Onko innovointi jokamiehenoikeus vai peräti velvollisuus?

Professori Liisa Välikangas piti mielenkiintoisen luennon innovatiivisuuden johtamisesta DCL-konferenssissa. Välikangas nosti esiin innovaatiodemokratian. Onko innovointi sittenkään demokraattinen oikeus?

Jäin pohtimaan, onko meidän pakko nykyisin innovoida tai ainakin tuottaa ideoita, jotta pärjäämme työelämässä?Ainakin yrityselämässä henkilökunta on pikkuhiljaa jakaantunut kahteen kastiin: suorittavaan ja kehittävään. Kehittäviä palkitaan ansioilla, jotka julkaistaan säännöllisesti Hesarissa, mutta suorittavat puurtavat hiljaa taustalla.

Toisaalta tunnen myös innovatiivisia ihmisiä, joiden ääni ei pääse kuuluville, koska organisaatio ei tartu niihin. Onko silloin kyse enää innovaatiodemokratiasta vai peräti innovaatiotyranniasta?

Yliopistosaurus rex

Yksi esimerkki, jossa ideat ja innovaatiot painetaan usein ”villaisella”, on yliopisto. Valitettavasti yliopisto on juuri se organisaatio, jolta yleisesti odotetaan innovaatioita. Jonkinlaista kehotusta innovaatiotoimintaan on tarjoiltu myös yliopistolaissa. Enää ei riitä, että tutkija kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita, vaan hänen pitää myös tuottaa jotain konkreettisempaa hyötyä ympäröivälle yhteiskunnalleen.

Tai ei pitäisi riittää, mutta silti riittää. Kun yliopistolle ei ole annettu resursseja kolmannen tehtävän toteuttamiseen, eikä mittareita toteutuksen seuraamiseen, miten kukaan yliopiston oma innovaattori hyötyisi innovaatioistaan? Jos innovoinnista ei tarjota mielekkäitä kannustimia, ei kenenkään kannata panostaa muuhun kuin tutkimukseen ja opetukseen.

Suomi kuitenkin kaipaa kipeästi juuri näitä korkean koulutuksen saaneita ihmisiä innovoimaan. Milloin innovaatiodemokratiaa rohjetaan toteuttaa muutenkin kuin lainsäädännön keinoin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *