Sosiaalinen media ja liiketoiminta -kurssin aloitus

Huhtikuussa Mikkelin ammattikorkeakoulussa käynnistyy uusi kurssi, sosiaalinen media ja liiketoiminta. Osallistujien osaaminen todennäköisesti eroaa yhtä paljon kuin heidän tarpeensakin sosiaalisen median suhteen. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa lähtötilannetta.

[polldaddy poll=6172066]

 

[polldaddy poll=6171468]

 

[polldaddy poll=6172163]

 

[polldaddy poll=6172189]

 

[polldaddy poll=6172200]

 

 

 

Tulevaisuus haastaa – mitä?

Seuraan tässä toisella korvalla Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaaria (live), ja ihmettelen esiintyjien kovin normatiivista suhtautumista oppimiseen ja teknologiaan. Iskulauseet täyttävät puheet. Halutaan eroon osaamislistoista (Anita Rubin), pitää keskittyä ihmisiin ja verkostoihin, eikä jakaa rooleja opettajiin ja oppijoihin (Antti Hautamäki). Tekniikan pitäisi tukea oppimista eikä kulkea sen edellä (Anne Rongas). Tiimiakatemiassa opettaminen on jopa kielletty (Johannes Partanen).

Miksi opettajat ovat niin ehdottomia omien näkemystensä kanssa?

Jokaisella kokemusta

Oppiminen ja opettaminen, samoin kuin matkailu, on ala, josta jokaisella on omakohtaista kokemusta. Oma kokemus tuntuu antavan jokaiselle meistä myös oikeuden osallistua aihetta käsittelevään tieteelliseen keskusteluun. Minä en ole opettaja, joten minun osallistumisoikeuteni perustuu ainoastaan omaan kokemukseeni ensin oppijana ja myöhemmin opettajana yliopistossa. Siksi sanoillani ei ole senkään vertaa painoarvoa kuin alan ammattilaisilla Tulevaisuus haastaa oppimisen -seminaarissa.

Siitä huolimatta tutkijan korviani kihelmöi se, miten yksipuolisia ammattilaisten kommentit ovat. Tuntuu, että monet ovat jääneet oman mielipiteensä vangiksi.

Joillekin oppikirja ja opetussuunnitelma näyttäytyvät helvetillisinä piruina, jotka estävät kaikenlaisen luovuuden. Joillekin tekniikka taas on ainoa mahdollinen väylä tehostaa ja monipuolistaa oppimista. Eihän se niin voi olla?

Monenlaiset oppijat, monenlaiset opettajat

Meillä on käsillämme hienoja mahdollisuuksia eriyttää opettamista ja erilaistaa sitä kuvaa maailmasta, jonka annamme lapsille kouluissa. Opettajia on ainakin yhtä monenlaisia kuin oppijoitakin, ja sitä kautta myös opettamisen tavat ovat erilaisia. Kuitenkin oma hyväksi todettu malli tuntuu monelle olevan “se ainoa oikea”, jota orjallisesti seurataan ja vielä ihmetellään, miksi muut eivät liity fanijoukkoihin.

Eivät kai oppikirja tai perinteinen luokkahuoneen järjestely sentään estä oppimista? Toisille sopii kirjasta lukeminen, toinen tahtoo tutkia asioita itse netistä. Kuten joku seminaarin kuulijoista omassa kommentissaan sanoi, erilaisuus vaatii opettajalta mukautumista ja hyvää  analysointikykyä. Miksi kukaan keskustelijoista ei nosta esiin huolta opettajian opettamisen taidoista?

Koulusta kouluun opettajaksi

Olen seurannut sivusta jonkin verran luokanopettajien perus- ja täydennyskoulutusta täällä Savonlinnassa. Peruskoulutus näyttää olevan putki, jonka päästä pullahtaa puolivalmiita opettaja-eineksiä koululaitoksen hampaisiin. Kun 25-vuotias pelokas opettajanalku astuu luokkahuoneeseen, hänellä on portfolion verran substanssiosaamista monelta alalta. Se, mikä häneltä puuttuu, on sisäistetty näkemys opettajuuteen. Tämä on vahva yleistys, ja perustuu vain mutu-tuntumaan.

Silti uskaltaisin kyseenalaistaa paremminkin opettajankoulutuksen ajantasaisuuden kuin sen, mitä ja miten nämä opettavat lapsiamme kouluissa. Helpompi olisi kohdata “haasteellinen tulevaisuus”, jos muutoksia tehtäisiin jo ketjun alkupäässä.

Yhä edelleen tuleville opettajille opetetaan perustaidot valitsemistaan aineista. Se on hyvä, en kritisoi sitä yhtään. Ongelma onkin se tapa, jolla opettajia opetetaan. Kuinka moni opettaja saa esimerkiksi perustaidot opetusteknologiasta opettajankoulutuksensa aikana? Ei opettajankoulutukseen tarvita välttämättä erillistä opetusteknologian ainetta, vaan koko koulutuksen ajan rakentuvaa näkemystä opetusteknologian soveltamisesta.

Näin pelko siitä, että tekniikka ajaisi opettamisen ja oppimisen edelle, olisi täysin turha. Ehkä ne, jotka asiasta vaahtoavat, toimivat itse teknologian ehdoilla. Hiljaiset opetusteknologian ammattilaiset kyllä ymmärtävät, kumpi on muna ja kumpi kana.

Akateeminen perusta

Toisaalta oppimisen ja opettamisen tieteellinen tarkastelu voisi antaa tuleville opettajille eväitä kohdata oppijoiden erilaisuutta. Vaikka yhteisöllisyys ja moderni suhtautuminen osaamiseen kritisoivat muodollista akateemista koulutusta, tieteellinen perusnäkemys on antanut ainakin minulle monta hyvää tapaa jäsentää maailmaa. Jos ei muuta, piirun verran syvällisempi tieteellinen koulutus alleviivaa sen, että aina ei löydy yhtä oikeaa vastausta.

Tuntematta sen täsmällisemmin opettajankoulutuksen opetussisältöä, epäilen, moniko opettajakokelas pysähtyy reflektoimaan kohtaamisiaan luokkahuoneessa.

Minulle akateeminen peruskoulutus on kuin kivijalka, jota muurataan harkko kerrallaan koko perus- ja mahdollisten jatko-opintojen ajan. Mitä useammin asioita pysähtyy tarkastelemaan oman oppimansa valossa, sitä tukevampi kivijalasta tulee. Substanssiosaamisen voi sitten muurata myöhemmin, jos perusta on kunnossa.

Etätyö ja liiketoiminta -webinar Second Lifessa

Tiistaina esiinnyin ensimmäistä kertaa “oikeassa” webinaarissa, joka tosin jaettiin Second lifessa. Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus on järjestänyt jo kaksi webinaaria etätyön teemoissa ja tällä kertaa oli vuorossa etätyöympäristöt.

Etätyö on minulle teknisesti vieras aihe, mutta sisällöllisesti etätyö on tuttu juttu. Meillä etätyöskentely toimii hienosti hankkeissa. Työt jaetaan ja niiden etenemistä seurataan ActiveCollabin avulla, enkä voisi olla enempää ko. työkalusta tyytyväinen.

Pientä säätämistä

Telmus Noel eli Moilasen Teemu kävi kuuntelemassa ensimmäiset tahdit esityksestäni ja tallensi pari pätkää etätyöluennostani. Homma toimi pikkuisen takellellen, koska en itse vaihtanut kalvoja. Olisin voinut vaihtaa, mutta ympäristö oli rakennettu niin, että olisin joutunut kääntämään virtuaalisen selkäni yleisölle joka kalvonvaihdon yhteydessä.

Erityisesti kalvonvaihdon haaste näkyy tässä ensimmäisessä pätkässä, jossa kertailen esitykseni sisältöä. Taistelin myös ääniongelman kanssa, mutta en usko, että ongelma olisi johtunut minun säädöistäni. Teemukin taisi nostaa volyymiä, koska tässä toisessa pätkässä ääni kuuluu paremmin.

Kätevimmin kalvo vaihtuu ja ääni kuuluu, kun katselee itse kalvosulkeiset SlideSharesta 🙂

Liian suuret saappaat

Huhu kertoo, että webinaarissa piti alunperin esiintyä Linus Torvalds, mutta hän perui viime hetkellä, ja järjestäjä etsi epätoivoisesti korvaavaa esiintyjää. Linuksen saappaat olivat minulle aivan liian suuret. Ilkka olisi täyttänyt ne paremmin, mutta Ilkka on tällä hetkellä luennoimassa luentotallennuksista ja nautiskelemassa Echo360-tarjoilusta Muglan yliopistossa Turkissa.

Blogit ja opet

On turha kirjoittaa vinkkejä bloggaamiseen, koska netti on sellaisia jo nyt pullollaan. Tiivistetysti bloggaamisen peruskivi on muurattu seuraaviin teeseihin:

  1. Mieti, kenelle kirjoitat ja mitä.
  2. Kirjoita säännöllisesti. Lyhyempikin viesti riittää.
  3. Lue ja kommentoi toisten blogeja.
  4. Listaa blogisi esimerkiksi Blogilistalle.
  5. Linkity muihin sivuihin linkeillä.
  6. Käytä otsikkomuotoiluja ja avainsanoja.

Blogin perustaminen

Ehkä tuorein kotimainen artikkeli blogin perustamisesta löytyy Vempaimia.net-sivustolta. Siellä Mika Latvala vertailee kattavasti ilmaispalveluja ja ilmaisia mutta maksullisen webhotellin vaativia palveluita.

Melko kattava ohjekirjasto löytyy myös Rauli Haverisen ylläpitämältä Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen sivulta.

Ilmaiset blogipalvelut

Ilmaisia blogipalveluita ovat esimerkiksi
Vuodatus.net
Blogit.fi
Blogimaa.com
Blogeja.com.

Osa näistä palveluista perustuu maailmalla suosittuun WordrPess.com-blogipalveluun, jonne voi myös suoraan perustaa oman bloginsa. WordPress.com-blogin perustamiseen saa ohjeita Verkko-opas.fi-sivustolta.

Helposti alkuun

Ilmaiset blogipalvelut ovat hyvä tapa kokeilla bloggaamista. Ilmaispalvelun käyttäminen on helppoa ja usein termit on jo valmiiksi käännetty suomen kielelle. Samalla voi testata, innostuuko sittenkään bloggaamisesta, sillä siihen voi kulua yllättävän paljon aikaa.

Osa bloggaajista kokee, että ilmaispalvelujen yleinen osoiterakenne www.omablogini.palveluntarjoaja.net johtaa lukijat harhaan ja on hankala muistaa. Aina kun jotain tarjotaan ilmaiseksi, on säästetty jostakin. Ilmaisblogien kohdalla säästöä on haettu karsimalla blogien muokkausmahdollisuuksia. Esimerkiksi Googlen Blogger-palvelussa, jossa yksittäisten sivujen osoiterakenne on yleensä bloginnimi.blogspot.com, kaikki blogit näyttävät enemmän ja vähemmän samanlaisilta.

Ulkoasun muokkaus

Kuitenkin myös ilmaisblogeja voi muokata jonkin verran. Esimerkiksi juuri Bloggeriin on saatavilla ilmaisia teemoja, joita vaihtamalla ulkoasua voi muokata. Ohjeita ja linkkivinkkejä löytyy esimerkiksi Rahasta-blogista.

WordPress.comin teemavalikoima on aivan omaa luokkaansa. Netistä löytyy lukuisia ilmaisia teemoja ja yksityiskohtaisia maksullisia teemoja, ja todellinen taituri voi tehdä sellaisen myös itse.

Voit tehdä blogistasi persoonallisen ulkoasultaan, kun lisäät siihen kuvia tai videota tai esimerkiksi pieniä vimpaimia, widgettejä. Luettelon vimpaimista suomenkielellä löydät Vinkkiverkosta ja muita vinkkejä WordPress-blogiin esimerkiksi blogiohjeista.

Blogikohtaiset ohjeet löytyvät yleensä kunkin blogin ohjausnäkymästä.

Kirjoittaminen on haasteellista

Blogikirjoittaminen on hauskaa mutta haastavaa. Yleisösi voi olla koko suomenkielinen maailma, ja blogiteksteistä jää muistijälki jälkipolville, vaikka poistaisit blogisi myöhemmin. Siksi kannattaa miettiä, mitä kirjoittaa, kenelle tekstinsä suuntaa ja millaisen kuvan tekstisi antaa sinusta.

Kaikkea ei kannata laittaa samaan blogiin. Lukijankin kannalta voi olla hyvä ajatus jakaa tekstit ammatilliseen blogiin ja henkilökohtaiseen blogiin.

Hpguru.net opastaa sinut kirjoittamisen alkuun ja Blogikirjoittamisen muoto-oppaasta löydät hyviä vinkkejä tekstin muotoiluun. Ei varmaankaan tarvitse erikseen muistuttaa, mutta joskus on syytä kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen.

Ajatuksia blogikirjoittamisen ihanuudesta ja kurjuudesta löytyy myös Love-hankkeen blogista

Mikroblogit

Twitter on ylivoimaisesti suosituin mikroblogi. Yleensä mikroblogiviestin tai viserryksen, kuten Twitterissä sanotaan, maksimimitta on 140 merkkiä, mutta Adocussa joudut viestittämään vain yhdellä sanalla!

Tuija Aalto on kirjoittanut Tuhat sanaa -blogiinsa lyhyen oppimäärän Twitteristä.

Mikroblogeissa on aiemmin lähetetty tilapäivityksiä Facebook-tyyliin “Täällä ollaan VESO-päivässä Pieksämäellä”, mutta nykyisin mikrobloggaus on saanut yhä enemmän ammatillisia piirteitä.

Erityisen ammatillinen ja kotimainen palvelu on Qaiku, jossa keskustelu pyörii usein sosiaalisen median ja teknologian ympärillä. Tosin Qaiku on paljon muutakin kuin mikroblogi.

Opetusalaa läheltä liippaavia Twitterin käyttäjiä ovat OpetusTV, opetusministeri Hanna Virkkunen, Turun Iltalukio ja monia muita löytyy esimerkiksi Oskari Uotisen kokoamalta Koulut-listalta.

