa esiin muutama kehittämiskohde, jotka vaikuttavat matkailuelinkeinon […]

Matkailusta apua laman torjuntaan

Työ- ja elinkeinoministeriön matkailun ajankohtaisseminaari alkaa ministeri Mauri Pekkarisen katsauksella matkailun taloudellisiin vaikutuksiin. Ministeri puhuu varsin painokkaasti – mukana on pehmoinen kirosanakin. Pekkarinen painottaa, että myös matkailualalla pitää pystyä keskittymään samoihin asioihin kuin muillakin aloilla. Verkottumisen kautta on etsittävä synergiaetuja eikä keskittyä ainoastaan oman tuotteiston parantamiseen. Yhdessä muiden yritysten kanssa palveluita tuottaen pystytään luomaan pidempiaikaisia […]

Matkailun tulevaisuus 2020

Työ- ja elinkeinomisteriössä laaditaan parhaillaan matkailustrategiaa tuleville vuosille. Työn alla on myös visiointi siitä, mitä e-matkailu voisi olla vuonna 2020. Itse uskon vahvasti siihen, että erilaiset sähköisen liiketoiminnan välineet tulevat olennaiseksi osaksi matkailupalvelukokemusta. Matkailukokemus laajentuu niin, että matka alkaa jo siitä, kun kuluttajan mieleen hiipii aavistus tulevasta matkasta. Ehkä se aavistus syntyy yhteisön myötävaikutuksesta ilman, […]

Vertaisten verkosto luo hyvinvointia

Aleksi Neuvonen puhuu ITK’09-esityksessään vertaistuotannosta. Hän on yhdessä Roope Mokan kanssa pohtinut, voidaanko länsimaista hyvinvointia tuottaa myös muutoin kuin perinteisin keinoin. Voidaanko valtio, työ, yksilö ja hyvinvointi yhdistää innovatiivisesti, vaikka lopputulos olisi sama eli yhteinen hyvinvointi? Kun  kuluttajuus on vahvistunut, myös yksilöllisyys on vahvistunut. Yksilöllisyys ei ole vain hyvä asia, mikä on helppo ymmärtää, jos […]

Second Lifea uudessa oppimisympäristössä

Tupa on tupaten täynnä. Happi loppuu ja joudutaan etsimään innovatiivisia hapetuslaitteita. Ilkka avaa oven taukotupaan ja koko ajan joku koputtaa ovelle. Lisää halukkaita on tulossa Ilkan, Teemun ja Maisan Second Life -esitykseen ITK09:ssä. Teemu aloittaa puhumalla teknologiasta, joka on kaikkien ihmisten käsillä. Emme voi enää olla ilman teknologiaa. Vaikka SL-esimerkki ei heikoissa kokousvälineissä toimi, kaikki […]