Olen junamatkalla kohti Helsinkiä ja EBRF-konferenssia. Vaikka esitys piti lähettää järjestäjille jo kymmenes syyskuuta, jäi suusanallisen esityksen valmistelu junamatkaan. Kerrankin siitä on hyötyä, ettei ole edistynyt kovin hurjaa tahtia. Voi hyvillä mielin kopsata palasia vanhoista esityksistä. Ilmeisesti vain Tommi on samaa yleisöä kuin viime esityksessäni.
Tommi taitaa olla aina paikalla, kun minä esitän, tai siltä se ainakin tuntuu. Tommi ainakin pitää omiensa puolta niin, että jokaiseen esitykseen tulee edes yksi ihminen yleisöksi. Ainahan noita on riittänyt, vaikka näköjään minun harmillinen tehtäväni on aina esiintyä koko seminaarin tai konferenssin viimeisessä sessiossa. EBRF ei tee poikkeusta. Minun esitykseni on tiistaina iltapäivän viimeisessä sessiossa, mutta kuitenkin neljästä esityksestä ensimmäisenä.
Heräsin yllättävän virkeänä puoli viiden aikaan aamulla. En laittautunut ihmeemmin junamatkaa varten. Join vain kupin kahvia ja pesin naamataulun. Ilkka heitti minut asemalle, jossa kylmä syysilma virkisti sen verran, ettei uni tullut ennen kuin Parikkalassa vaihdoin Helsingin junaan.
Nukahdin reilut puoli tuntia, kunnes vastapäiseen tuoliin istahti niin äänekäs nainen, että heräsin. Ei nainen mitään puhunut, mutta kolisutteli tavaroitaan äänekkäästi. Käväisin toistamiseen tälle aamulle aamukahvilla ja aloin muokata esitystäni.
Varmaan ensimmäistä kertaa sitten monen vuoden takaisen saksan esitykseni kirjoitin melko paljon sanottavaani paperille. Tosin paperihan on vain täällä koneessa, joten joko otan koneen mukaan esitykseen tai sitten opettelen asiat ulkoa.
Ilkka on houkutellut minua tallentamaan luentoni ja esitykseni nettiin. Ehkä sitä varten tässä yritin rakentaa vähän täsmällisempää esitystä. Oman konferenssiesitykseni voisinkin tallentaa ja julkaista. Sehän tulee muutenkin kalvojen muodossa EBRF:n sivuille. Voisin vaikka tehdä parannetun version omaan blogiini.
Nyt tullaan Helsinkiin ja pitää kipaista puuteroimaan nenä ennen kuin suuntaan terminaaliin.