Twitterin hyödyntäminen opetuksessa on vielä alkuvaiheessa. Englanninkielinen ReadWriteWeb raportoi yhden opettajan käyttökokemuksista.

Jos haluat löytää mikroblogivietejä tietystä teemasta, voit hakea niitä ruotsalaisen Twingly-palvelun avulla.

Mietintämyssyyn

Kuinka blogeja voi käyttää opetuksessa? Lue myös Jere Majavan teksti blogien hyödyntämisestä vuodelta 2006. Onko mikään muuttunut?

Voiko kurssiblogi tai luokan blogi olla julkinen? Aihetta käsittelee esimerkiksi Mikko Ilola TKY:n sihteeristöblogissa.

Opettajablogeja

Blogger/Blogspot -blogit
ReksiVerkonPauloissa
Hellström: pedagogiikkaa ja koulupolitiikkaa II
Jarin blogi
Hikotusta… …sivumerkkejä

Sosiaalinen media oppimisen tukena -yhteisön blogit
Blogilistan opetus-blogit

Kurssi- ja projektiblogeja

Opetus, ohjaus, oppiminen
DevelOpe
eAineistot oppimisen resurssi
Love-hanke

Koulujen blogeja ja verkkolehtiä

Laitilan lukion lehti
Rahulan koulun blogi
Punkalaitumen koulun blogi

Yhteisbloggaminen
Suometar-blogissa käännetään Suomettaren artikkeleita nykysuomelle.
Kirjoittajatreffit – asiapitoinen yhteisblogi kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta

Verkkoliiketoimintaa verkossa

Tänä syksynä opetan matkailualan verkostoyliopistossa matkailun verkkoliiketoimintaa. Vaikka kurssi on verkkokurssi, aiemmin verkkoa on käytetty lähinnä materiaalin jakamiseen. Opiskelijat ovat saaneet harjoitustyön aiheet ja materiaalit sähköisestä oppimisympäristöstä ja palauttaneet harjoitustyönsä sähköisessä muodossa. Minusta on hölmöä, että vielä nyt tällaisia toimintatapoja kutsutaan verkko-opiskeluksi.

Itse otin toisen linjan. Materiaalia on kyllä jaossa suljetussa oppimisympäristössä, mutta kurssin aikana järjestetään kolme etäopetusluentoa. Kaksi niistä ACP:ssä ja yksi Joensuun yliopiston Second Life -saarella. SL:ään mennään siksi, että virtuaalimatkailu on yksi keino laajentaa matkailukokemusta!

Myös opiskelijat pääsevät harjoittelemaan uusia taitoja blogin muodossa. He kirjoittavat yhteistä blogia, käyvät vilkasta keskustelua ja nostavat keskusteluun esimerkkejä muista sosiaalisen median palveluista. Odotan innolla, mitä saamme aikaan!

Yliopisto kehityksen jarruna

Opettajilla on kumma tapa jarruttaa kehitystä ja väittäisin, että viimeistään yliopisto tappaa luovuuden käyttää erilaisia opetusta tehostavia teknologioita. Monet opettajat pitäisi istuttaa koulunpenkille opiskelemaan, mitä kaikkea uutta ja ihmeellistä teknologialla olisi heille tarjottavanaan.

Joka kerta, kun tarjoamme opiskelijoille materiaalia sähköisesti ja kutsumme sitä verkko-opetukseksi, annamme heille väärän kuvan tulevasta. Pahimmillaan valmistumisen kynnyksellä oleva opiskelija luulee osaavansa käyttää sähköisiä työskentelyvälineitä, kun hänen ainoa kokemuksensa on surullinen Moodle tai tutkimuslomakkeita suoltava e-lomake.

Varmasti Moodlet ja muut tarjoavat ihan hienon opetus- ja oppimisympäristön, mutta niiden käyttö ainakin oman kokemukseni mukaan rajoittuu usein materiaalin jakamiseen. Silloin tekninen oppimisympäristö toimittaa vain entisajan pahvilaatikon virkaa, jolla opiskelijoille tuotiin kurssimonisteet ensimmäiselle luentokerralle.

Blogi kurssin suoritusmuotona

Bloggaaminen kurssin suoritusmuotona on minullekin uusi kokemus. Keväällä teetin opiskelijoilla wikejä, joihin he linkittivät kuvia ja videotallenteita verkosta. Blogi on kuitenkin eri juttu. On mukava nähdä, miten hyvin opiskelijat omaksuvat blogeihin liittyvän vilkkaan keskustelun.

Annoin viime viikolla haastattelun Yliopisto-lehteen. Korostin haastattelijalle moneen kertaan sitä, että yliopisto on minusta velvollinen opettamaan opiskelijat avoimuuden kulttuuriin tai arkkitehtuuriin, joka on sosiaalisen median peruspilareita. Sosiaalinen media on joka tapauksessa opiskelijan edessä, kun tämä astuu työelämään. Näin on ainakin kauppatieteiden tai matkailun opiskelijalla.

Blogit, wikit ja muut julkiselle kommentoinnille alistetut työskentelymuodot on hyvä opetella opintojen aikana, jotta ehtii havaita niiden tuomat hyödyt ja haasteet ennen  työelämää. Tutkijan koulutuksen aikana meille opetetaan, kuinka tieteen tekemiseen liittyy tulosten ja päätelmien julkinen arviointi ja omien väitteiden puolustaminen. Miksi siis emme käyttäisi sosiaalista mediaa opetuksessa ja oppimisessa, kun siellä näitä taitoja karttuu aivan huomaamatta?

Second Lifea uudessa oppimisympäristössä

Tupa on tupaten täynnä. Happi loppuu ja joudutaan etsimään innovatiivisia hapetuslaitteita. Ilkka avaa oven taukotupaan ja koko ajan joku koputtaa ovelle. Lisää halukkaita on tulossa Ilkan, Teemun ja Maisan Second Life -esitykseen ITK09:ssä.

Teemu aloittaa puhumalla teknologiasta, joka on kaikkien ihmisten käsillä. Emme voi enää olla ilman teknologiaa. Vaikka SL-esimerkki ei heikoissa kokousvälineissä toimi, kaikki varmasti jakavat ajatuksen. Teknologia on läsnä tässä ja nyt.

Teknologinen valtaistuminen

Opettajalta teknologinen valtaistuminen vaatii rohkeutta astua siihen maailmaan, jossa oppijat ehkä jo ovat. Opettajalla täytyy olla pedagogista silmää. Hänen pitää hoksata, milloin oppija oppii ilman opettamistakin.

Kun Joensuun yliopistossa on tähän saakka opiskeltu itse Second Life -ympäristöä ja perehdytty sen mahdollisuuksiin, tänä vuonna Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen joukkio johdattaa meidät Second Lifeen oikein toden teolla.

Second Life tarjoaa uusia mahdollisuuksia oppimiselle. Kokemuksen mukaan oppimista voi tapahtua, vaikka ihmiset nauravat, ovat sarjakuvamaisia ja tekevät hassuja asioita virtuaalimaailmassa. Sattuma saattaa johdattaa eteen todellisen asiantuntijan tai vaikkapa avattaren, jolle itse voi opettaa jotain uutta.

Toisaalta SL:n käyttöön opetuksessa pitää panostaa. Pitää ohjeistaa Second Life -etiketti, jotta oppimiselle annetaan mahdollisuus. Kukaan ei opi, jos käytännön asiat ovat solmussa.

Tila ja tekniikka tukemaan

Ilkka jatkoi Second Lifen teknisestä puolesta. Hän sitoi tekniikan tiukasti opettamiseen ja oppimiseen. Oppiminen haastaa aina myöös opetustilaratkaisut. Nämä tilaratkaisut Second Life ratkaisee ihan toisella tapaa kuin reaalimaailma.

Ongelmia syntyy, jos virtuaalimaailma ja reaalimaailma kohtaavat opetuksen ja oppimisen aikana. Jos osa oppijoista istuu kasvokkain, miten myös virtuaaliyhteyden kautta mukana olevat voidaan ottaa huomioon tasapuolisesti?

Reaalin ja virtuaalin saumaton kohtaaminen

Savonlinnassa tekniikka, tilakysymykset ja virtuaali-reaalimaailman kohtaaminen ratkaistiin tekemällä uuden tyyppinen oppimisen tila. Ilkka kertoo innomaisesti ennen ja jälkeen -kuvilla, miten tavallinen luokkatila muuttui moderniksi oppimisympäristöksi.

Second Life ja muut sovellukset sopivat yhteen tässä tilassa saumattomasti. Tila on etänä Second Lifessa, mutta reaalimaailman piirros Smartboardille näkyy myös Second Lifessa.

Tilan käyttö tuottaa monipuolista sisältöä, jotka saadaan kaikki tallennettua. Näin myös etäoppijat ja muut kertausta tarvitsevat, voivat palata aiheeseen.

Tilan vaikutus oppimiseen ja opettamiseen

Uusi opetustila on suoraan kytköksissä toiseen, tavalliseen luokkahuoneeseen, jossa jokainen pääsee kokeilemaan, miten reaaliopetus eroaa virtuaalisesta. Kahdella erilaisella tilaratkaisulla voidaan tutkia, miten oppimisympäristö vaikuttaa oppimiseen. Ehkä kokeilu paljastaa myös suosituksia oppimistilojen jatkosuunnittelusta.

