Hands on

Olin tänään Hands on -koulutuksessa, jossa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja sen hyödyntämistä opetuksessa. Koulutuksessa ei tullut esiin mitään uutta ja mullistavaa, mutta parasta oli se, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun tädit innostuivat yhteisöllisten työkalujen käytöstä. Jatkuvasti sipisivät, että hei tätähän voisi käyttää sillä ja sillä kurssilla. Tosi hyvä.

Loin itsekin wiki-pohjan innovaatioluentoja varten – ihan testimielessä vielä, mutta ehkä siitä saisi jo ensi syksyn kurssille toimivan työkalun.

Olen täälläkin kirjoittanut joskus siitä, miten hienoa olisi, jos opiskelija aloittaisi oman tietokannan keräämisen esimerkiksi del.icio.usiin jo heti opintojensa alussa. Hän voisi kirjoittaa oppimisestaan blogia ja linkittää kaikki opintojen aikana käytetyt wikit ja blogit sekä del.icio.usiin kerätyt aineistot samaan paikkaan. Siitä tulisi aivan loistava tuki ja turva sitten, kun opiskelija astuu työelämään ja tarvitsee jotain jo unohdettua tietoa. Sitten vaan käyttäisi omaa tagi-luokitustaan ja löytäisi helposti etsimänsä. Voisi vielä tsekata blogista, mitä ajatuksia silloin oli, kun opiskelija tagitti kyseisen aineiston.

Minulla ei ole tämä sosiaalisen median kieli vielä hallussa, joten pahoittelen kaikkia sanastollisia mokia. Ajatus on tärkein.

Hehkutin vielä sählyssäkin, miten hyviä oppimista tukevia työkaluja nämä voisivat olla. Sain ainakin meidän sivarin innostumaan. Ihmettelen suuresti, miten hän ei ole aiemmin käyttänyt mitään noista edellä mainituista. Outoa, sillä hän on antanut itsestään sellaisen kuvan, että istuu jatkuvasti koneella. Ehkä hän on kiinnostuneempi hardwaresta.

Täytyy vielä kehua, että Pekka veti koulutuksen tosi hyvin. Puhui selkeästi ja käytti esimerkkejä, joihin opettajien oli helppo samaistua. Oli aivan loistoveto esittää koirakuvia ja koiravideoklippejä naisvaltaiselle kuulijakunnalle.

Vierasta vipua

Lääkeliiketoiminnan seminaaripäivä oli tänään tosi hyvä. Mervi on aivan huippu hyvä opettaja! Mielenkiintoisin anti Mervin luennossa oli se, minkä kaikki rahoitusta opiskelleet jo tietävät: yrityksen ei kannata toimia omalla pääomalla. Vieraasta pääomasta saa vipuvaikutusta yrityksen toimintaan.

Mervi perusteli yleisesti hyväksytyn totuuden näin: a) Jos ostat osakkeita ja rahoitat näin riskibusinesta, haluat sijoituksellesi hyvän koron eli haluat yrityksen omaan pääomaan sijoitetusta rahasta itsellesi kunnon korvauksen, osingon. b) Jos sen sijaan annat yritykselle lainaa, tyydyt pienempään korvaukseen, koska silloin ei ole ainakaan yhtä suurta riskiä siihen, ettet koskaan saisi rahojasi takaisin.

Kun nyt käännät asetelman päälaelleen ja tarkastelet asiaa yrityksestä käsin, huomaat, että a-kohdassa yritys joutuu maksamaan ison osan tuotosta osinkona sijoittajalle ja b-kohdassa korvaus on pienempi ja vakaampi. Vaikka yrittäjät ehkä ajattelevat, ettei omalle henkilökohtaiselle pääomasijoitukselle tarvitse maksaa korkoa ja että se siksi olisi edullista, vieraspääoma tulee itse asiassa halvemmaksi.

Mervi sanoi, että yrityksellä kannattaa olla niin paljon velkaa kuin se pystyy hoitamaan. Kun yrityksellä on esimerkiksi ostovelkoja pitkien laskunmaksuaikojen vuoksi tai vuoden aikana kerrytettyjä lomarahoja, jotka maksetaan vasta myöhemmin työntekijöille, se voi käyttää koko tämän rahaosuuden omaan toimintaansa. Tästä rahasta on siis yritykselle selkeä vipuvaikutus, jota ei omalla pääomalla tai oman pääoman ehtoisella rahoituksella ole.

Omapääoman ehtoinen rahoitus on vielä toisestakin syystä järjetöntä. Kun esimerkiksi businessenkeli rahoittaa yritystä, se haluaa osuutensa myös vallasta. Voit siis menettää päätöksentekovaltasi, jos myyt yrityksesi liian halvalla. Mervi oli sitä mieltä, että esimerkiksi telkkarin leijonankidassa yrittäjät myyvät itsensä aivan liian halvalla, jos antavat 80 prosenttia vallasta rahoittajalle. Siksi kannattaisi mieluummin ottaa pankki- tai muuta lainaa: saat rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta voit tehdä päätöksesi rahoittajasta riippumatta.

Toinen tosi hyvä luento oli terveystaloustieteilijä Ismo Linnosmaan luento. Hän yritti perustella teoreettisesti, miksi geneeristen lääkkeiden markkinoille tulo itse asiassa nostaa alkuperäislääkkeen hintaa. Tätä ilmiötä kutsutaan geneeriseksi paradoksiksi.

Syy piilee siinä, että osa lääkkeen kuluttajista on lojaaleja, hintajoustamattomia kuluttajia. He ostavat ainakin tiettyyn hintatasoon asti aina samaa tuttua ja turvallista lääkettä, vaikka sen hinta nousisi geneerisen kilpailun myötä. Joku kyseenalaisti hinnannostopäätöksen ja väitti, että Frankin ja Salkeverin malli selittäisi vain sen, miksi alkuperäislääkkeen hinta ei laske.

On aivan selvää, että asiakaskunta pienenee, kun hintasensitiiviset kuluttajat siirtyvät geneerisiin lääkkeisiin. Siksi pienemmästä asiakasmäärästä pitää pystyä saamaan suurempi kate ja näin hintoja on nostettava. Toinen syy hinnannousulle tulee markkinoinnin puolelta. Hinta on eräänlainen laadun signaali: aina on niitä, jotka pitävät kallista brändituotetta laadukkaampana kuin täysin vastaavaa geneeristä tuotetta.

Kaikkein mielenkiintoisin asia Linnosmaan luennossa oli kuitenkin Laspeyresin indeksi, jolla pyrittiin osoittamaan, että hintojen vertailu eri maiden välillä pitää tehdä painotetuilla hinnoilla. Esimerkiksi hinnat voi painottaa tällä nimenomaisella Laspeyresin indeksillä. Kyseenalaistin mallin pätevyyden, sillä ennakkolukemistona olleessa Gladwellin artikkelissa kerrottiin, että vaikka alkuperäislääkkeet ovat USAssa Eurooppaa kalliimpia, geneeriset lääkkeet ovat halvempia. Näin hinnoittelulla voidaan ohjata kulutuskäyttäytymistä niin, että amerikkalaiset kuluttajat suosivat geneerisiä. Esimerkiksi geneeristen lääkkeiden tullessa markkinoille USAssa voi siirtyä vaikkapa 70 prosenttia niiden käyttäjiksi. Koska Euroopassa geneeristen hinta ei poikkea yhtä paljon alkuperäislääkkeen hinnasta, voi olla ,että vain ehkä 50 prosenttia siirtyy hieman halvempiin geneerisiin.

Koska Laspeyres painottaa hintoja perusmaan kulutuksella, vääristyy kokonaiskuva. Euroopassa geneeristen hintaa painotettaisiin liian suurella osuudella, joka tulisi suoraan Amerikan kulutuksesta. Linnosmaa jäi miettimään asiaa ja oli lopulta samaa mieltä. Yhtälö on USA-myönteinen, jos sitä käytetään perusmaana. Linnosmaa kehotti tutustumaan myös Paashe-indeksiin, jossa tällaista virhettä ei ole. Täytyypä etsiä se.  Muutenkin pitää miettiä tätä yhtälöä uudestaan. Sitä voisi käyttää väikkärissäkin.

Kukapa olisi uskonut, että rahoitus ja taloustiede voivat olla näin mielenkiintoisia, kun niitä tarkastelee tietystä toimialasta käsin. Tuli mieleen, että voisi mennä kertaamaan rahoituksen asioita jollekin peruskurssille.  Ei olisi pahitteeksi. Muistan senkin, kuinka aikoinaan haukottelin Linnosmaan kurssilla…

Matikanmaikka

Kävin opettamassa laitoksen sihteerin tytölle matematiikkaa. Pelkäsin etukäteen, miten opetus mahtaa sujua, mutta se oli oikeastaan tosi helppoa. Olen ennenkin antanut matikan tukiopetusta monella eri tasolla. Nyt kyseessä oli seiskaluokkalainen.

Hyvä, että tyttö tajusi näin aikaisessa vaiheessa pudonneensa kärryiltä. HAluksi hn ei oikein ymmärtänyt negatiivisia lukuja ja sellaiset käsitteet kuin itseisarvo ja vastaluku olivat täysin outoja. Näytin paperilla, että vastaluvut sijaitsevat täsmälleen yhtä monen askeleen päässä nollasta ja tuo askelten määrä on sama kuin luvun  itseisarvo. Aika nopeasti tyttö ymmärsi asian ja päästiin kokeilemaan positiivisia ja negatiivisia lukuja käytännössä.

En varmaankaan käyttänyt ihan  oikeita termejä. Välillä laskettiin kahvipapuja ja välillä mittailtiin keittiön pinta-aloja, mutta pääasia, että tyttö alkoi pikku hiljaa päästä kärryille. Ei hän tyhmä ollut; liian hätäinen vain. Opettajilla ei varmaankaan ole aikaa riittävästi henkilökohtaiseen opastukseen, ja siitä tämänkin oppilaan vaikeudet johtuivat. Oikeastaan hän kaipasi vain rohkaisua siitä, että tekee asiat oikein. Hämmästyin, kuinka hyvä päässälaskija hän oli.

Kävimme vielä kerto- ja jakolaskuja positiivisilla ja negatiivisilla luvuilla ja aivan lopuksi vielä potenssilaskujakin. Yritin saada tytön ajattelemaan uutta laskua rauhallisesti ja miettimään, missä järjestyksessä yhtälöä lähdetään ratkaisemaan. Negatiivisten kantalukujen potenssiinkorotus teetti vähän töitä, mutta kun pyysin oppilasta aukaisemaan potenssilaskut tulomuotoon, hän melko nopeasti tajusi, miten etumerkki määräytyy.

Toivottavasti tyttö käy läpi samat asiat vielä huomenna, kun ne ovat vähän jäsentyneet yöunen aikana. Uskoisin, että matikan opetuksesta oli apua. Minä ainakin muistin taas, kuinka kivaa matematiikka on.

Huomasin myös, että minun vahvuuteni opettajana on nimenomaan siinä, että pystyn selittämään vaikeitakin asioita selvällä suomen kielellä. Samaa sanoivat ikääntyvien yliopistossakin. Vahvuutta täytyy edelleen kehittää, mutta miten? Epäonnistuin käyttämään vahvuuttani MARin innovaatioluennolla. Innovaatiot pitäisi pystyä kuvaamaan yhtä selkeästi. Pitäisi kaivaa esiin se innovaatioiden ydin. Mitähän se sitten olisi?

Katkesi ajatus, kun jäin tuijottamaan Leijonankidasta kuopiolaisten Annun ja Liinun selviämistä Ihana Living -ajatuksensa kanssa. Pitäisiköhän jättää innovaation ydin vielä kiteytymään?

Referaatti lääkeliiketoiminnan lukemistosta

Michael Gladwell (25.10.2004) kirjoittaa The New Yorkerissa lääkkeiden hinnoittelusta. Hän käyttää esimerkkinäAstraZenecan närästyslääke Nexiumia. Nexiumin kehitys alkoi alkuperäisen Prilosec-närästyslääkkeen patentin umpeutumisesta. AstraZeneca alkoi aktiivisesti etsiä keinoja, kuinka se voisi edelleen hyötyä Prilosecin huimasta menestyksestä.

Pohdinnan jälkeen Prilosecin vaikuttava lääkeainemolekyyli jaettiin kahtia. Tutkimuksissa lääkkeet näyttivät aluksi yhtä tehokkailta, mutta jatkotutkimuksissa Prilosecin jälkeläinen paransi 90 prosenttia tutkituista potilaista. Prilosec pystyi ”vain” 87 prosenttiin!

Uusi lääke nimettiin Nexiumiksi ja se sai myyntiluvan maaliskuussa 2001. Nexiumin kuukausikäytön hinnaksi tuli 120 dollaria. AstraZeneca panosti lääkkeen markkinointiin, jotta se päihittäisi halvemmat geneeriset lääkkeet.

”In the political uproar over prescription-drug costs, Nexium has become a symbol of everything that is wrong with the pharmaceutical industry. The big drug companies justify the high prices they charge—and the extraordinary profits they enjoy—by arguing that the search for innovative, life-saving medicines is risky and expensive”, Gladwell kirjoittaa.

Kustannukset eivät niinkään johtuneet raskaasta tutkimus- ja kehitystyöstä vaan kliinisistä kokeista, jotka todistivat käytännössä saman tehon kuin Prilosecin aikaan tehdyt kokeet, sekä hurjasta markkinoinnista. Koska Nexium on reseptilääke, Gladwell peräänkuuluttaa myös lääkäreiden vastuuta lääkehinnoittelusta. Lääkäreillä, kuten myös potilasvakuutusyhtiöillä, olisi keinoja vaikuttaa siihen, minkä lääkkeen potilaat valitsevat.

Amerikassa reseptilääkkeet ovat kallita verrattuna esimerkiksi Ranskaan ja Englantiin, mutta geneeriset lääkkeet ovat kiivaasta kilpailusta johtuen maailman halvimpia. Siksi kirjoittaja väittää, että reseptilääkkeet eivät itse asiassa ole kalliimpia Amerikassa vaan ainoastaan hinnoittelujärjestelmä on erilainen: eurooppalaiset maksavat uusista lääkkeistä vähemmän, mutta lääkkeiden vanhentuessa he maksavat niistä amerikkalaisia enemmän.

Lääkehoidon kustannukset ovat kasvaneet Amerikassa vuosittain. Gladwellin mukaan kustannusten nousu ei kuitenkaan johdu siitä, että lääkkeiden hinta olisi noussut vaan vallitsevasta hoitokäytännöstä. Esimerkiksi astmahoidossa on alettu panostaa ennaltaehkäisyyn yhä suuremmilla annoskoilla ja entistä kalliimmilla uusilla lääkkeillä. Myös potilaiden määrä on kasvanut, kun esimerkiksi kolesterolilääkitys määrätään aiempaa nuoremmille potilaille.

Amerikkaan on perustettu erityinen järjestö vertailemaan lääkkeiden tehokkuutta ja tekemään suosituksia halvemmista mutta yhtä tehokkaista lääkehoidoista. Joskus on kuitenkin vaikea sanoa, korvaako halvempi lääke kalliimman. Se, mikä antaa toiselle potilaalle yhtä hyvän vaikutuksen, voi aiheuttaa sivuvaikutuksia toiselle potilaalle.

Usein käy vieläpä niin, että kliinisten kokeiden tuloksia tulkitaan tietyssä kontekstissa, joka vääristää niitä. Esimerkiksi Bristol-Meyers Squibbin Provachol-sydäntautilääke ei osoittautunut tutkimuksissa tehokkaaksi naisten sydänkohtausten ehkäisyissä. Lääke oli kuitenkin jollekin segmentille tehokkaampi kuin vastaava toinen lääke, ja tulos yleistettiin koskemaan koko populaatiota. Bristol-Meyers ei tehnyt itse tällaista tulkintaa vaan joukko riippumattomia sydäntautilääkäreitä.

Artikkelinsa lopuksi Gladwell muistuttaa, ettei kukaan ole erehtymätön. Marcia Angell, joka nykyään on suurimpia amerikkalaisen lääkehoidon kriitikoita, liittyy kiinteästi Provachol-jupakkaan.

The journal in which the Pravachol article appeared, incidentally, was The New England Journal of Medicine. And its editor at the time the paper was accepted for publication? Dr. Marcia Angell. Physician, heal thyself.

High Prices: The New Yorker

Harmaita hiuksia

… ja hammasten kiristystä. Etusivu uusiksi ja miehet kannelle! Maata ei ole näkyvissä vaan uneton yö levittää varjonsa ylleni. Mieli mustenee ja kyynel pyrkii silmäkulmaan.

Huomasin, että huomiselle lääkeliiketoiminnan kurssille on annettu kauhistuttavan paljon ennakkolukemista. Lukemistoa ei oltu vielä lisätty, kun minä – kerrankin hyvissä ajoin – kävin viime viikolla tsekkaamassa kurssin sivut. Silloin tehtävänä oli vain pohtia alustavasti innovaation kustannuksia. Minä yritin saada ryhmäni pohtimaan niitä, mutta kun kustannuksia ei kuulemma ole! Herranen aika sentään! Aina on kustannuksia. Aina tulee yllätyksiä. Voi elämä!

Miksi minä imbesilli ilmoittauduin tälle hirveälle kurssille! Olisinhan minä voinut osallistua pelkille luennoille.