Kategoria: Opetus

Päivän työt pulkassa

Viikonloppu meni niin, että hurahti. Kaikessa kiireessä unohtui kokonaan katsoa formulat, mutta onneksi ehdittiin parille viimeiselle kierrokselle mukaan. Noloa, että unohdettiin. Väsäilin vielä sunnuntai-iltana markkinoinnin ja kv. liiketoiminnan innovaatioluentoa. Päivitin vähän vanhaa, mutta en tehnyt radikaaleja muutoksia. Tein viime vuonna melko hyvän luentorungon, johon en viitsinyt tehdä lisäyksiä. Päinvastoin nyt piti poistaa jotain, sillä tällä […]

Näkymätöntä työtä

Suurin osa väitöskirjaprosessista on näkymätöntä työtä. Työtä, joka vie hurjasti aikaa, ja jonka tuloksia on vaikea hahmottaa työn tekemisen hetkellä. Yksi näistä inhottavista töistä on haastattelujen litterointi, mutta en nyt tarkoita sitä vaan julkaisujen seuraamista. Koko aamupäivän olen kahlannut suurimpien akateemisten lehtitalojen julkaisulistoja ja yrittänyt poimia listoilta minua kiinnostavat julkaisut. Työni helpottuu jatkossa oleellisesti, kun […]

Toimintaa aprillipäivänä

Tänään pidettiin ensimmäinen palaveri laadullisen tutkimuksen kurssin järjestelyistä. Kurssi alkaa vasta helmikuussa, mutta osa porukasta näyttää olevan todella innokkaita ja halusivat aloittaa suunnittelun jo nyt. Minun osuuteni tulee käsittelemään toimintatutkimusta. Kuin tilauksesta luentoni on aprillipäivänä. Kurssista tulee todella haastava. Meillä ei ole tähän asti ollut kunnollista tutkimuksentekemisen kurssia. Nyt tilannetta yritetään ainakin vähitellen korjata. Tälle […]

Kolmen taputuksen väärti

Ikääntyvien yliopiston luento meni ihan hyvin. Ei passaa brassailla liikaa, kun voi joutua itsekehustaan tilille, sillä luento äänitettiin ja se ilmestyy kai muutaman viikon päästä netissä. Täytyy sanoa, että tänään minulla oli elämäni haasteellisin yleisö. Keski-ikä oli äkkiä arvioiden siinä 70-75 ikävuoden tienoilla. Herrat olivat pukeutuneet pukuun ja leidit vähintään yhtä tyylikkäästi. Yleisöä oli paikalla […]

Luentorunko koossa – Jihuu!

Ikä-yo –  here I come! Luentorunko alkaa hahmottua. Vielä pitää treenata ja kokeilla, kuinka kauan luento näillä tiedoilla kestäisi. Tavoitteena on luennoida vajaa tunti. En saanut luentoon riittävää jännitettä . Prosessi on joka tapauksessa melkoisen tylsä aihe, mutta yritän nostaa esiin erityisiä haasteita prosessin eri vaiheissa. Sitten pitäisi keskittyä kuvitukseen ja havainnointiin. Ongelmana on vain […]