Kuulijat pääsevät tutustumaan luovaan tilaan viimeistään elokuisessa Oppiminen eri maailmoissa -seminaarissa.

Oppiminen sulaa kuin voi

DCL-konferenssin puheenjohtaja Leena Vainio Suomen eOppimiskeskuksesta päättää konferenssin. Blended learning – sulautuvaa oppimista työssä ja oppilaitoksissa on hänen puheenvuoronsa aihe. Blended learnin -termi on alunperin Bonkin termi. Aiemmin se tarkoitti kontaktiopetuksen ja verkko-opetuksen yhdistämistä. Nyt ajatellaan, että yhdistetään opetustekniikoita ja metodeita tai pedagogisia ratkaisuja. Vainio ihmettelee, miksi pitäisi käyttää uusia monimutkaisia käsitteitä, kun voisi puhua monimuotoisesta opetuksesta sulautuvan opetuksen sijaan.

Sulautuvan oppimisen menetelmien tulisi Vainion mukaan edistää oppimisyhteisöjen rakentumista ja tuottaa tilanteita, joissa omaa oppimista voi seurata ja arvioida. Myös asiantuntijoiden kohtaaminen on tärkeä tekijä.

Satunnaiselle sopivaa visuaalisesti

Satunnaiselle käyttäjälle sulautuvuus näyttäytyy siten, että ympäristö ja sovellukset ovat helposti opittavissa. Satunnainen käyttäjä pysyy pois verkostosta tai ympäristöstä, jos sen käyttö on monimutkaista. Tämä on Vainion mukaan ongelma erityisesti oppimisympäristöissä. Jatkuva käyttäjä saa sulautuvan oppimisen kautta tehokkuutta tehtäväänsä ja samalla kohtaa myös asiantuntijoita verkostossaan.

Yksi keino päästä käsiksi sulautuvaan oppimiseen, on tuottaa visuaalista ja yksilöityä materiaalia. Vainion mukaan tässä konferenssissa visualisointi on nostanut päätään ihan uudella tavalla. Esitykset ovat olleet visuaalisesti häikäiseviä ja niihin on selvästi panostettu. Olen samaa mieltä. Vain harvassa esityksessä on käytetty perinteistä esittämisen formaattia.

Yksilö versus yhteisö

Väsähtänyt yleisö herää keskustelemaan, kumpaa pitäisi painottaa tämänhetkisessä opetuksessa: yhteisöllisyyttä vai yksilöllisyyttä. Kommentit menevät ihan ristiin. Jos yksilön oletetaan hankkivan uniikkia osaamista ja valtaistuvan yksilönä, mikä on hänen roolinsa yhteisössä? IBM:n kaveri muistuttaa, että ainakin heillä yksilön pitää näyttää osaamisensa yhteisölle ennen kuin hänet otetaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Olisiko tässä vähän samaa tematiikkaa kuin Wengerin ja kumppaneiden CoPissa? Kun Wenger puhui yhteisön yhteisestä identiteetistä, onko nykyään identiteetti rinnasteinen osaamiselle? Osaaminen ehkä rakentaa identiteettiä. Jos se osaaminen rakentaa yksilön identiteettiä, kahlitseeko osaaminen tai osaamattomuus yksilöä niin, että yhteisö voi hänet hylätä? Jos yhteisön yhden jäsenen osaaminen kasvaa, eikö yhteisön kumulatiivinenkin osaaminen kasva? Miten käy silloin yhteisön jaetulle ja jäsentensä tunnustamalle identiteetille? Hylkääkö yhteisö sen jäsenen, jonka osaaminen kasvaa, vai sen, joka ei voi enää hyväksyä muuttunutta yhteisön identiteettiä?

Menin nyt solmuun ajatukseni kanssa. On vähän hankalaa mietiskellä asioita täällä blogissa ja seurata intensiivisesti luentoa. Toisaalta luento on onnistunut ainakin minun osaltani tavoitteessaan pakottaa meitä ajattelemaan asioita.

Oma osaaminen piilossa

Vainio kertoo ammattikorkeakouluissa tehdystä tutkimuksesta, jossa pohdittiin, toteutuuko sulautuvan oppimisen idea käytännössä. Esimerkiksi oppimisen reflektointi puuttuu lähes kokonaan. Toinen puutteellinen asia on se, miten osaaminen tuodaan esille. Opiskelijoita ei kannusteta julkistamaan osaamistaan. Yllätin itseni mietiskelemästä tammikuun High technology marketing -kurssiani Kuopiossa. Se lienee viimeinen tilaisuus vähään aikaan kokeilla esimerkiksi wikin hyödyntämistä opetuksessa. Taidan antaa opiskelijoille mahdollisuuden kirjoittaa portfolionsa wikisivuksi, mutta pakko pitää myös paperiversion mahdollisuus.

Tilaisuus loppuu hauskaan YouTube-videoon kirjan lukemisesta. Pitää etsiä se ja linkittää tänne.

MAR-luennot

Minulta pyydettiin MAR-luentoja. Tässäpä ne. Tuskinpa noista saa mitään irti ilman luentoa. Linkitän myöhemmin luentokokemuksiin. Nyt jatkuu Herkko Hietasen tarinalla tekijänoikeuksista sosiaalisessa verkossa.

Voiko nettiin luottaa?

Tietoturva sosiaalisessa verkostossa ja virtuaalisissa maailmoissa puhuttaa monia ja siitä esitystään pitää Petteri Järvinen. Tietoturvan tavoitteena on CIA = confidentiality, integrity, availability (tiedon luottamuksellisuus, eheys, saatavuus). Näistä ehkä helpoin on tiedon luottamuksellisuus, johon pyritään esimerkiksi erilaisten salausjärjestelmien kautta.

Vaikka kaikki kolme saavutettaisiin, meillä on silti vastassa todentamisen ongelma: Miten voimme olla varmoja, että henkilö on todellisuudessa se, joksi hän sähköisessä ympäristössä esittäytyy? Tietosuoja-asia liittyy siihen, että 20-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntuu olla 40-vuotias ja 40-vuotiaan on vaikea kuvitella, miltä tuntui olla 20-vuotias ja varsinkin, kun maailma on muuttunut. Nettihistoriasta voi joskus tosin tulla jopa meriitti, jolloin se, ettei verkosta löydy henkilön nettihistoriaa, kuulostaakin epäilyttävämmältä kuin nuoruuden törttöilyvideot Youtubessa.

Hakukoneet rekrytoinnissa

Työnantaja ei  rekrytoidessaan saa googlata hakijoita. Yleisön kommentissa kerrotaan, että maailmalla on jopa yrityksiä, joita voi palkata selvittämään toisten tietoja netistä. Järvinen toteaa, että ihan varmasti kaikki silti käyttävät nettiä juuri näin, vaikka se on periaatteessa kiellettyä.

Julkinen salaisuus ennen lanseerausta

Melkein poikkeuksetta yritykset julkistavat tai vuotavat tietoja julkisuuteen uusista tuotteista jo ennen niiden lanseerausta. Canon yrittää olla poikkeus tähän valtavirtaan ja säilyttää mallinsa salassa ennen virallista julkaisua.

Henkilötietolaki suojelee yksilöä. Järvinen sanoo, ettei esimerkiksi esityksiin kannata kirjoittaa sähköpostiosoitetta, koska hakurobotit löytävät ne pdf-julkaisuista. Pitää muistaa tämä.

Saatavuus voi olla tietoturvaongelma, jos esimerkiksi Linden Lab vetää joskus töpselin seinästä ja sanoo, että menkää muualle leikkimään virtuaalimaailmaa. Eli olemme riippuvaisia näistä sosiaalisen median ja tietotekniikan palveluista.

Turvallisuus on usein myös tekosyy kieltää jotain. Poliiseiltakin estettiin pääsy YouTubeen “tietoturvasyistä” (9/2008).

Wikipediassa viisaus tiivistyy

Järvisen mukaan yhteisö on joukko ihmisiä, jossa viisaus tiivistyy, mutta niin tekee myös tyhmyys. Wikipedia on esimerkki yhteisöllisestä viisaudesta, mutta toisaalta myös ääri-ilmiöiden kannattajat löytävät toisensa ja saavat vahvistusta ajatuksilleen.

Järvisen sanoista aloin miettiä, ettei yhteisöllisyys sinänsä ei ole ratkaisu mihinkään, vaan ratkaisu moneen kysymykseen on se, mitä yhteisö tekee. Toisin sanoen, ei yhteisö vaan yhteisön tuotos on tärkeää.

Järvinen jatkaa, ettei yhteisön jäsenillä välttämättä ole samoja päämääriä eikä yhteisöllisyys aina lisää luottamusta. Esimerkiksi WinCapitassa luotiin illuusio luottamuksesta, vaikka koko ajan osa porukasta tietoisesti veti muita nenästä.

Internetissä meidän pitää vain sokeasti luottaa palveluun. Meillä ei ole ajallista perspektiiviä ja pitkäaikaista kokemusta nettipalveluista. Luottamus perustuu usein sosiaaliseen suositteluun, josta on kirjoitettu artikkeli. Voidaanko esimerkiksi keinomaailmoihin koskaan luottaa? eBayssäkin voi luoda monia tunnuksia ja tehtailla suosituksia itselleen.

