Kategoria: Opetus

Uusi rooli lääkeliiketoimintaan

Nyt niin hurjasti kehumani lääkeliiketoiminnan kurssi saa aivan uuden piirteen. Minusta tulee yhden luennon ajaksi opettaja. Opetan siis itseäni. Hieman skitsofreenista, mutta kai se menee. Luennolla käsitellään innovaatioita ja tuotestrategioita lääkealalla. Tuttua tarinaa, jonka alunpitäenkin luulin tulevan minun luennoitavaksi. Minut kuitenkin istutettiin opiskelijan penkkiin ja luennointi jäi proffille. Nyt markkinoinnin proffa ei pystykään pitämään lupaamaansa […]

Hands on

Olin tänään Hands on -koulutuksessa, jossa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja sen hyödyntämistä opetuksessa. Koulutuksessa ei tullut esiin mitään uutta ja mullistavaa, mutta parasta oli se, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun tädit innostuivat yhteisöllisten työkalujen käytöstä. Jatkuvasti sipisivät, että hei tätähän voisi käyttää sillä ja sillä kurssilla. Tosi hyvä. Loin itsekin wiki-pohjan innovaatioluentoja varten – ihan testimielessä […]

Matikanmaikka

Kävin opettamassa laitoksen sihteerin tytölle matematiikkaa. Pelkäsin etukäteen, miten opetus mahtaa sujua, mutta se oli oikeastaan tosi helppoa. Olen ennenkin antanut matikan tukiopetusta monella eri tasolla. Nyt kyseessä oli seiskaluokkalainen. Hyvä, että tyttö tajusi näin aikaisessa vaiheessa pudonneensa kärryiltä. HAluksi hn ei oikein ymmärtänyt negatiivisia lukuja ja sellaiset käsitteet kuin itseisarvo ja vastaluku olivat täysin […]

MARin viimeiset viilaukset

MARin innovaatioluento teettää edelleen töitä. Lisäsin vielä tänään pari esimerkkislidea esitykseeni ja tottakai minun pitää päivittää moodleen lähettämäni esitys! Onneksi päivitys sujui samalla, kun lisäsin Tapanin avoin innovaatio -esityksen moodleen. Innostuin myös hakemaan vähän lisätietoa virusmarkkinoinnista tai viral marketingista. Siinä voisi olla ihan ideantynkää, jos muokkailisi jatkossa yhden luennon markkinointikanavista tai markkinointimiksin mukaisesti promootiosta. Luennolla […]

Innovaatio ei innostanut

Innovaatioluento on nyt ohi. Viime vuonna yritin olla iloinen ja kannustava ja sain tyylistä ihan hyvää palautetta. Muu osa saikin sitten haukkuja. Tänä vuonna yritin pistää paremmaksi. Yritykseksi jäi. Luento alkoi huonosti. Ääneni ei kuulemma kantanut takimmaiselle penkkiriville ja minun piti laittaa mikki. Mikä lie Madonna-mikki. En saanut sitä mitenkään sovitettua kutreilleni. Yritin vaikka miten […]