Matka alkaa verkosta -seminaari

Kaiken kaikkiaan seminaari oli ihan hyvä aloitus sähköisen liiketoiminnan edistämiselle matkailualalla. Ohjelman rakennetta olisi voinut hieman kehittää. Saariluoman stand-up oli hyvä setti, mutta aivan liian aikaisin aamulla. Se olisi voinut herätellä ihmiset iltapäivähorroksestaan esimerkiksi kahvin jälkeen.

Seminaarin ohjelma oli rakennettu pk-yritysten tarpeisiin, mutta osallistujaluettelosta päätellen mukana oli vain joitakin yksittäisiä pk-yrityksiä. Siksi päivän alku stand-upin jälkeen tuntui raskaalta. Kauppisen esityksen ensimmäinen osa, jossa hän painotti internetin olevan vain yksi media muiden joukossa, oli ihan osuva aloitus, mutta hänen sanojenselitystuokionsa oli turhan raskas. Ehkä listalta olisi kannattanut pudottaa joitakin teknisimpiä termejä pois. Näin aikaa olisi jäänyt käsitellä kaikkein tärkeimpiä hieman kauemmin.

Jaakko Löppönen kertoi, millä kaikilla tavoilla yritys voi edesauttaa sähköistä liiketoimintaa. Hänen esityksensä rakentui pitkälti yhden kalvon varaan. Siinä ei juurikaan ollut tekstiä, mutta pikku kuvia ja symboleita sitäkin enemmän. Jokaisella kuvalla oli tarkoituksensa, mutta kuinka moni kuulijoista muistaa enää myöhemmin, mitä ne olivat? Konsulttina Löppönen ei tietenkään voi antaa kirkkaimpia ajatuksiaan julkiseen levitykseen, joten suotakoon hänelle kuvagalleria.

Kahvitauon jälkeen jakaannuimme kahteen. Kauppisen vetämä ”jatkokurssi” oli oikein antoisa. Best Westernistä saimme esimerkin, kuinka iso globaali toimija panostaa sähköiseen liiketoimintaan ja näkyvyyteensä verkossa.

Katri Lietsalan esitys oli päivän parhaimpia, jollei paras. Hän kertoi täsmällisesti ja selkeästi, mitä sosiaalinen media on ja miten se näyttäytyy matkailuyritykselle. Lietsalan esityksen pääpointti oli, että ole läsnä siellä, missä asiakkaasi sinut parhaiten tavoittaa. Fiksua ja fiksusti sanottu. Myös hänellä oli esimerkkejä, joihin matkailuyrittäjien oli varmasti helppo samaistua. Harmi vain, etten enää saanut Lietsalaa kiinni.

Iltapäiväkahvin jälkeen ohjelma jatkui mielenkiintoisempana kuin aamulla. Kauppisen Ilkka oli selvästi innostuneempi päivän toisesta puheenvuorostaan ja toi mukavasti esiin myös eCompetence Center Finlandin ja eTourismProfilerin.

Ilkka väritti tarinaansa omakohtaisella esimerkillään, miten markkinointia pitäisi fokusoida kaikkein potentiaalisimmille asiakkaille, jotta kauppa kävisi. Ilokseni huomasin, että Kauppisen esityksen taustalla oli havaittavissa myös markkinoinnin teorioita. Ainakin AIDA-ostopäätösprosessi oli esillä.

Iltapäivän päätti kaksi tehokasta naista. Sirte Pihlaja Fjordista kertoi lukuisia esimerkkejä, miten matkailuyritykset ovat onnistuneet tuotteistamaan ja markkinoimaan palveluitaan. Hän puhui elämystaloudesta, jossa videot tehostavat elämyksen syntyä, musiikki jatkaa kokemusta vielä matkan jälkeenkin ja jossa matkailutuote räätälöidään kunkin yksilöllisiin tarpeisiin. Tai yksilö voi räätälöidä sen itse.

Googlen Anni Ronkainen kertoi ehkä eniten tilastotietoja. Hän totesi suomalaisten olevan maailman Googleorientoitunein kansa. Meillä tehdään eniten maailmassa Google-hakuja per capita. Itse asiassa Googlesta haetaan jopa Googlea, koska suomalainen ei kirjoita täsmällistä osoitetta osoitekenttään vaan hakee yritykset hakukoneilla. Siksi on tärkeää, että hakukone löytää yrityksen nettitulvasta.

Täytyy sanoa, että naiset jyräsivät Matka alkaa verkosta –seminaarissa. Lietsala, Pihlaja ja Ronkainen pitivät hyvät esitykset, pysyivät aikataulussa ja puhuivat selkeästi. Eivät muutkaan huonoja olleet. Aloituspuheet ehkä olivat minulle liian itsestäänselvyyksiä, joten ehkä suhtauduin niihin turhankin kriittisesti.

Päivästä jäi puuttumaan vain kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se, ettemme päässeet tutustumaan Haaga-Helian huomisen hotelliin. Toinen asia oli se, mikä toteutuu joka ikisessä seminaarissa: aikaa tutustumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen ei ollut taaskaan riittävästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *