Avainsana: sähköinen markkinointi

Matka alkaa verkosta – päättyy tähän

Jaakko Löppönen tiivistää päivän annin. 1. Haetaan kokonaisymmärrys ja haetaan apua. 2. Tarvitaan sisäistetty suunta ja merkitys. 3. Myynti, tavoite ja seuranta eli konversio 4. Matka alkaa verkosta 5. Käyttäjät 6. Työkalut, tieto, konkretia. Tilaisuuden päättää Jere Talonen Haaga-Heliasta. Odotan innolla, että hän kertoisi mahdollisuudesta tutustua tulevaisuuden hotelliin. Minä pyysin Kauppista selvittämään, päästäisiinkö sinne. Huoneet […]

Matka alkaa verkosta -seminaari

Kaiken kaikkiaan seminaari oli ihan hyvä aloitus sähköisen liiketoiminnan edistämiselle matkailualalla. Ohjelman rakennetta olisi voinut hieman kehittää. Saariluoman stand-up oli hyvä setti, mutta aivan liian aikaisin aamulla. Se olisi voinut herätellä ihmiset iltapäivähorroksestaan esimerkiksi kahvin jälkeen. Seminaarin ohjelma oli rakennettu pk-yritysten tarpeisiin, mutta osallistujaluettelosta päätellen mukana oli vain joitakin yksittäisiä pk-yrityksiä. Siksi päivän alku stand-upin […]

Tulevaisuuden hotelli jää tulevaisuuteen

Jaakko Löppönen tiivistää päivän annin. 1. Haetaan kokonaisymmärrys ja haetaan apua. 2. Tarvitaan sisäistetty suunta ja merkitys. 3. Myynti, tavoite ja seuranta eli konversio 4. Matka alkaa verkosta 5. Käyttäjät 6. Työkalut, tieto, konkretia. Tilaisuuden päättää Jere Talonen Haaga-Heliasta. Odotan innolla, että hän kertoisi mahdollisuudesta tutustua tulevaisuuden hotelliin. Minä pyysin Kauppista selvittämään, päästäisiinkö sinne. Huoneet […]

Ole ja näy siellä missä asiakaskin

Katri Lietsalan (Gemilo Oy) puheenvuoroa olen odottanut kaikkein eniten. Hän kertoo myynnin edistämisestä sosiaalisen median keinoin. Myös Lietsala painottaa strategiaa ennen sähköiseen kauppaan syöksymistä. Pitäisi miettiä, mitä tavoittelee, kenen kanssa, missä, miten ja millä menestys lopulta mitataan. Hän korostaa, ettei sosiaalisessa mediassa ole mitään kummallista. Hän suosittelee käymään läpi olemassa olevat online-yhteisöt. Kohderyhmällähän voi olla […]

Itsestäänselvyyksiä ja teknistä jargonia

Mies vaaleanpunaraidallisessa kravatissaan puhuu sähköisen kaupan taustoista ja terminologiasta selkokielellä. Jaakko Löppönen totesi alkuun Ilkan olevan eCompetence Centeristä Joensuun yliopistosta. Hyvää mainosta meille, mutta matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksenkin voisi mainita. Ilkka aloitti hirmuisella rykäisyllä mikkiin ja säikähti itsekin. Mikkiä piti säätää reippaasti pienemmälle. Joka seminaarissa on Ilkan mukaan yksi akateeminen kotkottelija, jolla on pitkä tukka […]