Kategoria: Väikkäri

Kärkikäyttäjät innovoinnissa

Kaisa Koskela tutkii käyttäjälähtöisiä innovaatioita kärkikäyttäjien näkökulmasta. Hän tarkoittaa käyttäjälähtöisyydellä sitä, että asiakkaat olisivat integroituneet innovaatioketjun jokaiseen vaiheeseen, ei vain alkuvaiheeseen kertomaan, mitä ja millaisia innovaatioita toivoisivat. Kärkikäyttäjät voivat Koskelan mukaan toimia paremmin käyttäjälähtöisten innovaatioiden prosesseissa, koska heillä on jo tarpeita, jotka suuremmat massat saavuttavat myöhemmin. Toisaalta kärkikäyttäjät, toisin kuin ensimmäiset käyttäjät, ovat myös itse […]

Näsi nauratti tutoriaalia

Markkinoinnin tutoriaali potkaistiin käyntiin naurunremakalla. Juha Näsi kertoi markkinoinnin teoriasta 30 vuotta sitten, jolloin monet tutoriaalin osallistujista eivät olleet vielä syntyneetkään. Monet käsitteet, brändäys, systeemimarkkinointi, verkostoteoriat ja globaalisaatio olivat 70-luvulla vielä täysin tuntemattomia. Systeemimarkkinoinnistakin puhuttiin pakettimarkkinointina…

Suo siellä, vetelä täällä

Onpas ollut hektinen viikko. Olen reissannut pariin otteeseen Kuopiossa ja välillä piti palata Savonlinnaan ajotunnille, kuten edellisessä blogiviestissäni kerroin.  Tiistaisen Kuopion reissun tein tutkimushankkeeni viimeisen johtoryhmän kokouksen vuoksi ja eilen kävin sitten vielä haastattelemassa hankkeen ”pääpiruja”. Molemmat reissut olivat tosi antoisia. Saimme ohjaajani kanssa molemmat kritiikkiä siitä, miten teoreettista Kuopion yliopiston kauppatieteiden laitoksen tutkimus on. […]

Triple helixin tulos: seos vai yhdiste?

Maanantaina pitää lähettää korkeintaan kymmensivuinen tutkimussuunnitelma markkinoinnin tutoriaaliin Tampereelle. Yritin päästä kiinni Teuvon ideoihin, jotka hän antoi vapun tienoilla. En ole ihan varma ymmärsinkö kaikkea, mutta parhaani yritin. Teuvo halusi minun vielä miettivän, löytyisikö Triple helix -keskustelusta mitään spesifiä vuorovaikutukseen liittyen. Rehellinen vastaus on, että en oikein tiedä. Ei kai triple helixiä ole juuri muuten […]

Lisensiaatintyön uusi tuleminen

Laitoin tiistaina sähköpostia kakkosohjaajalleni Teuvolle. Pyysin apua, kun nyt näyttää pahasti siltä, etten ihan oikeasti saa tehtyä väitöskirjaa. En uskalla pyytää apua Päiviltä, koska joutuisin myöntämään, etten ole tehnyt puoliakaan siitä, mitä olisi pitänyt. Olen lojunut kohta kaksi vuotta apurahalla. Moni olisi siinä ajassa aloittanut ja lopettanut väitöskirjan, mutta minä vaan kompuroin ihan alussa. Kopsailen […]