Hyviä kokemuksia oske-toiminnasta Savonlinnassa

Tässä muistiinpanoja Savonlinnan seudun oske-päivästä 19.2.2009.

Pellervo Kokkonen toteaa, että tutkimustiedon levittäminen sellaisenaan ei ole Osaamiskeskuksen päätulokulma. Tieto jalostetaan sellaiseen muotoon, että yrittäjät saavat niistä todellista hyötyä. Kuinka saadaan ihmiset löytämään toisensa ja kuinka saadaan inspiraatio aikaan? Se on Oske-toiminnan ydin Kokkosen mielestä.

Kokkonen nostaa esimerkin visitfinland-maaportaalista. Sen lokitiedoista voidaan saada tutkimustietoa, mitkä aktiviteetit tai kohteet ovat nousussa, mitkä laskussa.

Savonlinnan oskella kolme peruspilaria

Järviluontomatkailun tuotestrategian tukeminen, sähköisen liiketoiminnan uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen, uusien liiketoimintamahdollisuuksien kartoittaminen, ovat Savonlinnan osaamiskeskuksen keskeiset toiminta-alueet. Niitä ei ole sidottu Savonlinnaan vaan Savonlinnan seudun innovaatiokeskus palvelee koko Kaakkois-Suomea.

Kahden vuoden aikana on synnytetty kattava Lakeland Charter -verkosto, sähköisen markkinoinnin valmennus ja työkalut, lisäksi on annettu apua tuotekehitykseen ja luotu yhteistyöverkosto yritysten välille.

Lakeland Charter

Yrityksillä oli selkeä tarve yritysyhteistyön käynnistämiseen tuotekehityksen tueksi ja sähköisen liiketoiminnan ratkaisuihin. Yritykset uskalsivat lähteä mukaan hankkeeseen, koska siitä nähtiin syntyvän konkreettista hyötyä. Tällä hetkellä yritykset jatkavat yhteistyötä keskenään ja osaamiskeskus vain tuo verkostoon uusia työkaluja.

Timo Auvinen kommentoi, että Itä-Suomessa on jo viisi sähköistä portaalia ja kehitteillä on lisää. Kokkosen mukaan sähköisten kauppapaikkojen kenttä on villiintynyt eikä Oskella ole halua lähteä peliin mukaan.

Raija Komppula kommentoi lyhyesti, ettei kenelläkään ole tarvetta estää yrityksiä laatimasta omia verkkokauppoja. Yrittäjä itse päättää, mihin antaa oman tuotteensa myytäväksi.

Joku kommentoi, että julkisia portaaleja on nyt seitsemän ja lisäksi tulevat yritysten omat portaalit. Helena Aalto kommentoi, ettei sähköinen kauppapaikka ole joko tai -kysymys vaan sähköisyys tukee muuta liiketoimintaa.

Sähköinen liiketoiminta harhaanjohtaa

Tästä Pellervo Kokkonen jatkaa, että sähköinen liiketoiminta on harhaanjohtava nimitys. Kukaan ei voi pyörittää sähköistä liiketoimintaa ja muuta liiketoimintaa erikseen. Siksi oske on pyrkinyt löytämään helppoja työkaluja, joita yritykset voivat ottaa jopa ilmaiseksi käyttöön.

Yksi esimerkki on sosiaalisen median ABC -opas. Lisäksi tehtiin Näy netissä -kampanja, jonka avulla oppaassa esitellyt palvelut voidaan ottaa käyttöön. Mukaan otetaan kolme pilottiyritystä. Kampanja on tarkoitus toteuttaa näiden kohdalla alkusyksystä, jotta kesäsesonki saadaan analyysiin mukaan.

Lakeland Experience Lab

Experience Labissa yritykset pääsevät pohtimaan tuotekehitystään yhdessä toisten yritysten ja tutkijoiden kanssa. Yksi osio labiä on matkailusoftan testipenkki, jota voidaan soveltaa myös muilla toimialoilla.

Kari Leinonen kommentoi tähän, että jotain on pielessä, koska sähköiset järjestelmät eivät toimi. Yrittäjillä ei ole varaa tällaiseen kompurointiin. Leinonen muistelee, että järjestelmä maksoi 400 000 euroa ja ongelmista johtuen järjestelmä on ollut hyvä business ohjelmiston jyväskyläläiselle toimittajalle. Ilmeisesti nyt puhutaan Savonlinnan matkailun järjestelmästä, koska Leinonen pyytää Jorma Auvista viemään viestiä eteenpäin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *