Tekesistä apua jo hakuun

Ohjelma jatkuu hanke-esimerkeillä ja ohjelmakoordinaattoriyrityksen puheenvuorolla. Risto Mäkikyrö kertoo, että vuonna 2007 yrityshankkeita oli 11, joiden budjetti oli 2 660 000 euroa. Viime vuonna vastaavasti kahdeksan hankkeen budjetti oli yhteensä 2 110 000 euroa. Tutkimushankkeet ovat nousseet kolmesta yhdeksään ja budetti reilusta 300 000 eurosta 2 380 000 euroon. Tekesin rahoitusosuus on noin puolet budjetista yrityshankkeissa ja tutkimushankkeissa hieman enemmän.

Mäkykyrön mukaan tutkimushankkeita olisi voitu rahoittaa enemmänkin, mutta niihin on ollut vaikea saada yritysrahoitusosuutta.

Tekes on yhdessä TE-keskusten innovaatioyksiköiden kanssa pyrkinyt lisäämään apua hankehakemusten valmisteluun. Asiantuntija-apua on tarjolla myös liiketoiminnan kehittämiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *