Teemu Arina aloittaa obama WHAZAAAAA -videolla ja huudattaa eläköön-huutoja Obaman voiton kunniaksi. Teemun mielestä oppiminen on muutosta siinä, miten opiskelija hahmottaa maailmaa ja asiakkaat ovat yrityksen arvo sinänsä.
Alku on kuin suoraan lukion filosofian kirjasta kivoilla kuvilla väritettynä. Huomaan katselevani ikkunasta ohikulkevia autoja. Pelokas nuorimies jatkaa rauhallista kävelyään edestakaisin salin edessä. Yrittää sitoa pienet kokemuksenjyväset yhtenäiseksi tuottavaksi viljapelloksi. Povaan viljelijälle loistavaa uraa liikkeenjohdon konsulttina.
Perhosefekti – kaikki vaikuttaa kaikkeen
Arina jatkaa johtamisen pääsykoekirjasta kohdasta, jossa verrataan pieniä ja ketteriä yrityksiä isoihin ja kömpelöihin. Sitten sidotaan kulttuuri, politiikka, talous, taas filosofia – kaikki sivistyssanoilla väritettynä yhdeksi sekavaksi klimpiksi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä lopulta mikään mihinkään. Kymmenet vertauskuvat, ulkoaopitut vuosiluvut ja toinen toistaan kauniimmat kuvat värittävät muuten melko monotonista esitystä.
Riippumatta kaikesta siitä ennakkoluulosta, joka oli mieleni saastuttanut, todellisuus on pahempi. Tulee mieleen opiskelijoiden harjoitustyöt, joissa opiskelija on opiskelujensa keskivaiheilla saanut kuningasidean, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Perhosefekti toteutuu, kun sidotaan kaikki pienet huomiot yhtenäiseksi tarinaksi. Silloin tarinankertojan on pakko irrottaa yksittäiset palaset omasta kontekstistaan ja luoda tarinalleen tyhjästä sekundäärinen konteksti. Nyt tällainen konteksti on web2.0.
Olen toisaalta hämmästynyt Arinan muistista. Hän muistaa tunnettujen filosofien keskeisimmät ajatukset ja latelee niitä esityksensä lomaan. Minä en muista. Minulla on filosofiasta appro tehtynä ja vieläpä loistavin arvosanoin. Silti olen unohtanut, kuka sanoi mitäkin, mutta se ei tarkoita, ettei filosofian opiskelu ole muuttanut ajattelutapaani tai jäsentänyt näkemystäni.
Jäsennys löytyy puhumalla
Se, mikä Arinan esityksestä puuttuu, on mielestäni juuri tuo jäsentynyt näkemys. Hän kertoo yksityiskohdista, muttei näe kokonaisuutta. Yhtenäinen tarina on hänen esityksessään vain joukko yhteensidottuja yksityiskohtia. Siksi esimerkiksi eilinen Kaisa Kautto-Koivulan esitys oli hyvä. Myös hän aloitti tuomalla esiin yksityiskohtia, mutta varsin pian hän jäsensi yksityiskohdat laajemmaksi ilmiöksi. Vaikka kuulija ei allekirjoittaisi esittäjän näkemystä tiettyyn ilmiöön, hän voi vakuuttua näkemyksen mahdollisuuksista, jos se on yhtenäinen, yhdenmukainen, selkeä ja ennen kaikkea jäsentynyt. Valitettavasti nyt ei päästä samaan.
Omassa viimeviikkoisessa MAR-luennossani oli jäsentynyt näkemys, mutta vain puolessa luennossa. Innovaatioasiaan olen jo perehtynyt niin syvällisesti, että siitä voin mielestäni kertoa varmasti ja vahvasti. Innovaatioistakin kerron vain oman näkemykseni, mutta en pysty – eikä kukaan muukaan pysty yksin – kertomaan koko totuutta. Ei totuuden kertominen olekaan tavoitteena ja kaikkein vähiten se on tavoitteena yliopistossa, jossa kriittisiä lausuntoja esittävät opettajat ehkä parhaiten herättelevät opiskelijat ottamaan itse selvää asioista.
Harmillista, etten selvästi ole vielä saavuttanut riittävää ymmärrystä sähköisestä markkinoinnista. Jäsentyneen näkemyksen puuttuminen paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun asiasta pitää puhua ääneen. Keskustelun aikana jäsennys voi syntyä ja aiemmin piilossa ollut vielä hahmottumaton jäsennys voi saada muodon. Luennoidessa jäsennyksen puutteet näkyvät selvästi, kun passiivinen kuulija ei paikkaa esittäjän aukkokohtia. Olen kokenut, että opettaminen auttaa minua tunnistamaan jäsennykseni ongelmat ja siksi opettaminen kannattaa, vaikka se aiheuttaa vaivaa.
Avoin innovaatio taas esillä
Mutta takaisin esitykseen. Jos esityksestä pitää jotain poimia niin ehkä avoin innovaatio -asia on sellainen. Taas olen saman kysymyksen äärellä. Mitä uutta avoimen innovaation järjestelmässä on? Sellainenhan on ollut aina olemassa. Wim Vanhaverbeeke sanoi Enschedessä viime vuonna, että uutta onkin se, että ajatus on nyt lähtenyt liikkeelle yrityksiltä, kun se aiemmin oli läsnä vain akateemisessa maailmassa. En väitä, että avoin innovaatio olisi toteutunut akatemiassa, mutta toteutuuko se nyt yritysmaailmassa sen paremmin. Jalo ajatus on silti sanottu ääneen ja naulattu pöytään.
Olen kiitollinen, että olen saanut keskustella avoimista innovaatiojärjestelmistä Vanhaverbeeken, idean toisen isän, kanssa ja yhtä iloinen olen keskustelusta Eelko Huizinghin kanssa. Vanhaverbeeke puolusti tietenkin avoin innovaatio -teoriaa, mutta Eelko – olen tehnyt sinunkaupat – jakoi mielipiteeni siitä, ettei teoria sinänsä tuo esiin mitään uutta. Sama pätee blue ocean -teoriaan. Open innovation on tällä hetkellä konsulttien tähtituote tai jopa lypsylehmä, mutta tuleeko siitä joskus rakkikoira, joka ei tuota mitään?
Hienoa, että Teemu Arina on niin kiinnostunut oppimisesta sähköisessä ympäristössä, että on lukenut monen alan kirjallisuutta. Hienoa, että hän on myös kiinnostunut panostamaan esityksensä visuaaliseen asuun. Hienoa, että Suomi saa veroeuroja Arinan kaltaisten konsulttien palkkioista.
