Onko innovointi jokamiehenoikeus vai peräti velvollisuus?

Professori Liisa Välikangas piti mielenkiintoisen luennon innovatiivisuuden johtamisesta DCL-konferenssissa. Välikangas nosti esiin innovaatiodemokratian. Onko innovointi sittenkään demokraattinen oikeus?

Jäin pohtimaan, onko meidän pakko nykyisin innovoida tai ainakin tuottaa ideoita, jotta pärjäämme työelämässä?Ainakin yrityselämässä henkilökunta on pikkuhiljaa jakaantunut kahteen kastiin: suorittavaan ja kehittävään. Kehittäviä palkitaan ansioilla, jotka julkaistaan säännöllisesti Hesarissa, mutta suorittavat puurtavat hiljaa taustalla.

Toisaalta tunnen myös innovatiivisia ihmisiä, joiden ääni ei pääse kuuluville, koska organisaatio ei tartu niihin. Onko silloin kyse enää innovaatiodemokratiasta vai peräti innovaatiotyranniasta?

Yliopistosaurus rex

Yksi esimerkki, jossa ideat ja innovaatiot painetaan usein “villaisella”, on yliopisto. Valitettavasti yliopisto on juuri se organisaatio, jolta yleisesti odotetaan innovaatioita. Jonkinlaista kehotusta innovaatiotoimintaan on tarjoiltu myös yliopistolaissa. Enää ei riitä, että tutkija kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita, vaan hänen pitää myös tuottaa jotain konkreettisempaa hyötyä ympäröivälle yhteiskunnalleen.

Tai ei pitäisi riittää, mutta silti riittää. Kun yliopistolle ei ole annettu resursseja kolmannen tehtävän toteuttamiseen, eikä mittareita toteutuksen seuraamiseen, miten kukaan yliopiston oma innovaattori hyötyisi innovaatioistaan? Jos innovoinnista ei tarjota mielekkäitä kannustimia, ei kenenkään kannata panostaa muuhun kuin tutkimukseen ja opetukseen.

Suomi kuitenkin kaipaa kipeästi juuri näitä korkean koulutuksen saaneita ihmisiä innovoimaan. Milloin innovaatiodemokratiaa rohjetaan toteuttaa muutenkin kuin lainsäädännön keinoin?

Adobella on homma hallussa

Rob Tarkoff, senior vice president, Adobe Systems Incorporated räjäytti potin ainakin intron suunnittelussa CeBIT-konferenssissa tänä vuonna. Adobe pläjäytti tajuntaan koko tarjontansa videon muodossa.

Asiakaslähtöisyys on Adoben juttu. Tarkoffin mukaan asiakkaat ovat arvoketjun tärkein tekijä, sillä arvo koostuu asiakkaiden kokemuksista. Kokemukset taas heijastelevat suoraan sitä, miten hyvin tuote vastaa tarpeisiin ja toisaalta pystyy myös tuottamaan jotain uutta ja odottamatonta. Esityksessään Rob Tarkoff nostaa esiin esimerkkejä asiakaslähtöisistä innovaatioista. Näiden tuotteiden takana on Tarkoffin mukaan yrityksiä, jotka ovat sisäistäneet asiakaslähtöisyyden kaikkeen toimintaan.

Asiakkuuden kriittiset pisteet

Asiakkaan nostaminen tarkastelun keskiöön haastaa yritykset pohtimaan asiakasjohtamisen tekijöitä. Tob Tarkoffin mukaan asiakkaiden hankkiminen, palvelu ja kommunikointi ovat asiakasjohtamisen kriittiset pisteet. Näiden kriittisten vaiheiden hallintaan Adobella on tarjota erilaisia sovelluksia yritysten käyttöön. Esimerkiksi saksalainen vakuutusyhtiö Impuls hyödyntää asiakashallinnassaan Adobe Connect Prota.

Toisaalta asiakaspalvelussa, kuten vakuutusvahinkojen raportoinnissa, voi hyödyntää melkein kaikilta jo löytyviä kännykkä-, digi- ja videokameroita.

Matkavarausten uudet tuulet

Matkailumarkkinoinnin näkökulmasta mielenkiintoisin Rob Tarkoffin esimerkeistä on Ranskan rautatieyhtiön tapa lähestyä perinteistä matkavarausta uudesta näkökulmasta. SQLI group kehitteli SNCF:lle tyylikkään käyttöliittymän, jota Rob Tarkoff pyöritteli esityksensä lopuksi tähän malliin.

Pöytä on katettu e-kaupan mahdollisuuksilla

Uudet kehittyneet teknologiat tarjoavat mullistavia uutuuksia e-liiketoimintaan. Tarkoffin mukaan yritysten on joskus vaikea keksiä, mistä aloittaa, kun pöytä notkuu mitä upeampia mahdollisuuksia. Tällaisten haasteiden edessä on varmasti moni kotimainenkin yritys.

Rob Tarkoff heittää ilmaan ajatuksen, jonka mukaan edessämme saattaa olla vaihe, jolloin yrityksille ei enää riitä kauppapaikka verkossa. Yritykset joutuvatkin ehkä tekemään muutoksia yrityskulttuuriin ja liiketoimintalogiikkaan. Teknisesti se on jo nyt mahdollista, mutta suurin kynnys taitaakin olla ajatuksen tasolla.

Kaiken tiedon valtias

Hienon näköistä, kun Google Earthin perustaja itse pyörittelee maailmaa hyppysissään, ja näyttää, kuinka pieni pallo oikeastaan on. Matka eteni nopeasti olympialaisten maisemista Tokion kautta takaisin Saksaan CeBIT-näyttämölle.

Michael Jones kertoo, että Googlen missio on tuoda maailman informaatio kaikkien ulottuville. Tähän informaatioon kuuluu myös kokemuksellinen tieto, vaikka se ei vielä Googlen osaamisen terävintä kärkeä olekaan. Jonesin luvut Googlen käytöstä vetävät hiljaiseksi. Onkohan meistä tulossa kovaa vauhtia Google-riippuvaisia?

Michael Jones vannoo innovaatioiden ja innovatiivisuuden nimiin. Informaatio ei yksin riitä, vaikka sitä olisi mielin määrin tarjolla. Pitää ymmärtää tiedon merkitys, yhdistellä ja tuottaa uutta osaamista. Yksi keino auttaa ymmärtämään yleistä informaatiota on tehdä siitä visuaalista tai omakohtaista. Googlella riittää visualisointikeinoja. On Suomessa puhututtanut streetview, energiankulutusmittareita ja vaikka mitä.

Michael Jonesin esimerkit näyttävät konkreettisesti, miten maailma on muuttunut kymmenessä vuodessa. Informaation määrä on moninkertaistunut ja monipuolistunut. Jones muistuttaa, että emme voi tietää, miten maailma muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Kuitenkin mahdollisuudet näyttävät tällä hetkellä lähes rajattomilta. Ihmisistä on tullut tiedonnälkäisiä, mutta toisaalta Jones vakuuttaa, että mitä enemmän tietoa, sitä enemmän ihmiskunnalla on mahdollisia.

Esitys on mielenkiintoinen katsaus nykyisiin ja pian tuleviin Google-innovaatioihin, vaikka kuulija ei voi olla aistimattta ihan pientä mainosta. Yleisö kuitenkin painostaa Jonesia kysymyksillään. Oma Twitter-kysymykseni siitä, näkeekö Jones ristiriitoja siinä, että Google hallitsee kaikkea nykyisen maailman tietoa, saa monen minuutin perusteellisen vastauksen. Google vain indeksoi, ei hallitse eikä omista tietoa, ei edes naamakirjassa.

Esitys päättyy lupaukseen, että Google aikoo tuottaa streetview-kuvaa maailman kaikilta päällystetyiltä teiltä. Huisia!

Posket innosta hehkuen designia

IVANAhelsinki on muotiteollisuuden vastarannankiiski. Tuottaja Pirjo Suhonen kertoo, että yrityksessä ei uskota kansainvälisten trenditoimistojen sanoihin, ja Paola Suhonen saattaa suunnitella asuihin juuri sellaisen hihan, jota Pirjo-sisko pyytää välttämään, koska tuote ei myy.

IVANAhelsinki ei uudelleen suunnittele, vaan kulkee omaa tietään. IVANAhelsinki on juuri sitä, mitä Timo Sallin keksimä fennofolk-tyyli tarkoittaa. Kliiniseen pohjaan lisätään täysin yllättävä elementti kiinnittämään huomiota.

Pirjo Suhonen kertoo yrityksen noudattavan slowfoodistä tuttua slow fassion -toimintatapaa. Perinteiset muotiyritykset työntävät kauopoihin vähintään joka toinen viikko uuden malliston. Kertakäyttöisyys ei kuitenkaan sovi IVANAhelsingille.

Suunnittelija lähtee liikkeelle omasta tulkinnastaan ja kokemuksestaan. Omakohtainen kokemus siirtyy malliksi ja kuosiksi, joka siirtyy aikanaan vaatteen muodossa jopa äidiltä tyttärelle.

Luovuus läsnä kaikessa

Luovan tuotteen markkinointi ja myynti vaatii luovuutta. Erilaista viestiä ei voi viedä eteenpäin perinteisin keinoin. IVANAhelsinki oon tuottanut viime vuosina mallistostaan markkinointivideon. Lyhytelokuvan tarkoitus on herättää mielenkiinto tutustua mallistoon paremmin.

Työhön liittyy myös yhdessä tekeminen. Videon säveltäjä vie IVANAhelsingin viestiä eteenpäin omassa viiteryhmässään, ja tästä nousee Suhosen mukaan yhteisöllinen puskaradioviestintä, jota voi ostaa rahalla. Näin tuotteista tulee merkityksellisiä – tiettyjen tarinoiden osia.

Suhosen mukaan tämä liittyy heimokulttuureihin. Samanhenkisten löytäminen on haaste, mutta jos heimo löytyy, viesti soljuu ihmiseltä toiselle.

Pirjo Suhonen tietää, että kukaan ei osta IVANAhelsinkiä kylmää vastaan vaan itsensä hemmmotteluksi. Siksi kilpailijatkin voivat löytyä muualta kuin vaateteollisuudesta. Hemmottelukilpailijat voivat olla musiikkia, kauneutta tai kulttuuria. INANAhelsinki ei kilpaile vain vaatealan yritysten kanssa, vaan myös kilpailijoiden määrittelyssä pitää olla luova.

Markkinointiviestinnässä pitää olla Suhosen mukaan into viedä samaa viestiä kuin tuote viestii. TImanttituotetta ei löydetä, jos viesti viedään tylsästi. Suhosen sanat ovat pisto sydämeen. Jos uskon itse olevani ihan kelpo markkinoinnin ja sosiaalisen median osaaja, viestintäkeinojen pitää tukea tätä mielikuvaa. Minä nuhruinen maalaistyttö jakkupukujen ja Cucci-laukkujen joukossa jään auttamatta muiden varjoon.

Villistä ideasta liiketoimintaa

IVANAhelsinki teki yhteistyötä suomalaisen valokuvataiteilija Elina Brotheruksen kanssa uuden malliston kuvituksesta. Brotherus oli itse kuviensa mallina ja ikuisti itsensä perinteisessä suomalaisessa maisemassa. Kuvat päätyivät Japaniin museoon ja yhteistyö poiki mm. japanilaisten teepurkkien suunnittelutehtävän.

Toinen markkinointikeino oli antaa kymmenen mekkoa kymmenen naisen käytettäväksi. Naisten piti antaa mekko eteenpäin ja ottaa kuva ystävästään se päällä. Tempaus pääsi lopulta Elleen eli yritys sai ilmaista mainostilaa kansainvälisessä mediassa.

Suhonen kannustaa tarttumaan hetkeen. Villi idea voi kääntyä tuottoisaksi liiketoiminnaksi. Yksin ei kuitenkaan kannata jäädä, sillä pian suunnittelija voi huomata olevansa myös makrkinoija, kirjanpitäjä ja varastonsiivooja. Työtaakka kevenee ja kukin pääsee tekemään sitä, mitä parhaiten osaa, jos tekijöitä on useita. Ei haittaa, jos kaikki ei toimi, sillä kokemuksesta oppii.

Yrittäjän pitää uskaltaa kysyä itseltään vaikeita kysymyksiä esimerkiksi kansainvälistymisestä. Liian kauaa ei kannata jahkailla. Voihan olla, että kansainvälistyminen esimerkiksi ei ole omalle toiminnalle luontaista.

Suhosen mukaan olisi myös hyvä, jos uudella yrittäjällä olisi joku, jolta kysyä. Eihän neuvoa tarvi kuunnella, jos se ei tunnu hyvältä!

Pirjo Suhosen esitys oli loistava. Ääni, liikkuva kuva, upeat maisemakuvat ja jäntevä ilmaisu tekivät esityksestä yhtenäisen. Suhonen hehkui aitoa innostusta IVANAhelsingistä. Oli erittäin piristävää ja innostavaa kuulla nuoren yrittäjän palavalla innolla kerrottua tarinaa. Täysi kymppi Tekesille tämän esittäjän kutsumisesta.

Matkailusta apua laman torjuntaan

Työ- ja elinkeinoministeriön matkailun ajankohtaisseminaari alkaa ministeri Mauri Pekkarisen katsauksella matkailun taloudellisiin vaikutuksiin. Ministeri puhuu varsin painokkaasti – mukana on pehmoinen kirosanakin.

Pekkarinen painottaa, että myös matkailualalla pitää pystyä keskittymään samoihin asioihin kuin muillakin aloilla. Verkottumisen kautta on etsittävä synergiaetuja eikä keskittyä ainoastaan oman tuotteiston parantamiseen. Yhdessä muiden yritysten kanssa palveluita tuottaen pystytään luomaan pidempiaikaisia ja kannattavampia asiakassuhteita.

Pieniä merkkejä talouden  kääntymisestä parempaan on näkyvissä. Kansainvälisessä matkailussa odotetaan Pekkarisen mukaan kahden prosentin kasvua, mutta samaan hengenvetoon ministeri muistuttaa, ettei ole reaalitalouden osalta varmaa, toteutuuko kasvu tällä aikataululla.  Investointeja kannattaa tehdä, jos siihen suinkin on varaa, sillä investointikustannukset ovat tällä hetkellä edullisia.

Käyttäjälähtöisiä matkailuinnovaatioita

Ministeri Pekkarinen näkee, että matkailun merkitys kansantaloudelle on kasvamassa. Hän korostaa innovatiivisuutta, uutta liiketoiminnan konseptointia  ja yhteistyötä.

Pekkarisen puheeseen mahtuu hauska kohta, kun hän lukee paperista, että asiakkaan ei tarvitse tietää, kuinka monet palveluntuottajat ovat osallistuneet hänen matkailukokemuksensa toteuttamiseen. Ministeri kuitenkin kertoo olevansa sitä mieltä, että asiakkaalla pitää olla mahdollisuus valita itse, mistä palasista kokemuksensa kokoaa. Kukahan puheet kirjoittaa, ja ehtiikö kiireinen poliitikko niihin koskaan tutustua ennalta?

Käyttäjälähtöinen innovaatiopolitiikka soveltuu myös matkailuun. Käyttäjälähtöisyys lähtee liikkeelle siitä, että tunnistetaan käyttäjäprofiilit, ja sitä tietoa hyödynnetään tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa ja kehityksessä. Ministeri Pekkarinen tarttuu tietämättään Savonlinnan e-matkailun kiinnostuksen kohteisiin.

Vaikka ministeri on urheilumiehiä, hän heittää ilmaan kysymyksen, onko Suomi sittenkään golfin kehto. Tarvitaanko jokaiseen niemeen ja notkelmaan oma golfkenttänsä, jos toisaalta meillä olisi tuotteistaa puhdasta luontoa, hiljaisuutta ja luontoarvoja? Ehkä jokin toinen innovaatio voisi olla Suomen matkailun kannalta parempi.

Ministerin terveiset matkailualalle

Ministeri Pekkarinen kertoo, että ensi viikolla aloitetaan työryhmätyöskentely, jossa pohditaan, millainen voisi olla kotimainen majoitusluokittelu. Kansainväliset hotelliluokittelut eivät sovi sellaisenaan Suomeen.

Toinen matkailua epäsuorasti koskeva uutinen on uusien rahoitusinstrumenttien tarjonta pienille yrityksille. Lisäksi ensi vuodelle on kaavailtu tutkimus- ja kehittämiskulujen vähennysoikeutta verotuksessa.

Mitä tällaiset uudistukset sitten voisivat tarkoittaa? Näin tutkijan kannalta olisi toivottavaa, jos verotuksessa voitaisiin huomioida yritysten osallistuminen esimerkiksi yliopistohankkeisiin. Ehkä silloin kuilu yritysten ja yliopiston välillä kaventuisi.

Yrittäjälle vähennyskelpoisuus toisi säästöjä ja ehkä myös innostusta tarttua uusiin, orastaviin ideoihin. Silti yrittäjän kannalta uudet rahoitusinstrumentit voisivat tarjota mielenkiintoisemman täkyn pysähtyä miettimään, mitä muuta yritys voisi tehdä tai mitä yritys voisi tehdä toisin kuin ennen.

Näitä ministeri Pekkarisen varovaisesti esittämiä ideoita jäämme odottamaan…

MAR-luennot

Minulta pyydettiin MAR-luentoja. Tässäpä ne. Tuskinpa noista saa mitään irti ilman luentoa. Linkitän myöhemmin luentokokemuksiin. Nyt jatkuu Herkko Hietasen tarinalla tekijänoikeuksista sosiaalisessa verkossa.

Raitayritys Second Lifessä

IT-arkkitehti Jukka Ruponen IBM:ltä puhuu liiketoiminnan kehittämisestä virtuaalimaailmojen ja 3D-internetin avulla. Pari tyyppiä näkyy seuraavan esitystä myös Second Lifessä. Telmuskin!

Jos yritys lähtee toimimaan virtuaalimaailmassa, yritysjohdon pitää sitoutua siihen. IBM:llä ainakin on sitouduttu, sillä yritysjohto esiintyy itsekin joskus Second Lifessä ja osallistuu aktiivisesti kehittämispalavereihin. Virtuaalisuus on sekin yritykselle strateginen päätös. Kaikkien ei kannata virtualisoitua, jos se ei tuo yritykselle lisäarvoa ja on enemmän häiriötekijä kuin hyöty. Virtuaalimaailmallekin tulisi asettaa tavoite ja keinot siihen pääsemiseksi. Toisin sanoen virtuaalimaailmassa pitäisi olla jonkinlainen liiketoimintamalli, jota noudatetaan johdonmukaisesti.

Johdolle pitäisi Ruposen mukaan tehdä selväksi, ettei virtuaalimaailma ole paikka, jonne paetaan, vaan paikka, jossa tavataan muita, olivatpa nämä yrityksen omia työntekijöitä tai talon ulkopuolisia. Esimerkiksi IBM:n omassa ympäristössä pidetään aktiivisesti kokouksia, joita kaikki voivat seurata omalta työkoneeltaan.

Ruponen muistuttaa, että standardit ovat tärkeitä virtuaalimaailmoissa, sillä kukaan ei omista virtuaalimaailmoja eikä siksi hallitse niitä. Standardien kautta ympäristöistä luodaan turvallisia, jopa turvallisempia kuin internet on tänään. Turvallisuutta on sekin, että esimerkiksi Second Lifessä voi kokeilla reaalimaailmassa kalliita projekteja. Ruponen kertoo esimerkin talonrakennuksesta. Kalliiksi tulisi rakentaa talo pihalle ja todeta, että eipä ollut kiva ja purkaa se pois. SL:ssä talon voi rakentaa itse pilkkahintaan tai teettää toisilla murto-osalla todellisista kustannuksista.

IBM:lle Second Life on testausmaailma, joka ei suoraan kuvaa sitä, mitä IBM on. Se kuvaa paremminkin ibm:läisiä, jotka kuuluvat Eight bar -ryhmään (IBM:n logossa on kahdeksan raitaa). SL on IBM:lle vain yksi osa-alue ja siksi yritys haluaa tehdä eron eightbarilaisten ja todellisen yrityksen välille. Ruponen itse sanoo, että virtuaalimaailmat ovat IBM:lle yksi kanava lisää tai toimisto, jossa eri puolilla reaalimaailmaa toimivat työntekijät ja kumppanit kohtaavat toisensa.

Intranetin sisäpuolellakin voi olla oma rajattu maailmansa, jossa asioita testataan yrityksen sisällä. SL:ssä kaikki on julkista. Ruponen käyttää näistä palomuurin sisäpuolisista maailmoista intraverse-sanaa. Esimerkiksi Ruposella on käytössään OpenSimulator, johon hän voi kutsua osallistujia myös IBM:n ulkopuolelta.

Virtuaalimaailmat ja muut todellisuutta mallintavat maailmat ovat riippuvaisia ihmisistä. Ilman ihmisiä hienoissakaan paikoissa ei tapahdu mitään. Sisältöä ei pidä keksiä Ruposen mukaan keksimällä vaan käyttää samaa informaatiota, jota yrityksellä jo on wikeissä, blogeissa ja muissa palveluissa.

Innovaatiot ja sähköinen liiketoiminta

Kävin tiistaina pitämässä luentoa Kuopiossa. Luennointi on välillä ihan mukavaa hommaa. Harmitti vain se, että toissavuotinen nelituntinen kaventui viime vuonna kolmeen tuntiin ja nyt samaiseen kolmeen tuntiin ympättiin vielä toinen aihe. Käytännössä innovaatioluento on siis muutamassa vuodessa lyhentynyt neljästä puoleentoista tuntiin.

Ei se mitään. Skippasin suosiolla puolet innovaatioasiasta pois ja säästin aikaa sähköiselle markkinoinnille. Miksihän ihmeessä luennon nimi piti olla sähköinen markkinointi, koska sähköinen liiketoiminta olisi minusta yleisempi ja paljon kuvaavampi termi? Sen, että liiketoiminta siirtyy verkkoon tai muuhun sähköiseen kanavaan, pitäisi olla strateginen päätös eikä koskettaa vain markkinointia.

Sähköinen markkinointi vaikuttaa terminä siltä, että markkinointiin otetaan vain yksi kanava lisää, mutta muutoin  se ei vaikuta liiketoimintamalliin. Näin ei kuitenkaan yleisesti ottaen ole eikä ainakaan saisi olla. Jos kerran sähköisyys on strateginen päätös, pitäisihän sen ilman muuta vaikuttaa koko yrityksen toimintaan.

Ehkäpä siinä onkin syy sähköisen liiketoiminnan ontumiselle Suomessa. Jos täällä ei ymmärretä, että verkkoon siirtyminen on strateginen päätös, niin ei voi olettaa, että siitä saataisiin suurta hyötyä.

No, mutta takaisin siihen luentoon. Porukkaa saapui yllättävän paljon luennolle. Ehkä sellaiset yhdeksänkymmentä opiskelijaa. Voisi olettaa, että viidennelle luentokerralle massakurssilla ei enää tulisi juuri ketään paikalle. Toivottavasti opiskelijat kokivat innovaatiot ja sähköisen markkinoinnin – menköön nyt tällä luennon termillä – niin tärkeäksi, että halusivat kuulla niistä lisää.

Valitettavasti sähköinen liiketoiminta on lähes laiminlyöty tenttikirjassa. Ja vaikka Kotler siitä jotain kirjoittaisikin, olisi asia auttamattomasti vanhentunutta siinä vaiheessa, kun kirja tavoittaisi Kuopion yliopiston markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan perusteet -kurssin. Siksi suunnittelin luennon siltä osin ihan itse.

Alku meni rutiinilla, mutta silti ihan hyvin. Tuntui siltä, että opiskelijat olivat mukana paremmin kuin viime vuosina. SlideRocket toimi kohtuullisesti. Ehkä sivunvaihto oli vähän turhan hidasta. Mikki ei alkuun toiminut, mutta sain senkin kuntoon tauon aikana.

Innovaatio-osiosta tuntuu, että pää on ihan tyhjä. Siitä ei ole oikein mitään sanomista. Sen sijaan sähköisen liiketoiminnan osuus meni vähän heikosti. Jännä juttu, että vaikka tunnen alueen melkein paremmin kuin innovaatiot, ensimmäisellä luennointikerralla sanat menevät sekaisin ja ajatus tökkii.

Huomasin jossakin vaiheessa toistavani itseäni. Kai se on ihan ymmärrettävää, sillä esimerkiksi verkkokauppaa voisi tarkastella monesta markkinointimixin teemasta. Markkinointimix oli sovittu jo aiemmin kaikkien luentojen perusrungoksi ja se toimiikin minusta ihan hyvin. Tuleepahan ainakin yksi markkinoinnin peruskäsite tutuksi jo heti ensimmäisellä markkinoinnin kurssilla.

Luulisin, että heittelin ilmaan ihan kiinnostavia uusia sähköisen liiketoiminnan teemoja. Crowdsourcing, longtail ja monet muut kerroin lyhyesti, mutta yritin niissäkin kiinnittää opiskelijoiden huomion markkinointiin. Esimerkiksi crowdsourcinghan liittyy suoraan tuotteeseen ja tuotekehitykseen (markkinointimixin product) ja longtail jakeluun ja tuotteeseen (markkinointimixin place ja product). Kun selitin longtailia, oivalsin itsekin ensimmäistä kertaa oikein syvällisesti sen, miksi longtail on nimenomaan sähköisen liiketoiminnan myötä syntynyt käsite.

Longtail

Periaatteessa longtail-ilmiö on aina ollut olemassa. Isot bestsellerit missä tahansa tuoteryhmässä synnyttävät ison liikevoiton pienelläkin katteella, mutta yhtä suuri voitto saadaan yhtä pienikatteellisten tuotteiden myynnistä, jos niitä myydään kappaleittain enemmän.

Kuitenkin verkkokauppa on luonut harvinaisuuksillekin markkinat. Tieto harvinaisuuksista tavoittaa kuluttajat laajemmin, kun viesti leviää sähköisesti. Toisaalta ehkä yrittäjät eivät ole aiemmin olleet halukkaita ottamaan tuoteharvinaisuuksia myyntiin, koska a) niillä on pienet markkinat ja b) varastointikulut ovat suuret, jos hyllyssä on useita eri tuoteharvinaisuuksia.

Sama pätee palveluihin. Sähköisyys on luonut markkinat niillekin palveluille, joille on vähemmän asiakkaita. Siksi näitä harvemmin ostettaviakin palveluita kannattaa kehittää.

Monesti longtailia on selitetty Amazonin kirjamyynnin kautta. Jos Amazon myy yhtä kirjaa miljoona kappaletta 10 dollarin katteella, heidän tuottonsa on kymmenen miljoonaa. Toisaalta, jos yritys myy miljoonaa eri kirjaa kutakin yhden kappaleen, he päätyvät samaan tulokseen, jos kate on sama. Usein näitä kirjaharvinaisuuksia voidaan myydä isolla katteella, jolloin periaatteessa, mitä suurempi myytyjen tuotteiden, kuten kirjojen, variaatio, sitä suurempi liikevoitto saadaan.

Ehkä joku nyt ihmettelee, miksi bestsellerin kate olisi pienempi kuin niiden kirjojen, joita myydään vain vähän. Bestsellereitä on tietenkin tarjolla paljon enemmän – joka kirjakaupalla on satoja Da Vinci koodeja, mutta koko markkinoilla on ehkä vain yksi tai kaksi kappaletta jotakin harvinaisuutta. Ostaja, joka haluaa tällaisen tuoteharvinaisuuden, maksaa siitä takuulla enemmän kuin tuotteesta, jota joka kauppa on pullollaan. Katteen suuruus selittyy siis puhtaasti kilpailulla, kuten miss_rogue havainnollistaa.

Sosiaalinen media solmussa

Oli mukava huomata, että monilla oli omia sähköisen liiketoiminnan ja sosiaalisen median kokemuksia. Monet olivat ostaneet jotain verkkokaupasta, muutamilla oli oma blogi ja sitäkin useammat lukivat toisten blogeja. Olipa muutama tehnyt ostopäätöksiäkin sen perusteella, mitä tuotteista tai palveluista oli sanottu sosiaalisessa mediassa.

Harmitti tosi kovasti, kun en enää luennon loppuvaiheessa ollut terässä. Sosiaalista mediaa olisi varmasti pitänyt selittää paljon täsmällisemmin. Olisi pitänyt ensin kertoa, mitä se on ja sitten, mitä hyötyä siitä on yritykselle ja vasta kolmanneksi mennä siihen, miten yritys käytännössä valjastaa sosiaalisen median hyötykäyttöön. Nyt minulla karkasi vähän mopo käsistä.

Oletin tiedostamattani, että opiskelijat ovat tietoisia sosiaalisesta mediasta. Varmasti monet olivatkin, mutta yhtä monet eivät ehkä ymmärtäneet koko asiaa. Minulla oli tarkoitus edetä tuossa järjestyksessä, jonka äsken esitin. Siitä huolimatta hyppäsin suoraan sosiaalisen median hyötyihin. Kun hoksasin mokani, aloin äkkiä kuulostaa tosi idiootilta, kun selitin monisanaisesti sosiaalista mediaa. Opiskelijat varmaan saivat minusta tosi pösilön kuvan.

Siinä kun sitten vähän aikaa kiemurtelin sosiaalisen median solmussa, tulin siihen tulokseen, että on parempi lopettaa koko luento ennen kuin munaisin itseni täydellisesti. Pitää vaan toivoa, että edes joku kuulijoista hoksasi, että olen ihan aidosti kiinnostunut sähköisestä liiketoiminnasta.

Ontuva lopetus

Luennon tekniikkaan liittyen en ole vieläkään oppinut tekemään kunnollista lopetusta. Lopetus pitää tehdä suullisesti ennen kuin näyttää viimeisen kalvonsa, sillä yliopisto-opiskelijat alkavat tehdä heti lähtöä, kun saavat pienenkään indikaation siitä, että luento on loppumassa.

Toinen hölmöys, jonka tein, oli se, että en hoksannut kysyä erikseen, olisiko jolla kulla kysyttävää. Ei voi olettaa, että kysymyksiä esitettäisiin spontaanisti. Sehän olisi tietenkin ideaalitilanne, mutta niin epätodellinen, ettei niin varmasti koskaan tapahdu tai käy niin kuin Tanniselle muinoin. Kysyin Tannisen kurssilla aikoinaan jonkin kysymyksen, jonka olen jo aika päiviä sitten unohtanut. Tanninen ei osannut heti vastata ja se, jos mikä, jäi vaivaamaan häntä vuosikausiksi. Sitä voi opettaja häkeltyä, jos joku kysyy jotain.

Kumpi oli ensin, data vai malli?

Aija Tapaninen, Marko Seppänen ja Heini Järvenpää Tampereen teknillisestä yliopistosta tutkivat innovaatioiden adaptaatiota. Heidän esimerkkinsä tulee pelletin käyttöönotosta lämmitysmuotona. Järvenpää esittää ja aloittaa kertomalla puupelletin teknologiasta. Melkoisen huonot kalvot ovat rakentaneet. Teksti on pientä tihrua ja tavaraa on paljon yhdellä kalvolla. Järvenpään esityksestä paistaa läpi, ettei hän oikein tiedä asiasta, sillä paperi on kirjoitettu Tapanisen väitöskirjatutkimuksesta.

Käyttöönottoteorian taustoista tässä tutkimuksessa keskitytään vain aiempaan toimintaan ja todettuihin tarpeisiin. Innovatiivisuus ja sosiaaliset normit jätettiin pois, koska niiden mittaamiseen ei keksitty ratkaisua.

Data oli kerätty Hämeenlinnan asuntomessuilta, mutta datan keräämiseen liittyi ongelma, joka täytyi ottaa tuloksissa huomioon. Datan kerääjä seisoi asuntomessuilla pellettilämmitystä esitelleellä kojulla ja kysely tehtiin vain niiden kävijöiden kesken, jotka kojulle tupsahtivat. Siksi jo data itsessään on vino.

Tutkimuksessa on aika suuria ongelmia. Jäi epäselväksi, millaisia taustatietoja oli kysytty, mikä oli varsinainen innovaatio, kumpi tuli ensin, ongelma, johon pelletti oli vastaus vai vaihtoehto, jonka pelletti avasi, jne.

Stuart MacDonald teilasi tutkimuksen täysin. Minusta ihan aiheellisesti hän kyseenalaisti datan koon (en muista enää aineiston kokoa) ja erityisesti datan ja testatun mallin yhteyden. Olen ihan samaa mieltä siinä, ettei ainakaan esityksessä annettu vastausta, oliko ensin ollut malli, jota haluttiin koetella tällä tutkimuksella, vai hankittiinko ensin aineisto ja sitten väkivalloin ympättiin se yhteen malliin.

Yllättävin tulos oli kuitenkin minusta se, että nekin, jotka eivät ole kohdanneet ongelmia nykyisen lämmitysjärjestelmänsä kanssa, kertoivat harkitsevansa pellettiin siirtymistä. Olisiko tässä näkyvissä väestön huoli ilmastonmuutoksesta ja halu käyttää ekologisempia lämmitysvaihtoehtoja vai ihan raadollisesti siitä, että muut lämmitysmuodot kuten öljy ja sähkö ovat kallistuneet? Nämä olivat omia ajatuksiani esityksen kuluessa.

Sähköinen liiketoiminta

Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!