Yhteisö luottamuksen mittarina

Joskus nettiin voi luottaa enemmän kuin reaalimaailmaan. Esimerkiksi Facebook-tietoon, että henkilö ei ole naimisissa voi luottaa paremmin kuin siihen, onko samalla ihmisellä reaalimaailmassa sormus illan viimeisellä hitaalla vai ei. Ainakin pitkällä tähtäimellä sosiaalinen yhteisö varmasti korjaa Facebook-tiedon oikeaksi.

Netti- ja virtuaalimaailmat eivät koskaan ole täysin erillisiä reaalimaailmasta, sillä Ruususen nettiherjaajatkin saivat sakot reaalimaailmassa. Silmiinkään ei ole uskominen, koska virtuaaliavattaret voivat näyttää, miltä haluavat.

Toisaalta esimerkiksi Facebookiin liittyy riski siitä, mitä ystäväverkko kertoo henkilöstä. Jos toimittajalla on ystäviä yhdestä puolueesta, voiko hän enää kirjoittaa puolueettomasti politiikasta? Tai kannattaako kertoa esimerkiksi varkaille, että olet kolme kuukautta maailmanympärysmatkalla.

Hyvä huomio on se, että aina joku luottaa niihinkin, joita itse pidämme idiootteina…

Raitayritys Second Lifessä

IT-arkkitehti Jukka Ruponen IBM:ltä puhuu liiketoiminnan kehittämisestä virtuaalimaailmojen ja 3D-internetin avulla. Pari tyyppiä näkyy seuraavan esitystä myös Second Lifessä. Telmuskin!

Jos yritys lähtee toimimaan virtuaalimaailmassa, yritysjohdon pitää sitoutua siihen. IBM:llä ainakin on sitouduttu, sillä yritysjohto esiintyy itsekin joskus Second Lifessä ja osallistuu aktiivisesti kehittämispalavereihin. Virtuaalisuus on sekin yritykselle strateginen päätös. Kaikkien ei kannata virtualisoitua, jos se ei tuo yritykselle lisäarvoa ja on enemmän häiriötekijä kuin hyöty. Virtuaalimaailmallekin tulisi asettaa tavoite ja keinot siihen pääsemiseksi. Toisin sanoen virtuaalimaailmassa pitäisi olla jonkinlainen liiketoimintamalli, jota noudatetaan johdonmukaisesti.

Johdolle pitäisi Ruposen mukaan tehdä selväksi, ettei virtuaalimaailma ole paikka, jonne paetaan, vaan paikka, jossa tavataan muita, olivatpa nämä yrityksen omia työntekijöitä tai talon ulkopuolisia. Esimerkiksi IBM:n omassa ympäristössä pidetään aktiivisesti kokouksia, joita kaikki voivat seurata omalta työkoneeltaan.

Ruponen muistuttaa, että standardit ovat tärkeitä virtuaalimaailmoissa, sillä kukaan ei omista virtuaalimaailmoja eikä siksi hallitse niitä. Standardien kautta ympäristöistä luodaan turvallisia, jopa turvallisempia kuin internet on tänään. Turvallisuutta on sekin, että esimerkiksi Second Lifessä voi kokeilla reaalimaailmassa kalliita projekteja. Ruponen kertoo esimerkin talonrakennuksesta. Kalliiksi tulisi rakentaa talo pihalle ja todeta, että eipä ollut kiva ja purkaa se pois. SL:ssä talon voi rakentaa itse pilkkahintaan tai teettää toisilla murto-osalla todellisista kustannuksista.

IBM:lle Second Life on testausmaailma, joka ei suoraan kuvaa sitä, mitä IBM on. Se kuvaa paremminkin ibm:läisiä, jotka kuuluvat Eight bar -ryhmään (IBM:n logossa on kahdeksan raitaa). SL on IBM:lle vain yksi osa-alue ja siksi yritys haluaa tehdä eron eightbarilaisten ja todellisen yrityksen välille. Ruponen itse sanoo, että virtuaalimaailmat ovat IBM:lle yksi kanava lisää tai toimisto, jossa eri puolilla reaalimaailmaa toimivat työntekijät ja kumppanit kohtaavat toisensa.

Intranetin sisäpuolellakin voi olla oma rajattu maailmansa, jossa asioita testataan yrityksen sisällä. SL:ssä kaikki on julkista. Ruponen käyttää näistä palomuurin sisäpuolisista maailmoista intraverse-sanaa. Esimerkiksi Ruposella on käytössään OpenSimulator, johon hän voi kutsua osallistujia myös IBM:n ulkopuolelta.

Virtuaalimaailmat ja muut todellisuutta mallintavat maailmat ovat riippuvaisia ihmisistä. Ilman ihmisiä hienoissakaan paikoissa ei tapahdu mitään. Sisältöä ei pidä keksiä Ruposen mukaan keksimällä vaan käyttää samaa informaatiota, jota yrityksellä jo on wikeissä, blogeissa ja muissa palveluissa.